Joulun aika tarjoaa mahdollisuuden pysähtymiseen, lepoon ja yhdessäoloon. Tänä jouluna se on perheessämme toteutunut paremmin kuin hyvin. Joulua edeltävä viikonloppu vietettiin maalla. Kaukana pleikasta, kaupoista ja kaupungin hälinästä. Seurana oli luminen luonto, kiprakka pakkaasää ja sisällä takkatuli ja mulla kutimet. Toki maalais "rauhaa" rikkoi sisarusten keskinäiset välien selvittelyt, mutta elämää, sitähän sekin on. Joku päivä kävelylle lähtiessäni tajusin, että kun vuosi kohta vaihtuu tarkoittaa se mm. sitä että yhä useammin saan näinkin tehdä. Lähteä lenkille, mennä ystävien kanssa syömään, kutoa tai ommella, viedä lapset vaikka uimaan tai lukea iltasatua lapsille. Niin kuin varmaan kyllästymiseen asti tätä hoen, aikaa ei tällaisiin juttuihin ole juurikaan ollut. Nyt on aika alkaa elää, keskittyä olennaiseen. Lapset ovat kerran pieniä. Itse joulu vietettiin läheisten kanssa. Hyvää ruokaa, leppoisaa tunnelmaa, pukin odotusta ja lasten riemua. Lahjat muuttuvat

Kyllä onkin mennyt lujaa, liian lujaa. Vuosien takainen uupumus nostaa päätään. Paljon on tapahtunut. Paljon jäänyt tapahtumatta.  Nyt kun alkaa tahti hiipumaan, alkaa itsekin viimein ymmärtämään, miten väsynyt sitä on tullut oltua. Onhan tätä joku ystävistä jo aiemminkin mulle päähän takonut.. joskus asiat pitää vaan osata nähdä ja päättää että muutosta tapahtuu. En edes tiedä montako vuotta tätä hullunmyllyä on kestänyt. Töitä, kotitöitä, lasten harrastuksia.. jossain välissä hurjana koitin omiakin harrastuksia. Vuosiin sisältyy paaaljon ajettuja kilometrejä ja autossa vietettyjä tunteja. Vanhemmuus vaatii nykypäivänä aika paljon. Lasten täytyy harrastaa, siinä pitää tukea ja kannustaa. Vanhempien pitää maksaa ja mahdollistaa. Mitä tavoitteellisempi harrastus, sen enemmän se vaatii aikaa joka on taas pois muualta. Vanhempien pitää huolehtia riittävästä levosta, ehtiä keskustella, kysellä ja pohdiskella. Saada arki rullaamaan. Ystävät, omat ja lasten. Niihinkin pitää olla aikaa. P