Uuden vuoden lupauksia

En muistaisi koskaan tehneeni lupauksia uudelle vuodelle. Sitä vastoin ennustuksia uudelle vuodelle on tullut tehtyä. Nekin lähinnä leikkimielisesti tinaa valaessa.  Tutkittiin tinan pintaa, löytyikö röpelöä eli rahaa tai millaisen varjon tina heijasti seinälle. Kukin näki niissä ehkä juuri sitä mitä halusi nähdä.

Nykyään ennustuksia voi tehdä vaikka facebookissa. Eilen törmäsin tapaan, jossa googleen kirjoitettiin "haluan" sekä etunimen ensimmäinen kirjain. Avautuva lista sitten ennusti asioita tulevalle vuodelle.. ihan hauskaa hupia. Mutta ehkä perinteiseen tinaan tai nykyisin mehiläisvahaan, uskoisin kuitenkin enemmän jos niihin ylipäätään uskoisin!

Viimeiset vuodet ovat olleet minulla jonkinlaista elämän tapa remonttia. Viimeisimpänä remonttina on ollut kunnon parantaminen. Olen halunnut saada väsymyksen kuriin ja olla tyytyväinen itseeni. Missään en ole mitään etukäteen vannonut, mutta jonkinlaisia lupauksia nuo ovat varmasti olleet minulle itselleni.

Ehkäpä voisin siis vannoa uuden vuoden lupauksen ihan virallisesti. Ensi vuonna aion kiinnittää yhä enemmän huomiota oikeanlaiseen syömiseen ja aion tarttua useammin tilaisuuteen tehdä lasteni kanssa asioita mihin voimavarani eivät ole tähän asti riittäneet. Samalla aion jatkaa liikkumista sekä sokeritonta elämää.

Eilen illalla kävin ekan pidemmän joulun jälkeisen lenkin ja nautin "helmiäis taivaasta", sellaista valoilmiötä ei kuulemma usein näe. Harmi vain että puhelimen kameralla ei sitä kunnolla ikuistaa pystynyt.

Tänään aamulla lähdin vielä pimeän vallitessa lenkille ja nautin auringon noususta.

Lupauksien lisäksi voisi olla kohdallaan miettiä kiitoksen aiheita menneestä vuodesta. Usein tulee ajateltua mitä kamalaa sattui ja toivoa uudesta parempaa vuotta.

Olen kiitollinen perheestäni, vanhemmistani ja ystävistäni. He ovat jaksaneet olla tukenani ja pysyneet lähelläni, vaikka en aina ole sitä ansainnut tai ollut edes seurallinen. Kiitos kauniista sanoista, teoista ja kannustuksesta.

Kiitollinen olen myös perheemme kesäisestä reissusta. Unelmasta tuli totta, kun sain kokea monia upeita hetkiä useassa minulle uudessa maassa.

Olen kiitollinen terveydestä, se ei ole itsestään selvää eikä aina omissa käsissä. Sitä on oppinut arvostamaan ja tekemään sen eteen mitä vain pystyy.

Ehkä vielä yhden lupauksen voisin tehdä. Lupaan matkustaa ensi vuonnakin ulkomaille!

Hyvää uutta vuotta kaikille ja olkaahan varovaisia, jos aiotte pamautella rahanne taivaan tuuliin!

Perinteitä vai perinneettömyyttä?

Joitain vuosia sitten kuulin eräältä perheen äidiltä jotain suurenmoista. Heillä vietettiin joka vuosi ensimmäisenä adventtina oman perheen pikkujoulua. En enää muista mitä heillä siihen kuului, mutta tuon kuultuani aloin jo suunnitella miten tämä meillä toteutuisi.

Perheen yhdessäolo on arjessa kortilla, sen olen jo useasti todennut. Meille perheen pikkujoulu siis tuli tarkoittamaan ensisijaisesti tuota.

Aluksi pikkujoulun sijoittuminen ensimmäiseen adventtiin, toi suunnattomasti haastetta, koska olin usein töissä tuona päivänä ja tyttären harkat olivat ennen sunnuntaisin. Riittävän yksinkertaisella ohjelmalla, homma saatiin onneksi onnistumaan.

Torttujen ja piparien leipominen, usein myös piparkakkutalon teko ja koristelu  ovat kuuluneet päivään. Taustalla ovat soineet joululaulut. Laulujen valinta on ollut isännän valtakuntaa ja valituksi on tullut välillä hyvinkin raskasta sellaista, mutta ensimmäinen kappale on kuitenkin aina ollut Juicen "Sika". Tämä saa kaikilla tunnelman nousemaan!

Kotimme on tullut tuolloin laitettua joulun valoihin, koristeet on saatu laitettua ja uusimpana (viime vuoden villityksenä) on pianon päälle tupsahtanut tonttutalo. Tontun postilaatikkoon oli ilmestynyt kirje, jossa kerrottiin, että kodissamme tapahtuukin jänniä asioita tänä jouluna! Tonttu on mm. vienyt pipareita tupaansa, alkanut kutoa jotain ja hiippaillut piparitalon pihamaalla!

Päivän aikana lapset ovat saaneet etsiä piilosta vihjeen tms. perusteella adventtilahjan. Viime vuosina lahja on muotoutunut dvd:ksi, jotta se on edes vähän jokaisen mieleen ja taannut taas sitä yhteistä aikaa. Paras tähän astisista lahjoista on ollut 'The joulukalenteri', mutta se ei perustu minun mielipiteeseni. Tämä tuli hommattua alun perin siltä pohjalta, että isäntä, joka ei millään muotoa ole jouluihminen, saisi päivään muutakin mielestä kuin tuo musiikki. Siitähän tulikin sitten muiden suosikki.. onpa sitä katseltu jo tällekin vuodelle.

Tänä jouluna vietimme myös yhden lauantain mummolassa veljieni ja lasteni serkkujen kanssa. Se oli paras lahja vanhemmilleni. Kaikki koolla yhdessä. Kuusi koristeltiin ja osa lahjoista jaettiin sekä syötiin hyvin. Tulisikohan tuosta perinne?

Lapsuudessa en ole kokenut meillä olevan juurikaan jouluun liittyviä perinteitä. Näin aikuisena asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että kyllä niitä sittenkin oli.

Leivottiin ja koristeltiin. Oli joulukalenterit, joidenka suklaat veljeni usein söivät heti. Minä säästin omani aattoon asti.

Joulu siivot tehtiin yhdessä äidin kanssa. Niihin toki miesväki osallistui heikommin. Olohuoneeseen tuotiin karvainen valkoinen matto ja käytäville punaiset pitkät matot.

Joitain jouluja vietimme serkkujen kanssa mummolassa. Muistikuva minulla olisi myös yhdestä joulusta mökillä, mutta tämä saattaa olla virheellinenkin muisto. Mökki joulusta mieleeni on piirtynyt kuva siitä kuinka tuskailen, kun ei mökillä ole koristeita ja niitä itse yritin väsätä. Mahtoi olla untakin koko tuo joulu. Yksi joulun alus on vietetty autossa, isän tehdessä töitä yömyöhään meidän ollessa matkalla enon perheen luo.. sukulaiset ovat siis usein liittyneet jouluumme!

Kotijouluina aattoaamuna sisään kannettiin viimein (tätä tuli aikamme rankutettua) isän "metsänhoidollisesta näkökulmasta" kaatama kuusi. Me lapset hoidimme koristelun ja vuosien kuluessa veljeni jättivät tehtävän kokonaan minulle. Tähden laittoi paikalleen kuitenkin aina isä.

Aattoaamuun kuului myös sauna ja ruokailu. Tämän jälkeen odotettiin ja odotettiin, milloin lahjat avattiin. Ja nehän avattiin aina todella myöhään! Pukki ei tainnut kotijouluinamme käydä.
Toki yksi poikkeus muistuu mieleeni. Ollessani aikuinen vierailin jouluna vanhempieni luona. Yhtäkkiä ovesta marssi sisään Joulupukki ja antoi minulle, perheen nuorimmalle paketin ja paineli ulos samaa reittiä kuin oli tullutkin. Tästä riitti puhuttavaa seuraaviksi vuosiksi. Kukaan kun ei pukkia tunnistanut. Melkein aloin uskoa Joulupukkiin uudestaan! Vasta vuosien jälkeen ystäväni tunnusti hänen isänsä olleen 'jekun' takana.

Aikuisuuden kynnyksellä, tuli eräätkin aattojen iltapäivät vietettyä veljen kanssa Shellillä kahvia juoden ja hedelmäpelejä pelaten. Se oli ajan kulutusta se. Illan odotusta.

Lasten ollessa pienempiä kävimme joulun seutuna mummoloissa, vuoro vuosina.
Nykyään olemme viettäneet joulut omassa kodissa. Vanhempani ja vanhin veljeni ovat tulleet meille saunomaan ja syömään. Kutsu on toki ollut kaikille läheisille.

Vuosia isä toi meille kuusen, mutta jossain vaiheessa päätimme alkaa hankkia kuusen itse. Taisi johtua isän heikentyvästä kunnosta tai siitä, että viimeisin kuusi piti köyttää ikkunan väliin narulla, jotta se pysyi pystyssä.. se on sitä metsän hoitoa ja onhan se kuulemma tilaa säästävämpi, jos oksat eivät joka puolelta ole yhtä tuuheat.
Kuusen latvatähden kiinnittää meilläkin isäntä ♥️

Lahjat jaetaan jo päivällä, niin ehtivät niillä vähän aattona touhutakin. Lasten ollessa pienempiä, meillä kävi aivan huippu Joulupukki. Tuon pukin lapset ja mekin muistamme aina. Hulvattoman hauska! Viimeksi tavatessamme pukki aikoi opetella päällä pyörimistä sekä ruotsin puhumista. Aina välillä nuorin lapsi miettii vieläkö pukki tulisi taitojaan esittelemään.. viime vuosiin ei pukkia ole näkynyt, vaikka nuorin sitä kyllä edelleen odottaa.

Aattoilta pitää sisällään haudoilla käynnin ja aattoillan hartauden kirkossa. Isäntä katsoo sillä välin "Raskasta joulua" -konsertin.

Toisten isovanhempien kanssa tulee usein nähtyä välipäivinä, joskus meillä, joskus heillä ja useamman päivän ajan. He kun asuvat kauempana.

Meillä on siis perinteitä, jotka juontavat juurensa lapsuuteeni, mutta löytyy uusiakin perinteitä ja paljon muuttuviakin tapoja. Pääasia on, että on löytynyt ne hyvät tavat toimia ja olla ja saada viettää aikaa rakkaiden kanssa. Jotkut asiat on hyvä säilyttää, mutta jääköön tässäkin tilaa muutoksille.

Hyvää joulua!

Herkkuhammasta kolottaa!

Kun herkkuhammasta kolottaa, moni kollaa kaappeja etsien sokeria, milloin missäkin muodossa. Minulle herkku on muuttanut muotoaan toisen laiseksi. Sokeria en käytä enää juuri ollenkaan. En tiedä kauanko tätä on jatkunut. Ehkä kolme vuotta vai jo kohta neljä?

Toki joukkoon mahtuu mm. viime joulu, jolloin suvaitsin itselleni suklaata ja viime kesälomareissun, jolloin kyllä söin yhden elämäni huonommista jäätelöistä. En edes tiedä miksi halusin jäätelön. En edes pidä jäätelöistä, ellei Classicin kerma-toffeeta lasketa.

Välillä tämä on kidutusta, välillä helppoa kuin heinän teko. Vaikka heinää en kyllä osaa kyllä tehdä..

Sokerikiintiö tuli siis jossain vaiheessa täyteen. Olin ja olen, suklaaholisti. Kerran sitä, aina sitä. Ei riittänyt pala tai rivi, ei aina edes levy. Suklaa rentoutti, toi hyvää mieltä ja antoi nautintoa. Sokerista luopumista on helpottanut se, etten tykkää esim. leivonnaisista tai karkista.

Ennen olin aina väsynyt. Luulin kärsiväni vitamiinien puutteesta. Tai tarvitsevani lisää unta, vaikka arkisinkin nukuin helposti yhdeksän tunnin yöunia. Aina väsytti, eikä mikään oikein huvittanut.

Ensimmäiset viikot olivat pahimmat. Ja jostain syystä sain pitkän aikaa tuliaisiksi, lahjaksi tai muuten vain ystäviltä ja läheisiltä suklaata. Kaapissa oli parhaimmillaan reilu kymmenen levyä. Uutuudet polttelivat makuhermoja kuitenkaan pääsemättä suuhuni.

Vähitellen himo alkoi helpottaa. Vain satunnaisesti teki mieli suklaata. Aloin lahjoitella levyjä toisille tai leipomaan vieraille tai perheelle milloin mitäkin suklaaherkkua.

Enää en saa suklaa lahjoja. Sikäli hankalaa esimerkiksi isännälle tuumata minulle pikku lahjaa. En juurikaan piittaa kukista ja nyt en enää suklaastakaan. Jäljelle jää tarpeelliset lahjat tai se mun toinen intohimoni eli matkailu ja se ei toki ole pikkulahja!

Aloin korvaamaan herkuttelua hedelmillä, smoothieilla, rahkoilla, sokerittomalla salmiakilla, lätyillä, salmiakkitaateleilla jne. Loistava makeuttaja on banaani. Onneksi pidän sen mausta. Yllättävän monen asian voi tehdä ilman sokeria tai makeuttaen marjoilla tai hedelmillä. Hedelmäsokeria en siis vältä.

Aloin voida paremmin. Väsymys väistyi. Energiaa riitti vielä töiden jälkeen kotonakin. Iho alkoi voida entistä paremmin. Laihduin noin 10kiloa.

Koska minä olen se kuka perheessämme useammin kokkaa ja käy kaupassa valitsen tuotteet sokerittomuuden tai edes lähes sokerittoman perusteella. Tämä on väkisinkin muuttanut koko perheen sokeri tottumuksia. Sokeria en kuitenkaan heiltä kiellä!

Piilosokeria on melkein kaikkialla, sitä voi olla vaikea välttää. Esim. leivät sisältävät usein sokeria. Syön leipää kyllä, mutta suosin tummia. Maninoituja lihoja en juurikaan osta, marinoin itse. Jugurtit ja rahkat ostan maustamattomana. Marjasurvos on itsetehtyä ja ilman makeutusta. Aluksi ostin ketsupin sokerittomana, mutta nykyään en sitäkään käytä.

Aloitin sokerittomuuden kokeiluna, mutta kyllä siitä taisi tulla enemmänkin elämän tapa.

Tänään kokeiluun lähti taatelipiparit. Tottakai näin lähestyvän joulun kunniaksi.

Tämä resepti on peräisin "Onnellinen koti" -sivuilta. Suosittelen. Sopivat hyvin esim. sinihomejuuston kanssa!

Ihanaa joulun odotusta kaikille ♥️

"Final countdown"

Viimein alkaa olla kesälomareissumme lopullinen budjetti laskettuna. Seuraa siis yhteenvetoa eli vähän tylsääkin tietoa ja laskelmia.. sekä muuta knoppitietoa reissusta.

Aikaa Euroopan valloitusreissuumme meni 2 viikkoa ja päivä. Kohteena Ruotsi, Tanska, Saksa, Tsekki, Puola, Liettua, Latvia ja Viro. Aikaa kussakin maassa päivästä kolmeen. Tarkempi reitti löytyy vanhemmista kirjoituksista.

Kilometrejä kertyi 4860km. Tiet olivat pääosin kaikkialla hyvässä kunnossa, vaikka tietöitäkin kyllä matkan varrelle sattui. Eri maiden liikenteessä oli eroja. Isoin ero oli Liettuassa. Sielläkin ilmeisesti oli liikennesäännöt, mutta kaikki eivät niitä todellakaan noudattaneet. Vaarallisiin tilanteisiin emme törmänneet missään.

Matkalla oli huomioitava myös lapsia koskevia turvallisuus sääntöjä liikenteessä. Esimerkiksi Saksassa ja Puolassa alle 12-vuotiaiden lasten tulee istua korokkeella.
Tsekeissä alle 12-vuotiaat ja alle 18-vuotiaat 150cm pitkät eivät saa istua etupenkillä ilman koroketta. Ja pienet lapset toki olisi ollut istutettava turvaistuimeen. Meillä rajoitukset koskivat kahta nuorinta lasta eli 8- ja melkein 12-vuotiasta. Etupenkillekään ei kaikkialla ollut lapsilla asiaa. Ja mitähän vielä..

Majoituksiin meni yhteensä 576,93€. Tämä piti sisällään yhteensä 13 yötä eri tasoissa paikoissa, leirintäalueen mökistä asuntoihin, aina neljän tähden hotelliin asti. Lisäksi yhteensä kaksi yötä laivalla eli hytti tai takaisin tullessa jopa kaksi, sekä autopaikka yhteishintaan 418,39€. Menomatka Turusta Tukholmaan maksoi vain 160€. Paluumatka Tallinnasta Helsinkiin tuli melko hintavaksi luultavimmin viime hetken varauksesta. Löimme loppu reissun aikataulun lukkoon vasta reissun aikana. Hyvissä ajoin etukäteen lippu olisi varmasti ollut halvempi.

Osa majoituksista maksettiin etukäteen, osa vasta paikan päällä. Ongelmia ei varauksien suhteen tullut. Varasimme kaikki ebookersin tai bookingin kautta. Kokemuksemme mukaan ebookers kertoo sivuillaan majoituksen tason totuudenmukaisemmin, mutta molempien sivustojen kautta kaikki toimi kuten pitikin. Keskittämällä varauksia samalle sivustolle kerrytti samalla jemmaan tulevaa reissurahaa.

Siltamaksuja maksoimme kahdesta ylityksestä. Ruotsiin Juutinrauman sillasta (450Ruotsin kruunua eli vähän reilu 42€) ja Tanskaan Ison-Beltin sillasta (245 Tanskan kruunua eli vähän alle 33€). Siltoja lähestyessä opasteet kertoivat hyvin, millä kaistalla maksun pystyi maksamaan esim. kortilla. Maksu tapahtui joutuisasti, kortti vain koneeseen eikä edes pin-koodia tarvittu!

Kuulimme jo etukäteen, että polttoaine on Tanskassa halvempaa kuin Ruotsissa. Niin totesimme itsekin ja tankin täyttö tapahtuikin vasta Suomen jälkeen siellä (57,77 litraa maksoin 565,57 Tanskan kruunua eli 75,799€). Koko reissun aikana tankin sai täyteen noin 48€:n-75€:n hintaan (halvinta diesel oli Puolassa. Esim. 49,150€/ 42,41litraa). Matkan dieselit tulivat maksamaan noin 470€.

Tanskassa oli aika hyvän tuntuinen systeemi. Huoltoasemilla oli wc-maksut, (esim. 5kr (0,67€)/hlö, pienet lapset ilmaiseksi) ja osa maksusta (noin puolet) hyvitettiin ostoksen yhteydessä kassalla. Mahtoi osaltaan auttaa vessojen pysymistä siistimpänä. Yhdet sotkuiset julkiset vessat koko reissun aikana näimme, Saksan Lyypekissä parkkitalossa.

Saksassa motarilla opasteet kertoivat kilometrimäärän seuraavalle huoltoasemalle (autohof). Teiden varrella oli myös SOS -puhelimia, joista olisi apua voinut tarvittaessa soittaa.
Koko matka muuten mentiin Google mapsin avulla eikä kertaakaan vikaan! Sen sijaan Suomessa samainen systeemi vei heti reissun jälkeen parinkin kertaan vikaan.

Liput Puolan Auschwitziin, joka oli reissumme pääkohde, maksoivat kahdelta aikuiselta 120zlotya eli 27,654€. Lapset pääsivät ilman "nappeja" sisälle ilmaiseksi. Tämä piti siis sisällään kahdet korvanapit ohjatulle kierrokselle ja kierroksella käytiin myös Birkenaun puolella, johon oli bussikuljetus. Sisään olisi päässyt ilmaiseksi saapumalla paikalle niin, että infotiskille olisi ehtinyt ennen kello 9. Suosittelen olemaan jonottamassa vähintään tuntia aiemmin. Sisään ei saa viedä kuin pienen laukun ja henkilöllisyys tulee portilla todentaa esim. passista.

Riikassa vierailu Akvaparksiin maksoi 84,39€ . Tällä sai pulikointia viidelle ihmiselle (2aikuista ja 3lasta) neljäksi tunniksi. Näppärää oli se, että ulkokengillä ei saanut edes pukuhuoneeseen mennä. Eipä kulkeutunut ylimääräistä roskaa sisälle. Lisäksi käytössä oli yhteispukuhuone, jossa vaattet riisuttiin kopeissa ja vietiin rannekkella lukittaviin kaappeihin. Kaikki toimi joutuisasti.

Tuliaisia tuli ostettua vain vähäsen eikä muutenkaan reissussa ollut shoppailu etusijalla. Mukaan tuli ostettua lähinnä jääkaappimagneetteja, korviksia, karkkia, viinejä, Latvialaista likööriä, limsaa, parit vaatteet ja veljen lapsille pienet puiset käsintehdyt lelut. Näihin ei hirveitä summia mennyt joten ne sisältyvät muihin laskelmiin. Lisäksi muita "kuluja" olivat juomat (lähinnä vesi), naposteltavat, jäätelöt, aamiaistarpeet..

Tuliaiset itselleni.

Ruokaan meni maasta riippuen rahaa hyvinkin eri summia. Suurimmaksi osaksi aamupalat tehtiin kaupasta ostetuista aineksista, pois lukien muutaman aamun hotelli aamiaiset sekä aamupala Ruotsissa kahvilassa (372kruunua eli noin 35€) ja aamupala Varsovassa ravintolassa (147zlotya 33,87€/sis.tarjoilumaksun 15zlotya). Joka päivä söimme vähintään kerran ravintolassa. Tasoja oli tässäkin montaa. Pikaruokaa ja eritasoisia hienompiakin ravintoloita (hintaväliltä 23€-85€). Halvinta ruoka oli Puolassa ja (rasia vadelmia 6 zlotya eli noin. 1,50€). Saksassa huoltoasemalla Pringless purkki olisi maksanut 4,50€.. irtojäätelöt taas paikasta riippuen 1,30€-1,50€/kpl. Ruokiin upposi noin 750€.

Pysäköintimaksuja oli maksettavana noin 40€:n verran. Kaunasin parkkimaksua ei vielä jälkikäteenkään ole kuulunut, vaikka aikaa on kulunut. Ehkä sen joku ystävällinen meille valmiiksi maksoi.

Muita maksuja tuli mm. Saksan ympäristövyöhyke-tarran hankinnasta. Etukäteen ostettuna se maksoi 22,70€ (autoliiton jäsenelle 17,30€) ja ostoon löytyi netistä helposti linkki. Auton rekisteröinti vuosi vaikutti tarran väriin ja kaikilla väreillä ei kaikkialla saanut ajaa. Meillä oli vihreä, kaikkialla ajon salliva tarra. Sen olisi saanut hankittua paikan päältäkin ja halvemmalla. Itse emme halunneet hankintaan reissussa kuluttaa aikaa.

Teimme huomaamattamme pienen säästön siinä, ettemme maksaneet Tsekkiin tiemaksua ja säästimme vielä enemmän, koska jääneet siitä kiinni. Maksamattomuus oli kyllä puhdas vahinko! Melkein lähdimme takaisin maksamaan..

Hommasimme lisäksi Green cardin, joka todistaa voimassa olevan liikennevakuutuksen. Kortti (vihkonen) ei kylläkään kaikkialla ole pakollinen, mutta se olisi voinut helpottaa asioiden selvittelyä esim. onnettomuustilanteissa. Tämän saa vakuutusyhtiöstä ja ilmaiseksi.

Mutta hei, oluen hinta kiinnostaa takulla. Sehän oli edullista heti kun rapakon ylitti. Saksassa sai kaksi vaaleaa Ducksteinia ja yhden tumma olut yhteishintaan 9,80€, Tsekeissä mm. Svijanyn 49 korunaa (1,89€) ja Starbrno 40 korunaa (1,55€).
Puolassa Zywiec 15zlotya (noin 3,50€).. Liettuassa Svyturys 2,10€. Latviassa mentiin samoilla summilla eli paria euroa per juoma.

Kaiken kaikkiaan reissu imaisi noin 2500€.
Summan olisi saanut helposti kutistumaan niin, että hienommat ravintolat olisi jättänyt käymättä, olisi ottanut enemmän asuntomajoituksia ja shoppailut ja maksulliset käyntikohteet olisi karsinut pois. Toisaalta voi taas miettiä, kuinka paljon enemmänkin rahaa olisi saanut menemään..

Jonain päivänä voisin hyvinkin lähteä uudelleen Varsovaan, Dresdeniin tai Riikaan. Ne olivat todella kauniita kaupunkeja ja paljon niistä jäi vielä näkemättä. Hampurin väliin jääminen jäi harmittamaan, mutta ehkä sinne sitten joskus toiste.

Ei kun uutta reissua säästämään ja suunnittelemaan!

Olipahan torstai

Töiden päälle hukassa olevan tärkeän asian etsintää. Ei löytynyt, mutta löytyi edellinen kadonnut asia.  

Pikasiivous, koska huomenna saapuvat rakkaat appivanhemmat. Ja noin kolme koneellista pyykkiä viikattuna kaappeihin.. Niin, meillä tehdään kerralla paljon. Ei kait viikkailua koko ajan jaksa?
Äiti ja isä kävi. Juotiin kaffit. Ehtii, ehtii!

Samalla tajuaminen, että päivän treeni (joo, keksityt aloittaa jonkun ihme treenin, joka kestää mooooonta viikkoa...) pitää tehdä nyt, koska muuten se jää myöhäis iltaan, eikä se sovi mun iltauniselle kropalleni. 

Siinä samalla huomaan, että keskimmäinen taitaa myöhästyä harkoista.. no ei myöhästynyt, kun laittoi vähän autettuna töpinäksi! 

Treenit & pika suihku ja vanhempainiltaan. Vähän piti miettiä, että minkäs meidän lapsen istunto tämä olikaan.. ilta oli täynnä tuttua asiaa, olisi ehkä voinut jättää välistäkin. Ei, ei olisi voinut tai omatunto olisi kolkuttanut. Olenpa istunut muidenkin lasteni vanhempainillat, niin toki vielä nuorimmankin. Voivathan koulun tiedottamat asiatkin muuttua, koska eri opettajat ja rehtorit... vaikka koulu kyllä on ollut sama kaikilla..

Sitten kotiin. Pyykit ripustukseen uudelleen. Ihanat apulaiset olivat näet valtavassa auttamis vimmassaan (siis käskettynä ripustaa uusi koneellinen kuivamaan. Oliko luurit päässä ja puhelin kourassa?!) keränneet ränkystä märät pyykiit pois ❤

Nyt hetki sohvalla. Vanhin lapsi lähti treeneihin ja isäntä töihin. Kohta tytöt petiin, minä koesaunaan (meillä saunotaan (melkein) sähköinsinöörin 'kiukaan testaus' -mielessä nyt joka ilta) ja sitten on tämä päivä taputeltu. 

Tervetuloa viikonloppu ja rauha (?) Kamalan ihanaa elämääni ❤

P.s. ai niin, tiskikone vaatii täyttöä ja pyöritystä!

Loppupätkä, Liettua-Latvia-Viro-Suomi

Saavuimme majoitukseen nimeltä Armenia illan suussa puoli yhdeksän maissa. Nälkä oli jo kova, joten mieltä rauhoitti tieto siitä että majoituksessa oli ravintola. Liettualais-Armenialaista ruokaa tekevä ravintola.

Hotelli paljastui motelliksi, mutta tarjosi toki haluamamme asiat. Hyvät sängyt, oman suihkun ja vessan. Huoneemme sisustus oli niin ikään hyvin Armenialainen. Haju huoneessa kamala. Kuin joku liima tai ehkä home, olisi haissut. Päätimme heti, että siellä ollaan tasan tarkkaan vain yöt (2yötä 130€)! Motellissa olisi ollut uima-allas, mutta jotenkin sitäkään ei tehnyt mieli kokea. Vesi haisi raudalta.

Ulkona oli leikkipuisto, huvimajoja, suihkulähde sekä lampi ja rakenteilla oleva terassi. Vaikka motelli sijaitsi ison tien varressa, siitä oli saatu viihtyisä.

Motellissa oli rekkaparkki ja majoittujina siis paljon rekkakuskeja. Oli toki muitakin. En tiedä mitä maasta kertoi se, että videovalvonta oli parkkipaikoille. Oliko maassa niin paljon rikollisuutta vai haluttiinko sillä vain viestittää turvallisuudesta.

Söimme alakerran ravintolassa ja painuimme nukkumaan. Ruoka ei mitenkään säväyttänyt. Lapset söivät Armenialaisia täytettyjä ikään kuin pasteijoita. Ne olivat tulisia. Aikuiseen makuun ihan jees, lapset eivät tykänneet.

Torstai 25.8. valkeni tuttuun tapaan helteisenä. Söimme hotellilla pikaisen aamiaisen, joka jäi hinnaltaan 20€ hujakoille. Minä söin täytettyjä Armenialaisia lettuja.

Sitten otimme suunnaksemme Kaunasin.
Matkaa oli noin 20min. Tsekkasin mapsista kaupungin kartan joka olikin äkkiä opittu, paikka tuntui jotenkin pieneltä. Google kyllä nimesi Kaunasin suurkaupungiksi.

Autolle oli vaikea löytää parkkia. Halleja emme löytäneet ollenkaan, ei niitä tainnut olla. Kun viimein löysimme parkkipaikan ei pysäköintimittari toiminut.. siispä jatkoimme vielä etsimistä ja löysimmekin hyvä paikan kerrostalojen välistä. Alueelle oli hyvinkin uudenlainen parkkimaksu systeemi. Kamera kuvasi auton ja kun olisi lähdössä pois, saisi koneelta etsiä rekisterinumeron perusteella autonsa ja maksaa koneen kertoma maksu. Meille tottakai kävi sitten niin ettei kone autoamme löytänyt.. jostain syystä puomit kuitenkin nousivat ja pääsimme päivän päätteeksi ajamaan alueelta pois! Liekkö joku maksanut vahingossa jo maksumme.

Söimme Kaunasissa hyvin. Heti saavuttuamme jäätelöitä ja cappuccinot ja myöhemmin, pitsaa ja glillimix lautasen kahdelle. Ruokapaikkana oli italialainen ravintola nimeltä Bella Italia. Miksi emme jo Roomassa aikanaan oppineet että lihaa ei italialaisessa kannata tilata. Se oli taasen hyvin mautonta. Pitsa taasen taivaallista, vaikka itse en pitsasta juuri perustakaan. Ruuista juomineen maksoimme 47,55€. Mainittakoot erikseen, että Svyturys olut oli 2,10€.

Kaupunkia kunnostettiin melkein joka paikassa. Katuja uusittiin, taloja entisöintiin. Kaupungin pormestarilla oli tähtäimenä tehdä kaupungista vetovoimaisempi. Olihan paikka Via Baltican varrella, joten varmasti turisteja kaupunki kiinnostaisi entistä enemmän kunhan siihen olisi panostettukin enemmän.

Kivoja kauppoja kaupungista löytyi. Löysin reissulta itselleni jo toiset korvikset. Tällä kertaa nappikorvikset (vaikka normaalisti en sellaisia edes osaa katsella). Sellaiset jossa on lasin sisässä meripihkaa.
Täytyy napata kaikista reissun korviksista kuva jossain vaiheessa. Tytöt löysivät itselleen pikkusälää ja lasten serkuille ostimme käsityönä tehdyt puiset lelut.

Päätimme ajella vielä 9-linnoitus -nimiseen paikkaan, jossa niin ikään on teloitettu juutalaisia ja sen ovat tehneet Liettualaiset itse. Paikka veti hiljaiseksi.

Koska oli tavattoman kuuma lähdimme mapsin opastuksella etsimään uimarantaa. Löysimme useita vaihtoehtoja joista kahta kävimme katsomassa. Kyllä, jäi vain katseluksi koska vesisade yllätti meidät. Saatiin sitten sillä lailla helpotusta helteeseen.

Haimme iltapalaa ja aamupalaa kotoisasti Lidlistä. Ja palaisimme motellille. Kaksi nuorinta leikki vielä tovin ulkona. P.s. eivät yksin!

Perjantaina 26.7 aamulla meillä oli jo kova kiire pois. Niin kova kiire, että respan "setä" melkein jo juoksi peräämme. Taisi pelätä, että lähdemme avaimen kanssa 😂

Isäntää kahvitutti, mutta lanttiakaan emme jääneet enää tuhlaamaan Liettuaan. Huristelimme suorinta tietä kohti Latviaa. Matkalla näkyi lukuisat määrät haikaroita ja niiden niin kauniita pesiä tolppien päässä!

Heti kun ylitimme Latvian rajan pysähdymme huoltoasemalle sitä kahvia ja toki jäätelöäkin ostamaan. Valituksi tulikin melko mielenkiintoisia jäätelöitä. Ja ne oli valmistettu Liettuassa 😂 Ehkä tuolle Liettuallekin voisi Vilnan muodossa antaa vielä mahdollisuuden.

Saavuimme Riikaan klo 12:30. Huoneen saisimme majoituspaikassa vasta klo 14, joten päätimme tutkia kaupunkia heti.

Aluksi löysimme parkkipaikan heti. Kuitenkin kun parkin ympärillä olevia kylttejä tutkailimme, meille selvisi että paikat oli tarkoitettu vain parkkiluvan saaneille. Siinä samalla ehdin lasten kanssa kuitenkin jo piipahtaa Mustapäiden talon vieressä olevassa kaupassa ja löysin taas korvikset. Riikaan hyvin liittyvät eli kissa -sellaiset. Ja taas roikkuvat.

Siirsimme auton, ei niin helposti ajettavassa vanhassakaupungissa parkkialueelle, minkä mapsi meille ystävällisesti neuvoi. Sinne mentiin kapeita mukkulakivikatuja. Usko meinasi loppua, että siellä mitään parkkia onkaan, mutta eihän maps valehtele. Parkkimiehelle piti arvioida takaisin saapumisaika, se riitti. Arviomme oli kolme tuntia ja maksoi 9€.

Kaikilla alkoi olla vessa hätä ja nälkä ja näin ollen valitsimme melkein ensimmäisen vastaan tulevan ravintolan. Sattui olemaan aavistuksen liian hieno meille, mutta hätä ei lue lakia, eli vessaan oli päästävä eikä nälkäkiukkua kukaan halunnut nähdä. Miehet istuivat kauluspaidoissa. Meidän miehillä, vain nuoremmalla oli joukkoon sopiva paita.

Annokset olivat pienet ja suht hintavat. Toinen tytöistä söi tiikerikatkarapuja ja toinen jo liiankin tutuksi tulleita grutonkimaisia valkosipuli leipiä. Poikamme söi ribsit, isältä kissakalaa ja minä kinkku-parmesaanipastaa. Hintaa tälle ruualle tuli reilu 65€.

Mahat täynnä oli kuitenkin kiva jatkaa patikointia.

Shoppailimme tällä kertaa vaatetta ja pilkka hintaan. Löysimme jokaiselle vähintään yhden paidan. Tarpeeseen tulivat. Helteessä on vaihtovaatetta tarvittu, vaikka pari kertaa pyykkiäkin on jo pesty. Lähdemme aina reissuun minimi kamppein. Turhaa tavaraa tai vaatetta emme raahaa.

Riian kadut olivat kauniit. Sillat upeita ja näimmepä vielä tuon kuuluisan kissatalonkin. Tuon minkä katolla kissat "pyllistävät". Kuinka moni tietää niiden tarinan? Ja kuinka moni etsi juuri googlen avukseen?

Tarinoihin (niitä on ainakin kaksikin) ei ilmeisesti liity tositapahtumia, mutta hauskuutta se on kaikille tainnut tuoda.

Toisen mukaan yksi kaupungin rikas kauppiasmies olisi halunnut liittyä mukaan suurkillan veljeskuntaan. Siihen häntä ei mukaan huolittu. Tästä suivaantuneena hän pystytti talonsa katolle kaksi kissaa, joiden häntäpuolet osoittivat tuohon veljeskuntaan päin. Ennen veljeskunnan talo on ollut tuolla suunnalla, mutta tulipalon jäljiltä se on siirtynyt muualle.

Toisen tarinan mukaan kauppias olisi suutahtanut kaupunginpäättäjille ja siksi laittanut kissat katolle.

Majoituksemme oli tällä kertaa motoristien suosima ja siihen tyyliinkin sisustettu Two Wheels (yö 75,05€). Tästä paikasta olin jo etukäteen innoissani. Se ei ollut halvin, muttei toki kalleinkaan valinta.

Jokainen huone oli kuvien perusteella erilainen ja koko rakennus kunnostettu hyvällä tavalla vanhaa motoristihenkeä kunnioittaen. Pihassa pönötti sivuvaunullinen motskari ja koirille oli laitettu juomakipot. Itse hotelli oli muutaman kilometrin päässä vanhastakaupungista ja ympärillä olevat talot olivat rähjäisessä kunnossa. Vastapäätä taas oli ilmeisesti päiväkoti ja rakennus oli hyvässä kunnossa.

Huoneet oli nimetty hauskasti Chinatown, Tehran.. meidän huoneessamme oli kaksi vankkaa isoa puusta tehtyä kerrossänkyä (ne kyllä kestävät takulla vankemmankin nukkujan), lasiseinäinen wc-pesuhuone (näkösuojana verhot, ehkä en kavereiden kanssa tällaiseen majoittuisi, omalla perheellä jees), pöytä ja pari tuolia. Huoneesta löytyi ilmaiset vedet ja vissyt. Ilmaa viilentämään oli laitettu jalallinen lattiatuuletin sekä kattotuuletin.

Edessä oli iso terassi jossa sai istuskella omenapuun alla. Lisäksi löytyi kaksi kattoterassia, joista toiseen mentiin isosta ikkunasta, ensin pari porrasta ylös nousten. Minpä kopsautin pääni tuohon ikkuna-oveen. En ole tottunut kumartelemaan!

Isäntä halusi maistaa aulabaarissa (joka toimi myös respana) paikallista likööriä Riga black palsamia. Sai valittavakseen originalin tai Currantin.. respan ystävällinen nuori nainen kertoi turistien haluavan yleensä maistaa tuota originaalia, mutta toteavan sitten että "aivan kamalaa". Hän suositteli tuota currantia, jota paikalliset ottavat flunssalääkkeeksi. Senhän isäntä sitten valitsi, mutta sai vertailun vuoksi maistaa myös originaalia. Selkeä ero, currant voitti. Tuo toinen maistui lähinnä syövyttävältä aineelta. Minäkin maistoin. Tätä hankimme muutaman pullon tuliaisiksikin, samoin kuin samaa ainetta, makuna kirsikka.

Kävimme illalla syömässä läheisessä ravintolassa. Otimme isännän kanssa kolesteroli -annokset eli hamppariateriat mm. pekonilla. Nuorin söi hymynaama-ranskikset, keskimmäinen pastan tomaattikaatikeella (kyllä siinä oli kirsikkatomaatteja, mutta valkoisessa - ehkä kermaisessa kastikkeessa) ja vanhin lapsilta niin ikään hampurilaisaterian, mutta varmaan ilman kolesterolia! Ravintolan nimi ja laskun summa pitää kyllä kaivaa esiin..
Ruoka oli varsin maittavaa, varsinkin kun viimein kaikki ruuan saimme. Huomasimme että aina kun tilasimme jotain kertaa kaksi, saattoi toinen annos jäädä aluksi saamatta..

Hotellille käpsytellessämme oli oikein levollinen kiva fiilis, vaikka yhden poliisiauton vilkut päällä (läheisen talon pihassa) näimmekin. Ei ollut turvaton olo.
Yöllä toki heräsin kerran ilmeisesti viereisen huoneen asukkaan auton murtohälyttimen huutoon. Hetken sieltä kuului kopinaa ja ramppausta, mutta muuten nukuimme kaikki kuin tukit. Lämmin yö oli tämäkin.

Lauantaina aamulla 27.7 oli odotetun aamiaisen vuoro. Se kuului huoneen hintaan. Luvattu ei buffettia, mutta enemmän se sitä muistutti kuin Prahassa luvattu buffet -aamiainen. Oli leipiä, leikkelettä ja juustoa, salaattia, tuoremehua, nakkia ja kananmunia. Sekä kahvia ja makeita leivospatukoita.

Söimme vatsamme täyteen ennenkö haikein mielin tästä paikasta lähdimme. Tarkoitus oli lähteä Jurmalaan Akvaparks nimiseen vesipuistoon.

Lapsille sanoimme vain menevämme rannalle, mutta kaupan kautta. Aika äkkiä heille selvisi että kohteemme olikin tuo vesipuisto.

Tiskillä oli hieman maksuvaikeuksia. Paikassa ei meidän vaki luottokortti käynytkään, mutta lopulta saimme ostettua neljän tunnin liput alueelle. Vaihtoehtoina oli kahden tunnin tai koko päivän liput. Riemu maksoi 84,90€. Jokaisesta yli menevästä 15min ajasta olisi tullut lisämaksu.

Akvaparksin lipputiskin jälkeen tuli riisua ulkokengät pois. Lipsut/rantakengät sai vaihtaa jalkaan. Pukuhuoneet olivat kaikille yhteiset. Lukittavat pukukopit ja rannekkeella lukittavat lokerot. Tavaroita emme ottaneet mitään mukaamme.

Alueella oli altaita moneen makuun. Pienille ja isommille. Pieniä mäkiä ja isompia liukuja, niin ulkona kuin sisälläkin. Hyvin saimme noissa touhuissa ajan kulumaan ja ihon lähes palamaan. Kohdattiin yllättävän paljon suomalaisiakin.

Uimisen jälkeen nälkä vaivasi meitä kaikkia. Haimme evääksi pitsanpalaset (0,89€/kpl) sekä herneitä viereisestä Rimi -kaupasta.

Ajelimme vielä katsomaan itse hiekkarantaa, mutta parkit olivat niin täynnä autoja, että totesimme lähtevämme eteen päin. Hei, hei Riika. Tänne pitäisi palata!

Yö oli jo tarjoitus viettää laivalla Virossa, Viking expressillä.
Matkalla näimme jonkinmoiset käynnissä olevat festarit. Autoja ja telttoja oli tien varret täynnä. Tuli provinssi mieleen, vaikka melu ei ollut samanlainen.

Pysähdyimme suomalaiseen tapaan Super Alkossa Latvian ja Viron rajalla. Kotiin lähti yli 60 litraa limsaa ja nämä osti vain yksi lapsistamme.. Lisäksi tuliaisiksi tuoreelle avioparille Pepsi Maxia lavallinen, itselle viinejä ja isäntä säästi sievoisen summan ostamalla viski-ja konjakkipullonsa sieltä. Toki Suomesta hän ei olisi niitä ostanut..

Saavuttuamme Viroon, kävimme syömässä Hesburgerissa. Siellä aterian annoksiin kuului vain pieni juoma. Mä en limsoja juo, joten minulle se ei ollut pettymys!

Illan pimetessä saavuimme Tallinnaan. Siellä näimme vielä jonkinlaisen robotin, laatikon pyörillä, joka pysähtyi liikennevaloihin odottamaan vihreää. Hetken piti miettiä näkeekö silmät jo näkyjä. Liekkö kuljettanut pitsaa jollekin, vai mitä lie tuo laite teki.

Satamassa odottelimme reilun tunnin laivaan pääsyä ja kun sinne pääsimme rojahdimme välittömästi nukkumaan.

Sunnuntai valkeni merellä. Laiva oli aamulla kahdeksan hujakoilla lähtenyt liikkeelle.

Söimme aamupalan, mutta hyvin pienen ravintolassa, koska Suomessa menisimme melkein sinne mistä matkamme alkoikin, eli tuoreen avioparin luo kylään.

Helsinki häämöttää klo 10:30

Siellä meille valmistettiin loistavat hampurilaiset. Samalla pääsimme suurin osa vasta ensimmäistä kertaa, näkemään heidän yhteisen ensimmäisen kodin. Kaunista oli!

Helteisenä päivänä, Suomen ehkä lämpiminpänä, jatkui meidän matkamme kotia kohti. Minä hyppäsin rattiin. Oli viimein aika isännänkin levätä jopa jo autossa. En mä olisi tuolla kaupungeissa ratissa millään selvinnyt!

Kerran pysähdyimme jäätelöille ja tankkaamaan (33,53l hintaan 48,58€). Vessassa käydessä nuorin kysyi "Saako paperin heittää pönttöön". Taisi ressukka olla vähän päästään pyörällään, kuten minäkin kun ihnettelin, että täällä lukee suomeksi KAHVILA 😝 Ikaalisissa pysähdyimme uimaan. Tulipa loppu porukankin heitettyä talviturkki pois.

Kiitos taas rakkaille seurasta ja muille seuraamisesta. Kilometrejä kotipihasta kotipihaan tuli 4860km. Uuden reissun suunnittelu alkakoot!

P.s. Jossain vaiheessa seuraa yhteenveto ja tekstien joukkoon tupsahtaa kilometrejä, summia yms. lisäyksiä. Nyt jääkööt aivot tuumailemaan kokemaansa!

Seikkailumme Puolassa

Eihän kaikki voi mennä ilman kommelluksia! Tajusimme laittaneemme kirjautumiskyselyä jo ennen lomaamme alkua peruntuneeseen majoitukseen.. ei ihme, ettei ohjeita kuulu, vaikka kyllä tuosta sovitustakin majoituksesta olisi ohjeet pitänyt jo tulla. No uusi posti majoitukseen ja vastaus tuli äkkiä. Treffit sovittiin klo16 asunnon pihaan. Matkalla ehdimme hakea ruuat illaksi ja aamuksi, matkaa näet oli vain tunteroinen.

(P.s. Myrskystä ei ollut muuta merkkiä kuin kosteat tiet sekä taimitarhan kaatuneet ruukut. Ehkäpä myrsky oli jo mennyt.)

Asunto sijaitsi paikassa nimeltä Tychy. Ulkoa päin asunto ei vakuuttanut, mutta annoimme sille mahdollisuuden.

Yhden puhelinsoiton jälkeen klo 16:20 saapui nuori nainen meitä asunnolle viemään. Samalla saimme tietää miksi kirjautumisohjeita ei ollut tullut. He odottivat meidän saapuvan vasta seuraavana päivänä, olivat katsoneet tiedot väärin. Asuntoa vasta siivottiin.

Rehellisyys ja avoimuus on kaiken A ja O. Kiva kun kertoivat suoraan. Ei meidän kauan tarvinnut odottaa, kun kaikki oli jo valmista.

Asunto oli sisältä päin kuin uusi. Ikeaa. Kaksi huonetta, keittiö, kylpyhuone ja parveke, kolmannessa kerroksessa. Kyllä siellä pari päivää meni hyvin (2yötä hintaan 75,55€).

Ilta meni rennosti. Pelailimme korttia, pesimme pyykkiä ja tuijotimme netflixiä. Samalla suunnittelimme loppuloman ja tsekkasimme huomisen pääkohteemme tiedot!

Maanantai 22.7 alkoi aikaisin. Meidän piti ehtiä ajoissa Oswiecimissä sijaitsevaan Auschwitziin, jonne oli noin puolentunnin matka. Ennen kello kymmentä saapuvat saavat kiertää alueen omatoimisesti ilman maksuja, mutta myöhemmin (ja ilmeisesti myös tietyn väkimäärän tultua täyteen) tulleet pääsevät sisään vain oppaan johdolla ja tottakai maksusta. Paikan päällä oli jo hurjasti väkeä ja meille selvisi, että tuo kello 10 olikin jo kello 9..

Alueelle mentiin infon kautta. Jonotus kesti noin tunnin. Tapasimme jonossa lomamme ekat suomalaiset, jos ei lasketa yhtä ohittamaamme suomalaiskilvissä ollutta bussia ja Prahassa muutamaa ohikulkenutta suomalaista. Aika vähän siis. Kuulimme, että edellispäivänä oli tosiaan aika myräkkä saapunut kesken päivän! Onneksi se oli jo ohi.

Pääsimme tiskille klo 9:05 jolloin oli jäljellä enää opastettuja kierroksia. Kierros maksoi kahdelta aikuiselta 30€ ja lapsilta ei mitään, ellei heille halunnut korvanappeja joista oppaan opastus kuuluisi. Saimme myös lisäjännitystä, koska tiskillä piti pystyä näyttämään henkilöllisyytensä jostain. Minähän en ottanut mukaani mitään muuta kuin kameran ja puhelimen, koska alueelle oli jopa laukun kokoa rajoitettu. Onneksi puhelimen kuoressa oli matkavakuutuksen takia, mukana oleva liiton korttini! Työntekijä pystyi siitä nimeni todentamaan ja se riitti. Huh. Muut näyttivät menevän passeilla sisälle. Vielä portillakin kysyttiin ID:tä, minäpä näytin ylpeänä liiton korttia!

Englanninkielinen kierroksemme alkoi 10:15 ja paikalla piti olla vartti aiemmin. Ehdimme siis käydä vessassa ja syödä jäätelöt hyvinkin kuumassa säässä.

Täytyy sanoa, että opastuksen johdosta alueesta sai enemmän irti. Opas ei kertonut liikaa, mutta riittävästi. Hän puhui loistavaa englantia. Kerroimme lapsille sen mitä koimme tarpeelliseksi. Toki paljon he jo valmiiksi tiesivätkin. Vanhin lapsista kuunteli välillä kuulokkeilla itse.

Paikka kyllä veti vakavaksi. Ei paljoa tehnyt mieli kuvata, vaikka yleensä tallennan kaiken kameraan. Se tuntui hautarauhan rikkomiselta. Osassa paikkaa ei kyllä saanutkaan kuvata. Itku tuli välillä väkisin ja loppu kierroksesta en pystynyt enää kuuntelemaan enempää.

Auschwitzin jälkeen siirryimme bussiin, joka kuljetti meidät Birkenaun alueelle. Siellä ei paljoa ollut pystyssä, mutta alue oli aivan valtava.

Juttelimme oppaan kanssa siitä, mistä tulemme ja kerroimme varsinkin vanhimman lapsemme olleen aina kiinnostunut historiasta ja että meille on tärkeää kertoa lapsillemme todellista tietoa siitä mitä joskus on tapahtunut. Opas kertoi, että Puolassa kaikille (meidän mittapuulla) alakoululaisille kerrotaan näistä julmuuksista ja noin yläkouluiässä he vierailevat alueella.

Päivä antoi paljon keskustelunaihetta perheellemme, vaikka suurin osa asioista oli jo aiemminkin moneen kertaan puhuttua asiaa. Jos joku miettii voiko lapsia Auschwitziin viedä tai missä iässä niin voi tehdä, sanoisin että ilman muuta voi ja heti siinä iässä kun lapsi osaa kunnioittaa paikkaa ja ymmärtää että paikka ei ole huvipuistojen kummituslinna.

Auschwitziin meno edellyttää sitä, että lapsi ei kuule niistä asioista ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Vanhemman tulee olla valmis puhumaan ja kertomaan siellä kohdattavista asioista. Osa lapsistamme on hyvinkin herkkiä, mutta paikan turvallisesti kohdatessa se ei "traumoja" aiheuttanut ja jos olisimme sitä edes pelänneet, emme olisi sinne perheellä menneetkään.

Tämä kohde oli päivälle riittävä. Söimme pikaruokaa paikallisella grillillä ja ostimme torilta vadelmia. Huomasimme myös keskimmäiselle uuden puhelimenlaturin, edellisen kadonneen tilalle.

Illalla kävimme kävelyllä ja pakkasimme tavaramme Varsovaan menoa varten.

Tiistai 23.7.
Söimme aamupalan ja pakkasimme automme. Asunto luovutettiin jättämällä avain kynnysmaton alle.

Matka ei kilometrien mukaan ollut pitkä (313km), mutta vei ajallisesti aikaa koska matkalla oli useita kymmeniä kilometrejä tietyötä. Nyt koeteltiin kärsivällisyyttä.

Matkalla näimme ensimmäisen kerran vaarallisesta tietoisuudesta kertovan kyltin. Rasti jossa on pallo päällä. Tiellä on siis kuollut onnettomuuksissa paljon ihmisiä.
Itse autoilu ei mielestämme Puolassa ollut kuitenkaan mitenkään pelottavaa eivätkä ihmiset tehneet järjettömiä ohituksia tai ajaneet agressiivisesti.

Saavuimme Varsovaan iltapäivällä. Maijoituksemme oli tälläkin kertaa asunto (Chill Apartments Citylink 68,92€). Asunto sijaitsi viidennessä kerroksessa ja koko taloa asuntoa myöden oli upea. Parkkipaikka oli talon alla ja siihen piti hakea kaukosäädin/avain ylhäältä asunnosta. Autoa ei tienvarteen saanut, ruuhkaa oli aikalailla, joten hyppäsin kyydistä nuorimmaisen kanssa ja haimme avaimet.

Melkoista seikkailua oli olla eksymättä kerrostalon käytävillä ja löytää autolle oikea parkkiruutu. Lopulta siirsimme auton oikeaan ruutuun vasta illalla.

Asunnossa oli kylpyhuone ammeella sekä makuuhuone ja olohuone-keittiö. Niin ja iso parveke josta oli upeat näkymät kaupunkiin!

Lähdimme seikkailemaan kaupunkiin ravintolaa etsien. Emme katsoneet karttaa ja siksi lähdimmekin asumuksestamme ihan väärään suuntaan. Ajattelimme jo että eivätkö Varsovalaiset syö ulkona ollenkaan, kun ei ravintoloita löytynyt.

Löysimme puistoja, benjihyppy paikan, paljon lenkkeilijöitä... Lopulta täytyi luovuttaa ja ottaa mapsi eteen.

Palasimme kaupunkia toiseen suuntaan ja löysimme kuin löysimmekin Puolalaista ruokaa tarjoavan ravintolan. Uberza Pod Czerwonym. Isäntä söi ankkaa, minä täytettyä kanaa, lapset pihviä ja ranskalaisia. Mahat täynnä oli taas kaikilla hyvä olla.

Kävimme isännän kanssa vielä illalla kahdestaan kävelyllä. Tarkoitus oli mennä vain hetken matkan päähän, joen rantaan. Pikkuinen lenkki oli todellisuudessa liki 10km ja itse joki jäi näkemättä. Sillan toki jo hahmotimme! Näimme upeita taloja, valaistuja rakennuksia, katutauteilijoita, suihkulähteitä, kukkien myyjiä ja vaikka mitä. Varsova oli erittäin vaikuttava paikka. Tänne pitäisi päästä uudestaan!

Illalla olo oli niin väsynyt, että ei edes puhua jaksanut. Katselimme vain hiljaisuudessa öistä Varsovan maisemaa..

Keskiviikkona 24.7 päätimme syödä aamupalan ekan kerran ulkona. Suuntasimme yhtä ostoskeskusta kohden, koska olimme luvanneet nuorimmaiselle Puolasta lenkkarit.

Tuo ostoskeskus nimeltä Zlote Tarasy olikin yllättävän kaukana, joten jäimme jo matkalle Kuchia Polska Hektor -nimiseen ravintolaan syömään. Seinällä oli kuvia vuosikymmenten takaa silloisesta Varsovasta. Kyllä oli katukuva muuttunut.
Isäntä söi pierogia ja me muut leipää pekonilla, munalla ja juustolla. Hyvää oli.

Pojat lähtivät hakemaan autoa, koska asunto piti jo kohta luovuttaa. Me tytöt jäimme shoppailemaan. Löysimme nuorimmaiselle Niken lenkkarit hintaan 145zlotya. Kyllä oli lapsonen tyytyväinen ostokseen.

Pojat liittyivät seuraamme kun saivat auton ostarin parkkihalliin. Ostimme vielä vadelmia matkalle, perinteisen magneetin ja lähtö"ruuaksi" mäkkäristä pirtelöä ja jäätelöä lapsille ja isännälle. Hetken kesti vain tajuta, että automaatista tilatut tuotteet piti käydä eri tiskille maksamassa ennen kuin niitä alettiin edes valmistaa..

Alkoi matkamme Liettuaan Garliavaan eli Kaunasin reunoille.

Matkaa oli noin 403km ja unohdimme laskea kellojen siirron, kun arvioimme saapumisaikaa majoitukseemme. Laitoimme matkalta uutta postia saapumisajastamme. Asia oli ok.

Maisemia alkoi värittämään haikarat ja niiden pesät. Kylläpä ne olivat mahtavaa katseltavaa.