Samoksen lomamme loppui chillaillen

Samoksen lomamme alkoi chillaillen ja sillä se myös loppui. Auto oli ollut meillä viimeisen viikon vuokralla ja aikamoisesti ehti kilometrejä tulla, vaikka Samos pieni saari onkin. Nyt oli siis aika ottaa rennommin, vaikka tokikin jotain säpinää oli silti luvassa.

Torstai 28.7.22 alkoi kylmällä suihkulla. Yö oli ollut tukala, niin kuin kaikki tähän astisista. Lasten kämppään ostimme ilmastoinnin (7€/vrk), mutta me aikuiset yritimme selvitä ilman. Hyttyset ja mitkä lie, eivät liioin hikisessä yössä lainkaan oloa helpottaneet..

Söimme hitaan aamiaisen partsilla ja lakkaisin jopa uudelleen auringon haalistamat kynnet. Nyt oli myös aikaa kirjoittaa kunnolla matkamuistiinpanot ylös. 

Isännän piti tehdä töitä, joka osoittautuikin hyvin hankalaksi huonon netin takia, joten päivästä suurin osa vietettiin (Alexandra) hotellilla hengaten.

Altailla...

...Uiden ja aurinkoa ottaen.

Uimme ja otimme aurinkoa. Tähän asti oli tuullut todella paljon, paikallistenkin mielestä tavallista voimakkaammin, mutta nyt oli lähes tyyntä. Kuumuus tuntui vielä kuumemmalta, vaikka mittari näytti VAIN 36 astetta. Nukahdin hetkeksi altaalle. Aivan täydellistä lomaa.

Lounaan söimme hotellilla. Tyttöjen edellispäiväiset pitsan jämät sekä quesadilloja. Nyt kun rahaa oli laitettu palamaan mm. venereissuun sekä autoon, oli vähän aika säästääkin. Emme kyllä reissuun koskaan lähde säästämään, mutta jos ruuanteko mahdollisuus huoneistossa on niin aina sitä hyödynnämme, eikä säästökään haittaa. Teemme ruokia, jotka ovat helppoja, eivätkä sen kummemmin rasita meitä.

Kuljimme Votsalakian kaupoissa. Nuorin lapsistamme oli nähnyt eräässä kaupassa jo aiemmin viikolla ison vihreän huivin. Sitä lähdimme metsästämään, mutta toki mukaamme lähti paljon muutakin.

Korvikset ovat mun heikkouteni.

Illalla söimme ravintola Kamarassa. Se olikin varsin täysi, kertoi paikan suosiosta. Pieni pettymys oli kuitenkin tämä ruokailu. Kirjoitan siitä ja muistakin ravintolakokemuksistamme oman postauksen. 

Illalla menimme ajoissa nukkumaan. Aamulla näet aioimme herätä aikaisin ja suunnata Pythagoran luolalle.

Perjantaina 29.7.22 kello herätti klo 5. Halusimme matkaan ennen kovaa hellettä. Söimme aamupalat ja herätimme nuorimmaisen mukaamme. Teinit halusivat jäädä nukkumaan. Kohta kuuden maissa olimmekin jo tien päällä.

Hiljaiset kadut

Näin aikaisin oli vain 24 astetta lämmintä. Tuntui omituiselta. Votsalakian kaduilla ei juurikaan ollut elämää. Vain Evi's baarissa juhlittiin edelleen. Sieltä meille huudettiin "Good morning" ja "Kalimera"! Tienvarrella kyytiä odottava raksamies pyritteli vähän silmiään.. en tiedä tekikö sen meille vai baarin juhlijoille. Ilmeestä kyllä pystyi päätellä, että hän olisi mielellään ollut nukkumassa.

Matkaseuraksi saimme kissan. Se kulki kanssamme pitkän tovin ja kissahullu tyttäremme sai siitä lukuisia kuvia. Samoksella oli kyllä paljon kissoja, mutta ilahduttavan hyvin niistä pidettiin kyllä monessa paikkaa huolta. Kaupoissa oli rahakeräyksiä kissoille ja ruokintapaikkojakin löysimme.

Seuraajamme!

Pääkadulta vuorille päin.

Aamuaurinko osui kauniisti vuoren seinämään.

Kuva tulosuuntaan.

Pääkadulta vuorille päin tien käännyttyä, ei kauaa mennyt kun tie alkoi muuttua ensin betoniseksi ja sitten taas soratieksi. Tie kapeutui samassa tahdissa.

Välillä ympärillä oli paikallisasutusta ja monenlaisia viljelyplänttejä. Tunnistimme oliivit, päärynät sun muut, mutta paljon jäi tunnistamatta. 

No nämä kyllä tunnistettiin helposti.

Kapris?

Ei mitään käsitystä, mikä tämä oli.

Tai tämä?

Oliivipuu.

Huomasin, että olin kuvannut matkaa luolalle ehkä enemmän kuin itse kohdetta. Eikös monesti matka olekin tärkeämpi kuin itse päämäärä?! 

Tie tulosuuntaan. 

Komeat ja jyrkätkin seinämät.

Viimein eteemme tuli pieni taverna (se oli kiinni), jonka kohdalta nousu vuorelle alkoi. Portaat olivat aluksi isommat, mutta kapenivat ylhäällä. Noin puolessa välissä oli kirkko ja ylöskin oli sellainen rakennettu. Molemmat taisivat olla jonkilaisen remontin alla. Kurkkasimme molempiin.

Porrastreeni alkoi.

Ja jatkui ylös asti.

Komeat kalliot.

Kirkon alttari.

Kirkon sisältä.

Pientä remppaa tarvitsisi. 

Mahtavat maisemat aukenivat ylhäältä. Todella huimasi katsoa alaspäin. Luolan suu näytti juuri siltä miltä se oli kuvissakin näyttänyt. Yllättävän suurena pidin luolaa, sen pohjalle ei edes "luolan aulasta" nähnyt. Syvälle luolaan ei saanut mennä, se oli aidoilla ja kieltokylteillä ilmaistu. Ainoat samaan aikaan patikoijat, eivät kyllä joko osanneet lukea tai aitojen syytä päätellä.. 

Ylhäältä alas merelle päin.

Pythagoraan luolan suu sisältä ulospäin kuvattuna.

Ja kuva luolan syvyyksiin.

Söimme ylhäällä eväät. Leivät ja nallesipsejä. Alkoi olla jo aika kuuma ilma.

Portaat melko ylhäältä.

Vähän kerrallaan laskeuduimme alas ja palasimme takaisin Votsalakiaan. Noin 9km lenkki tuli siis aamulle tehtyä.

Hämähäkin verkot

Tämä auto huristeli useasti pääkatua edestakaisin. 

Pistäydyimme kaupassa matkalla hakemassa isännälle oman tuliaisensa, Samoslaista hunajaa. Myös tuliaiskarkit tuli hommattua ja nuorimmalle ostettua aamun reippailusta jäätelö. 

Hotellilla hyppäsimme heti altaaseen. Mittari näytti jo 27c°. Tuli syötyä myös aamun kolmas aamupala uinnin ja zillailun välissä.

Iltapäivällä kävimme pitacyroksilla ja kaupoilla. Taas näimme myös kissoja. 

Pitacyros oli hyvää.

Hotellin vieressä oli galleriakauppa ja sen pihamaalla pyöri kisu, jonka tyttäremme ristivät parkuksi. Arvatenkin sen ääntelyn perusteella.

Parku kissa.

Parku oli hyvinvoivan näköinen, hellyyden kipeä ja kiltti. Gallerian työntekijä, eräs nainen hoiti Parkua hyvin. Hän antoi tyttäremmekin ruokkia Parkua. Juttelimme pitkän tovin naisen kanssa Parkusta. Hän kutsui kisua Kalithiaksi (en tiedä kirjoitinko oikein.. yritin sanakirjallakin kokeilla ja kääntää, mutten vastaavuutta löytänyt. Oliko se sittenkin gallithea? Osaako joku kreikkaa?) ja kertoi sen tarkoittavan jotain takertumiseen/takiaiseen liittyvää. Parku seurasikin naista aina, kun se oli mahdollista.

Nainen suri jo etukäteen mitä talven tulo kisulle tekisi. Silloin ei väkeä juurikaan Votsalakiassa ollut, ainakaan kissoista huolehtimassa. Naisella oli itsellä jo kaksi löytökisua kotona. Epäili silti ehkä ottavansa tämänkin kotiinsa. Toivottavasti niin. Pala sydämestä jäi itselläkin juuri tälle kisulle. 

Illalla hengailimme hotellilla korttia pelaten ja jutustellen. Korkkasimme yhden viinipullonkin isännän kanssa. Se oli hyvää!

Iltajuomana punaviiniä.

Lauantai 30.7.22 alkoi vasta kasin jälkeen. Lähdimme isännän kanssa aamukävelylle. Poikkesimme pääkadulta sivuun ja löysimme kirkon sekä lintufarmin. Kanoja, kalkkunoita sekä riikinkukkoja oli aidan takana ihailtavana. Isot olivat näiden aitaukset. 

Kirkko.

Tämä riikinkukko tepasteli taukoamatta ees-taas.

Pysähdyimme aamupalalle leipomoon. Joimme reissun ekat cappuccinot. Yleensä näin teemme heti reissun alussa. Kylkeen otimme sämpylät.

Aamupalaleivät.

Leipomon vitriinit.

Tepastelimme rannan kautta hotellille, jossa lapset vasta alkoivat heräämään.

Me kaksi.

Sydämen muotoinen kivi.

Menimme vielä altaille uimaan ennenkö lähdimme suunnittelemallemme piknikille. Piknik oli ollut lasten toive ja ehdottomasti toteutettava sellainen!

Piknik-eväämme.

Haimme kaupasta viinirypäleitä, patonkia, oliivitahna, sipsiä, suolakeksejä, tomaattia, limsaa, olutta ja varmaan vielä muutakin ja suuntasimme kauemmas rantaan. Uimme, söimme ja pelasimme korttia. Itse vedin uimarenkaalla kunnon voltin vedessä. Aalto ja huono asento sen takaisi.. Joka röörit suolavettä täynnä. Toisilla oli pirun hauskaa..

Kortin paluuta aina kun oli mahdollista. 

Lapset lähtivät herkkukaupan kautta hotellille, me aikuiset menimme vielä coctaileille baariin. Se oli ollut meidän aikuisten "to do"-listalla. Mojitot, otimme molemmat. Kallista oli, 9€ juoma.

Mojito.

Ja tässä baarissa.

Hotellilla söimme itsetehtyjä hamppareita ja vielä kerran uimme, ennen iltaa. Illaksi pojat lähtivät jalkkispeliä katsomaan läheiseen baariin (Mancester-Liverpool). Me tytöt lähdimme kissoja ruokkimaan ja lupasin näyttää samalla tuon löytämämme kana-farmin. 

Sunnuntai 31.7.22 aamulla lähdimme taas, isäntä ja minä, aamukävelylle ja aamupalalle. Haimme leipomosta kahvit ja sämpylät ja istuimme aaltojen loiskuntaa kuuntelemassa rannalla. Samalla näimme, kun joku kalastaja saapui pikkupaatillaan rantaan. Taidokkaasti köydellä hinaten, hän veti itsensä rantaan ja lopulta ankkuroi veneensä kauemmas merelle. Ihana seurata maailman menoa.

Aamupalat näissä maisemissa.

Palatessamme hotellille oli nuorin lapsistamme herännyt ja hän halusi että lähdemme uudelleen tekemään edellispäiväisen lenkin. Näkemämme kisuvauva oli jäänyt lapsemme mieleen. Siispä uudelle reissulle. 

Tätä kujaa pitkin kuljimme kissojen ruokintapisteelle.

Hotellimme vieressä oli viihtyisä ravintola (mikähän sen nimi oli), joka mainosti Minetti- jäätelöä. Kun koko sakki oltiin saatu hereille ja uimiset tehtyä kävimme tuolla jäätelöillä. Tai muut ottivat jäätelöä, minä kuvasin. Paikka oli ihanan värikäs ja kivasti sisustettu. 

Niin kauniit olivat tämän ravintolan värit!

Minetti-jäätelöä.

Jatkoimme isännän kanssa tästä vielä yksille päivädrinksuille. Baarin nimi oli Tortuga. Nimi on ehkä monelle tuttu Pirates of the Caribbeanista.

Drinksumme.

Myöhemmin kävimme kävelyllä. Poikkesimme jälleen leipomossa minijäätelöillä ja ostimme samalla hotellille leipää paluumatkan eväitä varten. Olimme kyllä olleet leipomon vakioasiakkaita koko lomamme ajan. 

Minijäätelöt.

Matkalla hotellille.

Iltapäivällä uimme hotellilla. Ruuaksi teimme huoneessa hodareita. 

Taas oli jalkkisilta. Naisten EM -loppuottelu Englanti-Saksa. Pojat lähtivät siis sinne ja me muut kissanruokaa ostamaan ja kisuja tapaamaan. Mikä lauma kissoja peräämme tulikaan, kun ruokintapaikkaa lähestyimme. Kaipa nälkä herkisti kaikki aistit ja toi reviiritietoisille kissoille kyvyn olla ainakin ruokailun ajan, kiltti toiselle lajitoverille.

Että jokainen osaisi perille. 

Kisut osasivat heti paikalle.

Olimme sopineet treffit Iltalialaisravintolaan pelin loputtua. Siellä lopulta illan yhdessä vietimmekin, vaikka pojat olivatkin seuraa jalkkisfaneista saaneet. Saksalais-Puolalaiskannattajat olivat kilvan Suomea ylistäneet, kun olivat poikiemme kotimaan kuulleet. No onhan suomi hyvä, siitä ei voi kiistellä. Toki miehet olivat kaiketi perustaneet arvionsa maamme formulamenestykseen..

Ruoka oli hyvää, mutta raskasta. Söin kermaista pastaa..

Hotellille palasimme kauppojen kautta.

Maanantai 1.8.22 oli viimeinen kokonainen päivämme paratiisissa. 

Aloitimme aamumme yhteisellä aamupalalla leipomoa vastapäätä olevassa ravintolassa. Ruoka ei häviä ollut. Sämpylät majoneesilla kyllästetyt. Kahvit ehdittiin juoda ennen ruuan saapumista. 

Aamupalalle menimme tähän ravintolaan.

Sämpylät mini -ranskissipsien kanssa.

Omeletti.

Maisemat olivat rannassa sijainneessa ravintolassa kohdillaan ja viihtyisäkin paikka oli. Tuuli oli taas saapunut saarelle ja meinasi jopa rahat viedä mennessään. 

Ravintolan rantsua.

Paluumatkalla ostimme minijäätelöt leipomosta jälkkäriksi ja hommasimme myös seuraavalle päivälle eväsleivät. Muutama kauppa vielä matkalla kierrettiin, ennenkö oltiin hotellilla uimaan menossa. 

Veimme gallerian naiselle ison pussin kissanruokaa, jolla hän sai Parkua hoidettua. Vaikea oli irrottautua ja melkein (ai melkein!) sanoimme itkusilmässä Parkulle heipat ja lähdimme syömään.

Parkulle heipat.

Ravintola oli vähän kauempana eikä heidän listoiltaan löytynyt kaikkea mitä piti. Tyttäremme tilasi tonnikalaspagettia ja tarjoilija kysyi "onko meillä sellaista ".. Vähän erikoista, mutta hyvää ruoka oli ja tonnikalaspagettiakin saatiin. Tuuli oli voimistunut entisestään, pöydässämme jopa cocislasi meni nurin ja rikki. Kaipa sen tuuli rikkoi, eikä huitovat lasten kädet..

Niin kaunis maisema. 

Talon kiitos. Lasi makeaa omenaviiniä. 

Ja ravintolan nimi oli?

Hotellilla odotti pakkaaminen. Pelattiin välillä toki vähän korttiakin. Nuorin oppi tällä reissulla Ryöstö-pelin salat. Aloitteijanko tuuria, vai miksi me muut alettiin hävitä!?

Tiistaina 2.8.22 herättiin kellon soittoon noin seitsemän maissa. Bussi tuli hakemaan meitä puoli kahdeksan jälkeen. 

Oli aika sanoa heipat lomalle, Alexandalle ja Samokselle.. siistijälle tippasimme käteen kiitoksen ja respan väelle sanottiin käsipäivää. 

Kotia kohti haikein mielin.

Matka kentälle taittui eväitä syöden ja viimeisiä vesi- ja limsapulloja tyhjentäen. Kupla otsassa tulikin juostua kentän vessaan, josta joutuisasti tarkastusten läpi taxfree ostoksille. Tytär osti hajuvesiä, isäntä jonkun pullon.

Kenttä oli melko täynnä porukkaa. Vain lattialla oli istumapaikkoja.

Apua lentopelkoon.

Itse lento sujui hyvin ja Helsinki-Vantaalle laskeuduttiin kevyesti noin tuntia etuajassa. Onneksi näin sillä menomatkan hurja laskeutuminen kummitteli kyllä mielessäni.

Valmiiksi maksettu lentoparkki oli pitänyt autostamme hyvän huolen ja matka taittui ystäväpariskunnan moikkaamisen jälkeen kotiin. Aamulla odottivat jo työt.

Näitä muistoja tultaisiin vaalimaan hamaan tappiin asti. Tämä oli kukaties tämän kokoonpanon viimeinen ulkomaan reissu. Vanhin lapsistamme täyttää kohta 18v ja voipi olla ettei mukaan enää kohta halua. 

The end.

Tuliaiset itselle ja muille. 

P.s. Kirjoitan toki ravintolakokemukset vielä erikseen!