Oman elämäni video

Eräästä näkemästäni tiktok -videosta ajatuksen saaneena, kirjoitan teille jonkun viikon (oikeastaan jo elokuisesta) takaisesta Helsingin reissustamme.

Näkemäni video alkoi sillä, että nainen istuu sohvalla kirjoittaen päivitystä someen upeasta elämästään, loistavasta hetkestä kotona, hyvän ruuan äärellä.

Matkasimme kaksin isännän kanssa aamujunalla kohti isoa kirkkoa. