Auton nokka siis osoitti kohti Vöyriä. Sieltä tarkemmin sanottuna Tuckorin kylää. Google Maps toki johdatti meitä aluksi harhaan. Jännä miten Euroopan road tripillä emme kertaakaan ajaneet harhaan, Suomessa kyllä useinkin.
Jätimme auton kiltisti ketjuportin taa. Ilmeisesti talvisin ja keväisin tiet suljetaan autoilijoilta. Olisi ketjun saanut aukikin, mutta olimme tunnollisia ja kävelimme alun reilut 4km.
Ensimmäinen näkemämme kohde oli siis muinaiskylä. Paikka oltiin tehty arveltuun pronssikauden tyyliin. Edessämme kohosi talo, jonka ovi oli kyllä kaunis. Kovasti mietitytti, siltäkö aikanaan olivat talojen ovet ehkä näyttäneet. Jotenkin rakennuksesta tuli hieman kummitusmainen tunnelma. Taljoja ja pimeää. Mutta voin kuvitella, että sellaista on joskus ollut. Talon pöydällä oli purkki, johon sai lantin sujauttaa. Olettaisin, että paikan kunnossa pitoon.
Pihassa oli myös kivikauden talo. Sieltä löytyi patsas-ihmisiäkin. Lapset eivät halunneet kuvaan heidän kanssaan. Hätinä suostuivat taloon sisälle. Olihan siinä erikoista tunnelmaa, kun ovena olikin jonkin eläimen nahka ja pienessä kotamaisessa "tuvassa" nuo parit patsaat.
Kylän jälkeen alkoi melko vaikea kulkuinen maasto. Polku puikkelehti kallioisen ja synkän metsän välissä. Osa metsästä oli alhaalta ihan kuollutta, sinne ei juurikaan aurinko paistanut. Välillä oli nousuja ja välillä laskuja ja siellä täällä polun varrella hautaröylkiöitä sekä -raunoita. Olihan se vaikuttavaa, täytyy myöntää. Ajatukset vaelsivat entisajassa. Millaista elämä on silloin aikanaan oikeasti ollut. Vaikea edes kuvitella.
 |
| Hyvin kuivaoksaista ja naavaista puuta, oli siellä täällä. |
 |
| Hautaraunio. Näitä oli useita. |
 |
| Komeat siirtolohkareet. |
Poluilla ei ilmeisesti aivan mahdottomasti ole ollut ainakaan tähän aikaan, tänä vuonna väkeä. Polut olivat kyllä melko selkeät, mutta viestivät myös siitä, ettei niillä säännöllisesti ole ollut tarpojia. Me emme koko päivänä nähneet muita patikoijia.
 |
| Nouseva metsäpolku. |
 |
| Tasaisilta kallioilta oli jäkälä poluilta poissa. Tälläistä oli vain alun ja lopun helpompi kulkuisilla osuuksilla. |
Polku oli merkitty punaisilla merkeillä ja opastauluja oli siellä täällä matkan varrella. Välillä merkkejä oli kyllä hyvin harvakseltaan, että piti jo miettiä olemmeko oikealla suunnalla ollenkaan. Toki selkeitä muita polkuja ei haarautunut muuta kuin yhdessä kohdassa, joten uskoimme loppuun asti olevamme oikealla tiellä. Ja niin olimmekin. Loppu päässä, polun vieressä oli kivan näköinen metsämökki sekä sauna. Vieressä oli metsälampi. Paikka oli kivan näköinen ja houkutti kovasti, mutta ilmeisesti se oli yksityisen oma. Tien päässä oli niin ikään ketjuportti.
Pysähdyimme vasta lähellä automme jättöpaikkaa syömään eväitä tai tällä kertaa se tarkoitti muurinpohjalättyjen paistoa. Paikkana oli paikallisen metsästysseuran nuotiomökki. Jos vaan oikein teksteistä ymmärsimme. Pääkielenä oli tottakai ruotsi. Ymmärtääksemme siellä sai olla. Olikin jo nälkä. Kaikille maistui.
Kilometrejä tuli yhteensä noin 15. Niistä osa syntyi siitä, kun emme itse kohteeseen suoraan autolla tuon ketjuportin takia päässeet. Se toki oli meillä jo tiedossakin. Olimme hakemassa useiden kilometrien reippailua. Oli kiva päivä ja kaunista, taasen erilaista, mutta mukavaa. Mihin seuraavaksi, aloin jo miettiä..
P.s. pakko vielä lisätä, että kylläpä matkan aikana näimme monenlaista elämää. Villikissoja, yli lentäviä kurkia, useita metsäjäniksiä sekä hirviä kaksin kappalein, niin ison kuin pienenemmänkin. Olipahan meillä oma eläinpuisto!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti