Matkalla aikuisuuteen
Olisikohan ollut viime vuoden marraskuu, kun poikamme koulusta kotiin tullessaan, julisti isoon ääneen menevänsä talvirippikouluun.
Hmm. talvirippikouluun! Merkkien keruuseenhan tulisi kiire. Ja entäs juhlat? Mahtuuko talvella taloomme niin paljon vieraita kun pitäisi, kun kesällä olisi pihakin käytössä. Tai tuleeko vieraita ylipäätään paljoa. Kuinka vieraat kutsutaan? Mitä tarjotaan? Entä astiat?Laitetaanko lämmin ruoka vai riittävätkö muut leivonnaiset painottaen ehkä suolaista? Ostaako tarjottavat valmiina vai urastaanko itse? Valokuvaus? Kukat? Ja mähän oon töissä arkipäivät, kuka täällä saisi paikat kuntoon juhlia varten!
Mielessä oli lukemattomat kysymykset. Nämähän olisivat meidän ekat isommat juhlat. Tähän asti kokemusta on ollut vain ristiäisistä ja synttäreistä.
Mua moni lohdutti, että eipä ole talvella puutarha hommia tehtäväksi. Ja eipä Suomen suvessa säistä tiedä, että voiko aina kesälläkään ulkona olla.
Siispä alkoi juhlien suunnittelu tai lähinnä ajatusten pyörittely. Rippikoulumerkit poika hoiti nopeastikin tehdyksi.
Puku eli kauluspaita ja suorathousut liiveineen löysimme Haloselta. Rusetin ompelin itse. Isä ja poika saivat samanlaiset. Puvuntakkia en ostanut. Poika kasvaa vielä kovastikin eikä juhlia ole monia tulossa. Lisäksi arvelin, että tuskimpa sitä paidan päällä kauaa edes pidettäisiin.
Tein (rehellisyyden nimissä puhun vain itsestäni, koska minä nämä päätökset teinkin 😉 ) äkkiä päätöksen, että kotona juhlat pidetään, varsinaisia kutsuja ei lähetetä, pitkämatkalaisille on tarjolla lämmin ruoka heti kirkon jälkeen ja muu väki liittyy seuraamme iltapäivästä, jolloin tarjolla on sumpit ja muuta herkkua.
Poika odotti leiriä sekavin tuntein. Yksi ajatuksista meni jotenkin näin: "Se on ainutlaatuinen, kerran elämässä -kokemus, niin kuin vesirokkokin." 😂
Leiri sijoittui talvilomaviikolle, jolloin olin itsekin lomalla. Poika lähti siis leirille, keskimmäinen lähti Lontooseen (tämä olisikin yksi lisätarina) kummitätinsä kanssa ja minä ja nuorimmainen olimme melkein koko viikon kaksistaan kotona. Niin, perheen "pää" eli mieheni oli tietenkin töissä 😉 (voi siitäkin olisi tarinaa kerrottavaksi). Me siis leivoimme pakkaseen monenlaista herkkua. Suolaista ja makeaa. Gluteiinittomana, pähkinättömänä, laktoosittomana sekä lihattomana. Ja osan sisältäen niitä kaikkea. Puuhaa riitti, paikkoja siistittiin..
Leirillä oli ollut upeaa. Tullut monia mahtavia muistoja. Itse konfirmaatiota piti kuitenkin odottaa vielä viikko.
Koko viikon päässä pyöri monenlaisia asioita ja ajatuksia liittyen järjestelyihin. Töihin oli hiukan vaikeaa keskittyä. Vielä perjantainakin oli täysi työpäivä. Illat olivat täynnä puuhaa.
Kun perjantai koitti ja työovi sulkeutui saivat ajatukset kunnolla vallan. Joskus jos siis valmistujais- tai yojuhlia järjestämme onnistuu valmistelut ilman ylimääräistä lomaakin. Eipä ole turhan paljon aikaa murehtimiseen.
Illalla täyttyivät kakut, pakkasesta sai otettua sulamaan mitä pitikin ja tehtiin viimeinen pikasiivous. Ikkunoita en pessyt, siispä toiveissa olikin pilvisempi päivä. Luntakaan ei tarvitsisi tulla.
Isäntä kuori perunat kattilaan ja valmisti lihapadan leivinuuniin. Äitini lainasi tavaroitaan (mm. kakkukuvut) ja toimi henkisenä tukena. Kotona mulla oli oiva apu. Rakas anoppi. Appiukko auttoi mm. kuskaamalla nuorinta harrastukseen. Kaikki lapset, mukaan lukien itse rippilapsi, tekivät mitä pyysin.
Itse konfirmaatio oli lauantaina. Tähän aamuun säpinää toi keskimmäisen showtanssi -kisat, joihin hänet lähetettiin joukkuekaverin kyydillä jo aamutuimaan. Hänen meikit ja kampaus oli siis aamun "to do" -listassa. Ja meikin loihdimme milläs muulla kuin Oriflameilla! Kiitos sinnekin suuntaan.
Rippilapsen valokuvaus oli jo ennen kirkkoa ja kuvaajana ihana kummitäti. Kummitäti sai nauttia työnsä tuloksesta. Poika osaa käyttäytyä kuvassa juuri niin kuin kummitäti on opettanut. Kuvaan aina mitä hulluin ilme! No, saatiin kuvat kuitenkin otettua. Kiitos ❤
Kirkko oli lyhyt ja ytimekäs. Reilussa tunnissa ohitse. Laulu raikui kauniisti ja rippilapset saivat todistuksensa.
Kotonamme oli rakas ystävämme touhuamassa ruokaan loppusilausta. Keitti perunat, kahvit ja paistoi coctailpiirakat kypsiksi. Olipa mahtavaa tulla valmiille kotiin. Lihapata oli just hyvää ja tämä määrä riitti hyvin.
Tässä vähän määriä, koska niitä on minulta pyydetty ja hyvä muistaa itsekin, kun seuraavia juhlia mietimme. (Kahvipöydän tarjoilut tulossa tuolla myöhemmin) Tarjolla oli siis iso kattilallinen perunaa (ehkä noin 4kg) ja lihapata, jossa noin 2kg lihaa sekä paljon vihanneksia. Syöjiä oli noin 20. Pienemmille lapsille oli mausteettomanpi keitto. Lisäksi salaatti ja mallasleipää, jonka appivanhemmat toivat tullessaan Pielaveden leipomosta.
Arvokas apulainen autteli ruokahässäkän ohi sekä ekan kaffikattauksenkin ennenkö lähti kotiin hakemaan loppua porukkaansa mukaan juhlimaan. Lämmin kiitos ❤
Sankarin toiveena oli että juhliin pääsisivät rakkaat läheiset läheltä ja kaukaa. Se toteutui melkein kokonaan. Ihanaa kun tulitte ja osa vastoinkäymisistä huolimatta ❤
Tarjottavaksi poikamme halusi karkkia, mutakakkuja ja kokista. Näistä viimeistä en toteuttanut, mutta muutoin kyllä ja vähän enemmänkin. Määriä oli hankala hahmottaa, kun niitä kutsuja emme lähettäneet. Seuraavan voi hypätä yli jos ei tarjoilusta jaksa lukea..
Kahvipöydässä oli kaksi juustokakkua sekä limeleivoksia (50) sekä laskiaispullia (50). Näitä kaikkia jäi valtavasti yli. Loppupuolella juhlia laittelin niitä jo osalle mukaankin. Täytekakku valmistui kahdesta isosta levystä (yht. 12munaa). Sitä jäi ehkä 1/4 vielä "rääppijäisiin". Mutakakkuja tein kaksi jättiversiota ja kuivakakkuja niin ikään kaksi. Molemmista meni toinen. Lisäksi oli gluteiinittomana kääretorttua ja pieni kakku sekä tonnikalapiirakkaa. Nuorimmainen leipoi juustopaprika piirakkaa jota oli juuri sopivasti (30kpl).
Keksejä tytöt tekivät yhdessä. Niitä oli kolmenlaisia ja määränä yhteensä liki 100kpl. Puolet jäi syömättä. Samoin karkkia meni paljon vähemmän kuin kuvittelin. Vaahtokarkkeja ja toffeekarkkeja hupeni puolisen kiloa ja lakupatukoita noin 100.
Suolaisena lisänä olivat coctailpiirakat (70) sekä tilaamamme voileipäkakku, jonka valmisti eräs nuori tuttumme ❤ Ruualta ylijäänyt "Kaijan salaatti" oli myös tarjolla. Näistä kaikista eväistä söi noin 50 ihmistä.
Olipas siinä luettelo!
Juhlat sujuivat hyvin. Kokoon haalitut astiat riittivät. Ohjelmaa pitivät vieraat itse yllä jutustellen, lapset leikkien ja pupuja katsellen. Itsekin ehdin istahtaa rupattelemaan ja nauttimaan.
Itse odotin iltapäivältä eniten isosten ja vetäjien vierailua. Sitä ei sitten lopulta tullutkaan ja syykin selvisi. Sankari oli unohtanut toimittaa kutsulapun perille.. no eipä tuossa kuinkaan käynyt. Rakkaiden ihmisten läsnäolo oli parasta.
Poika sai rippiristinsä (johon oli enemmän kuin tyytyväinen), rahaa, tulevaisuudessa tarpeellista tavaraa (kuten astioita) sekä hyviä neuvoja elämälleen. Koska emme panostaneet koristuksiin, tuli muutama kukkanen tuiki tarpeen. Kiitos kaikille!
P.s. Hyvän vinkin sain työkaverilta. Juomalaseina voi toimia hyvinkin kertakäyttömukit. Niin toimi lisänä meilläkin. Eipähän tarvinnut niitä pestä ja paloivat sytykkeinä hyvin poiskin.
Hmm. talvirippikouluun! Merkkien keruuseenhan tulisi kiire. Ja entäs juhlat? Mahtuuko talvella taloomme niin paljon vieraita kun pitäisi, kun kesällä olisi pihakin käytössä. Tai tuleeko vieraita ylipäätään paljoa. Kuinka vieraat kutsutaan? Mitä tarjotaan? Entä astiat?Laitetaanko lämmin ruoka vai riittävätkö muut leivonnaiset painottaen ehkä suolaista? Ostaako tarjottavat valmiina vai urastaanko itse? Valokuvaus? Kukat? Ja mähän oon töissä arkipäivät, kuka täällä saisi paikat kuntoon juhlia varten!
Mielessä oli lukemattomat kysymykset. Nämähän olisivat meidän ekat isommat juhlat. Tähän asti kokemusta on ollut vain ristiäisistä ja synttäreistä.
Mua moni lohdutti, että eipä ole talvella puutarha hommia tehtäväksi. Ja eipä Suomen suvessa säistä tiedä, että voiko aina kesälläkään ulkona olla.
Siispä alkoi juhlien suunnittelu tai lähinnä ajatusten pyörittely. Rippikoulumerkit poika hoiti nopeastikin tehdyksi.
Puku eli kauluspaita ja suorathousut liiveineen löysimme Haloselta. Rusetin ompelin itse. Isä ja poika saivat samanlaiset. Puvuntakkia en ostanut. Poika kasvaa vielä kovastikin eikä juhlia ole monia tulossa. Lisäksi arvelin, että tuskimpa sitä paidan päällä kauaa edes pidettäisiin.
Tein (rehellisyyden nimissä puhun vain itsestäni, koska minä nämä päätökset teinkin 😉 ) äkkiä päätöksen, että kotona juhlat pidetään, varsinaisia kutsuja ei lähetetä, pitkämatkalaisille on tarjolla lämmin ruoka heti kirkon jälkeen ja muu väki liittyy seuraamme iltapäivästä, jolloin tarjolla on sumpit ja muuta herkkua.
Poika odotti leiriä sekavin tuntein. Yksi ajatuksista meni jotenkin näin: "Se on ainutlaatuinen, kerran elämässä -kokemus, niin kuin vesirokkokin." 😂
Leiri sijoittui talvilomaviikolle, jolloin olin itsekin lomalla. Poika lähti siis leirille, keskimmäinen lähti Lontooseen (tämä olisikin yksi lisätarina) kummitätinsä kanssa ja minä ja nuorimmainen olimme melkein koko viikon kaksistaan kotona. Niin, perheen "pää" eli mieheni oli tietenkin töissä 😉 (voi siitäkin olisi tarinaa kerrottavaksi). Me siis leivoimme pakkaseen monenlaista herkkua. Suolaista ja makeaa. Gluteiinittomana, pähkinättömänä, laktoosittomana sekä lihattomana. Ja osan sisältäen niitä kaikkea. Puuhaa riitti, paikkoja siistittiin..
Leirillä oli ollut upeaa. Tullut monia mahtavia muistoja. Itse konfirmaatiota piti kuitenkin odottaa vielä viikko.
Koko viikon päässä pyöri monenlaisia asioita ja ajatuksia liittyen järjestelyihin. Töihin oli hiukan vaikeaa keskittyä. Vielä perjantainakin oli täysi työpäivä. Illat olivat täynnä puuhaa.
Kun perjantai koitti ja työovi sulkeutui saivat ajatukset kunnolla vallan. Joskus jos siis valmistujais- tai yojuhlia järjestämme onnistuu valmistelut ilman ylimääräistä lomaakin. Eipä ole turhan paljon aikaa murehtimiseen.
Illalla täyttyivät kakut, pakkasesta sai otettua sulamaan mitä pitikin ja tehtiin viimeinen pikasiivous. Ikkunoita en pessyt, siispä toiveissa olikin pilvisempi päivä. Luntakaan ei tarvitsisi tulla.
Isäntä kuori perunat kattilaan ja valmisti lihapadan leivinuuniin. Äitini lainasi tavaroitaan (mm. kakkukuvut) ja toimi henkisenä tukena. Kotona mulla oli oiva apu. Rakas anoppi. Appiukko auttoi mm. kuskaamalla nuorinta harrastukseen. Kaikki lapset, mukaan lukien itse rippilapsi, tekivät mitä pyysin.
Itse konfirmaatio oli lauantaina. Tähän aamuun säpinää toi keskimmäisen showtanssi -kisat, joihin hänet lähetettiin joukkuekaverin kyydillä jo aamutuimaan. Hänen meikit ja kampaus oli siis aamun "to do" -listassa. Ja meikin loihdimme milläs muulla kuin Oriflameilla! Kiitos sinnekin suuntaan.
Rippilapsen valokuvaus oli jo ennen kirkkoa ja kuvaajana ihana kummitäti. Kummitäti sai nauttia työnsä tuloksesta. Poika osaa käyttäytyä kuvassa juuri niin kuin kummitäti on opettanut. Kuvaan aina mitä hulluin ilme! No, saatiin kuvat kuitenkin otettua. Kiitos ❤
Kirkko oli lyhyt ja ytimekäs. Reilussa tunnissa ohitse. Laulu raikui kauniisti ja rippilapset saivat todistuksensa.
Kotonamme oli rakas ystävämme touhuamassa ruokaan loppusilausta. Keitti perunat, kahvit ja paistoi coctailpiirakat kypsiksi. Olipa mahtavaa tulla valmiille kotiin. Lihapata oli just hyvää ja tämä määrä riitti hyvin.
Tässä vähän määriä, koska niitä on minulta pyydetty ja hyvä muistaa itsekin, kun seuraavia juhlia mietimme. (Kahvipöydän tarjoilut tulossa tuolla myöhemmin) Tarjolla oli siis iso kattilallinen perunaa (ehkä noin 4kg) ja lihapata, jossa noin 2kg lihaa sekä paljon vihanneksia. Syöjiä oli noin 20. Pienemmille lapsille oli mausteettomanpi keitto. Lisäksi salaatti ja mallasleipää, jonka appivanhemmat toivat tullessaan Pielaveden leipomosta.
Arvokas apulainen autteli ruokahässäkän ohi sekä ekan kaffikattauksenkin ennenkö lähti kotiin hakemaan loppua porukkaansa mukaan juhlimaan. Lämmin kiitos ❤
Sankarin toiveena oli että juhliin pääsisivät rakkaat läheiset läheltä ja kaukaa. Se toteutui melkein kokonaan. Ihanaa kun tulitte ja osa vastoinkäymisistä huolimatta ❤
Tarjottavaksi poikamme halusi karkkia, mutakakkuja ja kokista. Näistä viimeistä en toteuttanut, mutta muutoin kyllä ja vähän enemmänkin. Määriä oli hankala hahmottaa, kun niitä kutsuja emme lähettäneet. Seuraavan voi hypätä yli jos ei tarjoilusta jaksa lukea..
Kahvipöydässä oli kaksi juustokakkua sekä limeleivoksia (50) sekä laskiaispullia (50). Näitä kaikkia jäi valtavasti yli. Loppupuolella juhlia laittelin niitä jo osalle mukaankin. Täytekakku valmistui kahdesta isosta levystä (yht. 12munaa). Sitä jäi ehkä 1/4 vielä "rääppijäisiin". Mutakakkuja tein kaksi jättiversiota ja kuivakakkuja niin ikään kaksi. Molemmista meni toinen. Lisäksi oli gluteiinittomana kääretorttua ja pieni kakku sekä tonnikalapiirakkaa. Nuorimmainen leipoi juustopaprika piirakkaa jota oli juuri sopivasti (30kpl).
Keksejä tytöt tekivät yhdessä. Niitä oli kolmenlaisia ja määränä yhteensä liki 100kpl. Puolet jäi syömättä. Samoin karkkia meni paljon vähemmän kuin kuvittelin. Vaahtokarkkeja ja toffeekarkkeja hupeni puolisen kiloa ja lakupatukoita noin 100.
Suolaisena lisänä olivat coctailpiirakat (70) sekä tilaamamme voileipäkakku, jonka valmisti eräs nuori tuttumme ❤ Ruualta ylijäänyt "Kaijan salaatti" oli myös tarjolla. Näistä kaikista eväistä söi noin 50 ihmistä.
Olipas siinä luettelo!
Juhlat sujuivat hyvin. Kokoon haalitut astiat riittivät. Ohjelmaa pitivät vieraat itse yllä jutustellen, lapset leikkien ja pupuja katsellen. Itsekin ehdin istahtaa rupattelemaan ja nauttimaan.
Itse odotin iltapäivältä eniten isosten ja vetäjien vierailua. Sitä ei sitten lopulta tullutkaan ja syykin selvisi. Sankari oli unohtanut toimittaa kutsulapun perille.. no eipä tuossa kuinkaan käynyt. Rakkaiden ihmisten läsnäolo oli parasta.
Poika sai rippiristinsä (johon oli enemmän kuin tyytyväinen), rahaa, tulevaisuudessa tarpeellista tavaraa (kuten astioita) sekä hyviä neuvoja elämälleen. Koska emme panostaneet koristuksiin, tuli muutama kukkanen tuiki tarpeen. Kiitos kaikille!
P.s. Hyvän vinkin sain työkaverilta. Juomalaseina voi toimia hyvinkin kertakäyttömukit. Niin toimi lisänä meilläkin. Eipähän tarvinnut niitä pestä ja paloivat sytykkeinä hyvin poiskin.
Kommentit
Lähetä kommentti