Tulevaisuus on käsillä

Parempaa kuvaa en keksinyt. Kuva Lahdesta, Mannerheimin patsas.

Ysi. Ikää 15 tai 16. Aika jolloin on päätettävä mitä isona haluat tehdä. Muistan, että itselle päätös tuli äkkiä. Jotenkin liian äkkiä, mutta nyt oman lapsen kohdalla se tuntuu vieläkin liian nopealta. Ja taas omalta osaltani, opinnot tuskin jäävät tähän, mutta olkoot perheessämme yksi opintien valitsija kerrallaan..

Kun ei ole selkeitä visioita mitä haluta, mitä olla niin miten tehdä päätös? Lähteäkö opon suosittelemaan suuntaan eli lukioon, tietämättä että haluaako mitään sen tuomia mahdollisuuksia oikeasti. Ja mitä uusia mahdollisuuksia se oikeastaan toisikaan?

Jos ihminen haluaa lääkäriksi, on lukio varmasti viisain tie. Vakavammin otan selkaisen lääkärin tulkitsemaan diagnoosini, jolla pohja rakentuu lukiolle. Jos miettii vaikka lastentarhanopettajan tutkintoa, niin ottaisin kyllä vakavammin ihmisen, jolla tämä tutkinto pohjautuisi jo samaa alaa koskettavaan tutkintoon. Tupla oppia ja ehkä jopa työtäkin kyseiseltä alalta. Jokainen kuitenkin näihinkin tutkintoihin/ammatteihin pohjan itse määrää, eikä mikään ole väärää.

Mutta kuka sitä tietää millä opin pohjalla kenenkään lopullinen tutkinto on. Sillä vain on väliä mitä lopulta haluat ja mitä olet. Eikä väli, ole se mitä muut ajattelevat, vaan mitä itse haluat. Maailmassa tarvitaan lukion, amk:n ja yliopiston käyneitä, mutta yksikään pyörä ei pyöri ilman alempia tutkintoja ja niiden ammatteja. Arvosanojen merkitys puhututtaa myös. Aina lopullisia arvosanoilla ei ole merkitystä. Toki tämä riippuu alasta ja tutkinnosta.

Itse kovasti toivoisin että lapseni päättäisivät oman tulevaisuutensa siltä pohjalta mikä oma mielenkiinto on. Ei kavereiden, eikä opon tai tutustumista edeltävien oppilaitosten mukaan, vaan puhtaasti oman mielen mukaan. Tämä on aika jolloin opintiet voivat ystävien kesken erota. On määrättävä suunta itse.

Hurjaa on ollut kuunnella kuinka joka tuutista oppilaitokset ovat sitä mieltä että tämä heidän laitoksensa on ainut oikea. Ei ajatella yksilön, vielä tällä hetken lapsen, parasta. Mielestäni pitäisi korostaa omaa halua, eikä nähdä mielessä hakijoiden määrää tai niitä seuranneiden tukien määrää. On kyse lasten, tulevien aikuisten tulevaisuudesta.

Vanhemmat eivät myöskään tulevaa määrää. On aika alkaa tehdä päätökset itse ja meidän vanhempien siirtyä vaan tukijoukkoihin. Aikaa on. Ei kaikki tarvitse olla vielä selvää. Suunnitelmia voi muuttaa.

Harmittaa että kaksoistutkinnon tekemiseen on opintie lisääntynyt. Eikä siihenkään tunnu tukea lukion puolelta löytyvän. Ammattioppilaitokset toki tukevat, mutta perustuuko tuki saatuun tukeen: oppilas olisi kuitenkin kirjoilla ammattia suoritettavassa koulussa.

Ei ole helppoa olla vanhempi, äiti saatikka sitten lapsi, jolla jonkin asteiset tulevaisuuden päätökset ovat nyt käsillä.

Peukkuja, tällä hetkellä opin tien valitsijoille, sekä heille ketkä päätöstä ovat takana tukemassa. Kaikki on mahdollista jos niin päättää ja sitä oikeasti haluaa. Nuori,  sinä pystyt ja riität!