Karhunkierros 11.-15.10.2020

Meillä oli suunnitelmissa jo kesällä lähteä parin ystäväpariskunnan kanssa vaeltamaan. Harmiksemme se ei kuitenkaan onnistunut.

Plan B kuitenkin toteutui. Tosin toinen pariskunnista ei mukaamme päässyt. Plan B tarkoitti syyslomaa ja Karhunkierrosta alkaen Sallan Hautajärveltä, aina Kuusamon Rukalle asti. Ajankohtana syysloma ja edessä 82km!

Ajoimme lauantaina 10.10 Rukalle ja majoittuimme Ruka Valley -nimiseen uuteen hotelliin hintaan 107€. Hinnalla sai hyvän kokoisen saunallisen kämpän. Tuo oli loisto valinta. Autot jätettiin hotellin pihaan reippailumme ajaksi.

Sunnuntaina 11.10. starttasimme ravitsevan aamupalan jälkeen tilataksilla, hintaan 90€, kohti Sallaa. Busseja ei enää kulkenut sunnuntaisin, näin myöhään syksyllä. Noin kello 11 olimme jo metsässä.

Alku oli leppoisaa, helposti kuljettavia murskepolkuja ja pitkospuita. Muutaman kerran piti rinkkoja säädellä ja vaatettakin vähentää. Ei nimittäin tuullut yhtään ja kulkiessa tuli kuuma. Oma rinkka tuntui sopivalta, joskin joillain seurueessamme taisi olla muutama liikakilo rinkassa mukana. 

Tämä ei luontoon niin järin hyvin sopinut.

Olimme tehneet 'suurinpiirtein' suunnitelman jo ennen lähtöä. Lähinnä koskien päivämatkojen pituuksia, mutta myös evästaukoja. Jonkun verran käytäntö kuitenkin muovasi kulkuamme.

Pysähdyimme ensimmäisen stoppimme Perttumakosken laavulle, jonne oli Hautajärveltä 6,7km. Rinkasta löytyi nuotiolle makkarat ja kyytipojaksi keitimme kahvit. Itse olin karsinut rinkasta kaiken pois, mitä ilman kyllä pärjäisin. Ilo oli kuitenkin todeta, että ystävillä oli kahviin maitoa mukana. 

Turha paino piti syödä heti pois.

Niin kaunis kanto kökötti laavun penkin vieressä. Vähän harmitti, etten järkkäriä ottanut kuvaamiseen mukaan.

Vasaoja oli toinen pysäkkimme, mitä jo mietimme yöpaikaksikin, mutta meitä houkutti ajatus autiotuvasta Savilammella, joten päätimme kokeilla sinne. Ilta alkoi jo hämärtää, ennenkö viimein pääsimme perille ja iloksemme saimme todeta mahtuvamme tupaan sisään. 

Vasaoja

Kamiinan lämmössä söimme ja nauroimme. Tuskin tuvan muut asukit saivat aivan heti unta, vaikkemme mekään myöhään jaksaneet valvoa. Mahtava päivä oli takana. Kilometrejä tuli noin 16km. Hartioissa ja niskoissa tuntui kiristystä.

Savilammen autiotupa

Maanantaina 12.10. heräilimme ajoissa. Aamupalojen ja -pesujen jälkeen noin kello 10 starttasimme matkaan. Matka kulki riippusiltojen, ja juurakkopolkujen lomitse, osin hyvinkin helppokulkuisessa maastossa. 

Ensimmäinen jalkojen leputus tapahtui Taivalkönkään autiotuvan kohdalla. Savilammelta sinne oli matkaa noin 4km.

Kunnon evästauon pysähdyimme pitämään Runsulammen kauniilla tulentekopaikalla, johon matkaa Taivalkönkäältä tuli noin 8km.

Runsulammen ranta

Oulangan luontokeskus jäi taaksemme, samoin Kiutaköngäs (häh, en löytänyt yhtään kuvaa siitä itseltäni!). Tuota olisi voinut kauemmankin pällistellä, mutta matkaa oli jatkettava.

Haaveissamme oli autiotupa nimeltä Ansakämppä (Oulangan luontokeskuksesta noin 9km). Kanssamme edellisen yön samassa paikassa viettäneet vaeltajat lupasivat varata meillekin paikat tuvasta, mutta valitettavasti sinne asti ei puhtimme tuona päivänä riittänyt. 

Pystytimme siis toiseksi yöksi telttamme, paikkaan nimeltä Merenoja. Matkaa kertyi päivälle noin 16km. Illalla istuimme nuotion loimussa hyvän ruuan ja seuran kanssa. Illan hämärässä huikkasimme kannustukset vielä matkaa jatkaville vaeltajille.. pimeässä ei metsässä kulku tuntunut mielestäni järin houkuttelevalta.

Vanha vanha telttamme, joka palveli hyvin tämänkin reissun.

Iltanuotiomme

Sammuimme tänäkin iltana melko aikaisin. Teltassa, makuupussien ja merinovilla-asujen lämmittäessä, oli yllättävän lämmintä nukkua. Huomasin myös kuinka viisasta oli ollut hankkia paksummat makuualustat tätä reissua varten! 

Tiistaina 13.10. herätys koitti, kun naapuriteltasta alkoi kuulua sipatus. Olikin jo hyvä herätä, sillä päivästä tulisi pitkä. Olisi saatava matkaa etenemään useampia kilometrejä, jotta patikointi voisi toteutua toivotussa tahdissa. Olin itsekseni ajatellut, että koko vaelluksen puoliväli, olisi hyvä saavuttaa aamupäivän aikana.

Aamupalat söimme nuotion lämmittäessä. Tuumimme myös yrittävämme reilusti yli 20km matkaa, sikäli mikäli paikat kaikilla kestäisivät. Orastavaa kipuilua polvissa, oli muutamallakin meistä tuntunut jo edellispäivänä. 

Sieltä päivä nousi.

Vielä ennen matkan jatkumista yrittäjä -mieheni kaipaisi nettiä, koska "Alvi pitää maksaa aina". Sähköpostiin oli siis tullut pian maksettava lasku. Netti oli kuitenkin liian huono maksun suorituksen onnistumiseen..

Eka pikkupysähdys oli Kulmakkopuron tulentekopaikalla. Kaunis pieni paikka, josta en kuvaa itselleni napannut. Nuotiopaikan vieressä lorisi nimensä veroinen pieni puro. Täällä jouduin ensimmäisen ja viimeisen kerran käymään puskapissalla. Tajusin heti sen jälkeen, että olihan sielläkin huussi.. eli reissun vessakäynnit olivat hyvin turvatut. Paperia vain tarvitsi mukana olla.

Kuvan huussi oli kyllä jo ensimmäiseltä päivältä.

Jatkoimme matkaa ihastelen maisemia sen mitä ehdimme. Ansakämppä ei olisi ollut kaukana (n.3km) ja jos olisimme sinne päässeet, olisimme takulla ystäväni kanssa vaihtaneet bikinit päälle ja pulahtaneet uimaan Oulankajokeen. Maisemat olivat kauniit. Tuolla joen rinteiden päällä mieheni sai nettiyhteyden toimimaan ja laskun maksuun. Jihuu!

Maisema alas Oulankajokeen.

Jussinkämppä (n. 8km) tarjosi meille seuraavan ruokailupaikan. Ulkona ripsi muutamia pisaroita, joten sisään oli kiva mennä syömään. Pyrimme pitämään paussin lyhyenä ja aika hyvin siinä onnistuimmekin.  

Pian Jussinkämpän jälkeen koitti tuo ihana puoliväli. Oli siinä leveät hymyt itsekullakin. Jotain oltiin jo saavutettu. Kuvia räpsittiin yksi jos toinenkin, vaikka sinällään tuo kohta metsästä ei järin kuvauksellinen ollutkaan.

Ei, ei meillä oikeasti ollut naamioita mukana. Täytyi vain tuo leveä hymy jollain peittää!

Pysähdyimme auringonpaisteessa juomatauolle kauniiseen rantaan. Osan polvia kolotteli jo kummasti ja siihen liittyen puheissa välähteli mahdollisuus jäädä sittenkin yöpymään jo tuonne. Kohdalla olisi ollut pari kotaa (Ylikota) ja laavuakin. Vielä emme tienneet mitä on edessä, kun päätimme jatkaa matkaa.

Tässä aurinko lämmitti huolella. Maisemia olisi voinut jäädä ihailemaan pidemmäksikin aikaa.

Pähkänäkallio, se oli edessä! Ensin kuljimme kapeaa joenvartta ja pujottelimme kaatuneiden puunrunkojen lomitse, ylitse tai alitse, jokainen tyylillämme. Alkoi nousut ja kunnon juurakot. Aina kun ajattelimme olevamme jo "huipulla" nousimme vielä vähän ja sitten taas laskeuduimme, kunnes taas nousimme. Pimeä alkoi yllättää ja lamput oli kaivettava esiin. Väsy oli ja uskokin koetuksella. Tiesimme, että autiotuvat olisivat nyt liian kaukana. Olisi majoituttava telttaan tai laavuun.

Harrisuvanto aamulla.

Väsynyt nelikko rämpi pikkuisen Karhunkierroksen reitille asti (tuo reitti oli heijastimillakin merkattu), paikkaan nimeltä Harrisuvanto (n. 5km kaikki kartat eivät tätä näyttäneet). Siellä oleva laavu toimi yöpaikkanamme. Nuotion saimme juuri ja juuri aikaan paikalla hyvin vähissä olevilla puilla. Seuraavilla retkeilijöillä ei nuotiopuita enää olisi. Yöstä oli tulossa kylmä. Onneksi ystävillämme oli mukana kevytpressu, jonka miehet virittelivät laavun oveksi. Taisi olla jonkun asteen pakkastakin yöllä.

Matkaa päivälle kertyi noin 22km.

Aamu Harrisuvannossa.

Keskiviikkoaamu 14.10. valkeni meille taas melko aikaisin. Saimme Kuukkelit sekä Hömötiaiset aamupalaseuraksi. Niitä oli kiva katsella samalla, kun puuhailimme aamuhommia.

Matka jatkui täysillä mahoilla ja tasaisilla poluilla. Oli vuorossa reitin helppoa osuutta. Sen huomasi että pienellä Karhunkierroksella oltiin, väkeä oli paljon verrattuna ison reitin väkimääriin. Ystäväpariskuntamme oli vähällä luovuttaa tässä vaiheessa. Parkkipakka olisi ollut lähellä, mutta onneksemme he onneksi jatkoivat kanssamme kääntyen reitiltä ison kierroksen suuntaan. Niin mahtavan iloisia olimme ja olemme edelleen. Meille tämä oli 'kerran elämässä kokemus', joten se olisi ollut kurjaa jättää kesken tai matkaa jatkaakaan ilman heitä.

Jyrävä.

Nyt etenimme vauhdilla. Ystävät ja miehenkin kulkivat särkylääkeen voimalla, joten emme juurikaan pysähdelleet. Edellispäivänä oli reitin rautaiset kilometri (motivaatio- kuten sanoimme) pylväät olleet harvassa, nyt niitä oli onneksemme taas enemmän. Aina kun taakse jäi uusi kilometri, toi se puhtia seuraavaan kilometriin.

Porontimajoella minä ja mieheni pysähdyimme syömään. Oli niin nälkä. Ystävät jatkoivat matkaa. Tapasimme Suomessa jo usean vuoden asuneen Puolalaisen miehen. Saimme siis treenata englannin taitoja. Jotenkin tämä vaellussanasto ei ollut minulla kovin hyvin hallussa. Tällä pysäkillä tapasimme myös taas Kuukkelit. Ne napsivat käsistämme ruokaa, jopa välillä ilman lupaa! Porontimajoen kämpät näyttivät olevan täynnä.

Vattuvaara piti sisällään taas nousua. Muuten edessä oli polkuja, pitkospuita, metsäautotietä ja sen ylityksiä. "Taksitolppia" tai kylttejä jotka kertoivat koordinaatit, mahdollisille kyydin tarvitsijoille. No Näimme myös poron sekä joutsenia, matkalla sinne jonnekin lämpimään.

Olimme päättäneet jättää viimeiselle päivälle noin 11km, joten yöpaikkana oli taasen laavu. Tuolla Kumpuvaaran laavulla oli myös mobiililaitteiden latauspiste. Jos apua tarvitsisi, tuo olisi ehdottoman hyvä juttu. Meillä virtaa vielä oli. Puhelimet kun olivat suurimmaksi osaksi kiinni ja yhdet virtapankit olivat mukana.

Ystävät saapuivat perille ennen meitä ja nuotio oli meitä odottamassa. Mikä voiton riemu olikaan. Taas olimme useita kilometrejä lähempänä päätepysäkkiä.

Nuotion loimussa tutustuimme uusiin ihmisiin, kuten jo matkan aikana aiemminkin. Mietimme matkan turhuuksia eli turhaan mukaan pakattuja tavaroita, jaoimme kalkkisten tyyliin nuoremmille viisauksiamme sekä kannustimme mökiltä "laavullemme" makkaranpaistoon lähteneitä pikkureippailijoita kerryttämään lisää kansallispuisto visiittejä. Oli mukavaa.

Luvassa olisi taasen kylmä yö (luvattiin jopa -5), joten se tiesi makuupussien yhteen laittamista, jotta varmasti tarkensi. Lumihilettä alkoi sadella taivaalta. Taasen olimme pressuoveen hyvin tyytyväisiä!

Päivän matka saldo oli noin 16km.

Viimeinen päivämme metsässä eli torstai 15.10 alkoi valkoisen maan ihailulla. Yöllä oli satanut vähän lunta ja hiljakseen sitä tuli edelleen. 

Söimme aamupalat eli tutut puurot ja leivät (ruisleipä paketti ja oikeaa voita oli loisto eväs) nuotion lämmittäessä. Kuukkelit löysivät meidät tuoltakin..

Käppyrä puu, jostain ylhäältä.

Ystävämme Kuukkeli.

Viimeinen päivä oli täynnä nousua ja laskua. Oli vähän pitkospuitakin, mutta enimmäkseen noita ensin mainittuja. Välillä noustiin portaita, välillä köysistä tukea saaden ja välillä vain kivikkoa pitkin. Niin ja aina ylhäältä piti laskeutua alas. Säät menivät laidasta laitaan. Tuuli, satoi lunta, paistoi aurinko, oltiin sumussa ja taas alusta.

Pakkohan ensilumesta oli lumiukko tehdä ja lähettää kotiin kuva. Nettikin alkoi jo loppumatkasta toimia hyvin.

 

Kaikki maisemat eivät ehkä meille näyttäytyneet, mutta kun sumu ja sade hälveni, oli maisemia kuvattava. Harmiksemme ystävämme kamera otti ilmeisesti kosteudesta itseensä. Kuvat toivottavasti saadaan pelastettua. 

Metsäosiolla tapasimme vielä yhden poron. Kiltisti se siirtyi polulta metsään kakkimaan.

Valtavaaran huippu oli mahtava. Tuuli kyllä kunnolla, että siellä oleva tupa oli tarpeen, vaikkemme me sinne menneetkään.

Ystävämme oli ollut Rukalla ennenkin, joten hänen navigoinnin mukaan suuntasimme hiihtoreittejä pitkin kohti autojamme. Ilman eksymistä sen teimmekin ja noin klo 14 saavuimme onnellisina autojemme luo. Kilometrejä kertyi koko matkan aikana noin 84km.

Hyvä me! 

Vietimme Kuusamon Tropiikissa viimeisen reissumme öistä (hintaan 127€ sisältäen kylpylän). Liottelimme kipeitä jalkoja kylpylässä ja söimme ihan oikeaa ruokaa ravintolassa. Vähän oli vaikeuksia olla moikkailematta väkeä saunassa, altaissa tai suihkuissa. Jotenkin tuo metsien käyttäytyminen jäi isosti päälle.

Vasta hotellilla tuli kunnolla edes korona mieleen, niin rentouttava tämä haastavakin reippailu mielelle oli. 

Kaikille Karhunkierrokselle aikojia suosittelen tutustumaan reittiin huolella. Matkan varrelta löytynee hyvinkin vaihtelevia osuuksia. Toki reitiltä pääsee helposti tarvittaessa poiskin. 

Netti on sivustoja ja blogeja täynnä, joista löytyy kokemusta reitin vaelluksesta sekä tarpeellisista tavaroista. Mitään ylimääräistä en suosittele ottamaan mukaan. Pakkaa ruuat, vaatteet yms. mahdollisimman pieneksi ja tiiviiksi. Pienet muovipussit suojaavat kosteudelta. Juomakelpoista vettä löytyy hyvin (keittämistä toki suosittelen tai ajan säästämiseksi vedenpuhdistustabletteja) ja vesijohtovettäkin mm. Oulangan luontokeskuksesta. Reitti on paikkapaikoin hyvinkin haastava, mutta myös todella helppoja maastoja sisältävä. Se on varmasti mahdollista toteuttaa nopeamminkin, mitä me teimme (eräs vastaantullut reippailija kertoi menevänsä päivän aikana noin 40-45km) tai vastaavasti vielä enemmän pysähdellen ja nauttien, jolloin viisikin yötä metsässä olisi jees. Toki huomioitava on, että mitä pidempään vaellus kestää, sitä enemmän varustusta pitää olla mukana, mikä tarkoittaa automaattisesti lisää painoa.

Esim. tälläistä evästä mutustimme ja liki kaikki ruokamme valmistui vain kiehuvan veden lisäämisellä. Luotto trangia oli mukanamme.

Niin ja jos jotakuta jäi jokin mietityttämään tai haluat lisäinfoa, niin kysy rohkeasti.

Kiitän matkaseuruetta. Hyvin me vedettiin 💕

(P.s. kirjoituksesta löytyy varmasti kirjoitusvirheitä, joita myöhemmin korjailen ja ehkä lisäilen vielä kuviakin, mutta olkoon toistaiseksi nyt tällainen)

Timeout

Tänään oli se päivä kun tarvitsin timeoutin omasta elämästä.

Lenkkikengät jalkaan ja napit korville. Tarvitsin Samun mukaan.

Elämän kaikkia osa-alueita ei voi itse hallita. Jotkut vain kulkevat omalla painollaan. Ympärillä olevat ihmiset tekevät omia valintojaan. Aina suunta ei ole sama. 

Voisi ajatella perheen ja läheisten muodostavan pitsiliinan. Aluksi kuljetaan yhdessä, jossain vaiheessa jokainen alkaa punoa omaa polkuaan. Välillä käydään yhdessä samalla reitillä, kunnes taas polku haarautuu.

Pitääkin haarautua. Ei elämä mene tasaisesti. Eihän pitsiliinakaan näyttäisi miltään jos se olisi joka kohdasta samanlaista. Tarvitaan kuvioita, oli ne sitten säännöllisiä tai säännöttömiä.. 

Toisen tekemää kuviota, ei määräänsä enempää voi määrittää. Väri vaihtuu tai pysyy samana. Joskus haarat eivät palaa yhteen tai liina loppuu kesken.

No tänään mulla oli siis se fiilis, että hetki Samun kanssa auttaa. Siis Haber, hänestä puhun. Toki tapaan häntä vain korvanappien välityksellä. Toivottavasti jokainen löytää oman Haberinsa eli keinonsa selkeyttää ajatuksiaan ja vierelleen oman elämän Samun jonka kanssa livenä asioita pohtia.

Elämä 💕

Tämän olen kirjoittanut jo joitain aikoja sitten. Aiemmin en ole sitä halunnut jakaa. Nyt halusin. 

Haasteeni on voittaa itseni

Seitsemän kilometriä ja reilu 50min. Olen tyytyväinen. Enää en ole luovuttaja.

Jo lapsuudessa koin helpommaksi luovuttaa, kuin sinnikkäästi yrittää uudelleen. Tyydyin olemaan viimeisten joukossa, kun joukkueita liikuntatunneilla valittiin. En halunnut edes juurikaan yrittää, kun tiesin häviäväni. Monessakaan asiassa en ollut hyvä. Kauan tuo olikin minulle ok, kunnes jossain vaiheessa luonto alkoi laittaa minuun potkua. Minusta tuli itseni voittaja. Vieläkään en halua kilpailla muiden kanssa. Itseni haastaminen riittää. Osaan sanoa, jos en osaa ja opettelen niin kauan kuin totean osaavani. "Ei tartte auttaa, minä itte!" Yllättävän usein huomaankin osaavani.

Onnekseni minua ei ole koskaan kiusattu. Monia ystäviäni kyllä. Näinkin kiusaamisen seurauksia jo pienestä lähtien. Kiusaajat löytävät aina syyn. Kiusaaminen vahingoittaa. Oma suojani olivat varmasti isot veljet. Ja se etten piitannut niistä yrityksistä mitä ehkä koin. Kaveriporukastani tuli vahva, selvisimme yhdessä. Pidämme edelleen yhtä.

Toivon onnistuvani kasvattamaan lapsistani myös selvityjiä. Tapahtui mitä tapahtui. Ei kaikkea tarvitse osata, mutta yrittää kannattaa aina ja vielä useasti. Kukaan ei ole huonompi toistaan, vaikka ei joka asiassa samalla tapaa loistaisi. Joskus häviäjä on paras voittaja. Se jos mikä kasvattaa, opettaa astumaan toisen asemaan, olemaan riittävän nöyrä ja laittaa kokeilemaan lisää. Vaikka arvostan yrittämistä yhä uudelleen, ei mielestäni kaikkien pidä olla yhtä sinnikkäitä ja yhtä taitavia. Erilaisuus näissäkin asioissa kuuluu elämään ja on tarpeellista. 

Näihin asioihin liittyy jollain tapaa sekin, että joitain elämä paiskoo enemmän kuin toisia. Kokemukset muokkaavat meitä. Osa selviää vastoinkäymisistä paremmin kuin toinen. Siihen vaikuttaa moni asia. Kenenkään elämää ei kuitenkaan voi verrata toisen omaan. Jokaisen vastoinkäymiset tai onnet ovat jokaiselle omat. Ne tuntuvat isoilta ja aidoilta. Emmekä voi tietää mitä pinnan alla, "kulissien" takana tapahtuu tai mitä aiemmin on tapahtunut. Tuskin kukaan jokaista kokemustaan tuo esiin niin, että kaikki ne tietäisivät. 

Neuvominen on monipiippuinen juttu. Jokainen tarvitsee neuvoja jossain vaiheessa elämäänsä. Osataanko niitä oikein antaa tai vastaanottaa, onkin toinen juttu. Niin ja aina toisen neuvo ei ole se ainut oikea. Mutta ratkaisut voivat hahmottua paremmin, jos neuvoja kysyy.  Joskus paras neuvominen on toisen kuuntelua. Oma mielipide muokkautuu. Ratkaisut tekee jokainen itse.

Arvostan mielipiteitä. Niitä pitää kaikilla olla ja mielestäni on äärimmäisen hedelmällistä kuulla asioista monelta eri kannalta. Mielipiteiden esiintuomisessa on silti hyvä olla varovainen. Liian jyrkät ja ehdottomat, jopa faktoihinkin perustuvat mielipiteet, voivat aiheuttaa voimakasta vastustamista. Itselleni käy aina joskus niin, että vaikka olisikin samaa mieltä toisen kanssa jostain asiasta, voin halutakin olla ihan eri mieltä, jos asiaa tuodaan liian jyräävästi esiin.

Ehkä joku voi samaistua näihin pohdintoihin, joku ehkä ei. 

Kaikki lähti kuitenkin liikkeelle siitä, että eilen illalla juoksin ensin reilut 20min. Sitten ajattelin jatkavani vähän ja vielä vähän kun se kerran sujui. Kohta huomasin, että juoksin enemmän kuin oli tarkoitus. Mutta se on hyvä. On hyvä fiilis. Tämä alkaa olla helppoa.

Zootropoliksen (Disneyn loistava elokuva) viisaus "Kuka tahansa voi olla mitä tahansa". Tuohon lisäsin vielä sen, että "... ja saavuttaa mitä haluaa, mutta ei ole pakko haluta mitään suurta".

Elämä on ihanaa, vaikkei aina aurinko paistaisikaan. 

Kotimaan matkailua

Suuntana Ylistaron Wanha Markki eli eläinten vanhainkoti

Olimme täällä käyneet viimeksi joskus vuosia sitten.. kaikki lapset eivät kyllä silloinkaan olleet matkassa, niin kuin ei nytkään. Mukaani lähti nuorin lapsistamme sekä ystäväni kahden lapsensa kanssa. Ehkä siis juuri lapsista he keitä eläimet eniten kiinnostivat.

Matkaa meiltä ei ko. paikkaan ole kuin noin 20km, niinpä paikka oli mukava iltapäivän piipahdus. Odotimme ukkoskuuron ensin ohi.

Eläimet ovat luonnollisesti vaihtuneet viime visiitistämme ja paikka muutenkin uudistunut ja kasvanut. Ohjeeseen on tullut enemmän kauppoja (vaatemyyntiä) sekä vanhoja kulkuneuvoja, joiden kyydissä lapset saivat käydä. Niitä en ainakaan muista aiemmin nähneeni.

Täältä ostettiin liput yms.

Puoli-ilmaisia miehiä emme nähneet!

Ulkorakennuksen terassilla, olisi eväitä voinut nauttia

Pihamaksu 8€ (alle 2-vuotiaat ilmaiseksi) maksettiin myymälään, josta löytyi myös Tupa kaffila. Kaffilasta pystyi ostamaan pientä juotavaa, purtavaa sekä ilahduttavasti myös gluteiinittomia naposteluja. Pihassa oli myynnissä myös hotrokkeja, joilla lapset mahansa täyttivät.

Eläimiä oli mukavan paljon. Vapaana kulkevia kissoja, sorsia, kanoja, kalkkunoita sekä lampaita. Hevosia, lintuja, vuohia ja lampaita sai syöttää myymälästä ostettavilla euron herkkupusseilla. Lisäksi jokaisesta eläimestä luki esittelyt aitausten ja rakennusten seinissä. Täällä lapset ja aikuisetkin saivat kokea mukavia elämyksiä. 

Pihasta löytyi ehkä jo parhaimmat päivänsä nähnyt leikkimökki, hiekkalaatikko sekä pari polkuautoa, joilla pihamaalla vilistää. 

Possut, vuohet, alpakat ja kanit olivat suurissa aitauksissaan. Ja aitauksissa oli ihailtavan hyvät suojat eläimille. Niistä pidettiin hyvää huolta. Tuolla oli mukava niiden viettää vanhuuden päiviään. Tilalle oli eläimet tulleet kuka mistäkin eikä kaikkien eläinten tarkkaa ikää (löytöeläimestä johtuen) edes tiedetty. Millaisia tarinoita niillä olisikaan kerrottavaksi.

Saimme hyvinkin aikaa kulumaan kolmisen tuntia. Oli kiva nähdä kuinka kellon lähestyessä puoli kuutta ja työntekijöiden/omistajien liikuskellessa pihamaalla, alkoivat tottuneet eläimet siirtyillä omiin majoituksiinsa. Päivän tallustelut oltiin tehty ja oli aika siirtyä sisälle päin.

Powerpark Alahärmä

Toinen kohteemme oli siis huvipuisto, joka on niin ikään kohtuullisen matkan päässä ja senkin takia tuttu paikka jo monen vuoden ajalta. Aina sinne lapset haluavat uudestaan ja uudestaan. Tänne siis lähtivät kaikki kolme lasta mielellään ja taasen ihana ystäväni lastensa kanssa.

Kurjinta päivässä oli kylmä sää ja se, että alueelle piti maksaa sisäänpääsystä 8€, vaikka laitteissa ei käynytkään hurvittelemassa. Luulen, että moni käykin vain tuomassa lapsensa sinne ja viettää itse päivänsä muualla mikäli laitteet eivät kiinnosta. Hurvittelu lippu maksoi yli 130 senttisiltä 43€.

Koronaa ei täällä taidettu sen kummemmin muistaa. Turvaväleistä oli kyllä kylttejä, mutta laitteisiin laitettiin samoihin vaunuihin eri seurueiden väkeä. Pienellä pieleen.

Röllikylä on hauska lisä alueella

Milli-Menninkäisen koti

Niin tai näin. Mukava päivä oli. Rahaa meni, joskin vähän säästi kun neuvokkaat toivat omat eväät..

Ähtärin eläinpuisto ja Tuurin Miljoonativoli

Ähtäri zoo, avasi ovensa klo 10, mutta saavuimme paikalle vasta klo 11 jälkeen. Matkaa ei tännekään ole liikaa. Kotoa vajaan tunnin matka. Jonot olivat saapuessamme jo melkoiset. Ja vähän tämä häiritsikin kulkemista, kun olisi niitä turvavälejä mielellään pitänyt. Yhtenä lössinä väki tuntui eteenpäin kulkevan. Vasta grillipisteiden kohdalla väljyyttä syntyi, kun osa ei jäänyt evästelemään. Meillä taasen oli omat murkinat mukana. Yhtenä elämyksenä oli nuotion teko! 

Aurinko paistoi kuumana. Osa eläimistä pysyttelikin piilossa. Lumileopardia en ole hännänpäätä tai korvaa lukuunottamatta onnistunut vielä koskaan näkemään. Liekkö sitä oikeasti aitauksessa onkaan. Josko vaan turkiksen pala laitettu roikkumaan.. no joo, onhan se siellä. On tainnut vain olla liian kuuma (Suomessakin joskus!) tai uniaika sopivasti kohdalla.

Sisätilat (ötökkätalo yms. ) olivat suljettuina. Käsienpesu paikkoja oli kivasti lisätty.

Suosikkieläimeni näyttäytyivät. Saukko sekä punapanda. Niissä on sitä jotain. Tykkään kyllä pandoistakin, joita saa nykyisin käydä katsomassa samalla eläinpuiston lipun hinnalla. Pandoja on rentouttavaa katsella. 

Liput (kaksi lasta ja yksi aikuinen) maksoivat meiltä 78€. Etukäteen netistä ostamalla olisi lippujen hinnassa säästänyt 2€/lippua kohden. Myös kotieläinpuisto sisältyi hintaan. 

Kotieläinpuisto

Kivoja paikkoja kaikki. Viihdyimme hyvin. Mukana oli tuttu porukka aikaisemmilta reissuilta. Vanhin lapsistamme ei toki tälle reissulle lähtenyt. Ei kuulemma lähde tuijottamaan enää koskaan syöviä ja nukkuvia pandoja kahdeksi tunniksi..

Niin.. Lumi nukkui...

Ja Pyry söi...

Takaisin tullessa piipahdimme Tuurissa jäätelöllä ja Miljoonativolissa. Kesien vakikohteita! Tänä vuonna tivoliin pääsivät kaikki ilmaiseksi.

Espanja vaihtui Latviaan ja Liettuaan

Isäntä on paiskinut hullun lailla töitä kahdessa eri pestissä ja ties kuinka kauan, selvittäen samalla itsensä insinööriksi. On ollut pitkiä päiviä niin hällä kuin meillä muillakin. Tämä loma oli siis kaikin puolin ansaittu. Täytyy kyllä sanoa, että vastoinkäymisillä oli tämä loma aikeissa alkaa, mutta kirjotan niistä ehkä joskus toiste. Voisi olla kooste kaikista kömmähdyksistämme.

Nyt siis seuraa tämän vuoden matkakertomuksemme Latvia-Liettua.

Starttasimme matkaan torstaina aamulla 2.7.2020. Lupasin ajaa, kun yllätys yllätys, isännän piti tehdä vielä vähän töitä..

Matkalla pysähdyimme tuttuihin paikkoihin Parkanon Shell ja Janakkalan Linnatuuli. Jälkimmäisestä ostimme Hesen ateriat mukaan, vaikka toki meillä eväitäkin oli. Sen verran pitää nuukailla, kun tiedossa oli laivan ruokien hinnat..

Saavuimme Siljan satamaan (Helsinkiin Olympiarantaan) kahden maissa. Laiva lähti neljältä, joten olimme ajoissa. Aurinko paistoi ihanasti. Oli tulossa hyvä merisää.

Saimme auton kunnialla ruumaan ja suuntasimme hyttiämme kohti. Se olikin tällä kertaa myös vähän astetta parempi, promenade luokan hytti ja sijaitsi kerroksessa nro 11. Toki ikkuna oli sisälle päin, ei merelle. Yleensä majoitumme halvimmassa mahdollisessa hytissä. Tästä kyydityksestä jouduimme pulittamaan liki 600€. Pienemmällä autolla summa olisi ollut vähän edullisempi.

Kävimme kannella, taxfeessä ja kiertelimme Serenaden kaupat. Koronan aiheuttaneet alet olivat hyvät. Karkit -25% ja suurin osa vaatteista -30%. 

Ja koska taasen tuli korona mainittua, vähän lisää siitäkin. Laivalla kuulutettiin tasaiseen tahtiin ohjeita turvallisuuteen ja hygieniaan. Niitä pystyivät nokkelimmat lukemaankin mm. hissien oven suusta. Lisäksi käsidesit olivat käytössä. Enää ei vaadittu muuta kuin taitoa ihmisille osata noudattaa ohjeistusta. Osa osasi, usea ei, mutta väkeä ei onneksi ruuhkaksi asti ollut.

Lupasimme olla tuomatta Coronaa Suomeen ja sen lupauksen pidimme.

Saavuimme Riikaan perjantaina puolituntia etuajassa eli klo 10:30. Sehän sopi hyvin!

Ajoimme tutun kaupungin ohi kohti majoituspaikkaamme. Ensimmäiset kolme yötä vietimme Dodo hotel nimisessä paikassa, hintaan 120€ . Heti sisäänkirjautuessa meiltä kaikilta mitattiin lämpö otsasta. Iso plussa tälle toimenpiteelle. Tuli turvallinen fiilis. Terveys kiinnosti sielläkin. Respan työntekijä palveli pleksin takaa.

Saimme kaksi huonetta kolmannesta kerroksesta, vastapäätä toisiaan. Molemmissa leveät parisängyt, ikkunan vieressä pöytä ja suihku/wc. Lapset majoittuvat toiseen ja me aikuiset toiseen huoneeseen. Hotelli oli siisti ja hyvä. Vähän sivussa, pari kilometriä vanhasta kaupungista. Auton jätimme hotellin viereen kadunvarsiparkkiin, vaikka olisi hotellilla ollut oma aidattu parkkipaikkansakin. Koimme paikan turvalliseksi.

Suuntasimme ekana päivänä kaksikin kertaa vanhaan kaupunkiin. Toisena päivänä kerran, mutta olimmekin siellä koko päivän ja kolmantena päivänä taasen parikin kertaa. Hyvin tuli siis kilometrejä ja mainittakoot, että kuljimme siis kävellen niin kuin yleensä aina. Taksit eivät ole meidän juttu. Kävellessä näkee enemmän!

Näiden kolmen päivän aikana tuli syötyä hyvin. Koimme mm. Lidon, jossa saa hyvinkin Latvialaista ruokaa ja ihan kivalla tavalla. Mieleen tuli Ikean -tyyli. Tarjottimelle kasattiin haluamat ruuat, osa pyytämällä tiskiltä ja osa valittiin valmiiksi annostelluista "purkeista". Tämä oli myös suhteellisen halpa paikka ja ruoka oli hyvää. Tuolla mitattiin sisääntulijoilta niinkään lämpö. Syötiin ihan kunnolla reilun 40€:n hintaan (5hlö).

Toiset mahtavat ruokaelämykset hankimme kauppahallista. Nakkipiiloja sekä pitzaa. Ei hajuakaan, mitä oikeat nimet olivat, mutta niiltä ne näyttivät. Maku oli taivaallinen!

Vanhakaupunki kukoisti kauniina. Kiertelimme kauppoja ja katuja nähden mm. Mustapäiden talon, Vapauden muistomerkin, lukuisia kirkkoja, linnan, puistoja sekä tottakai ystävyyskaupungin (Saksan Bremenin) Riiaan lajoittaman "Bremenin soittoniekat" -patsaan. Sen henkilön joka koskettaa noita eläinhahmoja uskotaan saavan hyvää onnea elämäänsä. Eihän tätä voinut jättää väliin! Toki ihan ylimpiin, minä en yltänyt eikä isäntä minua nostanut.. tulikohan nyt onnea vai ei?!

Nuorimmaisen toive jo edellisreissulla oli päästä jonkin rakennuksen yläilmoihin katsomaan maisemia. Nyt viimein tämä toteutui. Kiipesimme (hissi kuljetti suurimman matkan) ilmeisesti yliopiston (olikohan luonnontieteiden rakennus) näköalapaikalle. Aikuiselta tänne maksoi 6€, lapset pääsivät ilmaiseksi. Näkymät olivat kyllä mahtavat. Kauppahallit eli entiset Zeppelin ilmalaiva -hallit erottuivat selkeästi.

Turvaväleistä, käsihygieniasta sekä maskeista muistutettiin useissa paikoissa, kyltein, tarroin ja teippauksin. Maskit olivat julkisissa kulkuvälineissä pakolliset. Turvavälit toteutuivat suht hyvin kaikkialla muualla paitsi torilla.

Nopeaa meni ensimmäiset kolme päivää ja oli aika vaihtaa maisemia Liettuan Vilnaan. Sinne lähdimmekin hieman ristiriitaisin fiiliksin. Kaunasista kun ei edellis kerralla jäänyt niin mukava fiilis. Toki se johtui pitkälti kehnosta motellista. Ehkäpä juuri siitä johtuen meillä oli nyt tasokas majoitus Radisson Blue. Kaksi yötä viidelle hintaan 120€ sisältäen aamupalat. Toki saunaosastokin olisi ollut käytettävissä, mutta me emme siellä käyneet.

Matkaa oli noin 290 kilometriä. Teiden varsilla meitä tervehti tuttu näky haikaroita. Niitä oli kiva bongailla. Lähestyessämme Vilnaa, satoi vettä kunnolla, mutta paikan päällä olikin jo taas aurinkoista.

Saimme auton parkkiin hotellin alle hintaan 15€/vrk. Itse huoneemme sijaitsi todellakin tasokkaassa hotellissa ja 19.kerroksessa. maisemat olivat huimat. Korkeanpaikan kammoisena minulla oli tässä vähän purtavaa. Mielestäni tunsin kuinka talo heilui, vaikka insinööri mieheni vakuuttikin, ettei ihminen voi sitä tämän kokoisessa rakennuksessa tuntea..

Juniorisviitti käsitti ison huoneen, jossa oli levitettävä sohva, parisänky, lisävuode sekä muina kalusteina nojatuoli ja pöytäryhmä. Wc erikseen pesutilojen lisänä. Pesutiloissa tuplalavuaarit, kylpyamme ja erillinen suihku.

Tuolla kelpasi todellakin olla. Liettua aikoi voittaa meidät puolelleen.

Saapumispäivänämme maanantaina 6.7 oli Liettuassa Statehood day, joka tarkoitti paikallisille vapaapäivää. Liput liehuvat kaikkialla ja paikallisia oli paljon liikeellä. Neris -joen varrella oli koko illan musiikkitarjontaa ja se heijastettiin isoille skreeneille, jotta näkyi kauemmaskin. Näimme presidentin linnan pihassa lukuisia autoja, joissa liehuivat eri maiden liput. Mukana myös Suomi. Yhden autosaattueenkin bongasimme. Muu liikenne oli seis. 

Osa liikkeistä ja ravintoloista oli kiinni, mutta turistien näkökulmasta katsottuna tarjontaa oli silti.

Kävelimme täälläkin paljon, vaikka nyt majoituksemme olikin ihan keskustassa. Kävimme vanhan linnoituksen tornissa, useissa eri kirkoissa, joista erikseen voisi mainita Pyhän Annen kirkon sekä tuomiokirkon ja koko katedraalin aukean. Tuon aukean laidalla sijaitsee palatsi, jossa aikanaan Suomen herttua Juhana avioitui Katarina Jagellonican (Puolan kuninkaan tytär) kanssa. Pariskunta asettui asumaan Turun linnaan. 

Nähtävää oli paljon. Osaa tyydyimme ihailemaan ulkopuolelta (Gates of Dawn eli kaupungin portti. Tämä on pyhiinvaellus kohde. Portin kappelissa on Neitsyt Marian ikoni) ja osaa melko kaukaakin (Kolmen ristin kukkula, joka on perustettu seitsemän marttyyrikuoleman kokeneen munkin muistoksi. Tarinan todenperää ei ole voitu vahvistaa).

Söimme taasen hyvin. Ehkä parhaiten jäi mieleen paikallinen ruoka, jota nautimme kirkkoaukean laidalla. Kyseessä oli perunapannari, jossa oli pekonia ja hapankermaa päällä. Nami!

Katuja kuljeskellessamme saavuimme kaupunginosaan nimeltä Uzupis. Tämä oli nykyisin boheemia taiteilijoiden aluetta. Alue on leikkisästi julistautunut itsenäiseksi. Se omaa oman piispan, presidentin ja kansallislaulun! Kadunvarrella oli luettavissa perustuslaki (Suomeksikin) ja alueella jopa vietetään aprillipäivän aikaan itsenäisyyden juhlaa. Ennen muinoin alue on ollut köyhimpien asuttamaa, mutta nyttemmin varakkaammat ovat myös sinne tiensä löytäneet. Tämä kaikki selvisi meille vasta jälkikäteen, kun lähdin näkemäämme selvittelemään.

Keskiviikkona 8.7., oli aika jättää Vilna ja Liettua. Tänne palasimme ehkä vielä. Hyvä että annoimme Liettualle tämän mahdollisuuden.

Mainittakoot vielä Radissonin aamupala. Se oli lähes täydellinen. Vaikka ja mitä oli tarjolla. Itselle tärkeimmät (kasvisten lisäksi) croissantit sekä pekoni ja cappuccino olivat täydellisiä. Ja maisemat Sky Bar -kerroksesta 22, taasen henkeä salpaavat.

Hygieniasta huolehdittiin Liettuassa käsidesein sekä osassa paikoin maskein. Hotellissa henkilökunnalla oli maskit naamalla aamiaisella ja esim. respassa palvelivat pleksin takaa.

Ajelimme siis takaisin Latviaan keskiviikkona 8.7. Matkan reitti oli kuitenkin vähän eri, kuin Vilnaan tultaessa. Halusimme nähdä paikan nimeltä Siauliai. Tai oikeastaan tuon paikan Ristien mäen/ristikukkulan. Törmäsin tähän ennen reissua nettiä selaillessani.

Tuo paikka on alkanut rakentua jo 1860-luvulla. Ihmiset ovat käyneet siellä hiljetymässä, kiittämässä ja suremassakin. Kävijä on tuonut tullessaan sinne merkiksi ristin. Ison tai pienen. Toivon ja rakkauden näkökulma on ehkä se ristien yhdistävä ajatus, vaikka paikan varsinaista alkuperää voidaan vain arvella. Tarinoiden mukaan paikalla uskotaan olevan voimaa. Näistä tarinoita on ilmeisesti useitakin. Paikka on tuhottu aikanaan useampaakin kertaan, mutta 1980 luvun jälkeen alue on ryöpsähtänyt uuteen nousuun. Kun Paavi Johannes Paavali II vieraili siellä vuonna 1993, on ulkomaalaiset pyhiinvaeltajat löytäneet tiensä tuonne yhä paremmin. Alunperin ja vieläkään varsinaisesti, paikka ole uskonnollinen alue. Vaikuttava joka tapauksessa tuo oli. Ristien lomitse kulki polkuja sinne tänne ja kaikkialla oli ristejä ja paljon! Netistä löytyy tästä paljon kirjoituksia, jos haluatte lukea lisää.

Matkamme jatkui Jurmalaan. Majoituksemme seuraaviksi päiviksi oli Hotelli nimeltä Bella Jurmala. Tällä kertaa se tarkoitti huoneistoa ja maksoi kahdesta yöstä 120€. Erillinen makkari, jossa sänky ja parivuode, olohuone-keittiö -yhdistelmä, vuodesohvalla sekä parveke. Huoneistomme oli tällä kertaa alimmassa kerroksessa. Lattiat olivat kauttaaltaan laattaa ja kylmät. Ilmastointia ei tainnut olla. Muuten olimme tyytyväisiä. Rakennukset olivat selkeästi uusia. Hotelli sijaitsi noin viisi kilometriä keskustasta. Ekana päivänä kävelimme syömään kaupungin laidalle, mutta muuten kuljimme tuolla autolla.

Tämän pysähdyksen tarkoitus oli olla rentoutus. Nukkua myöhempään ja oleskella. Ei niinkään kierrellä esim. kirkkoja, joista ainakin lapset olivat taasen saaneet yliannostuksen. 

Torstaina suuntasimme rantsuun. Auton saimme heti parkkiin (koko päivä 2€) ostoskadun Jomas Iela -viereen. Edelliskesänä parkkipaikkaa ei löytynyt, joten jätimme silloin rannan väliin. 

Levitimme tavaramme, isäntä alkoi lukea kirjaa ja tytöt juoksivat pitkin biitsiä, kun taivaalle alkoi kerääntyä synkkiä pilviä melkein kuin tyhjästä. Tuuli alkoi viuhua ja meidän oli kerättävä kamamme pois ja lähdettävä. Päästyämme autoon oli myräkkä jo ohi.. päätimme kiertää katua ensin hetken, syödä jäätelöt (en minä), juoda oluet (kyllä minäkin) ja mennä takaisin rantaan. Tuolle kerralla se onnistuikin hyvin. Tytöt jopa uivat tuolla Riianlahdessa. 

Jurmalasta parhaiten mieleen jäi puuteri hiekka sekä loistavat perunat!

Perjantaina 10.7 automme starttasi kohti Ainazin superalkoa. Se oli ainakin vanhimman lapsemme yksi odotetuimmista asioista. Limsaa pullo tolkulla. Mukaan siis ostettiin hirmu määrä Coca Colaa sekä Pepsiä. Ja toki myös muutakin esim. Vinho Verdeä ja Riga Black Balsamia. Ostimme myös alkoholitonta olutta. Se kun oli tuolla paljon halvempaa ja isäntä juo sitä usein saunajuomana. 

Saavuimme Riikaan sokkona. Päätimme valita viimeisen yön majoituksen vasta siellä. Päädyimme samaan tuttuun ja halpaan Dodo -hotelliin. Yö maksoi sen 40€ ja tällä kertaa kyseessä oli perhehuone. Käsitti pesuhuoneen lisäksi kerrossängyn, pöydän ja parisängyn.

Aamulla luovutimme huoneen ja lähdimme aamupalalle keskustaan. Tarkoitus oli muutenkin pyöriä viimeinen päivä kaupungilla. Oli kaunis päivä. Auton veimme ihan keskustaan samaan parkkiin mihin vuosi sittenkin. Neljä tuntia parkkia maksoi 12€.

Laivamme kohti Suomea lähti lauantaina klo 16:30. Tällä kertaa hyttimme sijaitsi kannella 10. Seurasimme lähtöä kannelta käsin. Kaiken kaikkiaan kilometrejä kertyi 1721km. Täytyy sanoa, että tämä loma rentoutti. Sopivasti puuhaa, lepoa ja nähtävää. Vähän tuo isäntä teki töitä samalla, mutta eipä päässyt töihin fyysisesti lähtemään.

Automatkaillessa näkee kyllä enemmän ja mahtavuutta on se, kun saa itse päättää mihin menee ja milloin. Toki kuskia käy välillä sääliksi, minä kun en isoissa kaupungeissa mielelläni aja. 

Nyt on aika kiittää ja aloittaa seuraavan loman suunnittelu.

 

Alkukesä

Lapuan liikennepuiston vieressä on tänä kesänä lampaita.

Kesäloma. 

Mukava lukea tuolta instasta ja facesta toisten lomapuuhista. Katsella kuvia ja saada ehkä ideoita omaankin lomaan.

Joku on maalannut. Joku on laittanut puutarhaa uusiksi. Useat ovat olleet rannoilla. Kalajoki näyttää olevan kansoitettu. On retkeilty, asuntovaunuiltu ja syöty hyvin. Jokainen on puuhannut sitä mistä tykkää. Keksinyt tavan lomailla.

Meidän kesälomasuunnitelmat menivät yllätys yllätys, koronan takia uusiksi. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä olisi ollut asunto vuokralla Espanjassa parisen viikkoa heti kohta juhannuksen jälkeen. Ne suunnitelmat jäivät siis haaveiksi.

Jäin lomalle. Eka viikko vaihtui kuitenkin toisenlaisiin suunnitelmiin. Sain ystävän ihanat lapsoset vierailulle muutamaksi päivää. 

Jotenkin koin olevani omillekin lapsille mukavampi äiti, kun ympärillä oli väkeä. Ei ollut tarvetta suorittaa, siivota ja puunailla, patistaa ketään tekemään mitään. Kävimme jäätelöillä, liikennepuistossa, uimme omassa altaassa, kolusimme leikkipuistoja, nautimme auringosta ja vain olimme. Oli aika pysähtyä.

Nautin ihmetellä pikkulapsen tavoin elämää. Elää vähän jopa mielikuvituksessa. Omat lapset alkavat olla jo sen verran isoja, että ihan vastaavaa meillä ei enää muuten ole. Nämä olivat ihanat päivät 💕

Lomallemme ei ollut isoja vaatimuksia. Kunhan saisimme olla perheellä yhdessä ilman töitä. Täällä kotona se ei toteudu. Isäntä on liiakseen kiinni töissään ja ne vievät mennessään.

Aloimme suunnitella.

Eräänä aurinkoisena aamuna sitten sen teimme. Varasimme Siljan reittimatkan Helsingistä Latviaan Riikaan. 

Lähtö oli 2.7.20 ja paluu 12.7.20. Aikaa jäi siis aika mukavasti tutustua maahan muutoinkin kuin vain tuohon pääkaupunkiin. Päätimme vierailla lisäksi Liettuassakin. Viime kesänä vierailimme kyllä jo molemmissa maissa, mutta yhteensä vain noin neljä päivää.

Nyt tuo reissu on jo takanapäin ja täytyy sanoa, että olo on raukean levännyt. Loma kävi siis toteen. On sanottu, hoidettu kiireelliset asiat kuntoon, tehty melkein täydellinen siivous taloon ja pyykit pesty. Pesin jopa puolet talon ikkunoista! Iso saavutus minulle. Se kun lukeutuu niihin asioihin, mitä inhoan ja mikä jää useana vuotena tekemättä. Tänään olisi vuorossa mansikoiden hakeminen. 

Kirjoitan matkakertomusta nyt rauhassa. Lähinnä muistoksi mukavaksi, mutta myös halukkaille lukemiseksi ja kukaties ehkä sieltä voi joku jotain hyödyllistä bongata.

Checkpoint ja vähän muutakin

Noin puoli vuotta vannotuista uudenvuoden lupauksista. On hyvä tsekata missä mennään.

Homman nimihän oli, elämäntapa remontti jatkukoon! Eli ruokavalio parempaan suuntaan ja kunnon pitäminen saavutetussa tilassa. Taisinpa mainita myös jotain lapsiin panostamisesta sekä matkailusta..

Tässä siis muistiin puolen vuoden checkpoint.

Aloitetaan kunnosta. Pysynyt samana, sanoisin. Lenkkeiltyä tulee edelleen, mutta ei päivittäin. Lenkkien pituus vaihtelee muutamasta kilometristä kymmeneen kilometriin. Välillä juoksen, välillä köpöttelen ja useimmiten yksin. Mukavaa aivojen nollausta. Juoksulenkille voin lapset huolia ja kävelemään kenet vain. Isäntää en juoksemaan ota. Sain hänestä traumoja tätä harrastusta aloittaessani. Juoksi edelle, juoksi takaisin, hyöri ja pyöri, kuin lapsi, kun menin kuulemma niin hiljaa! Juoskoot itsekseen, jos mun vauhti ei miellytä, sanoin ja sana on pitänyt. Tarkoituksenani ei ole missään vaiheessa ollut maraton tai kisailu kenenkään muun kanssa kuin itseni.

Korona vei salilla käynnin ilon pois, mutta muutama viikko sitten sekin "harrastus" vapautui arkeeni uudelleen. Siitä lähtien olen käynyt siellä kaksi kertaa viikossa. Ihanaa. Varsinaisesti en kyllä siitä tykkää, mutta mitä vain hyvin voinnin eteen. Mikäs sen parempaa, kuin kipeät lihakset! Tietää tehneensä hommia.

Latinofittiä tuli tanssahdeltua kotona kerta viikkoon ja melkein kaikki sähköiset etätunnit. Viimeisin tosin taisi jäädä tekemättä. 

Ruokavalion terveellistäminen. Hyvällä mallilla se on kyllä ollutkin, mutta aina on parantamisen varaa.

Sokerittomuus jatkuu. Tosin olen yrittänyt asennoitua siihen, että jossain vaiheessa pystyisin sallimaan itselleni vähäisen määrän sokeria. Minun tapauksessani suklaata. Muuta sokeria en kaipaa. Satunnaisia maisteluita olenkin tehnyt, mutta harkitusti. Edelleenkään en maistele muiden mieliksi vaan itseäni kuunnellen. Jotain kertoja on tullut törmättyä sanoihin "Ota vain, ei tässä paljoa sokeria ole" tai "Voithan sä joskus maistaa". Juu, niin voin. Sitten kun itsestä siltä tuntuu ja haluan maistaa.

Olen opetellut maistelemaan luonnon omia herkkuja. Kokeilussa on ollut tutun nokkosen lisäksi mm. maitohorsma ja voikukka. Lisäksi yrttitarhassa (laatikossa) kasvavat ruohosipuli, minttu, suolaheinä, oregano, persilja, basilika ja lipstikka. Näitä ruokien sekaan ja namskis! Helle päivien ehdoton janojuoma on ollut mintulla ja sitruunalla maustettu kuplavesi. Voi näistä helteistä niin nautin!

