Se tunne, kun et jaksa nousta sängystä. Se tunne, kun et jaksa vastata puhelimeen. Se tunne, kun et jaksa tehdä edes itselle mieleisiä asioita. Se tunne, kun voisit vain itkeä. Moni on polttanut itsensä loppuun. Uuvuttanut oikein kunnolla. Masennusta tai aina ei. Uupua voi muutenkin. Kirjoitan kokemuksesta. Oma väsymykseni alkoi vuosia sitten. Hiipi hiljaa. Varotteli tottakai, mutta hidastinko tahtia? Enpä tainnut. Ajan kuluessa oltiin pisteessä jolloin itku oli herkässä. Jokainen päivä oli selviämistä. Kun junan sai aamulla lopulta käyntiin, ei sen voinut antaa pysähtyä tai se ei olisi enää käynnistynyt. Kuljin hyvin kellotettuna. Kuka missäkin paikkaa, mihinkin aikaan. Kuka syö kotona, kelle eväät, onko kaapissa ruokaa, milloin ruuat valmistan ja onko mitään päälle laitettavaa? Kilometrejä kertyi, elämää elettiin tien päällä, salien laidoilla, kenttien reunoilla, kaukaloiden tai rakennusten käytävillä. Tuli kudottua yksi jos toinenkin sukka. Soiteltua kotiin, että onko s

Äiti Tällä viikolla olen miettinyt sinua. Mitä tarvitset, mitä haluat. Miten voisin sinua ilahduttaa, miten sinua auttaa. Olen miettinyt elämääsi. Mitä kaikkea olet kokenut. Paljon olet kertonut, mutta varmasti paljon jättänyt kertomattakin. Oman äitisi menetit nuorena. Minulla ei ollut mahdollisuutta koskaan häntä tavata. Olet sanonut miten sydämellinen äitisi oli. Kaikille kiltti ja reilu. Ahkera ja tunnollinen.  Sotavuosien koettelema. Aikansa teräs äiti. Niin kuin sinäkin. Olisinpa saanut hänet tavata. Mitä itse tilanteessasi haluaisin. Sinulla on kaikki lapset maailmalla, heillä omat kuvioit ja omat perheet. Minullekin tulee hetki, jolloin omat lapseni eivät ole enää tällä, luonani. Toivoisinko heidän muistavan minua puhelulla, vaiko lahjalla. Toivoisinko heitä käymään luonani tai viemään minua syömään. Pyytäisinkö itse heitä luokseni. Tällä hetkellä puhelu tai kortti postissa, tuntuu kaukaiselta tavalta muistaa niinkin tärkeää ihmistä kuin äitiä. Lahjaa en meinaa sinu

Ja tässä tulee tämän päivän aatokseni: "Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa." - lauloi vuonna -83, Katri Helena. Eipä aihe ole isosti muuttunut vielä tähänkään päivään. Edelleen maailman monet asiat hämmästyttää ja kummastuttaa pientä ja isoakin lasta, aikuisista puhumattakaan. Lapsi tarvitsee ihmettelynsä tueksi aikuista. Jonkun jolta kysyä, jonkun jolle ajatuksiaan kertoa. Lapsi on ennakkoluuloton, hyväksyvä, utelias ja aito. Lapsi ei tarvitse ihmettelyihinsä valmiita vastauksia tai pitkiä selostuksia. Riittää, että hyväksyt ja kuuntelet. Ehkä kyselet vastakysymyksiä ja olet läsnä. Voit sanoa "en tiedä" tai "mitä itse ajattelet?". Entä tarvitseeko aikuinen vastauksia vai riittääkö että joku kuuntelee? Voiko vastauksia etsiä yhdessä lapsen kanssa, häntä kuunnellen? Lapsi on yllättävän viisas. Aikuisella voi olla hyvä mahdollisuus oppia. Vie lasta retkelle, kylään tai kauppaan. Käykää museoissa, pu