Pallas-Ylläs 2022

Jo vuosi sitten alkoi suunnittelumme siitä, mihin tämän vuoden vaelluksemme suuntautuu. Myös vaelluskokoonpano hieman muuttui. Edelleen vakilähtijöinä olivat isäntä ja minä sekä ystävämme. Hänen puolisonsa nyt mukana ensikertalaisena.

Alkusuunnitelmissa oli UKK:n kansallispuisto, mutta jotenkin seuruettamme ei tuo suunta (liian läheinen veli Venäjä) vallitsevassa maailman tilanteessa kiinnostanutkaan.

Siispä valitsimme kohteeksi ikäänkuin jatkoa edellisvuoden Hetta-Pallas vaellukselle. Vuorossa oli Pallas-Ylläs ja noin 68km.

Ihan hirvittävästi emme tästä vaelluksesta etukäteen tietoa löytäneet. Väli oli selkeästi vähemmän suosittu, eikä niin hurjia maisemia sisältävä. Aika äkkiä meille selvisi myös yhden lukemani blogin (Kokovartalokommando) "Räkkävaellus" -termi. Mäkäräiset, paarmat ja hyttyset olivat seuranamme koko matkan ajan ja näiden lisäksi tapasimme vain pari vaeltajaa sekä yhden metsähallituksen työntekijän. Ylläksen päässä toki alkoi olla pyöräilijöitä ja yksi hölköttelijä vastassa. 

Tutut jo viime vuodesta; Pallaksen porot.

Lähdimme matkaan Pallakselta tiistaina 28.6.22 klo 10. Pallaksen luontokeskukseen meidät kuljetti edellisvuodesta tuttu tilataksi (Hirsikangas) hintaan 135€/4hlö. Olimme olleet yön Lapland hotels Saagassa (93€, sisältäen kylpylän käytön) Ylläksellä ja täältä siirsimme automme paluumatkan yöpaikkan Lapland hotels Äkäshotelli (hintaan 102€) pihaan.

Olin saanut yön aikana jonkun ötökän pureman käteeni niin että se oli aika pallo. Rystysiä tuskin erotti, mutta kipua ei onneksi ollut.

Sää oli hyvin lämmin ja aurinkoinen ja oli sitä koko reissun ajan. Lämpötilat 24-32 astetta. Aika tuttujuttu jo viime vuodesta, jolloin vaelsimme myös tukalassa kuumuudessa.

Pallaksen luontokeskus oli suljettu,
 joten jatkoimme hetimmiten metsään.

Orava Avenue oli ensimmäisen pikkupätkän nimi ja siitä homma alkoi. Heti alkupäässä olisi ollut Pallaskota ja nuotiopaikka, mutta me päätimme jättää pysähdyksen myöhemmälle. Aika pian selvisikin, ettei välillä ollut samaan tapaan ns. tehtyjä pysähdyspaikkoja, kuten olimme edellisillä vaelluksilla tottuneet. Pyhäjoen kohdalla edessä oli "maalaituri", jossa oli penkit ja komeat maisemat. Uimaankin olisi tehnyt mieli.. Jossain kaukana takana vilahti pari ihmistä, mutta ilmeisesti olivat päiväretkeilemässä, kun sen enempää havaintoja emme heistä tehneet. 

Pyhäjoki.

Kiviportaat.

Ensimmäisen isomman pysähdyksen teimme vähän korkeammalla, useamman kilometrin tarpomisen jälkeen. Kuppikeitto couscoussilla ja herneproteiinijauheella kahvin lisäksi, maistui hyvin. Kuumalla ei juurikaan nälkä tuntunut, mutta syötävä oli.

Matkalla oli hyvin metsäisiä pikkunousuja ja -laskuja ja välillä näimme yksittäisen poron sekä sammakoita.

"Melkein maisemat" -kuten isäntä niitä nimitti, johdattivat meidät Mustakeron autiotuvalle. Täältä löytyi myös pieni puro, josta saimme pullomme täytettyä (reilu 3l, on meillä aina mukana) sekä jääkaappi (kaivonrengas) johon saimme ruuat (sulatejuusto, voi ja meetvursti) kylmään. Kilometrejä tuli noin 13km, taas riippuu mitä uskoo. Jokaisen kello näytti hieman eri matkamittaa eivätkä kylttien kilometritkään aina pitäneet kutiaan. 

Paistoimme hiljakseen nuotiolla (vielä ei ollut metsäpalovaroitusta) eväämme ja päätimme jäädä tähän yöksi, vaikka kello ei ollut vielä juuri mitään. Ensimmäisenä päivänä ei tarvinnut rehkiä. 

Autiotupa oli vanha eikä järin suuri, mutta suhteellisen hyvässä kunnossa, samoin huussi. Tuvassa oli niin yläpeti kuin alapetikin ja päätimme majoittua tupaan kaikki. Se ei ollut ehkä viisasta. Yö oli pitkä, tuskaisen kuuma ja ininää täynnä. Itse tuskin nukuin paria tuntia enenpää, eikä seurueesta kaikki muutkaan. Jotkut toki tuntuivat nukkuvan silti.. pihassa ei ehkä olisi ollut teltoille hyviä paikkoja.

Keskiviikkoaamu 29.6.22 alkoi kuitenkin ihan hyvillä mielin. Teimme jääkylmällä vedellä kastellulla pyyhkeellä pesut ja söimme aamupalat. Matkaan lähdimme puoliyhdentoista maissa.

Suunta kohti Rauhalaa, johon viittojen mukaan oli 7km. Matkalla huiputimme Koivakeron, josta oli kyllä mukavat maisemat. Tuulikin sen verran, että vain paarmat olivat huipulla kanssamme. Maistoimme vähän suklaata (joka oli yllättävän hyvässä kunnossa, kiitos paloittelun ja kunnolla folioon pakkaamisen sekä oikeaan kohtaan rinkkaan pakkaamisen) ja kuivalihaa. Näillä jaksaisi varsinaiseen pysäkkiin.

Maasto ei ollut kovin houkuttelevaa. Kosteaa ja kulki aika matalalla. Ei ollut juurikaan edes "melkein maisemia"

Vähän tuli tälläkin reissulla tehtyä "töitä" (ystävämme on näet työkaverinikin), mutta paljon vähemmän kuin joskus. Suunnittelimme, että perheille voisi tehdä rastiradan luontopolkujen kylttien symbolien merkityksestä. 

Hiki virtasi ja heräsi toive, voisiko Rauhalassa olla oikein uimaranta. Maastokartat mukaan Rauhala olisi Jerisjärven rannalla. Maastokarttaan piti näet tarttua, kun tähän asti hyvin merkitty reitti (oranssit kolmiot) ja opasteet yhtäkkiä katosivat polun tullessa autotielle. Löysimme reitin pian uudelleen. Polku kulki autotien rinnalla aina P-merkittyyn Rauhalan kohtaan (ja siitä vielä eteenpäinkin). Itse Rauhala oli vain levähdyspaikka. Ei kotaa, ei laavua, ei edes penkkejä. Paikalta lähti juuri tehty tie ja seurasimme sitä rantaan asti. Tämä oli ehkä veneenlaskupaikka, mutta me heitimme uikkarit päälle ja pulahdimme veteen. Parasta ikinä! Pidimme myös ruokatauon tässä. Pastacarbonara, johon höysteeksi vähän kuivattuja sieniä sekä couscousia. Nam.

Rauhalan ranta.

Jatkaessamme reittiä eteenpäin, oli jokunen reittimerkki taas kadoksissa..

Juomavesi alkoi olla kaikilla vähissä, mutta luotimme että kosteikkoja kyllä tulee. Edellinen pätkä tuki tätä ajattelua täysin. Yllätykseksemme tien poiketessa taas metsään, olikin maasto nyt hyvin kuivaa. Purojen paikkoja kyllä löytyi, mutta ne olivat kuivuneita. Jännä, miten jano tulee juuri silloin, kun tietää että nyt pitäisi juomaa säästellä. Joku meistä haaveili kylmästä Fantasta, joku oluesta.. taisi puheissa olla sorbettijäätelökin.

Suunta oli kohti Pahtavuomaa, johon oli metsän alkaessa kylttien mukaan 12km. 

Pitkokset viestivät, että joskus taitaa
 tässäkin olla märkää.

Tuon kilometrimäärän lähestyessä loppuaan tuli viimein eteemme uoma, josta saimme vettä. Taivaallinen oli olotila, kun saimme juoda lopun veden pois ja tilalle uudet. Kohta jo ylitimme metsätien, jossa kerrottiin matkaa olevan enään kilometri. Melkein (mutta vain melkein) teki mieli juosta tuo loppuun). 

Perillä Pahtavuomassa tapasimme reissun ekat ja oikeastaan ainoat vaeltajat. He kulkivat samaa taivalta, mutta toisin päin. Vesi olisi niukassa toiseenkin suuntaan, he kertoivat. Onneksi täällä saimme pullomme täyteen. Tulikin juotua heti pian aika reilusti. Me olemme käyttäneet aina puhdistustabletteja, vaikka tosi puhdasta täältä löytynyt vesi on kyllä ollut. 

Söimme nuotiopaikalla iltaruuan ja teimme iltapesut täällä sijaitsevan ämpärin sekä napon avulla. Iso peukku näille tuvasta löytyneille varusteille. 

Yöksi pystytimme teltat. Edellisyön tuskaisuus oli vieläkin mielessä, kun toisen vaeltajat kyselivät miten nukkumapolitiikka järjestettäisiin. Auliisti lupasimme tuvan heille, vaikkakin hekin taisivat jakautua niin, että toinen nukkui teltassa. Kiva oli rupatella ja viettää "iltanuotiota", toki ilman nuotiota, koska oli voimassa metsäpalovaroitus.

Tupa oli täällä vielä pienempi, mutta hyvässä kunnossa tämäkin. Huussi samoin. Maasto oli hyvää telttailuun, joskin kiviä oli jonkin verran.

Unta ei tarvinnut houkutella. Aika äkkiä hiljeni telttamme.

Päivän kilometrit olivat reilut 21-23km, riippuen taas mitä uskoo. 

Torstaina 30.6.22 nukuttiin melko pitkään. Ehkä kahdeksan jälkeen kömmimme teltasta ulos. Minä yksisilmäisenä, joku ötökkä oli purrut poskeen ja silmä ihan ummessa. Onneksi sain ensiavuksi ystävältä allergialääkkeen ja onneksi käsi alkoi olla jo normaalin kokoinen. Mitä tästä opin? No ainakin sen että allergiatabletit mukaan. Ja ehkä senkin, ettei mäkäräisaika ole paras mahdollinen vaellusaika. Lomat on valitettavasti vaan aina samaan aikaan.

Kenttää ei puhelimessa ollut. Laitoin silti kummipojalle synttärionnittelut, menisi perille kun menisi. Pikkupoika jo 21 vuotta!

Aamupalat ja pesut ja matkaan. Kutujärvi olisi kohteemme. Tapaamamme vaeltajat olivat pitäneet paussinsa siellä ja laskimme että kilometrimäärällisesti se olisi aika hyvä meillekin. Jotain 21km luokkaa tulisi matkaa. 

Metsähallituksen mies oli jollain koordinaattien merkkauskierroksella, että kolmas reitillä tapaamamme ihminen oli todellista. Ihana työ hällä!

Nokat kohti Peurakaltiota, johon matkaa 12km. Matka nousisi loivasti pitkän matkaa Äkäskerolle ja laskisi sitten taas. Keron laella nautimme  maisemista. Upeaa. Täällä lönkytteli poro meitä vastaan. Edellistä yksittäisistä emme kuvaa saaneet, tästä kyllä.

Melko pian alas laskettuamme saavuimme Peurakaltion tallikahviolle, joka oli kyllä kiinni. Eipä tuo meitä haitannut. Teimme tässä ruuat ja hetken lepäiltyämme, jatkoimme matkaa.

Pihapiirissä oli majoitusrakennuksia sekä saunoja, palju ja vessat. Kaikki ilmeisesti vuokrauskäytössä.

Kuivaa kangasmetsää. Välillä pieniä kosteikkoja, joissa saimme lentävää lisäseuraa niin paljon, että tahtia oli kiristettävä. Koivunoksat viuhuivat, kun huidottava oli.

Äkässaivon risteyksessä oli myös vesipisteen merkki, joten tässäkin tankkeja täydennettiin. Me popsimme myös loput reissusuklaat pois. Nyt ne olivat jo kärsineet niin, että seuraaville kerroille vastaavat on pakattava vieläkin paremmin tai jopa jätettävä kesäreissuilta kokonaan kotiin. Risteyksessä kävi joku hölkyttelijä. Oli tekemässä pieniä spurtteja alueella, ei varsinaisesti vaeltamassa. 

Kuivahko metsä jatkui edelleen. Polku oli paikkapaikoin niinkin leveä, että vierekkäin mahtui hyvin kulkemaan. Joissain kohti oli ikäänkuin kaksi polkua vieretysten. Vaihtelua letkassa kulkemiseen.

Kilometrimäärät eivät taasen oikein kylteissä mätsänneet. Neljäntien risteyksessä kilometrit samaan paikkaan näyttivät jopa 400m eroa, riippuen minkä polun puolen kylttiä katsoi.

Vähän ennenkö saavuimme Kutujärvelle, oli edessämme silta, jonka alla virtasi kirkasta jääkylmää vettä. Taas pullot täyteen ja osa meistä virkisti oloaan kastelemalla kunnolla päitään. Itse olin jo niin väsynyt, että tepsuttelin jo eteenpäin. Pian edessä olikin kyltti, että Kutujärvelle oli enää vain kilometri matkaa. Ei, en juossut nytkään, vaikka mieli teki. Vähän jo kolotti sinne tänne.

Perillä odotti söpö pieni tupa. Sinne heti ötököitä suojaan. Paikassa oli ihan uudet vessat ja nuotiopaikka. Ystävämme löysivät paikasta joen, johon mahtui uimaan käsipohjaa. Siispä äkkiä sinne. Itse kastelin vielä vaatteenikin joessa. Niin hikiset ne olivat.

Vähän vielä pohdimme, olisimmeko jatkaneet matkaa vielä eteenpäin. Seuraava paikka, Kotamaja oli noin 3km päässä. Asiaa monelta kantilta tuumattuamme päätimme kuitenkin jäädä tähän yöksi, tai edes lepäämään. Ystävämme tupaan ja me telttaan. 

Teimme iltaruuan sulassa sovussa ötököiden kanssa, mutta en tiedä kumpaako suuhun enemmän meni; ruokaa vai ötököitä. Täytti joka tapauksessa hyvin ja olo parantui. Nettiä ei juurikaan ollut, joten kotiin ei viestiä saanut täältä kunnolla heti lähtemään (pari pykälää tuli autiotuvan edessä yhdessä kohtaa).

Ystävämme menivät jo nukkumaan. Minä ja isäntä kuuntelimme vielä Kutujärven sammakoiden kurnutusta ja ukkosen jylinää, ennenkö nuotioton iltanuotio meilläkin sammui. Ukkonen ei onneksi tähän päälle tullut.

Yöllä heräsin siihen, että joku kulkija pystytteli asumustaan. Muuta emme hänestä nähneetkään, aamulla kun heräsimme, oli hän jo poissa. 

Perjantaina 1.7.22 aamu alkoi liki samoin kellonlyömin kuin edellisaamunakin. Syötiin ja pakattiin leiri. 

Matkamme jatkui Kotamajaa kohti ötököiden saattelemina. Aikamoiset olivatkin jo kroppamme ötököiden purujälkien ansiosta. Varsinkin minulla ja isännällä. Onneksi oli hydrokortisonia mukana.

Ihan mukavaa oli maasto majalle asti ja siellä meitä odotti kiva yllätys. Kotamaja oli siis kahvio/ruokapaikka, joka oli auki. Ostimme haaveilemamme vissyt ja limsat. Hinta oli kova, mutta varmasti kohdillaan, jotta tuolla pärjää. Pieni vissy/limsa 4,5€. Omistaja kertoi, että paikka oli nyt ekaa viikkoa auki ja että seuraavalla viikolla aukeavat muutkin, kun väki Ylläksellä lisääntyy. Pyöräilijöitä on liikkeellä, sitten jopa jo ruuhkaksi asti. Vaeltajia suhteessa taas vähemmän.

Sisätilat olivat viehättävät.

Paikka oli viehättävä niin sisältä kuin ulkoakin. Pihassa uudet vessat ja kota. Majoittua ei varmaankaan pihaan olisi saanut, joten hyvä eteemme jatkaneet enää edellisiltana tänne asti. Saimme vinkkejä loppumatkaan. Kolmekin erilaista vaihtoehtoa. Näköalareitti Kukastunturin huiputtaen, lyhyempi ja tasaisempi reitti tai ns. huoltoreitti. Oli tulossa hikinen, 32asteen päivä, joten tottakai valitsimme kuumpimpaan aikaan juurikin tuon näköalareitin korkeine nousuineen.

Nousu ei onneksi ollutkaan niin paha. Aika tasaista nousua, mutta kuuma kyllä. Parin kilometrin jälkeen olimme tunturin laella ja vastaan tulikin jo useampi pyöräilijä. Itse heitin vasta tunturille noustessa lahkeet lyhyemmäksi. Ötökät olivat enää lähinnä paarmoja.

Ylläksen rinteet häämöttävät.

Itsellä oli jo kova energian tarve. Huomaan että mitä kuumempi, sen säännöllisemmin tarvitsi energiaa tankata. Nälkä ei varsinaisesti yllättänyt. Kroppa kaipaisi kunnon ruokaa, mutta sinnittelin reitin loppuun pikkueväiden avulla. 

Viimeiset kilometrit tuntuivat pitkiltä. Tuntui kuin kilometri olisi ollut kaksi. Viimein eteemme tuli kyltti jossa luki Äkäshotelli 2,5km. Itse luin ensin että 25km! Toiset onneksi korjasivat auringon pehmittämän pääni tulkinnan, pian vääräksi. 

Saavuimme hotellille kohta yhden jälkeen päivällä. Kilometrejä takana reilut 11km, riippuen taas mitä mittaria uskoi.

Takana siis noin 65-68km taivallusta, tuhansia ötököitä, hienoja maisemia, mukavia juttuja ja kivoja muistoja. Isoilta itkuilta ja kivuilta säästyimme kaikki. Kiva kokemus, en vaihtaisi pois.

Päivällä jaksoimme vielä kauppaan, illemmalla uimaan ja syömään ja taisipa osa porukasta jaksaa vähän (mutta hyvin vähän) laittaa jalalla koreastikin.

Jounin kaupassa oli käytävä!

Reitille arvosana 7,5/10. Jos olet jo monta paikkaa kolunnut ja jotain uutta on saatava, mene ihmeessä tänne, mutta jos etsit reittiä joka kaikin puolin sävähdyttää, ei se ehkä ole tämä.

Tässä jotain kommenttia vielä reitistä:

• Taukopaikkoja oli harvakseltaan. Edes penkki siellä tai täällä, olisi ollut tarpeen. Kaivoja ei reitillä ollut, joten luonnon vesien varassa oltiin. 
• Reitti oli periaatteessa merkitty ihan hyvin, mutta pari kertaa täytyi turvatua maastokartta -sovellukseen. 
• Muutamat pitkospuita olivat kovasti jo uusimisen tarpeessa, mutta paljon oli jo korjailtukin. Ylläksen pää oli paremmassa kunnossa.

Ja majoituksista.. muuten olivat molemmat hotellit hyvät, mutta Saaga-hotellin huoneessa ei ollut minibaaria. Jääkaappi retkieväille piti kehittää lavuaarista. Molemmista hotelliöistä jäi mieleen kuumuus. Ilmastointia ei ollut..