Naistenpäivä

Eilinen oli upea päivä. Ainakin sään puolesta. Aurinko paistoi ja oli kovin keväistä. Mutta mä en saanut itsestäni muuta irti, kuin pikaisesti kaupassa käynnin. Ostin äidille kukkia, tätä päivää ajatellen. Niiden värivalintaan ehkä tuo sää vaikutti. Niin ja jos muistan oikein on tuo väri ainakin joskus ollut äidin lempiväri. Äiti ei juurikaan kukkia tai lahjoja saa (meidän lapsuuden perheen miehet eivät huomioimista sillä tavalla tee), niin häntä on kiva muistaa juhlapäivinä jotenkin.

Eilisen laiskoteltuani, oli tänään aika ryhdistäytyä. Olo olikin yllättävän energinen. Kaipa sitä ihminen vain tarvitsee joskus lepopäiviä, vaikka eilen olin jo kyllä aika huolissani vetämättömyydestäni.

Heti aamulla salille, jossa yritän nykyään käydä kahdesti viikkoon, jotta vaivani alkaisivat helpottaa. Uhmasin kroppaani ja testasin pitkästä aikaa voimapyörää. Työfyssari epäili, että se saisi ehkä niska-hartia seutuani entistä enemmän jumiin, mutta eipä paikat ole paremmaksi muuttuneet laitetta välttelemälläkään. Rohkeasti siis sitä kokeilin. Seuraamukset huomaa lähipäivinä.. tuli aika hyvä fiilis!

Salin jälkeen kotiin ruuan tekoon.
Vähän lasten kuskausta ja vielä pitkä kävelylenkki. Sainpas jotain järkevää tehtyä!

Oma hommaamani naistenpäivän lahjani odottaa vuoroaan nyt. Kyllä mä tiedän mistä mä tykkään!

Hyvää naistenpäivää meille kaikille! 

P.s. Tyttäret saivat lahjaksi ruusut sekä jäätelöä ja minä croissantin ja sokeritonta suklaata. Isäntä tietää myös mistä hänen perheen naiset tykkäävät. 

Talviloma

Joskus täytyy pysyä lähellä, nähdäkseen kauas. Eikös se niinkin voi mennä?

Tämä talviloma on tullut vietettyä kotona, hyvin pitkälti kotona. Vähän puuduttavan paljonkin kotona..

On leivottu, siivottu, nähty leffoja, käyty uimassa.. mitään näistä asioista ei ole tehty yhdessä koko perheellä vaan yksi on tehnyt toista toinen kolmatta ja kolmas (vaiko viides?) töitä. Kaipa se loma muodostuu siitä, että kukin saa levätä omalla tavallaan.

Tälle talvelle lapset hiihtivät kerran ja senkin koulussa. Luistelu on jäänyt myös koulun varaan. Onneksi on koulu!

Laskettelemaan ei ole koko talvena kukaan halunnut lähteä. Säätkään eivät ole olleet siihen oikein suosiolliset, mutta lähirinteet ovat ihme kyllä olleet kunnossa. Kiitos yöpakkasten ja ahkeran lumetuksen. Pulkkamäessä sentäs ehdittiin kerran käydä. Vaikka se oli kyllä jo jouluna.

Välillä sitä miettii mitä kaikkea esimerkiksi juuri talvilomalla kuuluisi tehdä. Tai jos ei juuri mitään tee niin olla edes perheellä yhdessä. Sitä miettii jääkö lapset jostain paitsi. Tai kun lapset olivat pienenpiä muistan miettineeni, että nyt on opeteltava vaikka juuri sitä hiihtoa tai luistelua tai edes luistinten sitomista, kun kerran on aikaa. Äkkiä tästäkin saisi huonon omantunnon. Nyt en aio sitä tehdä.

Aion vain olla ja matkustaa sohvaperunana. Olen ollut jo Sloveniassa, Kanarialla, Thaimaassa, Saksassa, Rukalla, Levillä.. missä ystäviä ja tuttavia nyt onkaan ollut lomaansa viettämässä. Tämä on matkustustapani nro 2 ja ehdottomasti toiseksi paras tapa matkustaa ylipäätään. Eli nauttia kuvista ja videoista. Haaveilla, googlata ja suunnitella myös.

Nyt olen siis pysynyt lähellä ja näen jo aika kauas. Kalenteri näyttää, että enää 40 päivää (mitä, onko kohta karkauspäivä?) ja sitten ollaan menossa. Jos ei nyt joku korona ehdi suunnitelmia pilata. Kohteena unelmani eli Pariisi.

Mutta vielä siis oma koti, oma sänky ja olla vaikka tekemättä mitään.

Tulevaisuus on käsillä

Parempaa kuvaa en keksinyt. Kuva Lahdesta, Mannerheimin patsas.

Ysi. Ikää 15 tai 16. Aika jolloin on päätettävä mitä isona haluat tehdä. Muistan, että itselle päätös tuli äkkiä. Jotenkin liian äkkiä, mutta nyt oman lapsen kohdalla se tuntuu vieläkin liian nopealta. Ja taas omalta osaltani, opinnot tuskin jäävät tähän, mutta olkoot perheessämme yksi opintien valitsija kerrallaan..

Kun ei ole selkeitä visioita mitä haluta, mitä olla niin miten tehdä päätös? Lähteäkö opon suosittelemaan suuntaan eli lukioon, tietämättä että haluaako mitään sen tuomia mahdollisuuksia oikeasti. Ja mitä uusia mahdollisuuksia se oikeastaan toisikaan?

Jos ihminen haluaa lääkäriksi, on lukio varmasti viisain tie. Vakavammin otan selkaisen lääkärin tulkitsemaan diagnoosini, jolla pohja rakentuu lukiolle. Jos miettii vaikka lastentarhanopettajan tutkintoa, niin ottaisin kyllä vakavammin ihmisen, jolla tämä tutkinto pohjautuisi jo samaa alaa koskettavaan tutkintoon. Tupla oppia ja ehkä jopa työtäkin kyseiseltä alalta. Jokainen kuitenkin näihinkin tutkintoihin/ammatteihin pohjan itse määrää, eikä mikään ole väärää.

Mutta kuka sitä tietää millä opin pohjalla kenenkään lopullinen tutkinto on. Sillä vain on väliä mitä lopulta haluat ja mitä olet. Eikä väli, ole se mitä muut ajattelevat, vaan mitä itse haluat. Maailmassa tarvitaan lukion, amk:n ja yliopiston käyneitä, mutta yksikään pyörä ei pyöri ilman alempia tutkintoja ja niiden ammatteja. Arvosanojen merkitys puhututtaa myös. Aina lopullisia arvosanoilla ei ole merkitystä. Toki tämä riippuu alasta ja tutkinnosta.

Itse kovasti toivoisin että lapseni päättäisivät oman tulevaisuutensa siltä pohjalta mikä oma mielenkiinto on. Ei kavereiden, eikä opon tai tutustumista edeltävien oppilaitosten mukaan, vaan puhtaasti oman mielen mukaan. Tämä on aika jolloin opintiet voivat ystävien kesken erota. On määrättävä suunta itse.

Hurjaa on ollut kuunnella kuinka joka tuutista oppilaitokset ovat sitä mieltä että tämä heidän laitoksensa on ainut oikea. Ei ajatella yksilön, vielä tällä hetken lapsen, parasta. Mielestäni pitäisi korostaa omaa halua, eikä nähdä mielessä hakijoiden määrää tai niitä seuranneiden tukien määrää. On kyse lasten, tulevien aikuisten tulevaisuudesta.

Vanhemmat eivät myöskään tulevaa määrää. On aika alkaa tehdä päätökset itse ja meidän vanhempien siirtyä vaan tukijoukkoihin. Aikaa on. Ei kaikki tarvitse olla vielä selvää. Suunnitelmia voi muuttaa.

Harmittaa että kaksoistutkinnon tekemiseen on opintie lisääntynyt. Eikä siihenkään tunnu tukea lukion puolelta löytyvän. Ammattioppilaitokset toki tukevat, mutta perustuuko tuki saatuun tukeen: oppilas olisi kuitenkin kirjoilla ammattia suoritettavassa koulussa.

Ei ole helppoa olla vanhempi, äiti saatikka sitten lapsi, jolla jonkin asteiset tulevaisuuden päätökset ovat nyt käsillä.

Peukkuja, tällä hetkellä opin tien valitsijoille, sekä heille ketkä päätöstä ovat takana tukemassa. Kaikki on mahdollista jos niin päättää ja sitä oikeasti haluaa. Nuori,  sinä pystyt ja riität!

Ystävät ♥️

Herätys kello 6:45, töihin, salille tai lenkille, välissä ruoan laittoa, kuskausta ja kaupassa käyntiä. Vähän (mistä tuo vähän tuli?) pyykin pesua, lumitöiden tekoa, siivousta, viestittelyä, puheluita, eväiden valmistelua, kokeisiin tsemppailua ja yöunia. Kaikkea tätä ja paljon muutakin, oli tämäkin arkiviikko täynnä.

Perjantai oli odotusta täynnä. Ja pakkailua, vaikkei se isoa ollutkaan. Luvassa oli reilun vuorokauden reissu, joka piti selvittää jopa tavallistakin minimmällä varusteilla. Tavarat oli nimittäin kuljetettava mukana koko päivän.

Koitti lauantai. Juna lähti kuljettamaan meitä kohti Helsinkiä. Ohjelmassa oli ystävämme 40 -vuotisjuhlat. Puhun monikossa, koska mukaan lähti toinenkin rakas ystävä (kolmas ei valitettavasti tälle reissulle voinut mukaan lähteä, mutta seuraava yhteinen reissu on jo suunnitteilla), jonka kanssa otimme reissun myös tarpeellisena irtiottona arjesta.

Keskimmäinen lapsemme lähti samalla junalla kummitätinsä luokse. Harmi etten häntä ehtinyt tavata, kuin vähän junan ovenraosta.

Saan olla kiitollinen, että elämässäni on edelleen ystäviä, joiden kanssa yhteinen historia on aloitettu jo hiekkalaatikolla. Yhdessä on eletty ilot ja surut. "Kärsitty" kasvun kankeudet ja välimatkat. Vaikka aikaa tapaamisista välillä vierähtääkin, tuntuu näiden rakkaiden kanssa aina helpolta jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin. Ystävyys on kantanut meitä. Siksi lasten kummeiksikin on ollut luontevaa heitä pyytää.

Meillä oli päivä aikaa nauttia turistina Helsingistä. Sää ei ollut puolellamme. Satoi vettä ja tuuli kurjasti, mutta mehän emme sen antaneet haitata. Nähtyä tuli mm. Oodi, Hiljentymiskappeli, Tuomiokirkko sekä monipuolinen Eteläsatama, jossa nauru lihaksilla oli töitä, kun kamppailimme tuulessa nurin päin kääntyvien sateenvarjojemme kanssa. Mihinkään ei ollut kiire. Puhuttiin ja välillä oltiin hiljaa. Syötiin hyvin, kierrettiin kauppoja, otettiin kuvia, levättiin kahvikupposten äärellä.

Kertaakaan emme eksyneet, vaikka ainekset tähänkin olivat olemassa..

Itse juhlat sujuivat mahtavasti. Sankari oli viimeisen päälle kaunis ja tunnelma oli katossa. Syötiin erittäin hyvin ja saatiinpas kuunnella yksi runokin, sankarille varta vasten kirjoitettu.

Iltaa jatkettiin tämän ikäisille sopivaan aikaan asti. Kun kello löi 12, oli hyvä suunnistaa majapaikkaan, jotkut hurjat (maagisen iän ylittäneet) kyllä jatkoivat aamuyön tunneille asti! Ehkä mekin sitten muutaman vuoden päästä jo jaksamme valvoa..

Pakko lisätä tähän vielä sanat, jotka synttärisankarille lukaisin:
"The older you get, the better you get, unless you're a banana." -Betty White

Kiitos ystävät kun olette olemassa ♥️ ootte voimaannuttavia!

Nyt virkistyneenä uuteen viikkoon.

P.s. Koti oli siivottu mun poissaollessa!

Hetki kerrallaan

Vuosi vaihtui yhdessä hujauksessa. Vähän rauhallisemmin alku olisi voinut mennä. Se on nimittäin tuonut tullessaan jo yhtä ja toista. Kaikki eivät ole olleet niin mukavia tai millään lailla toivottujakaan asioita. Mutta eipä elämällä ole tapana kysellä. Se on otettava vastaan mitä tulee.

Välillä olen kamppailut riittämättömyyden tunteen kanssa. Haluaisin niin kovasti auttaa ja ratkaista kaikki pulmat. Omat ja toistenkin. Mietin usein miksemme me ihmiset vaikuta niihin asioihin joihin voisimme vaikuttaa. Päinvastoin usein kyselemme juuri niiden epäkohtien perään, mille emme itse mitään voi. Tämän vuoden puolella olen todella kaivannut sitä että joku kuuntelee mua. Kysyy multa, miten menee. Omat rahkeet eivät ole kaikkialle riittäneet. Joillekin olen jopa joutunut sanomaan, että nyt musta ei ole auttajaksi. Oma raja on vedettävä johonkin, että itse jaksaa.

Silti auttaminen on juuri sitä mitä haluan tehdä niin työssäni kuin muuallakin. Sen koen olevan vahvuuteni. Tasapainoilua siis kaikki. Ja hyvää itsetutkiskelua. Joskus on hyväksyttävä sekin, että kaikkea ei saa korjattua.

Hektinen, hiukan stressaavakin alkuvuosi tarvitsi vastapainokseen jotain aivan erilaista.

Toissa syksynä saimme unelmamme siihen pisteeseen, että ostimme mökkitontin. Tontilla ei ole vielä puiden kaatamisen lisäksi muuta tehty, eikä meillä olekaan kiirettä. Niin mutta hei, onhan meillä huussi! Muut tulevat pikku hiljaa, stressittömästi.

Perheemme nuorin on samoin kuin me vanhemmatkin, erittäin kovasti ulkoihminen. Niinpä päätimme säätiedotuksen tsekattuamme pakata auto ja suunnata mökkitontillemme rentoutumaan. Isot lapset eivät tällä kertaa mukaan lähteneet.

Mukanamme oli paljon evästä, laavu sekä kunnon varusteet ulkona nukkumiseen. Illalla kyllä houkutti kovasti pelkän tähtitaivaan alla nukkuminen, mutta päätimme kuitenkin pystyttää laavun. Metsää valaisivat kynttilät ja nuotio.

Hiljaisuudessa vallitessa, pikku pakkasessa, nukuimme kuin tukit lämpimien vällyjen välissä. Kaukana stressistä, kiireestä ja kotivelvoitteista. Eipä haitannut laavun alta kuulunut rapinakaan. Joku metsähiiri siellä varmasti nautti, kun meidän välittämä lämpö levisi senkin pesään. Niihin ajatuksiin nukahdin.

Aamukahvi valmistui trangialla. Auringon noustessa oli ihana mutustaa croissantia ja sytytellä nuotiota. "Kuin lomalla" -ajattelin. Tuskin muistinkaan kaikkia mielessäni velloneita murheita. Parasta virkistystä ja samalla lepoa aivoille. Onhan sitä oikein tutkittukin. Luonto vaikuttaa positiivisesti.

Tehtiin me hommiakin. Suunniteltiin mökin paikkaa ja purettiin saunamökin lattialauta -kuorma. Noin 40 lattialankkua. Huomenna varmasti tuntuu tämä 'salilla käynti' käsissä.

Myös myrsky oli tehnyt töitä tontilla. Kaatanut yhden ehkä 10 metrisen kuusen. "Olisipa tuokin puu pitänyt jossain vaiheessa kaataa pois.", Isäntä mua lohdutti. Luonnon omat voimat ovat kunnioitusta herättäviä. No eipä jäänyt kanto turhaan pystyyn metsään.

Nuorimaisemme otti myös rennosti. Luki laavussa kirjaansa ja luisteli jäällä. Toki vain kengillä, kun emme luistimia hoksanneet mukaan ottaa. Ehkä vielä näille jäille ehtisi!

Mökkitonttimme sijaitsee kivasti talven keskellä. Isäntä sanoikin, että jos kotona alkaa olla lumettomat talvet, aina tiedetään mistä se talvi löytyy. Tuo onkin meidän unelmien satumetsä ♥️

Kun seinät kaatuu päälle

Tiedättekö sen tunteen, kun hoitaa flunssaista lasta, joka ei millään haluaisi olla kipeä eikä ainakaan sisällä?

Minä tiedän.. on pelattu pelejä, tehty palapelejä, piirrelty, katsottu leffoja ja tehty läksyjä. Neliöt käyvät ahtaaksi. Onneksi kyseessä on melko rauhallinen lapsi, mutta lapsi joka rakastaa ulkoilua ja ulkoilmaa. Ei ole haitannut vesi- tai räntäsateet, tuulet tai tuiskut. Jos hän on halunnut ulos, on hän sinne mennyt, satoi tai paistoi, vaikka se usein onkin tarkoittanut siellä yksin olemista.

Tässä jossain vaiheessa, kun satoi lunta juuri sen verran, että nurmikko peittyi, paineli lapsonen taas yksin ulos. Sää oli silloinkin märkä ja illansuu pimeä. Vapaaehtoisesti sinne harva olisi lähtenyt. Kohta soi ovikello ja oven raosta pieni käsi pyysi porkkanaa tekemälleen lumiukolle. Kekseliäs lapsi oli tehnyt silmät kätevästi pupun papanoista, kun ei ollut kiviä pimeässä löytänyt.

Nyt ei ole siis ulos ollut asiaa ja sekös on ollut tuskaa. Eilen piti ikkunaa raottaa, jotta hän sai edes haistella raitista ilmaa. Luojan kiitos, ei lunta ole nyt ollut. Silloin sisällä olo olisi ollut vieläkin kamalempaa. Tämä lapsi rakastaa talvea ja kylmää!

Huomista taitaa tulla viikon kohokohta. Pääsee kouluun! Tokaluokkalaiselta siihenkin tuntuu vielä riemua löytyvän. Ja kaverit. Heitä hänellä on ikävä. Olihan tässä pitkä joululoma, jolloin hän ei ole juurikaan ystäviään nähnyt.

Voi sitä lapsen riemua. Kunpa me aikuiset osaisimme iloita samalla tavalla. Ihanaa päästä ulos ja töihin, nähdä ihmisiä! Taitaa olla nykyaikuisen unelmana sohva, uni ja hyvä ruoka.. moni haaveilee ehkä hiljaisuudesta ja jopa yksin olostakin. Tunnustan aika ajoin kuuluvani tuohon joukkoon, vaikka ulkoilmasta kyllä pidänkin. Eri toteen lämpimästä sellaisesta.

Tässä onkin ollut aikaa suunnitella lämpimämpää tulevaa ja kuin tarkoituksella löysin (facen roskalava ryhmästä) pohjaa unelmilleni ♥️

Uuden vuoden lupauksia

En muistaisi koskaan tehneeni lupauksia uudelle vuodelle. Sitä vastoin ennustuksia uudelle vuodelle on tullut tehtyä. Nekin lähinnä leikkimielisesti tinaa valaessa.  Tutkittiin tinan pintaa, löytyikö röpelöä eli rahaa tai millaisen varjon tina heijasti seinälle. Kukin näki niissä ehkä juuri sitä mitä halusi nähdä.

Nykyään ennustuksia voi tehdä vaikka facebookissa. Eilen törmäsin tapaan, jossa googleen kirjoitettiin "haluan" sekä etunimen ensimmäinen kirjain. Avautuva lista sitten ennusti asioita tulevalle vuodelle.. ihan hauskaa hupia. Mutta ehkä perinteiseen tinaan tai nykyisin mehiläisvahaan, uskoisin kuitenkin enemmän jos niihin ylipäätään uskoisin!

Viimeiset vuodet ovat olleet minulla jonkinlaista elämän tapa remonttia. Viimeisimpänä remonttina on ollut kunnon parantaminen. Olen halunnut saada väsymyksen kuriin ja olla tyytyväinen itseeni. Missään en ole mitään etukäteen vannonut, mutta jonkinlaisia lupauksia nuo ovat varmasti olleet minulle itselleni.

Ehkäpä voisin siis vannoa uuden vuoden lupauksen ihan virallisesti. Ensi vuonna aion kiinnittää yhä enemmän huomiota oikeanlaiseen syömiseen ja aion tarttua useammin tilaisuuteen tehdä lasteni kanssa asioita mihin voimavarani eivät ole tähän asti riittäneet. Samalla aion jatkaa liikkumista sekä sokeritonta elämää.

Eilen illalla kävin ekan pidemmän joulun jälkeisen lenkin ja nautin "helmiäis taivaasta", sellaista valoilmiötä ei kuulemma usein näe. Harmi vain että puhelimen kameralla ei sitä kunnolla ikuistaa pystynyt.

Tänään aamulla lähdin vielä pimeän vallitessa lenkille ja nautin auringon noususta.

Lupauksien lisäksi voisi olla kohdallaan miettiä kiitoksen aiheita menneestä vuodesta. Usein tulee ajateltua mitä kamalaa sattui ja toivoa uudesta parempaa vuotta.

Olen kiitollinen perheestäni, vanhemmistani ja ystävistäni. He ovat jaksaneet olla tukenani ja pysyneet lähelläni, vaikka en aina ole sitä ansainnut tai ollut edes seurallinen. Kiitos kauniista sanoista, teoista ja kannustuksesta.

Kiitollinen olen myös perheemme kesäisestä reissusta. Unelmasta tuli totta, kun sain kokea monia upeita hetkiä useassa minulle uudessa maassa.

Olen kiitollinen terveydestä, se ei ole itsestään selvää eikä aina omissa käsissä. Sitä on oppinut arvostamaan ja tekemään sen eteen mitä vain pystyy.

Ehkä vielä yhden lupauksen voisin tehdä. Lupaan matkustaa ensi vuonnakin ulkomaille!

Hyvää uutta vuotta kaikille ja olkaahan varovaisia, jos aiotte pamautella rahanne taivaan tuuliin!

Perinteitä vai perinneettömyyttä?

Joitain vuosia sitten kuulin eräältä perheen äidiltä jotain suurenmoista. Heillä vietettiin joka vuosi ensimmäisenä adventtina oman perheen pikkujoulua. En enää muista mitä heillä siihen kuului, mutta tuon kuultuani aloin jo suunnitella miten tämä meillä toteutuisi.

Perheen yhdessäolo on arjessa kortilla, sen olen jo useasti todennut. Meille perheen pikkujoulu siis tuli tarkoittamaan ensisijaisesti tuota.

Aluksi pikkujoulun sijoittuminen ensimmäiseen adventtiin, toi suunnattomasti haastetta, koska olin usein töissä tuona päivänä ja tyttären harkat olivat ennen sunnuntaisin. Riittävän yksinkertaisella ohjelmalla, homma saatiin onneksi onnistumaan.

Torttujen ja piparien leipominen, usein myös piparkakkutalon teko ja koristelu  ovat kuuluneet päivään. Taustalla ovat soineet joululaulut. Laulujen valinta on ollut isännän valtakuntaa ja valituksi on tullut välillä hyvinkin raskasta sellaista, mutta ensimmäinen kappale on kuitenkin aina ollut Juicen "Sika". Tämä saa kaikilla tunnelman nousemaan!

Kotimme on tullut tuolloin laitettua joulun valoihin, koristeet on saatu laitettua ja uusimpana (viime vuoden villityksenä) on pianon päälle tupsahtanut tonttutalo. Tontun postilaatikkoon oli ilmestynyt kirje, jossa kerrottiin, että kodissamme tapahtuukin jänniä asioita tänä jouluna! Tonttu on mm. vienyt pipareita tupaansa, alkanut kutoa jotain ja hiippaillut piparitalon pihamaalla!

Päivän aikana lapset ovat saaneet etsiä piilosta vihjeen tms. perusteella adventtilahjan. Viime vuosina lahja on muotoutunut dvd:ksi, jotta se on edes vähän jokaisen mieleen ja taannut taas sitä yhteistä aikaa. Paras tähän astisista lahjoista on ollut 'The joulukalenteri', mutta se ei perustu minun mielipiteeseni. Tämä tuli hommattua alun perin siltä pohjalta, että isäntä, joka ei millään muotoa ole jouluihminen, saisi päivään muutakin mielestä kuin tuo musiikki. Siitähän tulikin sitten muiden suosikki.. onpa sitä katseltu jo tällekin vuodelle.

Tänä jouluna vietimme myös yhden lauantain mummolassa veljieni ja lasteni serkkujen kanssa. Se oli paras lahja vanhemmilleni. Kaikki koolla yhdessä. Kuusi koristeltiin ja osa lahjoista jaettiin sekä syötiin hyvin. Tulisikohan tuosta perinne?

Lapsuudessa en ole kokenut meillä olevan juurikaan jouluun liittyviä perinteitä. Näin aikuisena asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että kyllä niitä sittenkin oli.

Leivottiin ja koristeltiin. Oli joulukalenterit, joidenka suklaat veljeni usein söivät heti. Minä säästin omani aattoon asti.

Joulu siivot tehtiin yhdessä äidin kanssa. Niihin toki miesväki osallistui heikommin. Olohuoneeseen tuotiin karvainen valkoinen matto ja käytäville punaiset pitkät matot.

Joitain jouluja vietimme serkkujen kanssa mummolassa. Muistikuva minulla olisi myös yhdestä joulusta mökillä, mutta tämä saattaa olla virheellinenkin muisto. Mökki joulusta mieleeni on piirtynyt kuva siitä kuinka tuskailen, kun ei mökillä ole koristeita ja niitä itse yritin väsätä. Mahtoi olla untakin koko tuo joulu. Yksi joulun alus on vietetty autossa, isän tehdessä töitä yömyöhään meidän ollessa matkalla enon perheen luo.. sukulaiset ovat siis usein liittyneet jouluumme!

Kotijouluina aattoaamuna sisään kannettiin viimein (tätä tuli aikamme rankutettua) isän "metsänhoidollisesta näkökulmasta" kaatama kuusi. Me lapset hoidimme koristelun ja vuosien kuluessa veljeni jättivät tehtävän kokonaan minulle. Tähden laittoi paikalleen kuitenkin aina isä.

Aattoaamuun kuului myös sauna ja ruokailu. Tämän jälkeen odotettiin ja odotettiin, milloin lahjat avattiin. Ja nehän avattiin aina todella myöhään! Pukki ei tainnut kotijouluinamme käydä.
Toki yksi poikkeus muistuu mieleeni. Ollessani aikuinen vierailin jouluna vanhempieni luona. Yhtäkkiä ovesta marssi sisään Joulupukki ja antoi minulle, perheen nuorimmalle paketin ja paineli ulos samaa reittiä kuin oli tullutkin. Tästä riitti puhuttavaa seuraaviksi vuosiksi. Kukaan kun ei pukkia tunnistanut. Melkein aloin uskoa Joulupukkiin uudestaan! Vasta vuosien jälkeen ystäväni tunnusti hänen isänsä olleen 'jekun' takana.

Aikuisuuden kynnyksellä, tuli eräätkin aattojen iltapäivät vietettyä veljen kanssa Shellillä kahvia juoden ja hedelmäpelejä pelaten. Se oli ajan kulutusta se. Illan odotusta.

Lasten ollessa pienempiä kävimme joulun seutuna mummoloissa, vuoro vuosina.
Nykyään olemme viettäneet joulut omassa kodissa. Vanhempani ja vanhin veljeni ovat tulleet meille saunomaan ja syömään. Kutsu on toki ollut kaikille läheisille.

Vuosia isä toi meille kuusen, mutta jossain vaiheessa päätimme alkaa hankkia kuusen itse. Taisi johtua isän heikentyvästä kunnosta tai siitä, että viimeisin kuusi piti köyttää ikkunan väliin narulla, jotta se pysyi pystyssä.. se on sitä metsän hoitoa ja onhan se kuulemma tilaa säästävämpi, jos oksat eivät joka puolelta ole yhtä tuuheat.
Kuusen latvatähden kiinnittää meilläkin isäntä ♥️

Lahjat jaetaan jo päivällä, niin ehtivät niillä vähän aattona touhutakin. Lasten ollessa pienempiä, meillä kävi aivan huippu Joulupukki. Tuon pukin lapset ja mekin muistamme aina. Hulvattoman hauska! Viimeksi tavatessamme pukki aikoi opetella päällä pyörimistä sekä ruotsin puhumista. Aina välillä nuorin lapsi miettii vieläkö pukki tulisi taitojaan esittelemään.. viime vuosiin ei pukkia ole näkynyt, vaikka nuorin sitä kyllä edelleen odottaa.

Aattoilta pitää sisällään haudoilla käynnin ja aattoillan hartauden kirkossa. Isäntä katsoo sillä välin "Raskasta joulua" -konsertin.

Toisten isovanhempien kanssa tulee usein nähtyä välipäivinä, joskus meillä, joskus heillä ja useamman päivän ajan. He kun asuvat kauempana.

Meillä on siis perinteitä, jotka juontavat juurensa lapsuuteeni, mutta löytyy uusiakin perinteitä ja paljon muuttuviakin tapoja. Pääasia on, että on löytynyt ne hyvät tavat toimia ja olla ja saada viettää aikaa rakkaiden kanssa. Jotkut asiat on hyvä säilyttää, mutta jääköön tässäkin tilaa muutoksille.

Hyvää joulua!

Herkkuhammasta kolottaa!

Kun herkkuhammasta kolottaa, moni kollaa kaappeja etsien sokeria, milloin missäkin muodossa. Minulle herkku on muuttanut muotoaan toisen laiseksi. Sokeria en käytä enää juuri ollenkaan. En tiedä kauanko tätä on jatkunut. Ehkä kolme vuotta vai jo kohta neljä?

Toki joukkoon mahtuu mm. viime joulu, jolloin suvaitsin itselleni suklaata ja viime kesälomareissun, jolloin kyllä söin yhden elämäni huonommista jäätelöistä. En edes tiedä miksi halusin jäätelön. En edes pidä jäätelöistä, ellei Classicin kerma-toffeeta lasketa.

Välillä tämä on kidutusta, välillä helppoa kuin heinän teko. Vaikka heinää en kyllä osaa kyllä tehdä..

Sokerikiintiö tuli siis jossain vaiheessa täyteen. Olin ja olen, suklaaholisti. Kerran sitä, aina sitä. Ei riittänyt pala tai rivi, ei aina edes levy. Suklaa rentoutti, toi hyvää mieltä ja antoi nautintoa. Sokerista luopumista on helpottanut se, etten tykkää esim. leivonnaisista tai karkista.

Ennen olin aina väsynyt. Luulin kärsiväni vitamiinien puutteesta. Tai tarvitsevani lisää unta, vaikka arkisinkin nukuin helposti yhdeksän tunnin yöunia. Aina väsytti, eikä mikään oikein huvittanut.

Ensimmäiset viikot olivat pahimmat. Ja jostain syystä sain pitkän aikaa tuliaisiksi, lahjaksi tai muuten vain ystäviltä ja läheisiltä suklaata. Kaapissa oli parhaimmillaan reilu kymmenen levyä. Uutuudet polttelivat makuhermoja kuitenkaan pääsemättä suuhuni.

Vähitellen himo alkoi helpottaa. Vain satunnaisesti teki mieli suklaata. Aloin lahjoitella levyjä toisille tai leipomaan vieraille tai perheelle milloin mitäkin suklaaherkkua.

Enää en saa suklaa lahjoja. Sikäli hankalaa esimerkiksi isännälle tuumata minulle pikku lahjaa. En juurikaan piittaa kukista ja nyt en enää suklaastakaan. Jäljelle jää tarpeelliset lahjat tai se mun toinen intohimoni eli matkailu ja se ei toki ole pikkulahja!

Aloin korvaamaan herkuttelua hedelmillä, smoothieilla, rahkoilla, sokerittomalla salmiakilla, lätyillä, salmiakkitaateleilla jne. Loistava makeuttaja on banaani. Onneksi pidän sen mausta. Yllättävän monen asian voi tehdä ilman sokeria tai makeuttaen marjoilla tai hedelmillä. Hedelmäsokeria en siis vältä.

Aloin voida paremmin. Väsymys väistyi. Energiaa riitti vielä töiden jälkeen kotonakin. Iho alkoi voida entistä paremmin. Laihduin noin 10kiloa.

Koska minä olen se kuka perheessämme useammin kokkaa ja käy kaupassa valitsen tuotteet sokerittomuuden tai edes lähes sokerittoman perusteella. Tämä on väkisinkin muuttanut koko perheen sokeri tottumuksia. Sokeria en kuitenkaan heiltä kiellä!

Piilosokeria on melkein kaikkialla, sitä voi olla vaikea välttää. Esim. leivät sisältävät usein sokeria. Syön leipää kyllä, mutta suosin tummia. Maninoituja lihoja en juurikaan osta, marinoin itse. Jugurtit ja rahkat ostan maustamattomana. Marjasurvos on itsetehtyä ja ilman makeutusta. Aluksi ostin ketsupin sokerittomana, mutta nykyään en sitäkään käytä.

Aloitin sokerittomuuden kokeiluna, mutta kyllä siitä taisi tulla enemmänkin elämän tapa.

Tänään kokeiluun lähti taatelipiparit. Tottakai näin lähestyvän joulun kunniaksi.

Tämä resepti on peräisin "Onnellinen koti" -sivuilta. Suosittelen. Sopivat hyvin esim. sinihomejuuston kanssa!

Ihanaa joulun odotusta kaikille ♥️

"Final countdown"

Viimein alkaa olla kesälomareissumme lopullinen budjetti laskettuna. Seuraa siis yhteenvetoa eli vähän tylsääkin tietoa ja laskelmia.. sekä muuta knoppitietoa reissusta.

Aikaa Euroopan valloitusreissuumme meni 2 viikkoa ja päivä. Kohteena Ruotsi, Tanska, Saksa, Tsekki, Puola, Liettua, Latvia ja Viro. Aikaa kussakin maassa päivästä kolmeen. Tarkempi reitti löytyy vanhemmista kirjoituksista.

Kilometrejä kertyi 4860km. Tiet olivat pääosin kaikkialla hyvässä kunnossa, vaikka tietöitäkin kyllä matkan varrelle sattui. Eri maiden liikenteessä oli eroja. Isoin ero oli Liettuassa. Sielläkin ilmeisesti oli liikennesäännöt, mutta kaikki eivät niitä todellakaan noudattaneet. Vaarallisiin tilanteisiin emme törmänneet missään.

Matkalla oli huomioitava myös lapsia koskevia turvallisuus sääntöjä liikenteessä. Esimerkiksi Saksassa ja Puolassa alle 12-vuotiaiden lasten tulee istua korokkeella.
Tsekeissä alle 12-vuotiaat ja alle 18-vuotiaat 150cm pitkät eivät saa istua etupenkillä ilman koroketta. Ja pienet lapset toki olisi ollut istutettava turvaistuimeen. Meillä rajoitukset koskivat kahta nuorinta lasta eli 8- ja melkein 12-vuotiasta. Etupenkillekään ei kaikkialla ollut lapsilla asiaa. Ja mitähän vielä..

Majoituksiin meni yhteensä 576,93€. Tämä piti sisällään yhteensä 13 yötä eri tasoissa paikoissa, leirintäalueen mökistä asuntoihin, aina neljän tähden hotelliin asti. Lisäksi yhteensä kaksi yötä laivalla eli hytti tai takaisin tullessa jopa kaksi, sekä autopaikka yhteishintaan 418,39€. Menomatka Turusta Tukholmaan maksoi vain 160€. Paluumatka Tallinnasta Helsinkiin tuli melko hintavaksi luultavimmin viime hetken varauksesta. Löimme loppu reissun aikataulun lukkoon vasta reissun aikana. Hyvissä ajoin etukäteen lippu olisi varmasti ollut halvempi.

Osa majoituksista maksettiin etukäteen, osa vasta paikan päällä. Ongelmia ei varauksien suhteen tullut. Varasimme kaikki ebookersin tai bookingin kautta. Kokemuksemme mukaan ebookers kertoo sivuillaan majoituksen tason totuudenmukaisemmin, mutta molempien sivustojen kautta kaikki toimi kuten pitikin. Keskittämällä varauksia samalle sivustolle kerrytti samalla jemmaan tulevaa reissurahaa.

Siltamaksuja maksoimme kahdesta ylityksestä. Ruotsiin Juutinrauman sillasta (450Ruotsin kruunua eli vähän reilu 42€) ja Tanskaan Ison-Beltin sillasta (245 Tanskan kruunua eli vähän alle 33€). Siltoja lähestyessä opasteet kertoivat hyvin, millä kaistalla maksun pystyi maksamaan esim. kortilla. Maksu tapahtui joutuisasti, kortti vain koneeseen eikä edes pin-koodia tarvittu!

Kuulimme jo etukäteen, että polttoaine on Tanskassa halvempaa kuin Ruotsissa. Niin totesimme itsekin ja tankin täyttö tapahtuikin vasta Suomen jälkeen siellä (57,77 litraa maksoin 565,57 Tanskan kruunua eli 75,799€). Koko reissun aikana tankin sai täyteen noin 48€:n-75€:n hintaan (halvinta diesel oli Puolassa. Esim. 49,150€/ 42,41litraa). Matkan dieselit tulivat maksamaan noin 470€.

Tanskassa oli aika hyvän tuntuinen systeemi. Huoltoasemilla oli wc-maksut, (esim. 5kr (0,67€)/hlö, pienet lapset ilmaiseksi) ja osa maksusta (noin puolet) hyvitettiin ostoksen yhteydessä kassalla. Mahtoi osaltaan auttaa vessojen pysymistä siistimpänä. Yhdet sotkuiset julkiset vessat koko reissun aikana näimme, Saksan Lyypekissä parkkitalossa.

Saksassa motarilla opasteet kertoivat kilometrimäärän seuraavalle huoltoasemalle (autohof). Teiden varrella oli myös SOS -puhelimia, joista olisi apua voinut tarvittaessa soittaa.
Koko matka muuten mentiin Google mapsin avulla eikä kertaakaan vikaan! Sen sijaan Suomessa samainen systeemi vei heti reissun jälkeen parinkin kertaan vikaan.

Liput Puolan Auschwitziin, joka oli reissumme pääkohde, maksoivat kahdelta aikuiselta 120zlotya eli 27,654€. Lapset pääsivät ilman "nappeja" sisälle ilmaiseksi. Tämä piti siis sisällään kahdet korvanapit ohjatulle kierrokselle ja kierroksella käytiin myös Birkenaun puolella, johon oli bussikuljetus. Sisään olisi päässyt ilmaiseksi saapumalla paikalle niin, että infotiskille olisi ehtinyt ennen kello 9. Suosittelen olemaan jonottamassa vähintään tuntia aiemmin. Sisään ei saa viedä kuin pienen laukun ja henkilöllisyys tulee portilla todentaa esim. passista.

Riikassa vierailu Akvaparksiin maksoi 84,39€ . Tällä sai pulikointia viidelle ihmiselle (2aikuista ja 3lasta) neljäksi tunniksi. Näppärää oli se, että ulkokengillä ei saanut edes pukuhuoneeseen mennä. Eipä kulkeutunut ylimääräistä roskaa sisälle. Lisäksi käytössä oli yhteispukuhuone, jossa vaattet riisuttiin kopeissa ja vietiin rannekkella lukittaviin kaappeihin. Kaikki toimi joutuisasti.

Tuliaisia tuli ostettua vain vähäsen eikä muutenkaan reissussa ollut shoppailu etusijalla. Mukaan tuli ostettua lähinnä jääkaappimagneetteja, korviksia, karkkia, viinejä, Latvialaista likööriä, limsaa, parit vaatteet ja veljen lapsille pienet puiset käsintehdyt lelut. Näihin ei hirveitä summia mennyt joten ne sisältyvät muihin laskelmiin. Lisäksi muita "kuluja" olivat juomat (lähinnä vesi), naposteltavat, jäätelöt, aamiaistarpeet..

Tuliaiset itselleni.

Ruokaan meni maasta riippuen rahaa hyvinkin eri summia. Suurimmaksi osaksi aamupalat tehtiin kaupasta ostetuista aineksista, pois lukien muutaman aamun hotelli aamiaiset sekä aamupala Ruotsissa kahvilassa (372kruunua eli noin 35€) ja aamupala Varsovassa ravintolassa (147zlotya 33,87€/sis.tarjoilumaksun 15zlotya). Joka päivä söimme vähintään kerran ravintolassa. Tasoja oli tässäkin montaa. Pikaruokaa ja eritasoisia hienompiakin ravintoloita (hintaväliltä 23€-85€). Halvinta ruoka oli Puolassa ja (rasia vadelmia 6 zlotya eli noin. 1,50€). Saksassa huoltoasemalla Pringless purkki olisi maksanut 4,50€.. irtojäätelöt taas paikasta riippuen 1,30€-1,50€/kpl. Ruokiin upposi noin 750€.

Pysäköintimaksuja oli maksettavana noin 40€:n verran. Kaunasin parkkimaksua ei vielä jälkikäteenkään ole kuulunut, vaikka aikaa on kulunut. Ehkä sen joku ystävällinen meille valmiiksi maksoi.

Muita maksuja tuli mm. Saksan ympäristövyöhyke-tarran hankinnasta. Etukäteen ostettuna se maksoi 22,70€ (autoliiton jäsenelle 17,30€) ja ostoon löytyi netistä helposti linkki. Auton rekisteröinti vuosi vaikutti tarran väriin ja kaikilla väreillä ei kaikkialla saanut ajaa. Meillä oli vihreä, kaikkialla ajon salliva tarra. Sen olisi saanut hankittua paikan päältäkin ja halvemmalla. Itse emme halunneet hankintaan reissussa kuluttaa aikaa.

Teimme huomaamattamme pienen säästön siinä, ettemme maksaneet Tsekkiin tiemaksua ja säästimme vielä enemmän, koska jääneet siitä kiinni. Maksamattomuus oli kyllä puhdas vahinko! Melkein lähdimme takaisin maksamaan..

Hommasimme lisäksi Green cardin, joka todistaa voimassa olevan liikennevakuutuksen. Kortti (vihkonen) ei kylläkään kaikkialla ole pakollinen, mutta se olisi voinut helpottaa asioiden selvittelyä esim. onnettomuustilanteissa. Tämän saa vakuutusyhtiöstä ja ilmaiseksi.

Mutta hei, oluen hinta kiinnostaa takulla. Sehän oli edullista heti kun rapakon ylitti. Saksassa sai kaksi vaaleaa Ducksteinia ja yhden tumma olut yhteishintaan 9,80€, Tsekeissä mm. Svijanyn 49 korunaa (1,89€) ja Starbrno 40 korunaa (1,55€).
Puolassa Zywiec 15zlotya (noin 3,50€).. Liettuassa Svyturys 2,10€. Latviassa mentiin samoilla summilla eli paria euroa per juoma.

Kaiken kaikkiaan reissu imaisi noin 2500€.
Summan olisi saanut helposti kutistumaan niin, että hienommat ravintolat olisi jättänyt käymättä, olisi ottanut enemmän asuntomajoituksia ja shoppailut ja maksulliset käyntikohteet olisi karsinut pois. Toisaalta voi taas miettiä, kuinka paljon enemmänkin rahaa olisi saanut menemään..

Jonain päivänä voisin hyvinkin lähteä uudelleen Varsovaan, Dresdeniin tai Riikaan. Ne olivat todella kauniita kaupunkeja ja paljon niistä jäi vielä näkemättä. Hampurin väliin jääminen jäi harmittamaan, mutta ehkä sinne sitten joskus toiste.

Ei kun uutta reissua säästämään ja suunnittelemaan!