Tämän vuoden pääsiäinen (2.-6.4.26.) tuli vietettyä Puolan Gdanskessa. Paikka oli sinällään meille jo tuttu, olimme siellä ensimmäisen kerran yhdeksän vuotta sitten.
Matka Turusta Gdanskeen ja takaisin maksoi kahdelta n. 245€ eli suhteellisen halvalla pääsimme.
 |
| Turun lentoasema on kompakti. |
Automme odotti lentokentän parkissa Turussa reilun 50€:n hintaan.
Emme maksaneet ylimääräistä Wizz -lennon istumapaikoista, joten istuimme menomatkan ihan erillämme, toinen koneen etuosassa ja toinen takana. Takaisin tullessa paikkamme olivat peräkkäisillä riveillä, mutta saimme vaihdettua toisen matkustajan kanssa paikkamme niin että lopulta vieretysten saimme olla.
Minulle, lentopelkoiselle lennot olivat taasen kokemus, mutta isäntä nukkui rauhassa, varsinkin menomatkan, kun en vieressä panikoinut. Otin totuttuun tapaan punaviinin hermoja rauhoittamaan ja lyhyelle matkalle se riitti juomaksi koko lennon ajalle.
 |
| Pilviset maisemat ovat hyvä. Silloin ei lentopelkoistakaan liikaa ahdista. |
Fahrenheit -hotellillemme (n. 420€ +turistivero) siirryimme bookingin tarjoamalla taksikyydillä, kiitos kun olemme ko. firmaa ahkerasti käyttäneet. Jännä oli nähdä oma nimemme kyltissä kuljettajan kädessä. Paluumatkan teimme junalla ja maksoimme kahdesta lipusta 17PLN eli n. 4€.
 |
| Huoneemme neljännessä kerroksessa. |
 |
| Kylpyhuone. |
 |
| Huoneemme parvekkeelta. |
 |
Aamupala - tarjontaa hotellilla. Se kuului hintaan ja pieniä vaihteluita aamujen valikoimissa oli. Harmillisesti pekonit, nakit ja munakokkeli olivat joka aamu haaleaa, ei edes lämmintä.
|
 |
| Hotellin respa jää tässä kuvassa taaksemme, vasemmalla ravintola ja oikealla uloskäynti. |
Kohteessa oli kevät edempänä, joinain päivinä hyvin lämmintäkin, mutta tuuli monena päivänä varsin kovasti.
 |
| Sopotin kukkia. |
 |
| Ravintolan orvokit. |
 |
| Itkupaju. |
| Viisi päivää ja neljä yötä riittivät vallan hyvin Gdansken näkemiseen, mutta toki juttuja jäi vielä kokemattakin. |
Seuraavassa kuvakoostetta reissustamme:
 |
| 2. Maailmansodan museo. Onneksi menimme tuonne heti pitkäperjantaina, koska lauantaina se oli kiinni. Suosittelemme käymään tuolla! |
 |
| 2. Maailmansodan museosta. |
 |
| Suomikin oli saanut oman huoneensa. |
 |
| Matkalla kävellen Gdansken merenrantaan (n. 9km)... Matkalla oli nähtävänä melkeinpä vain merikontteja. |
 |
| Westerplatten, 2. Maailmansodan muistomerkki. Tämä oli vaikuttava näky. Täällä käytiin ensimmäinen taistelu Puolan ja Saksan välillä vuonna 1939. |
 |
| Gdansken merenranta. |
 |
| Gdansken merenranta. |
 |
| Rannan kahvilan tarjontaa. |
 |
| Joimme kohteen ravintolassa yhdet oluet ennen linja-autolla paluu matkaa. Kyyti oli nyt ilmainen, koska matkalla oli siltatyömaa. |
Kuljimme joka päivä vanhankaupungin läpi, joenvartta ja näimme useita nähtävyyksiä ja vaikuttavia kirkoja.
 |
| Vanha nostokurki. |
 |
| Pääsiäisen "lookkia". |
 |
| Vanhankaupungin vilkkain katu. |
 |
| Vanhankaupungin vilinää ja komeita rakennuksia. |
 |
| Kaupungin portti. |
 |
| Pyhän Marian kirkko. |
 |
| Marian kirkko sisältä. |
 |
| Kauppahalli. |
 |
| Pyhän Katariinan kirkko. |
 |
| Kiirastorstain värit. |
 |
| Rakkauden silta. |
 |
| Asemarakennus. |
 |
| "Ławeczka Gdańsk" kaupunginjohtaja Paweł Adamowiczin penkki. |
 |
| Pyhän Johanneksen kirkko. |
 |
| Upeat urut! |
 |
| Pyhän Bartolomeuksen kirkko. |
 |
| Upeat kadut valoloistossaan. |
 |
Sillat nousivat ja siirtyivät puolentunnin välein, jotta veneet pääsivät joessa etenemään.
|
 |
| Taustalla vanha kaupungintalo ja edessä tähtitieteilijä Johannes Haveliuksen monumentti. |
 |
| Lasilliset rosea. |
 |
| Kuningas Juhana III Sobieskin monumentti. |
 |
| Juna-aseman komea lasi. |
Yhtenä päivänä piipahdimme junalla Sopotissa (liput kahdelta 16PLN eli n. 3,78€).
 |
| Puu valmiina kukkimaan. |
 |
| Laituri täynnä elämää. |
 |
| Aallonmurtaja. |
 |
| Sopotin rantaa. |
 |
| Rannalla oli kauppiaita, karuselli sekä jäätelö- että muitakin ravintoloita. |
 |
| Kauppahalli. |
 |
| Pääkadulla riitti kulkijoita. |
 |
| Pyhän Yrjön kirkko. |
 |
| Ylösnousemuksen juhlaa! |
Söimme lukuisissa ravintoloissa ja piipahtelimme kahvilloissa ja viinibaareissa. Vaatekaupat ja esimerkiksi ostoskeskukset olivat osin pääsiäisen takia kiinni, mutta turistikaupat sen sijaan olivat laajalti auki koko ajan.
 |
Pötsikeitto ravintola Eurossa. Oli hyvää! Minun annokseni (kanaa, koska borsdikeittoa ei jostain syystä saanut) ei ollut hyvää. Oluet ja ruuat yhteensä 117PLN eli n. 28€.
|
 |
| Italialaista täytettyä leipää Sopotissa Sukces - ravintolassa ja oli muutes taivaallista! Tämä, isännän pitsa sekä oluet maksoivat 121PLN eli vajaa 29€. |
 |
| Pueblo - ravintola. Tämä ja isännän fajitas ateria sekä oluet yhteensä 158PLN eli reilu 38€. |
 |
| Isännän liharuoka Swojski Smak - ravintolassa ja... |
 |
| Minun dumplingsit. Ateriat juomineen 165PLN eli 39€. |
 |
| Ministerstwo Magii Gdańsk - ravintolan ruokakin oli hyvää. Kaksi keittoa sekä isot oluet 101PLN eli 27€. |
 |
| Sempre - ravintola antoi kiitosjuomat. |
 |
| Sempren tortelliinit sekä caltzonen. |
 |
| Sempren Bruscetta - leipämme. |
 |
| Sempren ruuat yhteensä (187PLN eli n. 48€) |
Mieleenpainuvat olivat tunnelmalliset illat ihan keskustassa kun pimeys saapui ja valot loistivat Motława -joessa. Myös katutaiteilijat olivat upeita.
 |
| Karuselli, jonka kyytiin kyllä teki mieli! |
 |
| Illan taiteilija, jota parinakin iltana kävimme katsomassa. Taiteili pallon kanssa melko hienosti ja hauskuutti seuraajiaan huumorillaan. |
 |
| Pienet tuliaiset. |
Gdansk oli kiva kevään aloitus. Nähtävää vielä jäi, mutta monta muuta paikkaa olkoot listalla seuraavana.
Tämä teksti loppukoot pääsiäiskuvaan. Kiitos Gdansk!
 |
| Pääsiäisen koristuksia. Täälläkin tuli pikkuväkeä meitä korien kanssa vastaan. Meneillään oli jonkinmoinen munajahti. Perheet menivät korien kanssa kirkkoon, ehkä siunausta hakemaan. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti