Seikkailumme Puolassa
Eihän kaikki voi mennä ilman kommelluksia! Tajusimme laittaneemme kirjautumiskyselyä jo ennen lomaamme alkua peruntuneeseen majoitukseen.. ei ihme, ettei ohjeita kuulu, vaikka kyllä tuosta sovitustakin majoituksesta olisi ohjeet pitänyt jo tulla. No uusi posti majoitukseen ja vastaus tuli äkkiä. Treffit sovittiin klo16 asunnon pihaan. Matkalla ehdimme hakea ruuat illaksi ja aamuksi, matkaa näet oli vain tunteroinen.
(P.s. Myrskystä ei ollut muuta merkkiä kuin kosteat tiet sekä taimitarhan kaatuneet ruukut. Ehkäpä myrsky oli jo mennyt.)
Asunto sijaitsi paikassa nimeltä Tychy. Ulkoa päin asunto ei vakuuttanut, mutta annoimme sille mahdollisuuden.
Yhden puhelinsoiton jälkeen klo 16:20 saapui nuori nainen meitä asunnolle viemään. Samalla saimme tietää miksi kirjautumisohjeita ei ollut tullut. He odottivat meidän saapuvan vasta seuraavana päivänä, olivat katsoneet tiedot väärin. Asuntoa vasta siivottiin.
Rehellisyys ja avoimuus on kaiken A ja O. Kiva kun kertoivat suoraan. Ei meidän kauan tarvinnut odottaa, kun kaikki oli jo valmista.
Asunto oli sisältä päin kuin uusi. Ikeaa. Kaksi huonetta, keittiö, kylpyhuone ja parveke, kolmannessa kerroksessa. Kyllä siellä pari päivää meni hyvin (2yötä hintaan 75,55€).
Ilta meni rennosti. Pelailimme korttia, pesimme pyykkiä ja tuijotimme netflixiä. Samalla suunnittelimme loppuloman ja tsekkasimme huomisen pääkohteemme tiedot!
Maanantai 22.7 alkoi aikaisin. Meidän piti ehtiä ajoissa Oswiecimissä sijaitsevaan Auschwitziin, jonne oli noin puolentunnin matka. Ennen kello kymmentä saapuvat saavat kiertää alueen omatoimisesti ilman maksuja, mutta myöhemmin (ja ilmeisesti myös tietyn väkimäärän tultua täyteen) tulleet pääsevät sisään vain oppaan johdolla ja tottakai maksusta. Paikan päällä oli jo hurjasti väkeä ja meille selvisi, että tuo kello 10 olikin jo kello 9..
Alueelle mentiin infon kautta. Jonotus kesti noin tunnin. Tapasimme jonossa lomamme ekat suomalaiset, jos ei lasketa yhtä ohittamaamme suomalaiskilvissä ollutta bussia ja Prahassa muutamaa ohikulkenutta suomalaista. Aika vähän siis. Kuulimme, että edellispäivänä oli tosiaan aika myräkkä saapunut kesken päivän! Onneksi se oli jo ohi.
Pääsimme tiskille klo 9:05 jolloin oli jäljellä enää opastettuja kierroksia. Kierros maksoi kahdelta aikuiselta 30€ ja lapsilta ei mitään, ellei heille halunnut korvanappeja joista oppaan opastus kuuluisi. Saimme myös lisäjännitystä, koska tiskillä piti pystyä näyttämään henkilöllisyytensä jostain. Minähän en ottanut mukaani mitään muuta kuin kameran ja puhelimen, koska alueelle oli jopa laukun kokoa rajoitettu. Onneksi puhelimen kuoressa oli matkavakuutuksen takia, mukana oleva liiton korttini! Työntekijä pystyi siitä nimeni todentamaan ja se riitti. Huh. Muut näyttivät menevän passeilla sisälle. Vielä portillakin kysyttiin ID:tä, minäpä näytin ylpeänä liiton korttia!
Englanninkielinen kierroksemme alkoi 10:15 ja paikalla piti olla vartti aiemmin. Ehdimme siis käydä vessassa ja syödä jäätelöt hyvinkin kuumassa säässä.
Täytyy sanoa, että opastuksen johdosta alueesta sai enemmän irti. Opas ei kertonut liikaa, mutta riittävästi. Hän puhui loistavaa englantia. Kerroimme lapsille sen mitä koimme tarpeelliseksi. Toki paljon he jo valmiiksi tiesivätkin. Vanhin lapsista kuunteli välillä kuulokkeilla itse.
Paikka kyllä veti vakavaksi. Ei paljoa tehnyt mieli kuvata, vaikka yleensä tallennan kaiken kameraan. Se tuntui hautarauhan rikkomiselta. Osassa paikkaa ei kyllä saanutkaan kuvata. Itku tuli välillä väkisin ja loppu kierroksesta en pystynyt enää kuuntelemaan enempää.
Auschwitzin jälkeen siirryimme bussiin, joka kuljetti meidät Birkenaun alueelle. Siellä ei paljoa ollut pystyssä, mutta alue oli aivan valtava.
Juttelimme oppaan kanssa siitä, mistä tulemme ja kerroimme varsinkin vanhimman lapsemme olleen aina kiinnostunut historiasta ja että meille on tärkeää kertoa lapsillemme todellista tietoa siitä mitä joskus on tapahtunut. Opas kertoi, että Puolassa kaikille (meidän mittapuulla) alakoululaisille kerrotaan näistä julmuuksista ja noin yläkouluiässä he vierailevat alueella.
Päivä antoi paljon keskustelunaihetta perheellemme, vaikka suurin osa asioista oli jo aiemminkin moneen kertaan puhuttua asiaa. Jos joku miettii voiko lapsia Auschwitziin viedä tai missä iässä niin voi tehdä, sanoisin että ilman muuta voi ja heti siinä iässä kun lapsi osaa kunnioittaa paikkaa ja ymmärtää että paikka ei ole huvipuistojen kummituslinna.
Auschwitziin meno edellyttää sitä, että lapsi ei kuule niistä asioista ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Vanhemman tulee olla valmis puhumaan ja kertomaan siellä kohdattavista asioista. Osa lapsistamme on hyvinkin herkkiä, mutta paikan turvallisesti kohdatessa se ei "traumoja" aiheuttanut ja jos olisimme sitä edes pelänneet, emme olisi sinne perheellä menneetkään.
Tämä kohde oli päivälle riittävä. Söimme pikaruokaa paikallisella grillillä ja ostimme torilta vadelmia. Huomasimme myös keskimmäiselle uuden puhelimenlaturin, edellisen kadonneen tilalle.
Illalla kävimme kävelyllä ja pakkasimme tavaramme Varsovaan menoa varten.
Tiistai 23.7.
Söimme aamupalan ja pakkasimme automme. Asunto luovutettiin jättämällä avain kynnysmaton alle.
Matka ei kilometrien mukaan ollut pitkä (313km), mutta vei ajallisesti aikaa koska matkalla oli useita kymmeniä kilometrejä tietyötä. Nyt koeteltiin kärsivällisyyttä.
Matkalla näimme ensimmäisen kerran vaarallisesta tietoisuudesta kertovan kyltin. Rasti jossa on pallo päällä. Tiellä on siis kuollut onnettomuuksissa paljon ihmisiä.
Itse autoilu ei mielestämme Puolassa ollut kuitenkaan mitenkään pelottavaa eivätkä ihmiset tehneet järjettömiä ohituksia tai ajaneet agressiivisesti.
Saavuimme Varsovaan iltapäivällä. Maijoituksemme oli tälläkin kertaa asunto (Chill Apartments Citylink 68,92€). Asunto sijaitsi viidennessä kerroksessa ja koko taloa asuntoa myöden oli upea. Parkkipaikka oli talon alla ja siihen piti hakea kaukosäädin/avain ylhäältä asunnosta. Autoa ei tienvarteen saanut, ruuhkaa oli aikalailla, joten hyppäsin kyydistä nuorimmaisen kanssa ja haimme avaimet.
Melkoista seikkailua oli olla eksymättä kerrostalon käytävillä ja löytää autolle oikea parkkiruutu. Lopulta siirsimme auton oikeaan ruutuun vasta illalla.
Asunnossa oli kylpyhuone ammeella sekä makuuhuone ja olohuone-keittiö. Niin ja iso parveke josta oli upeat näkymät kaupunkiin!
Lähdimme seikkailemaan kaupunkiin ravintolaa etsien. Emme katsoneet karttaa ja siksi lähdimmekin asumuksestamme ihan väärään suuntaan. Ajattelimme jo että eivätkö Varsovalaiset syö ulkona ollenkaan, kun ei ravintoloita löytynyt.
Löysimme puistoja, benjihyppy paikan, paljon lenkkeilijöitä... Lopulta täytyi luovuttaa ja ottaa mapsi eteen.
Palasimme kaupunkia toiseen suuntaan ja löysimme kuin löysimmekin Puolalaista ruokaa tarjoavan ravintolan. Uberza Pod Czerwonym. Isäntä söi ankkaa, minä täytettyä kanaa, lapset pihviä ja ranskalaisia. Mahat täynnä oli taas kaikilla hyvä olla.
Kävimme isännän kanssa vielä illalla kahdestaan kävelyllä. Tarkoitus oli mennä vain hetken matkan päähän, joen rantaan. Pikkuinen lenkki oli todellisuudessa liki 10km ja itse joki jäi näkemättä. Sillan toki jo hahmotimme! Näimme upeita taloja, valaistuja rakennuksia, katutauteilijoita, suihkulähteitä, kukkien myyjiä ja vaikka mitä. Varsova oli erittäin vaikuttava paikka. Tänne pitäisi päästä uudestaan!
Illalla olo oli niin väsynyt, että ei edes puhua jaksanut. Katselimme vain hiljaisuudessa öistä Varsovan maisemaa..
Keskiviikkona 24.7 päätimme syödä aamupalan ekan kerran ulkona. Suuntasimme yhtä ostoskeskusta kohden, koska olimme luvanneet nuorimmaiselle Puolasta lenkkarit.
Tuo ostoskeskus nimeltä Zlote Tarasy olikin yllättävän kaukana, joten jäimme jo matkalle Kuchia Polska Hektor -nimiseen ravintolaan syömään. Seinällä oli kuvia vuosikymmenten takaa silloisesta Varsovasta. Kyllä oli katukuva muuttunut.
Isäntä söi pierogia ja me muut leipää pekonilla, munalla ja juustolla. Hyvää oli.
Pojat lähtivät hakemaan autoa, koska asunto piti jo kohta luovuttaa. Me tytöt jäimme shoppailemaan. Löysimme nuorimmaiselle Niken lenkkarit hintaan 145zlotya. Kyllä oli lapsonen tyytyväinen ostokseen.
Pojat liittyivät seuraamme kun saivat auton ostarin parkkihalliin. Ostimme vielä vadelmia matkalle, perinteisen magneetin ja lähtö"ruuaksi" mäkkäristä pirtelöä ja jäätelöä lapsille ja isännälle. Hetken kesti vain tajuta, että automaatista tilatut tuotteet piti käydä eri tiskille maksamassa ennen kuin niitä alettiin edes valmistaa..
Alkoi matkamme Liettuaan Garliavaan eli Kaunasin reunoille.
Matkaa oli noin 403km ja unohdimme laskea kellojen siirron, kun arvioimme saapumisaikaa majoitukseemme. Laitoimme matkalta uutta postia saapumisajastamme. Asia oli ok.
Maisemia alkoi värittämään haikarat ja niiden pesät. Kylläpä ne olivat mahtavaa katseltavaa.
(P.s. Myrskystä ei ollut muuta merkkiä kuin kosteat tiet sekä taimitarhan kaatuneet ruukut. Ehkäpä myrsky oli jo mennyt.)
Asunto sijaitsi paikassa nimeltä Tychy. Ulkoa päin asunto ei vakuuttanut, mutta annoimme sille mahdollisuuden.
Yhden puhelinsoiton jälkeen klo 16:20 saapui nuori nainen meitä asunnolle viemään. Samalla saimme tietää miksi kirjautumisohjeita ei ollut tullut. He odottivat meidän saapuvan vasta seuraavana päivänä, olivat katsoneet tiedot väärin. Asuntoa vasta siivottiin.
Rehellisyys ja avoimuus on kaiken A ja O. Kiva kun kertoivat suoraan. Ei meidän kauan tarvinnut odottaa, kun kaikki oli jo valmista.
Asunto oli sisältä päin kuin uusi. Ikeaa. Kaksi huonetta, keittiö, kylpyhuone ja parveke, kolmannessa kerroksessa. Kyllä siellä pari päivää meni hyvin (2yötä hintaan 75,55€).
Ilta meni rennosti. Pelailimme korttia, pesimme pyykkiä ja tuijotimme netflixiä. Samalla suunnittelimme loppuloman ja tsekkasimme huomisen pääkohteemme tiedot!
Maanantai 22.7 alkoi aikaisin. Meidän piti ehtiä ajoissa Oswiecimissä sijaitsevaan Auschwitziin, jonne oli noin puolentunnin matka. Ennen kello kymmentä saapuvat saavat kiertää alueen omatoimisesti ilman maksuja, mutta myöhemmin (ja ilmeisesti myös tietyn väkimäärän tultua täyteen) tulleet pääsevät sisään vain oppaan johdolla ja tottakai maksusta. Paikan päällä oli jo hurjasti väkeä ja meille selvisi, että tuo kello 10 olikin jo kello 9..
Alueelle mentiin infon kautta. Jonotus kesti noin tunnin. Tapasimme jonossa lomamme ekat suomalaiset, jos ei lasketa yhtä ohittamaamme suomalaiskilvissä ollutta bussia ja Prahassa muutamaa ohikulkenutta suomalaista. Aika vähän siis. Kuulimme, että edellispäivänä oli tosiaan aika myräkkä saapunut kesken päivän! Onneksi se oli jo ohi.
Pääsimme tiskille klo 9:05 jolloin oli jäljellä enää opastettuja kierroksia. Kierros maksoi kahdelta aikuiselta 30€ ja lapsilta ei mitään, ellei heille halunnut korvanappeja joista oppaan opastus kuuluisi. Saimme myös lisäjännitystä, koska tiskillä piti pystyä näyttämään henkilöllisyytensä jostain. Minähän en ottanut mukaani mitään muuta kuin kameran ja puhelimen, koska alueelle oli jopa laukun kokoa rajoitettu. Onneksi puhelimen kuoressa oli matkavakuutuksen takia, mukana oleva liiton korttini! Työntekijä pystyi siitä nimeni todentamaan ja se riitti. Huh. Muut näyttivät menevän passeilla sisälle. Vielä portillakin kysyttiin ID:tä, minäpä näytin ylpeänä liiton korttia!
Englanninkielinen kierroksemme alkoi 10:15 ja paikalla piti olla vartti aiemmin. Ehdimme siis käydä vessassa ja syödä jäätelöt hyvinkin kuumassa säässä.
Täytyy sanoa, että opastuksen johdosta alueesta sai enemmän irti. Opas ei kertonut liikaa, mutta riittävästi. Hän puhui loistavaa englantia. Kerroimme lapsille sen mitä koimme tarpeelliseksi. Toki paljon he jo valmiiksi tiesivätkin. Vanhin lapsista kuunteli välillä kuulokkeilla itse.
Paikka kyllä veti vakavaksi. Ei paljoa tehnyt mieli kuvata, vaikka yleensä tallennan kaiken kameraan. Se tuntui hautarauhan rikkomiselta. Osassa paikkaa ei kyllä saanutkaan kuvata. Itku tuli välillä väkisin ja loppu kierroksesta en pystynyt enää kuuntelemaan enempää.
Auschwitzin jälkeen siirryimme bussiin, joka kuljetti meidät Birkenaun alueelle. Siellä ei paljoa ollut pystyssä, mutta alue oli aivan valtava.
Juttelimme oppaan kanssa siitä, mistä tulemme ja kerroimme varsinkin vanhimman lapsemme olleen aina kiinnostunut historiasta ja että meille on tärkeää kertoa lapsillemme todellista tietoa siitä mitä joskus on tapahtunut. Opas kertoi, että Puolassa kaikille (meidän mittapuulla) alakoululaisille kerrotaan näistä julmuuksista ja noin yläkouluiässä he vierailevat alueella.
Päivä antoi paljon keskustelunaihetta perheellemme, vaikka suurin osa asioista oli jo aiemminkin moneen kertaan puhuttua asiaa. Jos joku miettii voiko lapsia Auschwitziin viedä tai missä iässä niin voi tehdä, sanoisin että ilman muuta voi ja heti siinä iässä kun lapsi osaa kunnioittaa paikkaa ja ymmärtää että paikka ei ole huvipuistojen kummituslinna.
Auschwitziin meno edellyttää sitä, että lapsi ei kuule niistä asioista ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Vanhemman tulee olla valmis puhumaan ja kertomaan siellä kohdattavista asioista. Osa lapsistamme on hyvinkin herkkiä, mutta paikan turvallisesti kohdatessa se ei "traumoja" aiheuttanut ja jos olisimme sitä edes pelänneet, emme olisi sinne perheellä menneetkään.
Tämä kohde oli päivälle riittävä. Söimme pikaruokaa paikallisella grillillä ja ostimme torilta vadelmia. Huomasimme myös keskimmäiselle uuden puhelimenlaturin, edellisen kadonneen tilalle.
Illalla kävimme kävelyllä ja pakkasimme tavaramme Varsovaan menoa varten.
Tiistai 23.7.
Söimme aamupalan ja pakkasimme automme. Asunto luovutettiin jättämällä avain kynnysmaton alle.
Matka ei kilometrien mukaan ollut pitkä (313km), mutta vei ajallisesti aikaa koska matkalla oli useita kymmeniä kilometrejä tietyötä. Nyt koeteltiin kärsivällisyyttä.
Matkalla näimme ensimmäisen kerran vaarallisesta tietoisuudesta kertovan kyltin. Rasti jossa on pallo päällä. Tiellä on siis kuollut onnettomuuksissa paljon ihmisiä.
Itse autoilu ei mielestämme Puolassa ollut kuitenkaan mitenkään pelottavaa eivätkä ihmiset tehneet järjettömiä ohituksia tai ajaneet agressiivisesti.
Saavuimme Varsovaan iltapäivällä. Maijoituksemme oli tälläkin kertaa asunto (Chill Apartments Citylink 68,92€). Asunto sijaitsi viidennessä kerroksessa ja koko taloa asuntoa myöden oli upea. Parkkipaikka oli talon alla ja siihen piti hakea kaukosäädin/avain ylhäältä asunnosta. Autoa ei tienvarteen saanut, ruuhkaa oli aikalailla, joten hyppäsin kyydistä nuorimmaisen kanssa ja haimme avaimet.
Melkoista seikkailua oli olla eksymättä kerrostalon käytävillä ja löytää autolle oikea parkkiruutu. Lopulta siirsimme auton oikeaan ruutuun vasta illalla.
Asunnossa oli kylpyhuone ammeella sekä makuuhuone ja olohuone-keittiö. Niin ja iso parveke josta oli upeat näkymät kaupunkiin!
Lähdimme seikkailemaan kaupunkiin ravintolaa etsien. Emme katsoneet karttaa ja siksi lähdimmekin asumuksestamme ihan väärään suuntaan. Ajattelimme jo että eivätkö Varsovalaiset syö ulkona ollenkaan, kun ei ravintoloita löytynyt.
Löysimme puistoja, benjihyppy paikan, paljon lenkkeilijöitä... Lopulta täytyi luovuttaa ja ottaa mapsi eteen.
Palasimme kaupunkia toiseen suuntaan ja löysimme kuin löysimmekin Puolalaista ruokaa tarjoavan ravintolan. Uberza Pod Czerwonym. Isäntä söi ankkaa, minä täytettyä kanaa, lapset pihviä ja ranskalaisia. Mahat täynnä oli taas kaikilla hyvä olla.
Kävimme isännän kanssa vielä illalla kahdestaan kävelyllä. Tarkoitus oli mennä vain hetken matkan päähän, joen rantaan. Pikkuinen lenkki oli todellisuudessa liki 10km ja itse joki jäi näkemättä. Sillan toki jo hahmotimme! Näimme upeita taloja, valaistuja rakennuksia, katutauteilijoita, suihkulähteitä, kukkien myyjiä ja vaikka mitä. Varsova oli erittäin vaikuttava paikka. Tänne pitäisi päästä uudestaan!
Illalla olo oli niin väsynyt, että ei edes puhua jaksanut. Katselimme vain hiljaisuudessa öistä Varsovan maisemaa..
Keskiviikkona 24.7 päätimme syödä aamupalan ekan kerran ulkona. Suuntasimme yhtä ostoskeskusta kohden, koska olimme luvanneet nuorimmaiselle Puolasta lenkkarit.
Tuo ostoskeskus nimeltä Zlote Tarasy olikin yllättävän kaukana, joten jäimme jo matkalle Kuchia Polska Hektor -nimiseen ravintolaan syömään. Seinällä oli kuvia vuosikymmenten takaa silloisesta Varsovasta. Kyllä oli katukuva muuttunut.
Isäntä söi pierogia ja me muut leipää pekonilla, munalla ja juustolla. Hyvää oli.
Pojat lähtivät hakemaan autoa, koska asunto piti jo kohta luovuttaa. Me tytöt jäimme shoppailemaan. Löysimme nuorimmaiselle Niken lenkkarit hintaan 145zlotya. Kyllä oli lapsonen tyytyväinen ostokseen.
Pojat liittyivät seuraamme kun saivat auton ostarin parkkihalliin. Ostimme vielä vadelmia matkalle, perinteisen magneetin ja lähtö"ruuaksi" mäkkäristä pirtelöä ja jäätelöä lapsille ja isännälle. Hetken kesti vain tajuta, että automaatista tilatut tuotteet piti käydä eri tiskille maksamassa ennen kuin niitä alettiin edes valmistaa..
Alkoi matkamme Liettuaan Garliavaan eli Kaunasin reunoille.
Matkaa oli noin 403km ja unohdimme laskea kellojen siirron, kun arvioimme saapumisaikaa majoitukseemme. Laitoimme matkalta uutta postia saapumisajastamme. Asia oli ok.
Maisemia alkoi värittämään haikarat ja niiden pesät. Kylläpä ne olivat mahtavaa katseltavaa.
Kommentit
Lähetä kommentti