Päivä Gibraltarilla

 Torstai 29.6.23.

Tämä oli kohteemme!

Kello herätti seitsemältä ja pakkailimme kimpsuja ja kampsuja lähteäksemme vähän kauemmas, nimittäin Gibraltarille, Iso-Britanniaan. Tänne lähdimme vajaalla miehityksellä. Vanhin lapsistamme jäi tupavahdiksi, mutta kaksi nuorempaa lähtivät innolla mukaan.

Tankkasimme auton (95E10 maksoi 1,658€/litra) ja suuntasimme kohti motaria. Tämäkin tie oli jo tullut meille tutuksi. Ajettiin ihan tosissaan, välillä 120km/h, vaikka rajoitus olisikin toisin sanonut. Paikallisten ajotavasta tiesi tarkalleen missä nopeusvalvontakamerat olivat. Äkkiä vauhti hiljennettiin sallittuun ja heti kameran jälkeen taas taala pohjaan. Äkkiä tähän totuin minäkin, vaikka arkana kuskina itseäni pidänkin.

Huoltoasemilla tankattiin asiakkaan puolesta.
Sai toki sen tehdä itsekin.

Malagan jälkeen tie A7 muuttui Ap7, mikä tarkoitti maksullista motaria. Pätkän sitä ajoimmekin, kunnes poikkesimme puomien kautta rantatielle. Tuo ajettu pätkä maksoi reilut 5€. Rantatie olikin sitten melkoista pysähtelyä. Liikennevaloja, liikenneympyröitä ja ruuhkaa. Rantatietä ajelemalla näimme kuitenkin ehkä enemmän kuin motari-vaihtoehdolla. 

"Caravaanareita" oli ilmeisen paljon Espanjassa. Ei vain ulkomaankilvillä olevia asuntoautoja vaan ihan paikallisiakin. Leirintäalueita oli paljon ja samoin rantojen parkkipaikat ja tienvarret olivat näitä täynnä. 

Saaavuimme La Linea de la Conceptionin kaupunkiin Gibraltarin rajalle noin kello 12. Oli kuuma päivä noin 32 astetta, mutta ei tuullut oikeastaan yhtään. Gibraltarin vuori loisti ylväänä kauas! 

Näkymää matkalta Gibraltarille.

Jätimme auton parkkiin maksulliselle alueelle ennen rajaa. Sinne mahtui hyvin ja onneksi luin vasta jälkikäteen, että näillä parkkipaikoilla voi olla autolle turvatonta. Emme kyllä jättäneet autoon mitään anastettavaa, kuten emme muuallakaan. Vielä ei ole autoon murtauduttu, ei edes Liettuassa, Latviassa tai Puolassakaan. 

Gibraltarille pääsi hyvin kävellen, mutta olisi turistikyytejäkin ollut. Kävelimme passintarkastukseen ja siitä sitten sutjakkaasti Gibraltarin lentokentän eteen odottamaan milloin puomit nousivat. Tuonne nimittäin kuljettiin kiitotien läpi. Puomit ja piikkimatot estivät liikenteen aina koneiden laskujen ja nousujen ajaksi. Jo tämä oli elämys. Loppumatkasta työntekijät jo hoputtivat viimeisiä kulkijoita rivakkaampaan kulkemiseen. Oli tulossa taas koneiden vuoro.

Raja ylitetty ja tässä odoteltiin kiitotien ylitykseen.

Muistomerkki.

Landport tunnel.

Meillä oli ajatus käydä syömässä ja sen jälkeen suunnata Gibraltarin vuorelle köysiradalla. Kävelimme melko summittain eteenpäin, ei paikka niin iso ollut että pahasti olisi suunnasta eksynyt.

Grand Casemates square.

Main street.

Kävimme muutamissa kaupoissa, joista tottakai matkamuistoksi lähtivät ns. pakolliset eli magneetti ja snapsilasit. Näitä olemme isännän kanssa jo vuosia reissuiltamme tuoneet. 

Poikkesimme ostoskadulta hieman sivuun, koska sinne meitä houkutteli lupaus Fish & Chipseistä. Edessämme olikin Gibraltarin vanhin kahvila The Star Bar, johon jäimme. Otin tyttöjen kanssa uunivuoassa kypsennettyjä perunankuoria pekonilla ja isäntä sen miksi tuonne tultiinkin eli Fish & Chips.  Joimme Bushy´s Gibraltar Barbary -oluet ja olikin varsin hyvää. Paikassa oli hanajuomien kylmäkoneet rikki, joten pullotavaraa vain myytiin, mutta tuo sopi meille oikein hyvin. Vatsat tulivat täyteen 41,20 punnalla. Kiinnitimme huomiota, että ohi kulki lapsia koulupuvuissaan, milloinhan heillä on loma-aika?

Fish & Chips

The Star Bar.

Muut herkuttelivat vielä kalliilla jäätelöillä. Melko pieni pallo kuppiin 3,50€. 

Tytär osti itselleen kännykän, johon oli jo kauan säästänyt rahaa. Meille vinkattiin, että Gibraltarilta sellainen voisi löytyä ja löytyihän se. 

Kohdalle sattui sopivasti Gibraltarin katedraali, jossa ilman muuta kävimme. Upea oli tämäkin kirkko. Ja hei, tämä oli jo lomani toinen kokemani kirkko.

Katedraalin sisältä.

Katedraalin sisältä.

Gibraltarin katedraali ulkoa päin.

Vanhoja tykkejä.

Kovasti meille ja muillekin turisteille yritettiin myydä bussikyytiä ylhäälle vuorelle. Peloteltiin pitkällä jonotusajalla köysiradan hissiin ja mitähän kaikkea. Erään kyydinkaupittelu meni jo niin pitkälle, että tuskin hän sai kyytiinsä ketään. Hän nimittäin huuteli köysiradan hissiojoonkin odotuksen kauheutta jne. Oli hätinä hyvän maun rajoissa tämä turisteista kilpailu.

Vaijerirata vuorelle.

Lippujen hinnat edestakaisin maksoivat 66 puntaa. Aika paljon siis, mutta näkipä samalla maisemia. Ainakin he ketkä uskalsivat silmänsä avata!

Hissin kuljettaja varoitteli huippua lähestyessä, että laukuista ja irtotavaroita pitäisi pitää tarkka huoli. Reput kääntää etupuolelle ja esim. muovipusseja ei kannattanut roikottaa kädessään ollenkaan. Vuorella oli näet apinoita ja varsin ovelia sellaisia. Osasivat jopa avata vetoketjut. Niitä ei saanut ruokkia eikä koskea. Eivät ole vaarallisia, mutta puolustavat toki itseään ja voivat siten olla arvaamattomia.

Yritin ottaa selvää siitä miten nämä apinat, Magotit ovat Gibraltarille löytäneet tiensä. Siitä on olemassa monia uskomuksia, faktaa vain vähän. Itselläni oli vankka ajatus siitä, että apinat olisivat kulkeutuneet laivojen mukana Gibraltarille, niiden kun uskottiin tuovan laivaan onnea. Aivan kuin olisin jonkun dokumentin tästä katsonut. Nyt en siitä mitään tietoa löytänyt. Liekkö tämä ollut unta vai oikeasti yksi teoria. Magotit ovat uhanalainen laji, mutta Gibralttarilla ne näyttävät voivan hyvin ja populaatio kasvaa koko ajan. 

Heti kun pysähdyimme huipulla oli ensimmäiset apinat vastassa. Yksi pyöri hissimme katolla. Olivatpa ne suloisia. Tyttäremme vallan ihastuivat näihin. Oli kuulemma parasta reissussa. Yhdellä apinalla roikkui vatsakarvoissa kiinni ihan pieni apina-vauva. Se oli suloisin kaikista!

Magotti herra tai rouva.

Puusta oli hyvä magotin tähyillä!

Näillä kahdella oli evästä.

Maisemat alas vuorelta olivat mahtavat ja sieltä näki pitkälle. Selkeällä säällä Marokkoon asti. Pystyimme hahmottamaan mantereen meren takana, vaikka siellä päin olikin vähän utuista. Marokko olisi ollut yksi matkahaaveemme päiväreissulle, mutta tällä kertaa päätimme jättää sen väliin.

Päätä huimaava maisema.

Tuolta häämötti Marokko.

Ylhäällä oli ihan pieni kauppa tai oikeastaan myyntinurkkaus, kahvila ja ravintola. Näiden ovet piti pitää tiukasti kiinni apinoiden takia. 

Paluukyydin aikana tohdin jo minäkin katsella alas. Onneksi hissi myötäili hyvin vuorta, eikä noussut siihen verrattuna kauas korkeuksiin.

Hissikyyti.

Paluumatkalla autolle otimme hiuko-palaa tyylikkäästi Burger Kingistä ja kävelimme puiston läpi tutun kiitotien viereen odottamaan. 

Taitavia maalauksia katukuvassa.

Isko-lisko.

Näimme kanojakin!

Parkki visiitimme ajaksi maksoi 12,93€. Ei mielestäni paha summa noin viidestä tunnista ja autokin oli ihan kunnossa.  

Gibraltar oli näkemisen arvoinen paikka. Tykkäsin. Paljon ihmisiä mahtuu niin pienelle alueelle, mutta sulassa sovussa siellä näytti väki elävän. 

Eroa Espanjaan oli ja ei ollut. Kyltit olivat englanniksi, mutta oikeanpuoleinen oli liikenne. Punaisia puhelinkoppeja oli, varmaankin turistien odotusten takia ja katukuvassa näkyi kaksikerrosbussikin. Puhekielenä kuulosti olevan niin englanti kuin espanjakin. Suomea kuulimme täällä turistien joukossa useammankin kerran. Kaikesta tiesi ettemme espanjassa olleet, mutta silti aivojen oli sitä vaikeaa käsittää. Yhteenvetona totean, että kannatti käydä!

Mm. Tästä näki ettemme olleet Espanjassa.

Tienviitta.

Ajelimme kaikessa rauhassa, välillä hyvinkin ruuhkaisia rantatietä Nerjaan. Takaisin hotellilla olimme noin kello 21.