Olimme toki hyvin valmistautuneet ja jokaisella oli pieni reppu mukana, josta omat tykötarpeet löytyivät. Lisäksi meillä aikuisilla oli repuissamme yhteiset eväät. Vähän välipalaa ja ainekset trangialla tehtävään lounaaseen.
Juuri kun olimme astumassa suunnitellun reittimme polulle, tuli mieleemme tsekata yksi tärkeä asia. Nimittäin tulentekovärkit. Ja eihän niitä löytynyt! Isäntä tutki taskut ja me muut tutkimme reput. Ei tulitikun tikkua tai edes niiden rasiaa, ei missään. Mihin kummassa ne olivat kadonneet!?
Kollattiin auto varalta läpi. Eikä sieltä löytynyt kuin kiikarit, joilla kuulemma tulen voisi saada aikaan. Niin, onneksi mulla on tuo erä-Jorma miehenä. Mutta kyllä silti mielessä kävi ennemmin lähimmän kaupan tai kioskinkin etsiminen. Mitä se taas olisi tehnyt suunnitellulle aikataululle ei olisi ollut hyvä asia.
Vaihtoehtona olisi myös ollut vain välipalan syöminen ja ehkä reitin lyhentäminen. Ruuan teko metsässä on kuitenkin yksi asia mistä metsässä nautimme. Vaikka mies sen tekeekin siellä. Mutta ehkä juuri siksi minäkin siitä niin nautin!
Onneksi emme olleet metsässä yksin. Päätimme kysellä olisiko kellään muulla ulkoilijalla myidä meille tulitikkuja. Ensimmäiset vastaan tulleet retkeilijät eivät kantaneet tulta mukanaan, mutta jo toisella yrittämällä meitä onnisti. Ohitsemme kulki pariskunta, joka oli jo oman yön yli vaelluksensa tehnyt. He virittelivät itselleen lounasta ja lahjoittivat meille tulitikkunsa ❤ Miten iloiseksi tämä meidät sai. Tämän pariskunnan tulen muistamaan kauan. Mahtavaa, että auttavaisuutta ja ystävällisyyttä vielä löytyy. Talletan tämän sydämeeni.
Retkemme pääsi viimein alkamaan. Aurinko paistoi. Valitsimme 6,5kilometrin reitin. Maisemat muuttuivat kuivasta metsästä, suoalueisiin. Välillä oli porrasta, välillä pitkospuita. Naavaa oli puissa paljon ja mustikoita polkujen varsilla. Saimme iloksemme nähdä myös monenlaisia ötököitä sekä yhden tikan. Kiikarit, niitä kyllä tarvittiin.
Pitihän puitakin halailla. Vanhimpien puiden ympäri eivät lasten käsivarret edes kaksin riittäneet. Tarvittiin jokaista kolmea.
Kyllä tuo metsä vaan on rauhoittava paikka. Jotenkin lapsetkin ovat siellä sopuisampia, nauttivat kaikesta. Pystyy mennä ja temmeltää. Kuunnella metsän ääniä ja imeä levollisuutta itseensä. Suosittelen metsäretkiä ihan kaikille. Kyllä sielu lepäsi. Tuolla jaksaa taas alkavan viikon. Elämä on ❤
P.s. Tulitikut odottivat kotona pöydällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti