En edes tiedä montako vuotta tätä hullunmyllyä on kestänyt. Töitä, kotitöitä, lasten harrastuksia.. jossain välissä hurjana koitin omiakin harrastuksia. Vuosiin sisältyy paaaljon ajettuja kilometrejä ja autossa vietettyjä tunteja.
Vanhemmuus vaatii nykypäivänä aika paljon. Lasten täytyy harrastaa, siinä pitää tukea ja kannustaa. Vanhempien pitää maksaa ja mahdollistaa. Mitä tavoitteellisempi harrastus, sen enemmän se vaatii aikaa joka on taas pois muualta. Vanhempien pitää huolehtia riittävästä levosta, ehtiä keskustella, kysellä ja pohdiskella. Saada arki rullaamaan. Ystävät, omat ja lasten. Niihinkin pitää olla aikaa. Parisuhteelle pitää olla aikaa. Aivot tarvitsevat aikaa. Töissä pitää olla aikaa. Kaikkialle tarvitaan aikaa ja sitä aikaa kaikille yhdessä ja erikseen.
Paljon on keskusteltu pitäisikö kellojen siirrosta luopua. Minun puolestani oltaisiin voitu puhua siitä, saataisiinko vuorokauteen lisää tunteja..
Nyt alkaa meillä tahti helpottaa. On tehnyt sitä tänä syksynä jo hiljalleen. Osa lasten harrastuksista siirtyi alkusyksystä kotipitäjään, mutta ei kaikki.. Tänään on se virallinen päivä, kun lasten osalta viimeinenkin harrastus naapurikaupungissa on taputeltu. Kyllä sitä ikävä tulee, sen tiedän tai tiedämme, mutta päätös mahdollistaa nyt paljon. Ei tarvitse enää repeytyä illan aikana moneen paikkaan. Tytär jää siis "määrittelemättömälle" tauolle rakkaasta harrastuksestaan. Ei sen vakavempaa 😉
Jospa nyt ehtisi panostaa kaikkien lasten vanhemmuuteen. Olla läsnä. Tehdä kello viiden päivällistä ja kysyä lapsilta mitä kuuluu? Pyykkivuorenkaan ei ehkä tarvitse odottaa niin kauaa.
Ruuhkavuodet verottaa, mutta joskus niitä kuulemma kaiholla muistellaan. Pitäkää huolta toisistanne ja itsestänne ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti