Tänään oli se päivä kun tarvitsin timeoutin omasta elämästä. Lenkkikengät jalkaan ja napit korville. Tarvitsin Samun mukaan. Elämän kaikkia osa-alueita ei voi itse hallita. Jotkut vain kulkevat omalla painollaan. Ympärillä olevat ihmiset tekevät omia valintojaan. Aina suunta ei ole sama.  Voisi ajatella perheen ja läheisten muodostavan pitsiliinan. Aluksi kuljetaan yhdessä, jossain vaiheessa jokainen alkaa punoa omaa polkuaan. Välillä käydään yhdessä samalla reitillä, kunnes taas polku haarautuu. Pitääkin haarautua. Ei elämä mene tasaisesti. Eihän pitsiliinakaan näyttäisi miltään jos se olisi joka kohdasta samanlaista. Tarvitaan kuvioita, oli ne sitten säännöllisiä tai säännöttömiä..  Toisen tekemää kuviota, ei määräänsä enempää voi määrittää. Väri vaihtuu tai pysyy samana. Joskus haarat eivät palaa yhteen tai liina loppuu kesken. No tänään mulla oli siis se fiilis, että hetki Samun kanssa auttaa. Siis Haber, hänestä puhun. Toki tapaan häntä vain korvanappien välityksellä. Toivottavast

Seitsemän kilometriä ja reilu 50min. Olen tyytyväinen. Enää en ole luovuttaja. Jo lapsuudessa koin helpommaksi luovuttaa, kuin sinnikkäästi yrittää uudelleen. Tyydyin olemaan viimeisten joukossa, kun joukkueita liikuntatunneilla valittiin. En halunnut edes juurikaan yrittää, kun tiesin häviäväni. Monessakaan asiassa en ollut hyvä. Kauan tuo olikin minulle ok, kunnes jossain vaiheessa luonto alkoi laittaa minuun potkua. Minusta tuli itseni voittaja. Vieläkään en halua kilpailla muiden kanssa. Itseni haastaminen riittää. Osaan sanoa, jos en osaa ja opettelen niin kauan kuin totean osaavani. "Ei tartte auttaa, minä itte!" Yllättävän usein huomaankin osaavani. Onnekseni minua ei ole koskaan kiusattu. Monia ystäviäni kyllä. Näinkin kiusaamisen seurauksia jo pienestä lähtien. Kiusaajat löytävät aina syyn. Kiusaaminen vahingoittaa. Oma suojani olivat varmasti isot veljet. Ja se etten piitannut niistä yrityksistä mitä ehkä koin. Kaveriporukastani tuli vahva, selvisimme yhdessä. Pidäm