Joskus täytyy pysyä lähellä, nähdäkseen kauas. Eikös se niinkin voi mennä? Tämä talviloma on tullut vietettyä kotona, hyvin pitkälti kotona. Vähän puuduttavan paljonkin kotona.. On leivottu, siivottu, nähty leffoja, käyty uimassa.. mitään näistä asioista ei ole tehty yhdessä koko perheellä vaan yksi on tehnyt toista toinen kolmatta ja kolmas (vaiko viides?) töitä. Kaipa se loma muodostuu siitä, että kukin saa levätä omalla tavallaan. Tälle talvelle lapset hiihtivät kerran ja senkin koulussa. Luistelu on jäänyt myös koulun varaan. Onneksi on koulu! Laskettelemaan ei ole koko talvena kukaan halunnut lähteä. Säätkään eivät ole olleet siihen oikein suosiolliset, mutta lähirinteet ovat ihme kyllä olleet kunnossa. Kiitos yöpakkasten ja ahkeran lumetuksen. Pulkkamäessä sentäs ehdittiin kerran käydä. Vaikka se oli kyllä jo jouluna. Välillä sitä miettii mitä kaikkea esimerkiksi juuri talvilomalla kuuluisi tehdä. Tai jos ei juuri mitään tee niin olla edes perheellä yhdessä. Sitä mie

Parempaa kuvaa en keksinyt. Kuva Lahdesta, Mannerheimin patsas. Ysi. Ikää 15 tai 16. Aika jolloin on päätettävä mitä isona haluat tehdä. Muistan, että itselle päätös tuli äkkiä. Jotenkin liian äkkiä, mutta nyt oman lapsen kohdalla se tuntuu vieläkin liian nopealta. Ja taas omalta osaltani, opinnot tuskin jäävät tähän, mutta olkoot perheessämme yksi opintien valitsija kerrallaan.. Kun ei ole selkeitä visioita mitä haluta, mitä olla niin miten tehdä päätös? Lähteäkö opon suosittelemaan suuntaan eli lukioon, tietämättä että haluaako mitään sen tuomia mahdollisuuksia oikeasti. Ja mitä uusia mahdollisuuksia se oikeastaan toisikaan? Jos ihminen haluaa lääkäriksi, on lukio varmasti viisain tie. Vakavammin otan selkaisen lääkärin tulkitsemaan diagnoosini, jolla pohja rakentuu lukiolle. Jos miettii vaikka lastentarhanopettajan tutkintoa, niin ottaisin kyllä vakavammin ihmisen, jolla tämä tutkinto pohjautuisi jo samaa alaa koskettavaan tutkintoon. Tupla oppia ja ehkä jopa työtäkin kys

Herätys kello 6:45, töihin, salille tai lenkille, välissä ruoan laittoa, kuskausta ja kaupassa käyntiä. Vähän (mistä tuo vähän tuli?) pyykin pesua, lumitöiden tekoa, siivousta, viestittelyä, puheluita, eväiden valmistelua, kokeisiin tsemppailua ja yöunia. Kaikkea tätä ja paljon muutakin, oli tämäkin arkiviikko täynnä. Perjantai oli odotusta täynnä. Ja pakkailua, vaikkei se isoa ollutkaan. Luvassa oli reilun vuorokauden reissu, joka piti selvittää jopa tavallistakin minimmällä varusteilla. Tavarat oli nimittäin kuljetettava mukana koko päivän. Koitti lauantai. Juna lähti kuljettamaan meitä kohti Helsinkiä. Ohjelmassa oli ystävämme 40 -vuotisjuhlat. Puhun monikossa, koska mukaan lähti toinenkin rakas ystävä (kolmas ei valitettavasti tälle reissulle voinut mukaan lähteä, mutta seuraava yhteinen reissu on jo suunnitteilla), jonka kanssa otimme reissun myös tarpeellisena irtiottona arjesta. Keskimmäinen lapsemme lähti samalla junalla kummitätinsä luokse. Harmi etten häntä ehtinyt tava