Mintut kasvavat omassa yrttitarhassa.

Omppupuut näyttivät kukkivan niin, että eiköhän sieltä jokunen omppu loppu kesästä suuhun löydy. Kirsikat näyttävät seuraavan tuttua kaavaa. Itse puussa ei vielä hetki sitten lehtiä ollut, mutta muutama kukka kyllä. Nyt ovat lehdet osaan puuhun kasvaneet. Mahtavatkohan nytkään kukat muuttua kirsikoiksi asti.. marjoja nimittäin elämäntaparemonttini kaipaisi. Niitä on ruokavaliossa ihan liian vähän. Smoothiet olivat yhteen aikaan joka viikkoista herkkua, mutta nyt tälle keväälle niitä on pitänyt säännöstellä, että ylipäätään riittävät uuteen marja-aikaan asti. Mansikoita näyttää tulevan. Kunhan joku ne muistaa poimia!

Viimein kirsikkapuuhun alkoivat tulla lehdetkin.

Näin kauniilta kukkaset näyttivät
lehdettömässä puussa.

Lisäksi lupailin panostaa enemmän lapsiini. Se on todellakin toteutunut. Olemme retkeilleet ja jopa pelailleet yhdessä, paljon tavallista enemmän. Tähän varmasti auttoi koronan tuoma lisäaika eli jotain hyvää siinäkin! Eilen olimme jo kolmatta kertaa uimarannalla.

Matkailu. Se ei ole toteutunut millään muotoa. Tai no. Se on keskittynyt Suomen metsien kollaamiseen. Pariisi peruuntui, samoin kuin Espanjakin. Jotain kuitenkin on ehkä suunnitelmissa ja ne näyttäisivät toteutuvan. Niistä lisää joskus..

Biitsipicnic

Kuuntelen ääniä ympärilläni. Kiljahduksia, lähinnä lasten ilosta ja surusta. Kuuluu aikuisten ääniä, neuvoja, komentoja. Musiikki pauhaa ja jokunen moottori hyrrää. Ohi tepastelee lokki. Taitaa odottaa almuja ihmisiltä. Ympärillä tapahtuu aika paljon ja mä vaan nautin. Joskus väkijoukon melu rasittaa, nyt ei. Ehkäpä suljen silmäni hetkeksi. Mahtaakohan uni tulla.

Tämäkin vaihe elämässä on koittanut. Makaan tyttöjen kanssa rannalla. Välillä kukin käy uimassa, välillä vaan maataan. Vesi on kylmää, mutta sepäs sopii hyvin näihin helteisiin. Virkistää kivasti. Ketään ei tarvitse enää vahtia. Kaikki jo kyllin isoja.

Lasten ollessa pieniä, ei kyllä tullut usein rannoille lähdettyä. Olikohan se liian raskasta? Nostan jokaiselle vanhemmalle täällä hattua. Ihana kun jaksatte. Kainalot täynnä kasseja mistä löytyy pyyhettä, rasvaa, uimahärveleitä, eväitä ja kuka ties mitä. Käsissä pieni käsi, ehkä jopa molemmin puolin. Joku juoksee omille teilleen ja aikuinen tavaroineen perässä. Moni aikuinen seisoo vedessä. Silmät tarkkana. 

Tänään mekin siis pakattiin mukaan eväät ja keräsin voimani lähtemään rantsuun. Toteutui haaveiltu biitsipicnic. Nyt on eväät syöty ja hyvä olla. Ei tämä hassumpaa ole. Enkö ennen jaksanut vai eikö vaan ollut aikaa? Nyt tuntuu jo ihan lomalta. Ei paremmasta väliä. Elämä on tässä. 

Pojalleni

Kirjoitettu 30.5.2020.

Luomeni tuntuvat raskailta. Minua väsyttää. Kello on jo paljon.

Katselen sinua. Olet osa minua. Niin rakas. Niin särkyvää, mutta silti niin lujaa. Elämä edessä, mutta silti jo aika paljon takana.

Muistan ensimmäiset hymysi. Haparoivat askeleesi. Kuinka sanoit ensimmäisen kerran "Äiti".

Rakastit junia ja pelkäsit Isoa pahaa sutta. Eräätkin kerrat solmutit meidät turvaan makuuhuoneeseen. Minut, siskosi ja sinut. Olit sankarimme silloin.

Heräsit keskellä yötä. Tai et herännyt vaan kävelit unissasi. Kävelit ja touhusit.

Sait ystäviä. Urheilu valtasi maailmasi. Opin sinulta paljon ja opin edelleen. Opetat minulle elämää ja opin samalla paljon minusta itsestäni. Aloin pitämään jalkapallosta. Minä jääkiekkoihminen. En vieläkään kaikkia sääntöjä osaa, mutta tärkeimmän osaan. Olla kanssasi siellä missä sinä viihdyt. Tai, no rehellisyyden nimissä, en kaikkialla. En ymmärrä tietokonepeleistä ja toki tarvitset omaa aikaa ja tilaa. 

Olet tarvinnut apuani. Joka päivä tarvitset sitä vähemmän. Teet ruokaa, siivoat ja autat. Olet aina osannut huolehtia toisista. Oli sitten kyse ystävästä tai pikkusiskosta.

Tuli aika jolloin sinä opetit minulle puhelimen käyttöä. Minä, kalkkis, en osannut edes vastata ensimmäiseen älykännykkääni. Sinä et nauranut, vaan opetit. Tai kun en saanut läppäristä ääniä kuulumaan, pieni käden liike ja se oli siinä. Silmissä toki tietty pieni pilke.

Olen onnellinen. Onnellinen että me olemme saaneet sinut. Olet meidän, vaikka et olekaan. 

Teit meistä vanhempia. Minusta äidin, puolisostani isän. Ilman sinua emme olisi me. Olet kohta aikuinen. Tarvitset meitä vähemmän. Me tarvitsemme silti sinua, mutta maailma on sinun. 

On mahtavaa ajatella, mitä sinusta tulee. Minkä alan ammattilainen. Missä asut. Kenen kanssa. Mitä harrastat vai harrastatko. Miten elämä kuljettaa. 

Tuli sinusta mitä tahansa. Teit mitä tahansa. Rakastan ja arvostan aina sinua. Ei ole asiaa mitä et voisi minulle vaikka keskellä yötä soittaa, mutta hyväksyn sen ettet kaikkea tule minulle kertomaan. Ei sinun kuulukaan niin tehdä, tulee ihmisiä toisella roolilla. Äidin tulee se kestää ja hyväksyä. Taustalla olen ja sen haluan sinun tietävän. 

Tämä on sinun tulevaisuutesi, sinun elämäsi. Kaikki on vielä edessä. Saavutat mitä haluat, mutta kuuhun ei tarvitse kurkottaa, ellet itse halua sitä kokeilla.

Toivon elämääsi vain parasta. Mutta parasta ei voi saavuttaa ilman vastoinkäymisiä. Se on elämää. "Life isn't about waiting for the storm to pass. It's about learning to dance in the rain." -lukee olohuoneemme seinällä. Näin ajattelen. Myrskyä tulee, mutta niistä kyllä selviää. 

Selviää ja menee eteenpäin. Me tukenasi aina ja ikuisesti.

Yläkoulu on taputeltu. Uudet haasteet odottavat. Muutama vuosi ennen maagista 18 vuoden ikää. Aika menee äkkiä. Seuraan haikeana, mutta ylpeänä kasvuasi. Sinusta tulee juuri sellainen kuin pitääkin. 

Halkean ylpeydestä. Olet poikani ♥️

Nyt pelaat tuolla. Et ole tässä. Katselen sinua kaukaa. Näytät onnelliselta. Uskon sitä sinun olevankin. 

Viimein annan itselleni luvan mennä nukkumaan. Sinä pystyt. Sinä pärjäät. Olet sankari edelleen.