Vuokrasimme auton Alexandra hotellimme SunCar nimisestä vuokraamosta Votsalakiasta, kokonaiseksi viikoksi. Ensimmäiset neljä päivää käytössämme oli Hyundai i20 ja kolme päivää astetta isompi Hyundai (40€/vrk). Viisihenkiselle perheelle tuo isompi auto kuulosti houkuttavalta!
Nyt jo huomaan, että tuli näettyä ja koettua niin paljon, että pilkon suosiolla tämän viikon pätkän kahtia. Ensimmäisenä siis neljä ensimmäistä päivää tuolla pienemmällä autolla.
Torstai 21.7.22 valkeni kuumana ja tuulisena. Aamu-uinnin jälkeen (tuosta tulikin rutiini, uimaan ja autoilemaan) starttasi ensimmäinen ajelupäivämme ja päätimme lähteä kiertämään saaren länsiosaa. Reittimme kulki Psili Amosin, Limnionasin kautta aina Drakeihin asti.
Matkalla pysähdyimme rannalla ja mutkittelimme hyvinkin pieneksi kapenevaa hiekkatietä eteenpäin. Lopulta jo vaadin isäntää palaamaan isommalle tielle. Aivan hirvitti millaiseksi tie olisi vielä muuttunut. Maisemat olivat kyllä hiukeita, mutta osin hyvin surullisia.
Näimme karut palaneet maastot, suuri tulipalo oli saatu sammutettua vain pari päivää ennen matkaamme. Tämä ei ollut toki ensimmäinen kerta, kun palanutta maastoa näimme. Edellisellä Kreetan reissullamme koimme samaa. Vieläkin tunnen sen palaneen hajun nenässäni. Tämä palo oli vaatinut kuolonuhrejakin. Surullista ja kamalaa.
Palanutta maastoa. Yksi talo näyttää tässä kohdin selvinneen. |
Drakei oli viehättävä pieni kylä. Parit tavernat, kirkko, ehkä koulu ja/tai päiväkoti ja paikallista asutusta. Papa, joka oli ilmeisesti oikeasti pappi, houkutteli meidät tavernaansa syömään. Oli jo nälkäkin. Mama teki ruuat. Paikasta oli komeat maisemat alas mereen. Täällä aika oli tuntunut pysähtyvän.
Ravintola Drakeissa. |
Maisemat ravintolasta. |
Drakein katu |
Takaisin päin ajelessa hiukan jännitimme riittäisikö bensa. Ajelimmekin suorinta tietä tankille. Hyvin perille pääsimme. Bensa oli yllättävän kallista (2,329€ litra), mutta ihanaa oli tämä suomenkin menneiden vuosien tapa, työntekijä tankkaa valmiiksi. Myöhemmin huomasimme polttoaineen olevan toisella puolella saarta edullisempaa.
Vielä aioimme Pythagorionin läpi ja lopulta jopa Samoksen kaupunkiin asti Lidlin perässä. Lasten piti näet saada limsaa ja herkkuja. Toki olimme jo kaikenlaista pikku marketeista herkuiksi ja ruuaksi ostaneet, mutta enemmän on parempi, ajattelivat kaikki. Votsalakiassa oli vain pikkuisia ruokakauppoja.
Ilta meni hotellilla zillaillen ja korttia pelaillen. Syömässä piipahdimme Kevinin ravintolassa.
Perjantaina 22.7.22 lähdimme kohti Potamin vesiputouksia. Suosituksen putoksille, olimme saaneet facebookin "Meidän Samos" -ryhmästä. Nyt reitti kulki mm. Marathokamboksen ja Ag. Theodorin kautta Karlovasiin, jonka läpi Potamiin. Matkalla näimme monia kivoja pikku kyliä.
Itse Potamin vesiputoukset olivat upeaa nähtävää. Vaikka tyydyimmekin lopulta vain ensimmäisen putouksen näkemiseen, oli se käymisen arvoinen.
Autot parkkeerattiin tienvarteen, josta jalkapatikka alkoi. Reitti putouksille kulki kallioiden välissä. Vieressä lirisi pieni puro, joka oli kyllä joissain kohti oli melko leveä ja syväkin. Lapset niissä uivatkin. Välillä tuntui kuin olisimme olleet sademetsässä (vaikkakaan kokemusta sellaisesta ei tokikaan ole). Ilman kuumuus, ei tuonne samalla tapaa tuntunut.
Kallioiden välissä mutkitteleva puro |
Puro kasvoi putouksia lähestyttäessä ja lopulta edessämme oli kahlaus/uintiosuus. Jätimme vaatteet kivien päälle ja uimme ensimmäiselle putoukselle asti. Välillä oli niin syvää, ettei jalat pohjaan ottaneet. Isäntä lähti uimareissulle rohkeasti puhelimen kanssa. Onneksi niin, sillä muutoin emme olisi periltä kuvia saaneet. Vanhin lapsistamme turvasi uintiosuudella nuorimmaisemme matkaa, jos toinen ei olisikaan jaksanut uida.
