Ranskan Colmarista olin nähnyt lukemattomia videoita, tiktokkeja ja lukenut postauksia. Sehän oli siis nähtävä omin silmin.
 |
Colmarin ja koko Alsacen tunnuseläin on haikara. Niitä olikin kaikkialla. Mm. Koristeissa, maalauksissa ja pesässä kirkon katolla! |
 |
Haikaroita oli kaikkialla! |
Paikkaa kuvaa parhaiten ehkä kuvaukset; piparkakkukaupunki, satumaa tai pikku Venetsia. Yhdyn näistä kaikkeen!
Mutta ensin kertomuksen alkuun. Neljän hengen Roadtippimme kesällä 2025 oli siis kuljettanut meidät jo Sveitsiin.
Lähdimme Sveitsin Engerkingenistä 18.7.25. aamupäivällä pieniä teitä kohti Raskan Colmaria. Pieniä teitä siksi, että koemme näkevämme niin eniten ja kätevästi noin välttää myös paljon tiemaksuja, joita Ranskan puolella olisi heti ollut.
Saavuttuamme Ranskan puolelle, meitä hurmasi heti maalaismaisemat, joiden lomassa pieni autotie mutkitteli. Teiden ympärillä oli välillä puita, kuin kehystämässä teitä. Aika ajoin kohdalle sattui pieniä kyliä, joista yhdessä kävimmekin ostoksilla Fresh -kaupassa.
 |
Tunnelmallinen Ranska. |
 |
Ristikkorakenteinen talo Alsacen alueella. |
 |
Fresh - kauppa. |
 |
Näitäkin ostettiin. |
Paikka oli kuin katettu luomutori. Siitä en tiedä olivatko tuotteet luomuja, mutta vihannekset, hedelmät, lihat ja juustot olivat niin tuoreita kuin toivoa voi ja valikoimaa oli paljon. mm. Mozzarella-juuston hinta löi meidät ällikällä. Ei suomesta noihin hintoihin mitään saanut. Ostimme vadelmia, tyttäremme kauan haaveilemia herneitä ja mitähän vielä. Paljon kaikkea!
Eväitä mutustellen ajelimme kohti Colmaria ja vain kerran ajoimme harhaan. Lähestyessämme Colmaria kävimme ostamassa ruuat parin päivän majoitukseemme (Grand Fais), sekä leipomosta täytetyt patongit ensinälkäämme.
Saimme bookingin kautta pariksi yöksi varaamamme (Centre ville avec garage) asunnon iltapäivällä. Majoituksessa oli oma autotalli, joka oli melko täynnä meidän Mitsuamme, niin pieni se oli. Itse asuntoa etsimme kerrostalossa tovin, ennenkö isäntä hoksasi mihin asuntoon avainta kokeilla. Myöhemmin tapasimme majoittajamme. Hän tuntui varsin mielyttävältä ihmiseltä. Isot suositukset tälle paikalle!
 |
Olohuoneessa oli levitettävä sohva. |
 |
Makuuhuone. |
 |
Ruokailutila olohuoneessa. |
 |
Kylpyhuone. |
 |
Minikeittiö.
|
 |
Mitsun mentävä autotalli. |
Asunto oli enemmän kuin upea. Makuuhuone, olohuone, minikeittiö ja pesutilat. Tytöt rojahtivat heti vuoteisiin ja nauttivat leppoisasta päivästä.
Kauan emme tokikaan chillanneet vaan suuntasimme jalkaisin kohti Colmarin viehättävää keskustaa, jonka välittömässä läheisyydessä majoituimme.
 |
Yksi Ranskan kauneimmista kaupungeista. |
 |
La Petite Venise, eli pikku Venetsia. |
 |
Värikkäät ristikkotalot ovat tyypillisiä tällä alueella. |
 |
Collégiale Saint-Martin de Colmar. |
 |
Kanava ja kukkaloistoa. |
 |
Piparkakkutaloja. Piparkakku-ukkoja olikin myynnissä turusteille siellä ja täällä. |
 |
Maison Pfister on Colmarin tunnetuin ja ehkä kuvatuin talo. Vilahtaapa talo animaatio - ohjelmassakin, Howl's moving castle. |
 |
Tämän rakennuksen koristuksiin on päässyt vaikka mitä. |
 |
Lauch - joki, jossa turistit pääsevät gondoli - ajelulle, kuten oikeassa Venetsiassa. |
 |
Lauch - joki ja sen upeat rakennukset. |
Söimme Le Schwendi nimisessä ravintolassa hintaan 79,90€. Ruoka oli kuin kotikeittiöstä ja tykkäsimme.
 |
Juustoja perunoiden kera. Annos oli nimeltään Bibalakas. |
 |
Sveitsiläisvaikutteinen Roesti - annos. |
 |
Biere Schweindi. |
Vielä illalla kävimme osalla porukalla ihailemassa katuja, joissa katutaiteilijoitakin vilahteli. Lasi Rosea, maistui kuuman ihanan päivän päälle.
 |
Rose. |
 |
Ja porukan iltajätskit. |
Aamu 19.7.25. johdatti isännän ja minut aamukävelylle ja aamupalalle kahdestaan. Nautimme kiireettömästä aamusta ja piipahdimme mm. kirkossa sekä joulukaupassa La Magie de Nöel. Ei aivan vetänyt joulukauppa vertoja Barcelonan Käthe Wohlfahrt / Bueblo de Navidad eli joulumaalle, mutta upea se oli joka tapauksessa.
Le Bistrot Gourmand.  |
Le Bistrot Gourmand. |
 |
Suklaaveistos Bugattin kilpa-autosta. |
 |
Colmarin Pyhän Martin kirkko. |
 |
Kirkon katolla pesii haikara. |
 |
Kirkon sisäänkäynti. |
 |
Kirkko sisältä. |
 |
Lasimaalaukset. |
 |
Puuveistos Mariasta ja Jeesus vauvasta. |
 |
La Nagic de Nöel, eli joulukauppa. |
 |
Alueet olivat järjestelty väreittäin. |
 |
Pähkinänsärkijä. |
 |
Pöytäkoristeita. |
Myöhemmin päivällä tyttäremmekin liittyivät seuraamme ja kävimme mm. syömässä Petit Tannerissa (neljä annosta juomineen hintaan 91,10€). Sadekuuro yllätti silloin meidät, mutta eipä se kauan kestänyt.
 |
Tätä me monet turistit jäimme kuvaamaan. |
Fontaine Roesselmann, suihkulähde.
 |
Monta paria kyyhkyläisiä |
 |
Rakkauslukkoja kanavan varrella. |
 |
Värikkäät talot, vanhan kalastaja-alueen joen varrella. |
 |
Kauppahalli. |
 |
Tarte flambee. |
 |
Brezeleitä ja macaroncceja. |
 |
Leivokset ja roseet. |
 |
Klassinen ranskalainen perunaruoka, gratin dauphinois. |
 |
Hamppariateria. |
 |
Ja taas jätskiä. |
Pysädyimme myös leivoksille ja rose -lasillisille L Entre Pot nimiseen paikkaan (2leivosta ja 2 lasia rosea 18€). Leipomosta taasen ostimme pari brezeliä ja muutama macarons tuli niin ikään ostettua (8,60€).
Lähtöaamuna 20.7.25. haimme isännän kanssa aamukävelyltä meille kaikille täytetyt sämpylät aamupalaksi. Oli aika sanoa Colmarille heipat. Haikea fiilis jäi.
 |
Aamupalat leipomosta. |
 |
Tännekin jäi yksi Finstones. |
Mentävä kuitenkin oli sillä Viinitie ja Strasbourg kutsuivat.
Ajoimme siis jälleen pieniä teitä. Isäntä oli bongannut että Strasbourgiin johtaa Route des vins d´Alsace -niminen pätkä. Sen varrella olikin lukuisia viinitiloja, joissa kieltämättä kiehtoi ajatus pysähtyä, mutta tyydyimme kuitenkin vain ihailemaan viljelmiä ja ajelemaan seuraavaan kohteeseemme.
 |
Matkan maisemia, viinitiloineen... |
 |
... Ja viljelmineen. |
 |
Niitä tiloja... |
 |
.... Ja toisenlaisia viljelmiä. |
Strasbourgissa ajoimme automme parkkihalliin ja suuntasimme syömään Mama Bubbele nimiseen ravintolaan. Söimme meille jo tutuksi tullutta Flambéeta (kaksi flambéeta, kaksi olutta ja kaksi cocista yhteensä 49€).
 |
Tarte flambee. |
Strasbourgin katedraali oli pääkohteemme ja sinne siis suuntasimmekin. Vähän kauppoja samalla kierrellen.
 |
Katutaiteilijoita oli täälläkin. |
 |
Place du Châteaun aukio. |
 |
Katedraalin kynttilämeri. |
 |
Upeat lasimaalaukset. |
 |
Katedraalin sisältä. |
 |
Katedraali sivusta. |
 |
Cathédrale Notre-Dame de Strasbourg. |
 |
Katedraalin upeat ovet.
|
Kirkko oli upea. Kyllä kannatti nähdä. Niin ikään tästä katedraalista olin videoita nähnyt monen monta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti