Biitsipicnic

Kuuntelen ääniä ympärilläni. Kiljahduksia, lähinnä lasten ilosta ja surusta. Kuuluu aikuisten ääniä, neuvoja, komentoja. Musiikki pauhaa ja jokunen moottori hyrrää. Ohi tepastelee lokki. Taitaa odottaa almuja ihmisiltä. Ympärillä tapahtuu aika paljon ja mä vaan nautin. Joskus väkijoukon melu rasittaa, nyt ei. Ehkäpä suljen silmäni hetkeksi. Mahtaakohan uni tulla.

Tämäkin vaihe elämässä on koittanut. Makaan tyttöjen kanssa rannalla. Välillä kukin käy uimassa, välillä vaan maataan. Vesi on kylmää, mutta sepäs sopii hyvin näihin helteisiin. Virkistää kivasti. Ketään ei tarvitse enää vahtia. Kaikki jo kyllin isoja.

Lasten ollessa pieniä, ei kyllä tullut usein rannoille lähdettyä. Olikohan se liian raskasta? Nostan jokaiselle vanhemmalle täällä hattua. Ihana kun jaksatte. Kainalot täynnä kasseja mistä löytyy pyyhettä, rasvaa, uimahärveleitä, eväitä ja kuka ties mitä. Käsissä pieni käsi, ehkä jopa molemmin puolin. Joku juoksee omille teilleen ja aikuinen tavaroineen perässä. Moni aikuinen seisoo vedessä. Silmät tarkkana. 

Tänään mekin siis pakattiin mukaan eväät ja keräsin voimani lähtemään rantsuun. Toteutui haaveiltu biitsipicnic. Nyt on eväät syöty ja hyvä olla. Ei tämä hassumpaa ole. Enkö ennen jaksanut vai eikö vaan ollut aikaa? Nyt tuntuu jo ihan lomalta. Ei paremmasta väliä. Elämä on tässä.