Ilveskivi

Jo jonkin tovin on mielessämme pyörinyt taas retkeily ja vaellus.

Tänä keväänä ja kesänäkin sellaista siis on tulossa. 

Viikko sitten lauantaina koitti ensimmäinen reissumme ja suuntana oli minulle niin rakas Kortesjärvi. Sielläpä sitä tuli aikanaan joitain vuosia töissäkin oltua.

Matkalla näytin lapsille (joista tällä kertaa mukaan lähtivät vain tytöt), Kortesjärven maamerkit eli kirkko, seukkari (seurakuntatalo), kauppa (joka ennen kantoi nimeä Suomela) ja Markin sähkö. 

Reittimme alkoi Kortesjärven Saarijärveltä eli noin kuuden kilometrin päästä keskustasta ja johti sieltä alueen suurimman siirtolohkareen Lostenen eli Ilveskiven luokse. Kivi sijaitsee Pohjanmaan ja Eteläpohjanmaan maakuntien rajalla, Pedersödessä. Reittiä pääsisi pitkällekin, joko Lappajärven suuntaan (Leipätie) tai rannikolle päin (Saukonreitti). Molemmat reitit ovat yli 50km pitkiä. 

Saarijärvelle johtava pikitie muistutti lähinnä tilkkutäkkiä. Niin moneen kertaan oli sitä paikattu. Ehkäpä vaatisi jo kokonaan uutta asfalttia. Ihan loppupätkä oli hiekkatietä. 

Jätimme automme Saarijärven rantamajan kupeeseen ja nostimme reput selkään. Mukanamme oli eväät ja aivan liikaa vaatetta. Sattui nimittäin tämän kevään lämpimin päivä. Mittari näytti 15 astetta.

Alkutaival kulki hiekkatietä sora- ja hiekkamonttujen ohi ja sen jälkeen pellon laidassa olevaa tietä. Metsään tultuamme huomasimme polun olevan vielä suhteellisen hyvin lumen peitossa. Lumen alta paljastui myös hyvinkin vetisiä alueita. Jalkamme kastuivat kerran jos toisenkin. Nuorimmaisella oli onneksi paluumatkalle vaihdettavaksi kuivat sukat ja kengät. Edellisreissuista viisastuen.

Reitti oli varsin viihtyisä. Sopivasti vaihtelua, pari "siltaa", vähän pitkospuita, yksi hakkuualue ja loppua kohden kovinkin kivikkoista, jopa kallioista metsää. 

Reitin varrelle sattui osumaan sopivasti myös kivikaudenkylä. Aikanaan tuossa oli ollut merenrantaa. Sitä hetken pällistelimme, vaikkakin suurinosa muinaiskylänmerkeistä, oli vielä lumen alla. 

Tämän reitillä näimme uskomattoman monta muurahaiskekoa. Välillä ei matkaa keolta toiselle, ollut kuin pari metriä. Kovasti olivat muurahaiset jo työnsä touhussa.

Ilveskalliota lähestyessä muuttuivat kivet yhä isommiksi. Lopulta edessämme näkyi isojen kissaeläinten mukaan nimetty 16 metriä korkea kohteemme, jossa on aikanaan vietetty jopa tanssiaisia. Luoja tietää moniko on sieltä alas tupsahtanut.

Vasta Ilveskivellä näimme muita ulkoilijoita. Pääsihän sinne lyhyempääkin reittiä. Noin kilometrin päässä oli parkkipaikka.

Kiipesimme ylös puidenlatvojen korkeudelle. Nyttemmin kivelle vievät metalliportaat, mutta joku perillä tiesi kertoa että sinne on aiemmin johtaneet vain jonkinsortin tikkaat. Ylös oli myös rakennettu aidattu tasanne. Hyvä niin.

Isosti maisemia kiveltä ei nähnyt. Lähinnä niitä puita. Tarinat kertovat että joskus sieltä on voinut nähdä seitsemän kirkon tornia. Tiedä sitten onko se vain tarinaa. 

Kiven juurella olisi ollut luola, joka on vainojen aikoina toiminut hyvänä piilopaikkana. Me emme kuitenkaan luolaa jääneet etsimään. Söimme eväsleipämme korkeuksissa ja jättäen alhaalla olevan laavun suosiolla sitä tarvitseville. 

Paluumatka sujui joutuisasti. Ehkäpä tiesimme mistä minkäkin lammikon kiertää.  

Näimme myös kolme hirveä, jotka meistä kauhistuneina juoksivat karkuun.

Eläinten vessa

Oli mukava ja niin kaunis päivä. Matkaa kertyi yhteensä noin 10 kilometriä. Tästä oli hyvä aloittaa tämän vuoden reippailut.