Samos autoillen, osa 2

Olimme saaneet isomman vuokra-auton (SunCar, hotelli Alexandra, Votsalakia) käyttöömme seuraaviksi kolmeksi päiväksi. Siispä maanantaina 25.7.22 koko viisihenkinen perheemme starttasi aamu-uintien jälkeen Hyundaihin ja nokka laitettiin kohti saaren itäistä kärkeä. 

Takana Turkin vuoristoa

Ajoimme vaihtelun vuoksi Karlovasin kautta. Niin monta kertaa oli reittimme jo kulkenut Pythagorionin läpi. Kun pääsimme rannikolle, pysähdyimme Lemonakia beach restauranttiin jäätelöille. Itse ranta oli pienehkö, mutta valtavan kaunis. Laguunin tapainen. Suosittukin näytti paikka olevan.

Ajelimme Samoksen kaupungin kupeesta aina Posidonioon asti. Äkkiä saimme laittaa puhelimet lentotilaan, koska ne kuvittelivat meidän olevan jo Turkissa, niin lähellä se oli.

Posidonio olikin sitten todella viehättävä paikka. Pieni kauppa, pari tavernaa ja ranta purjeveneineen. Tuonne olisimme voineet vaikka heti muuttaa!

Tunnelma oli hurmaavan rauhallinen.

Yhden "For sale" kyltin bongasimme ja kyllä oli suuri kiusaus käydä katsomassa mitä asumus tuossa upeassa paikassa olisi maksanut. Tuo kylä jätti jälkeensä sydämeemme, vaikkemme siellä ehkä tuntia kauempaa olleet. 

Jokin täällä kovasti viehätti.

Minä join siellä reissun ensimmäisen mojiton ja muut söivät jäätelöannokset. Oli valtavan seesteinen ja hyvä tunnelma. 

Haikein mielin ajelimme takaisinpäin. Matkalla kävimme hakemassa tutusta kaupasta Lidlistä eväät seuraavalle päivälle. Aamulla näet koitti visiitti Turkkiin.

Tällä kertaa meistä tuntui ihan siltä, kuin kaupan vartija seuraisi vain ja ainoastaan meitä..

Illalla söimme Votsalakiassa Gregory's restaurantissa. Paikka oli ehdottomasti hyvä kokemus!

Tiistaina 26.7.22 kello herätti meidät jo vähän ennen viittä. Oli näet ennätettävä tunnin matkan päähän Pythagorionin satamaan. Laiva lähti puoli kahdeksalta ja paikalla oli oltava ennen seitsemää. 

Lapset nukahtivat vielä autoon ja hädin tuskin jaksoivat olla hetken satamassa hereillä ennenkö oli aika siirtyä laivaan. 

Passintarkastuksen yhteydessä saimme itsellemme boarding passit, joita painotettiin pidettävän tallessa. Samoin Turkin puolen satamassa piti olla tarkalleen oikeaan aikaan, muuten olisi kaiketi jäänyt sinne.

Valitsimme paikat kannelta. Efesos oli aika pieni paatti, mutta kyllä sinne meitä turisteja mahtui monia kymmeniä.

Tuuli merellä oli melko kylmää ja pyyhkeet, jotka uimisajatuksella otin mukaamme toimivat peittoina. Lapset nukkuivatkin melkein koko matkan. Me aikuiset ihailimme maisemia. Erotimme mm. Posidonionin rannan. 

Perillä Kusadashissa olimme ennen kymmentä. Kuljimme peräkanaa kuten norsut ja maksoimme kiltisti turistiveron (12€/hlö). Jono puikkelehti terminaaliin, missä meidän passimme sekä toinen boarding passeista kerättiin talteen. Vähän oli outo tunne jättää passi toisten haltuun, varsinkin kun tiedostin sen, että Turkissa pitää pystyä todistamaan henkilöllisyytensä poliisin sitä pyytäessä. Jäi arvoitukseksi, miten se oltaisiin sitten tehty..

Suuntasimme basaareille. Kreikan ja Turkin ero lävähti kyllä heti silmille. Olemme me ennenkin Turkissa käyneet, mutta näin kun tulimme lempeämmän ostoskulttuurin omaavasta paikasta, tuntui ero huikealta. Joka putiikkiin meitä oltaisiin viety tyyliin "Best price for you my friend"ja kyseltiin mistä maasta oltiin kotoisin.. kuultiin legendaariset suomenkieliset lausahdukset jne. Välillä huomasimme sanovamme kyselyihin "From Sveden". Muutama poikkeus liike sattui toki kohdallemme ja niihin tekikin mieli mennä. Ostimme nuorimmaiselle urheilu bikinit, feikkejä tottakai! Lisäksi ostimme turkkilaista teetä, magneetteja ja kivikoruja. 

Isäntä halusi parranajoon, se oli oikeastaan yksi painavimmista Turkin vierailun syistä. Alanyassa ollessamme, hän oli sen kerran kokenut. 

Turkissa parranajo tehtiin tottakai veitsellä ja loppuun kuului viimeistelynä karvojen polttaminen. Tämä maksoi 5€ ja maksamalla vielä vitosen lisää, sai siihen kasvohoidonkin. Kulmia isäntä ei antanut siistiä, vaikka tyttölapsemme siihen kovasti kannustivatkin. Pöllönä oli kuulemma hyvä olla.

Jäätelöt ja oluet nautimme yhdessä ravintolassa ja kebabruuat toisessa. Ruoka oli varsin hyvää. Kebab ja Turkki kuuluvat yhteen. Mukavaa vitsiä tuli heitettyä tarjoilijan kanssa, joka huomasi poikamme tekevän kiusaa nuorimmalle siskolleen. Tarjoilija oli valmis ottamaan hänestä itselleen tiskariapulaisen. Rohkea poikamme toki ei jäänyt sanattomaksi vaan puolustautui hyvin verbaalisesti takaisin. Onneksi kouluissa opetetaan kieliä. 

Kuuma oli tämäkin päivä ja kun iltapäivällä neljän maissa matkasimme takaisin satamaan, tuntui ajatus viileästä merestä hyvältä. 

Terminaalissa oli kunnon turvatarkastukset läpivalaisimineen ja siellä saimme myös passimme takaisin.

Tuuli oli voimistunut entisestään, mutta valitsimme silti samat kansipaikat. Aluksi aaltojen räisköttämät aallot olivat hauskaa ja varsin virkistävää, mutta kun ne yltyivät niin koviksi, että olimme läpimärkiä, oli hauskuus jo kaukana. Oli kova työ pitää kamera ja puhelimet kuivina, maisemien kuvaus jäi melko vähäiseksi. 

Perillä Pythagorionissa meidän oli kuivateltava itsemme ennen autoon menoa. Silmäripsetkin olivat suolakiteissä. Varovaisesti heitin huumoria vanhimmalle lapsellemme, joka ei meressä tykkää uida, että olisiko sittenkin pitänyt laittaa uikkarit jalkaan jos päättääkin uida! 

Illalla söimme hotellilla itsetehtyjä kanahamppareita ja haimme kaupasta jälkkäriksi merihädästäselvitymis-jäätelöt. Olipa päivä. 

Keskiviikko 27.7.22 oli viimeinen autoilupäivämme. 

Kävimme pikauinneilla ja lähdimme kohti vuoristoa. Seikkailimme siellä ja täällä. Pienen pieniä vuoristoteitä (mm. Konteika, Kastania), välillä pysähdellen ja kuvaten. Välillä piti pakitella, kun näytti ettei tie johda mihinkään, välillä sanoa isännälle, että ei älä aja sinne.

Tällä kameleontilla ei ollut kiire.

Näimme vuoristossa aika monta kameleonttia. Yksi tepasteli verkkaisesti keskellä tietä. Vastaan tullut paikallinen pysäytti autonsa ja kantoi sen sivuun. Ainakin kolme muuta näimme pysähtyessämme jonkun hylätyn talon raunioilla. Aika veikeitä otuksia. 

Talon raunio jossain päin vuoristoa.

Raunioiden kameleontit eivät kuviin joutaneet. Viinirypäleet reunustivat komeasti rakennusta.

Suosikki kylä nro 2 sattui eteemme tuolla vuoristossa. Paikka oli nimeltään Platanos. Tie taisikin päättyä tuonne. Laitoimme auton parkkiin kapealle vuoristotielle, jonka yläpuolelle oli kuitenkin rakennettu taidokkaasti asuntoja. 

Aukion reunoilla olevat ravintolat...

... sekä kaupat. 

Platanoksella oli ikäänkuin pieni keskusaukea, jota varjosti puut ja korkeat ravintoiden sekä putiikkien rakennukset. Paikallisia näytti olevan syömässä ja korttia pelaamassa. Tunnelma oli täälläkin kohdillaan. Tuolla olisi ollut kiva majoittua ja olla pidempäänkin ihmettelemässä ajankulua. 

Miniatyyripuutarha.

Postilaatikkoa etsimme pari päivää ja sitten yhtäkkiä niitä olikin joka paikassa. 

Me piipahdimme Platanoksen kaikissa kaupoissa (olisiko niitä ollut viisi). Taidokasta käsityötä oli useassa myymälässä, niitä kelpasi katsella. Sain mm. niistä erään myyjän kanssa kivat keskustelutkin aikaiseksikin. Ostimme mm. kahdet korvikset, sormuksen sekä hiusdonitsin. Lisäksi paikallisesta marketista haimme minulle Mamoksen ja muille jäätelöt. 

Kaupan tuotteita.

Ajelessamme vuorilta alas, luimme "Meidän Samos" -ryhmästä lentokentän lähettyviltä nousevan savua. Tuo paikka oli reitillämme, olimme nimittäin menossa Ireoniin uimaan. 

Onneksemme oli palo saatu jo sammutettua, kun paikalle saavuimme. Sammutuskalusto oli enää jälkipuuhissa. Ajoimme siis huoletta Ireonin rantaan uimaan ja heittelemään "leipiä" veteen.

Jäimme lopulta vielä rantsun baariin syömään toastit. Maisemat merelle olivat huikeat. Aallot löivät rauhoittaen rantaan. 

Joku ahkera pitkänmatkan uimari ui ohitsemme ainakin pariin kertaan.

Piipahdimme vielä ennen auton luovutusta reitillemme sattuvissa keramiikkamyymälöissä ja lopulta kaupassa täyttämään ruokavarastomme. Ette arvaa mikä kauppa oli kyseessä? Vähän jo hävetti.. vartija ei enää meistä piitannut.

Illalla söimme hotellilla itse tehtyä spagetti bolognesea.

Tähän päättyi reissumme autoiluosuus. Jalkaisin koimme loput, joista mainittakoot ainakin Pythagoran luolan. Eli kertomus jatkuu..