Pääsiäinen 2024, Unkari Budapest

Ostin ehkä viisi vuotta sitten meille (minulle ja isännälle) lahjaksi Budapestin matkaopas-kirjan. Matkaa sinne onkin kovasti suunniteltu, mutta nyt se vasta toteutui! 

Lomalla minulle kirkoissa vierailu on hyvin tärkeää ja isännälle makumatkailu. Niitä molempia on siis luvassa.

Starttasimme matkaan Helsinki-Vantaan kentältä 28.3.24 kiirastorstaiaamuna klo 8.40 Airbalticin kuljettamana. Täysi kone saapui Latvian Riian kautta (muutama tunti hengattiin Riian kentällä) Budabestiin klo 13.40. Lennot sujuivat hyvin (lentopelkoiselle tärkeä asia) ja molemmat pätkät lennettiin aikataulusta hieman edellä.

Aamuaurinko.

Pakollinen pysähdyskuva Riian kentältä.

Täällä kentän sporttibaarissa olemme syöneet ennenkin. Menu oli tsekattavissa tabletilta!

Budapestin terminaali 2, oli melko ahtaan tuntuinen verrattuna monen muun maan terminaaleihin ja poistumistiekin vaikutti lähinnä "takaovien" kautta kulkemiselta mm. kapeiden portaikkojen takia, mutta kyllä väylä kuitenkin meidät ulos johdatti.

Ostimme liput palvelutiskiltä bussiin E100, joka lähti ihan terminaalin edestä ja vei meidät sujuvasti keskustaan (2200ft/hlö). 

Majoituksemme oli Stylish Central apartment, joka oli Bookingin kautta varattu. Sisäänkäynti majoitukseen olikin mielenkiintoinen näky ja tarkoitan sillä hiukan rähjäistä vaikutelmaa. Tähän toki olimme jo mm. Puolassa tottuneet, ei pitänyt antaa ulkonäön säikyttää, vain sisätiloilla on merkitystä.  

Näkymä asuntomme ovelta sisäpihalle päin.

Rakennuksen pääovi aukesi koodilla, mutta usein ovi oli myös jätettynä auki. Sisäpihalta löytyi aidattuja remonttitarvikkeita, heräsimmekin joinain aamuina hiomisen ääniin, remonttia tehtiin siis naapurihuoneistoissa. Meidän kämppäämme oli toisessa kerroksessa ja samasta sisäänkäynnistä pääsi kahteen eri asuntoon. Avainlokerossa odotti avaimet. 

Huoneisto oli siisti, vastikään remontoitu (laattoja oli pinossa keittiössä) ja käsitti makuuhuoneen, olohuoneen, keittiön ja wc-& pesutilat. 

Vähän turhan kylmä kämpässä oli, vaikka ilmalämpöpumppu viriteltiin +31 asteeseen. Jotain vikaa siinä täytyi olla, mutta luojan kiitos isäntä ei ollut korjaustuulella. 

Huonekorkeus oli ehkä kolme metriä, joten parvenkin olisi tuonne voinut rakentaa, jotta majoittaa voisi useammankin ihmisen. Lapsia tosin tähän majoitukseen ei olisi saanut tuoda.

Olohuone.
Makuuhuone.

Jätimme tavaramme huoneistoon ja suuntasimme kauppaan pieniä ruokatarvikkeita hakemaan, saamaan ensivaikutelmaa kaupungista ja syömään Nagy Fa Tal -nimiseen ravintolaan. Ravintola oli tunnelmallinen ja myöhemmin siellä olisi soittanut vielä viulistikin. 

Söimme gulassikeittoa, joka oli leipään tehtynä sekä Unkarilasittain tehtyä pekonipastaa. Molemmat olivat hyviä, etenkin tuo keitto! Hintaa ruuille juomineen ja tippeineen tuli 15209 ft.

Illan juoma ja tämä oli hyvää.

Ravintola oli kaunis.

Leipään tehtyä gulassikeittoa.

Ravintolan yläkerta.

Muutamien souvenir -kauppojen ja Tonavan näkemisen kautta kipitimme takaisin kämpälle nukkumaan.

Pitkäperjantaina 29.3.24 heräsimme 12 tunnin yöunien jälkeen suhteellisen virkeinä. 

Söimme aamupalan kämpällä ja suuntasimme ensimmäiseen MUST -kohteeseen eli kuuluisaan ja kalliiseen New York -kahvilaan. Jonot olivat jo pitkät, mutta päätimme silti kahvilaan jonottaa. Maksamalla Fast line -lisän 5,50€, pääsi jonossa edelle... jotenkin meille kävi niin, vaikkemme sitä yrittäneetkään. No, maksettuamme 12€ cappuccinoistamme, ei kai tuo lisä enää laskussa miltään tuntunut... Kahvila oli upea, jo rakennuksena näkemisen arvoinen, hinnoista puhumattakaan!

New York kahvila ja sen asiakasjono.

Kahvila oli upea!

Ilman sen kummempaa määränpäätä kävelimme mm. juna-asemalle ja sieltä Margitinsaarelle (Margaret Island) sekä edelleen Kalastajanlinnakkeelle. Sää oli loistava n. +20 astetta ja välillä aurinko paistoi varsin lämpimästi. 

Budapest Keleti, rautatieasema.

Väripilkahdus katumaisemassa!

Margitinsaari oli hieno. Puistoa ja vehreyttä joka puolella. Saaren ympäri kulki juoksureitti, jota moni näyttikin hyödyntävän. Saarella oli vanhan luostarinrauniot, eläintarha, tivoli ja ravintoloita. Jäätelö oli isännän mielestä täällä parasta. Vadelmajäätelö pikkukojusta hintaan 1,5€. 

Japanese Garden. Lootuskukat ja karppilampi.

Puutarhan vehreyttä.

Luostarin rauniot.

Moni on tainnut tämän luostarin ikkunoista vuosien varrella kurkkia.

Kukkien kauneutta.

Eläintarhan eläimiä.

Istuimme juomaan oluet ja syömään langosin Steg Pub nimiseen paikkaan (5100ft + tippi 510ft). Hyvää oli!

Saaren ravintolakatu.

Ensimmäinen, mutta ei todellakaan viimeinen langosimme.

Tätä piti hiukan etsiä. Teksti löytyi heti ravintoloiden kyljestä, vähän huomaamattomasta paikasta.

Margitin silta (Margared Bridge)

Parlamenttitalo.

Felsövizivarosi Szent Anna templom.

Temppelissä oli meneillään siivous, joten saimme katsella vain lasin takaa.

Matkalla linnakkeelle, söimme muffinssin ja joimme oluet Corvin cafe & bistrossa (3395ft, josta tippi 364ft) ihan Kapucimus Templomin vieressä. Tuo katollinen kirkko olikin yksi ensimmäisistä, mihin kunnolla sisälle pääsimme. Monessa kirkossa oli näet ovet lukossa tai menossa oma messu, mihin turistit eivät voineet osallistua.

Corvin cafe & bistro.

Nutellatäytteinen suklaamuffinssi asiaan kuuluvan juoman kanssa.

Kapucimus templom.

Temppelin sisältä.

Temppelin sisältä.

Kalastajanlinnake oli upea näky. Muurit ja rakennukset olivat vaaleasta kivestä tehtyjä, aurinko paistoi ja näkymät Pestin puolelle olivat henkeäsalpaavat. Tunnelmaa nostatti lisää varmasti katumuusikko, joka soitti ufoa muistuttavaa soitinta erittäin taitavasti. 

Linnakkeen sisäpihaa.

Maisemat Pestin puolelle.

Linnakkeen sisäpihaa.

Matiaksen kirkko.

Laskeuduttuamme alas linnakkeelta Tonavan rantaan, ohitimme Zero pointin (jonka risteyksen kaikki tiet vievät pois Budapestistä) ja joimme roseviinit Meat Bontiquessa (4140ft, josta tippi 540ft). Tuske Rose (luki kuitissa) oli kyllä loistavan makuista. Vessaa ei paikassa ollut, tai niin isännälle väitettiin. Ehkemme olisi tuota paikkaa valinneet, jos tämän olisimme tienneet. Jäimme myös miettimään etteikö tarjoilija tunnistanut meitä asiakkaiksensa ja siksi sanonut ettei vessaa ollut.

Kuljimme vielä St. Gerard Sagredo Statuen kautta aina Gellert Cave Hillille asti, mutta itse luolakirkko oli jo kiinni, joten sinne päätimme tulla uudelleen seuraavana päivänä. Ylhäältä avautui nyt jo pimeässä kaunis valaistu näkymä Tonavalle ja kaupunkiin. 

Erzsebet Bridge.

Luolakirkon ovet.

Taustalla vapaudensilta eli Szabadsag hid ja edessä Szent Istvan (Pyhä Tapani) Kiraly szobra.

Széchenyin ketjusilta.

Vessoja oli Budapestissä huonosti. Joitain yleisiä vessoja oli ja ne kaikki maksoivat. Koska pelasimme vain pankkikortilla, ei niihin houkuttanut mennä. Poikkesimmekin Burger Kingissä "juustotyynyt" ostamassa, jotta pääsimme sinne vessaan. Pikaruokalan vessat tosin sitten myös maksoivat, mutta sattuma oli puolellamme, kun henkilökunnan jäsen tuli samaan aikaan maksuportin takaa ja päästi meidät siitä sisälle.

Jäimme syömään Rustico -ravintolaan yhdelle pääkaduista. Paikka vaikutti kivalta, mutta palvelu ei sitten ollutkaan hääviä, eikä ruokakaan vakuuttanut. Olisin halunnut syödä Unkarilaista papusoppaa, mutta sitä ei saanut. Sen tilalle otin artisaanimakkaraa ja isäntä paprikakanaa, mutta eipä  kumpikaan ollut maultaan mitenkään erikoista. Alkupalana söimme tapastyylisen satsin pientä naposteltavaa. Laskua odotimme kauan ja seurasimme kun jonottavia asiakkaita käännytettiin "ei mahdu" tyylillä pois. Meiltä olisi paikka heille joutanut jo kauan sitten. Tästä huvista maksoimme 19657ft. Laskuihin oli jo usein lisätty tippi (+12%), tai sen sai maksaessa siihen itse lisätä. 

Rustico -ravintola.

Alkupalamme.

Huonoa ravintolakokemusta lievitti (Pirate candy shop) karkkikaupassa vierailu. Kaupassa tuoksui lapsuus eli nosti mieleen ajat, jolloin kotikaupungissamme oli irtokarkkikauppa. Myyjä oli myös aivan huippu. Emme tiedä oliko hän nauttinut jotain, kun aluksi emme hänen puheesta mitään ymmärtäneet, mutta sitten kun selvää saimme kehotti hän jopa tanssimaan karkkitynnyrien väleissä, toi meille maistiaisia eri herkuista jne. Karkkeja sitten ostimmekin. Viskisuklaapallot olivat parhaita! Ehkä myyjäkin oli niitä popsinut!

Aivan huippu karkkikauppa!

Karkkeja joka makuun.

Kilometrejä tuli päivän aikana liki 20. 

Lauantaina 30.3. minä heräsin aikaisin. Oli ollut puhe lähteä aamupalalle jonnekin, emmekä olleet varanneet ruokaa kaappiin. Isäntä nukkua posotti pari tuntia myöhempään. Siksi söinkin edellispäiväisiä karkkeja aamupalaksi. Aloittaa nyt päivä viskipalleroilla!

Kun viimein pääsimme matkaan oli lämmintä jo +22c°, päivän aikana jopa +24c°. Söimme Cafe Cornerissa sämpylän ja croissantin sekä joimme cappuccinot. 

Piipahdimme kauppahallissa, joka oli kyllä rakennuksena kaunis, mutta jätti varjoonsa kyllä monen monta muuta kauppahallia jo pelkästään vähäisen myyntitarjonnan vuoksi. Mahtoiko pääsiäinen vaikuttaa tähän, en tiedä.

Kauppahalli.

Kauppahalli sisältä.

Budapesti Jézus Szive templom.

Alttarille oli tehty hauta, jossa makasi Jeesus -nukke. Haudan toisella puolella seisoi mies ja toisella lapsi kepit käsissään, kuin vartioiden ruumista. Mietin, että kaipa tuohon oli vuorot, etteivät samat ihmiset seisseet koko päivää rooleissaan.

Tulimme yliopiston eteen ja huomasimme, että yliopistolla oli oma kirkko. Sinne pääsikin sopivasti sisään ja olipahan tuo upeaa nähtävää. Kattomaalaukset olivat hyvin kauniita ja pylväät koristeltuja.

Yliopiston kirkko.

Kirkon sisältä.

Otimme suunnaksemme uudelleen Gellert Hill Caven, pysähtyen matkalla yksillä oluilla (1200ft 2 pientä Kobariyai) pienellä aukealla. Oli kyllä kuuma ja hametta ikävä!

Kukkaistutuksia.

Kodittomia/"laitapuolenkulkijoita" näkyi paljon. Lämpö taisi houkutella heitä esiin ja he istuskelivat tai pötköttelivät vähissä vaatteissaan milloin missäkin. Tuli kyllä surullinen olo heidän puolestaan. Kerjääjiä ei taasen montaa tiellemme osunut.

Väkeä oli liikkeellä paljon ja pikkuisen meidän piti jonottaa että luolakirkkoon pääsimme. Tuonne oli lippu, joka maksoi muutamia euroja ja sillä sai opastuskuulokkeet mukaansa. Itse luola ei sitten niin tehnytkään vaikutusta. Seinät näyttivät feikeitä, ehkä niissä olevan pinnoituksen takia. Kiva oli silti tuolla käydä, se kun oli yksi minun etukäteen ajattelemistani "MUST SEE" kohteista.

Luolakirkosta.

Nälkähän meidät sitten alkoi yllättää. Lähdimme kävelemään summassa Budan puolta kauemmas Tonavasta. Mitä pidemmälle menimme, sitä vähemmän ruokapaikkoja eteemme tuli. Perheitä taasen tuli vastaan. He olivat ehkä jonkin tapaisella suunnistus tms. kierroksella, kantaen mukana pajunoksatukkoja sekä joitain lappuja. Ehkä se oli osa pääsiäismunajahtia, joita pääsiäisenä monissa maissa on. 

Pysähdyimme yhteen pubiin, joka oli nimeltään ehkä Sarki pub. Joimme yhdet oluet ja jatkoimme matkaa ruokapaikkaa etsien. Löysimme viimein espanjalaisenravintolan Palack. Isäntä otti chili con carnea ja mina lasagnea (juomineen 10080ft). Oli hyvää ja aurinko paistoi niin fiilis oli entistäkin mahtavampi. 

Palack.

Lasagne.

Chili con carne.

Vapaudensilta.

Gellert Hillin edustalta.

Kävelimme Tonavan Pestin puoleista rantaa ja piipahdimme Belvarosin seurakunnan kirkossa. Edelliseen kirkkoon verrattuna tämä ei ollut niin kaunis, mutta kivan erilainen kokemus. 

Belvarosin seurakunnan kirkko.

Sivualttarin alle oli tehty ikään kuin Jeesuksen hauta.

Tonavan rannalla näimme monenlaisia patsaita ja pieniä myyntikojuja. Juutalaisten muistoksi rannalle valetut pronssiset kengät vaikuttivat ja pysähdyttivät. Eurooppa on täynnä surullista historiaa.

Patsas rannan tuntumassa.

Tässä Juutalaisia ammuttiin Tonavaan. Vain kengät jäivät.

Parlamenttitalo sivusuunnasta.

Isännän mielestä Jaloviina -patsas. Oikeasti patsas on Soviet war memorial ja sijaitsee vapauden aukiolla.

Isot pojat vilvoittelemassa.

Illan hämärtyessä hyppäsimme maailmanpyörän kyytiin, katselemaan yläilmoista Budapestiä. Liput maksoivat yhdeltä 4300ft ja sillä sai 3-4 kierrosta pyöritystä. Korkealla olo ei ollut taasen vahvuuteni, mutta selvisin siitäkin. Tutut maisemat näyttivät komeilta valoissaan.

Maailmanpyörä.

Puput toivottivat väen tervetulleiksi maailmanpyörään.

Yläilmoista.

Lindtin suklaakauppa.

Katujen iltatunnelmaa.

Matkalla kämpälle nappasimme Langos papista iltaevään hintaan 3900 ft. Loisto iltapala.

Langos Papi.

Herkullinen langos.

Kämpällä seurasimme vielä Cs2 peliä, jossa Aleksi B pääsi Majoreiden finaaliin Navi -joukkueensa kanssa voitettuaan entisen joukkueensa G2:n. JEE!

Päivälle tuli kilometrejä n. 17.

Sunnuntaina 1.4.24 siirrettiin kelloja tunnilla eteenpäin, kuten suomessakin. Lämpöä oli tiedossa +24c. Trap Cafe & bar oli paikka missä aamupalan nautimme. Söimme paninit exrpessojen kanssa hintaan 3900ft.

Ostimme kanelipullarullan (700ft) matkalta mukaamme.

Kukkien loistoa.

Kuljimme oopperatalon ohi ja ihastelimme paitsi rakennusta ulkoa niin myös sisältä päin. Kultaa ja loistetta ei tuolta puuttunut.

Oopperatalon kimallusta.

Oopperatalon kimallusta.

Oopperatalo ulkoa päin.

Tuomiokirkko eli Pyhän Tapaninkirkko oli pääkohteemme ja sitä kohti kuljimme reittiä mikä oli täynnä merkkiliikkeitä Rolex, Michail Kors, Louis Vuitton.. 

Kirkoon piti ostaa liput, mutta niitä ostamaan mennessä meille selvisi että juuri tuona päivänä sinne pääsisi sisään ilmaiseksi. Kirkko avattiin klo 13. Vähän odoteltuamme pääsimme sisään ja tulo kyllä kannatti. Kirkko oli upea kaikkine koristuksineen ja yksityiskohtineen. Kuvat puhukoot puolestaan.

Tuomiokirkko eli Pyhän Tapanin kirkko (st. Stephen's basilica/ Szent Istvan bazilika).

Upeat olivat kupolit ja seinämaalaukset.

Pyhäinjäännös.

Alttarin loistetta.

Tyhjä hauta.

Kynttilät sytytettyinä.

Kapusimme vielä Budan linnalle, koska sää oli mitä mainioin ulkona kulkemiseen. Kylpyläkamppeetkin meillä olisi ollut mukana, mutta päätimme ulkoilun olevan nyt se juttu.

Linnalla todistimme jonkinmoista vartioiden paikanvaihtoa. Aseistetut sotilaat/vartijat tepastelivat koppiensa edessä tovin aseita heilutellen.

Näkymä linnalta alas kaupunkiin.

Vartiointi oli kunnossa.

Budan linna.

Suihkulähde (Fountain of King Matthias).

Linnan muureja.

Horse herdsman -statue (ratsastajan patsas).

Palasimme takaisin päin Kalastajalinnakkeen kautta, jossa söimme pikkueväänä taasen langosin hintaan 3800ft.

Langos.

Kukkaloistoa.

Yhdet drinkit Steg pubissa.

Illalla ruokapaikaksemme valikoitui kiva rafla nimeltä Nagypapa Konyhaja. Ruoka oli loistavaa. Otimme paprikakanaa (pakko oli antaa uusi mahdollisuus tälle) sekä pörköltiä eli Unkarilaista lihapataa. Makuelämys oli nyt kohdillaan. Ravintolaan kantautui livemusiikkia muualta joten sekin oli paikalle bonusta.

Pörkölt.

Paprikakanaa.

Seurasin syödessämme, kun Wolt-pyöräkuskit etsivät viereistä pikaruokapaikkaa, mistä toimituksen asiakkaalle hakea. Neuvoin jo yhtä kuskia kertoen että tuolta ainakin muut olivat jo tulleet, mutta hän ei tuntunut uskovan minua vaan jatkoi etsintäänsä. Yritin olla avuksi. Melkein teki mieli jäädä seuraamaan miten hänen lopulta kävi!

Illalla katselimme kämpällä Face vs. Navi Cs2 finalipeliä ja Navihan sen voitti. Nyt oli Suomessa ensimmäinen Majorivoittaja! Hyvä Aleksi ja kumppanit!

Kilometrejä päivälle n. 17km.

Maanantai 1.4.24. valkeni aurinkoisena ja lämpöä luvattiin jopa +26 astetta.

Aamulla pakkasimme laukkumme loppuun, koska oli viimeinen päivämme Budapestissä. 

Söimme vähäiset ruokamme pois ja lähdimme etsimään paikkaa missä saisi kunnon kahvia ja mahdollisesti aamupalaakin. Sopivaa paikkaa oli vaikea löytää. Paikka mihin viimein jäimme oli Nem Adougyi Bizonylat, mutta otimme vain kahvin ja cappuccinon (2440ft), koska croissantteja ei enää tuohon aikaan ollut kuin makeita versioita ja muu valikoima ei tällä kertaa ollut haluamaamme. 

Söimme yllättäen langosin keskustassa pikkulounaaksi tai tosi myöhäiseksi aamupalaksi, miten sen otti.

Ja taas langos.

Statue of Mihaly Vörösmarty (hän oli Unkarilainen runoilija).

Lähdimme pienelle n. 50min mittaiselle risteilylle Tonavalle. Se oli helppo toteuttaa näin viimeisenä päivänä, ikään kuin nivoisi yhteen näkemäämme ja kokemaamme. Hupi maksoi 10000ft kahdelta. Laivaa sai mennä odottamaan odotuslaivaan, joka oli laiturissa kiinni. Sieltä sitten pääsi siirtymään kätevästi itse laivaan, joka kierroksen meitä kyyditti.

Kohti Tonavan risteilyä.

TUI:n laiva.


Odotuslaiva.

Risteilyn jälkeen isäntä halusi vielä jäätelöä, joten menimme ravintolaan nimeltä Anna cafe, annoksen sellaista syömään. 

Jäätelöannos, jossa oli mm. kermavaahtoa, keksejä, karkkia ja marsipaania.

Ostimme eväät matkalle läheisestä marketista ja cinnamon kierrepullaa kotiin lapsille vietäväksi. Edellisvuonna onnistuimme kuljettamaan Pariisista macaronssit suomeen, niin toki nyt nämäkin!

Iltapäivällä bussin nro E100 vei meidän helteisestä kaupungista lentokentälle. Haikein mielin alkoi loma taas loppua, vaikka kyllähän kotiväkeä oli jo ikävä.

Kentän marsipaanikauppa.

Kentällä ehdimme kiertää taxfreet ja hiukan istuakin ennen koneeseen pääsyä. Finnair kyyditti meidät turvallisesti +9 asteiseen Helsinkiin. Lämpö oli enää vain muisto mielessä ja pienenä punoituksena iholla. Ei kun seuraavaa reissua kohti!

Pienet olivat kotiintuomiset tänäkin vuonna.

Huomioita pääsiäisen vaikutuksista:

○ Turistinäkökulmasta pääsiäinen ei puuhiamme rajoittanut. Vaatekaupat olivat pitkänäperjantaina kiinni, mutta me emme niissä olisikaan käyneet.

○ Kylpylää johon olisi mahtunut, olisi voinut joutua hiukan etsiä. Pääsiäisenä kylpijöitä kun oli varmasti liikkeellä hiukan enemmän. 

○ Turistikaupat ja ravintolat palvelivat normaalisti. 

○ Kirkoissa oli vaikuttavaa nähdä pääsiäisen sanoma pienin elein.

Synagogan porteilta.

Vapaudenpatsas.

Upeita kattoja!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Samoksen ravintolakokemuksemme

Albania 2024

Albania 2024, Lepoa ja päivä Korfulla