Tästä alkoi uintiosuus. |
Vesi oli varsin viileää, muttei kuitenkaan jääkylmää. Itse meinasin uintiosuuden jälkeen vedessä kahlatessani kaatua kalliota vasten, kun vieressäni napsutteli taskurapu!
Pieni putous. |
Portaat tavernaan. |
Palattuamme vaatteiden luo, kapusimme hyvinkin heikohkoja ja kapeita portaita ylös kalliolle, jossa oli taverna. Joimme armottomassa helteessä vissyt ja palasimme takaisin. Tästä olisi vielä päässyt joitain matkoja patikoimalla isommalle putoukselle. Sieltä olisi voinut palata putousta laskettelemalla tuolle pienemmälle.
Taverna ja sen terassin vahvat tukipilarit! |
Hyvät oli maisemat täältäkin! |
Me suuntasimme Karlovasiin uimaan. Ranta oli sataman vieressä. Söimme samalla pienet hedelmäeväät. Banaanit olivat suussa sulavia, niin upean makuisia, että banaanista piittaamattomat lapsemmekin niistä pitivät. Ranta oli pohjoisrannikon tapaan enimmäkseen pikkukiveä. Tuli aivan Kreetan Gerani mieleen.
Karlovasin rantaa. |
Saimme suositukseksi käydä myös Kokkarissa. Karlovasista matkamme jatkuikin sinne. Juustokakkua emme siellä syöneet, vaikka sitäkin oli kehuttu. Söimme pitagyrokset "-kaupungin sykkeessä" hintaan 3,5€ kappale (Grill Lefteris Corner) sekä kiertelimme kauppoja, löytäen viimein myös reissumme uimahärvelit; uimapatjan sekä Angry Birds renkaan. Angry Birds tuntui hauskalta vedolta näin suomalaisittain!
Kokkarin kaduilla. |
Kivalta paikalta Kokkarikin tuntui. Auton sai näppärästi parkkiin pääkadulle, emmekä eksyneet, vaikka kujia sinne tänne poukkoilimme. Selkeästi oli jo isompi paikka.
Kokkarista ajoimme rannikkoa pitkin Samokselle asti. Otimme iltakuvia korkealta alas kaupunkiin ja päätimme tulla tuonne seuraavaksi päiväksi.
Samos/Vathi ylhäältä käsin. |
Tässä ehti jo aurinko enemmän laskea. |
Lidlin ohi ajaessa, oli meidän taas käytävä siellä. Tulimme tutuksi sielläkin lomamme aikana!
Lauantaina 23.7.22 aamupalojen ja uintien jälkeen lähdimme hyvin levänneinä (vaikkakin itikat meinasivat yöunia häiritä) kohti Samoksen kaupunkia.
Matkalla nappasimme leipomosta frapet ja päätimme tsekata kehutun Ormoksen satamakylän sekä Baloksen.
Baloksen rantaa. |
Ormoksen rantaa. |
Molemmat olivat kyllä erittäin viehättäviä kyliä. Balos ehkä vaatimattomampi, mutta ranta oli kyllä kivannäköinen. Ormokseen päätimme tulla joku ilta syömään paikka vaikutti kiinnostavalta.
Tienvarressa myytiin hunajaa. Pysähdyksen lisähoukuttimena oli kuvankaunis hevonen. |
Samoksen kaupungissa laitoimme auton kadunvarsiparkkiin hieman kauemmas rannasta. Pian edessämme olikin Jumbo-kauppa, joka veti meidät oitis puoleensa. Löysimme mm. bikinit, joita minä olin jo etsiskellyt useammasta kaupasta. Jumbo oli miniversio Kreetan omasta, mutta kivan kokoinen silti.
Samoksen Jumbo. |
Oli tajuttoman kuumaa, liki +40. Astelimme rantakadulle ja päätimme mennä heti syömään. Zen-taverna tarjosi meille mm. pastitsion, saganakia, salaatteja ja sovlakia. Saganaki oli ehkä reissumme parasta.
Samoksen kaupunkia. |
Vatsat täynnä kiersimme kauppoja, joista osa oli kyllä siestan vietossa. Löysimme kuitenkin Pythagoran keksimällä tekniikalla tehnyt kupit. Tarinan kuulimme jo yksi päivä Votsalakiassa eräältä kauppiaalta. Ahneella oli näiden kuppien ansiosta janoisa loppu.
Cup of Pythagoras |
Olimme haaveilleet jo ennen reissuamme toisella saarella tai Turkissa asti käymisestä. Nyt kohdallemmee tulikin merimatkoja myyvä toimisto, josta isäntä kävikin yhtäkkiä ostamassa meille päiväreissun maanantaille Turkkiin. Hintaan 39€ (+turistivero 12€) pääsimme Pythagorionista Kusadashiin päiväksi. Ikarialle ja Fourniin matka olisi ollut 40€.
Jäätelöt maistuivat vielä rantakadulla ennenkö mutkittelimme jonkun puutarhan kautta autolle.
Puiston koristuksia. |
Maps opasti meitä vanhan Vathyn pikkukatujen kautta ylös. Jossain kohti tiet olivat niin kapeita, että isäntä onneksi suostui palaamaan takaisin isompia teitä etsimään.
Taas meidän oli ohi ajaessa poikettava lidlissä.. nyt alkoi jo vartija näyttää siltä, että ketä nämä joka päivä täällä vierailevat tyypit oikein ovat! Mahdoimme olla epäilyttäviä.
Matkalla kuvasimme maisemia.
Iltauinnit teimme omassa rannassa, kun hotellin allas oli jo kiinni. Edelleen tuuli kovaa. Aallot veivät merelle päin, täytyi olla varovainen. Paikalliset sanoivat, että tällainen tuulen voimakkuus ei ole Samokselle normaalia.
Söimme Votsalakiassa, Kleopatra ravintolassa. Oli jo myöhä ja kaikkea listalla ollut ruokaa ei enää saanut. Tyttöjen bologneset ansaitsivat mielestämme erityismaininnan, muut olivat ihan ok-hyvää.
Su 24.7.22 oli muuttopäivä. Lapset siis muuttivat samaan rakennukseen kanssamme. Yksi huoneisto oli enää huoneidemme välissä. Nyt oli mukavampi ja turvallisempi olla. Aika pian muuton ja uintien jälkeen lähdimme +36 asteen helteestä ilmastoidun auton viileyteen.
Pythagorio oli kohteemme. Auton saimme isolle parkkipaikalle ennen kaupunkia.
Jo ensimmäinen kauppa veti meidät puoleensa. Siellä myytiin lähinnä keramiikkaa. Myyjä oli todella miellyttävä mies. Kertoi kovista koronavuosista, Samoksen melkein unohdetusta historiasta ja menneiden vuosien merkittävistä ihmistä. Oli mukava kohtaaminen.
Kiertelimme katuja ja kuvasimme mm. Pythagoraan patsaan ja Blue Streetin. Syömässä kävimme kävelykadulla olevassa pikaruokapaikassa. Satamasta tsekkasimme myös Efesos-laivan lähtöpaikan.
Pythagoran patsas. |
Ranta Pythagorionissa. |
The Blue Street. |
Illansuussa palattuamme Votsalakiaan oli edessä autonkin vaihto. Ravintolaan, Ormoksen kylään, lähdimme siis tuona iltana isommalla autolla.
Ormos viehätti vielä illallakin. Väkeä oli paljon ja sitä myöden tunnelmaakin. Rantaan kyhättiin jonkinmoista esiintymisaluetta ja kun pimeys saapui alkoi musiikki soida. Jotkut juhlat ehkä kyseessä, jos saan myöhemmin selville mikä tuo oli niin täytyy tänne lisätä.
Mitkä lie festarit. |
Auton saimme parkkiin vähän kauemmas "pääkadusta". Meitä jännitti miten sieltä pois pääsisimme, mikäli väkimäärä lisääntyisi entisestään. Parkkipaikka oli ihan rannassa ja sinne ajettiin ikäänkuin "pullonkaulaa". Ajoväylän siis sai helposti tukittua.
Valitsimme ravintolan fiilispohjalta, missä väkeäkin oli paljon. Henkilökunnalta saimme kuulla suomen ylistyssanoja. Suomen metsät ja muut, olivat täällä kuulemma kuuluja. Ravintolan nimeä en harmikseni ylöskirjannut.
Sataman ravintolat iltavalaistuksessa. |
Söimme salaattia, giouvetsia (kreikkalainen pastavuoka), gemistaa (täytettyä tomaattia ja paprikaa) sekä zuccihinia (täytettyä kesäkurpitsaa). Hyvää oli. Kissojakin vilisteli paljon, eräs kissa rohkeni jopa hypätä pöytään syöjien lähdettyä.
Palasimme pilkkopimeässä autolle. Linnunrata loisti kauniina. Totesimme parkkipaikan ajoväylän olevan melkoisen täynnä, mutta jotenkin isäntä tuostakin selvisi ja sai mahdutettua automme sieltä pois. Minulta olisi auto tuonne jäänyt.
Unta ei tarvinnut tuonkaan iltana odotella. Ilma itikoita, yö olisi takulla mennyt ilman yhtäkään herätystä..
... matkakertomus Samos autoillen -jatkuu toisessa osassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti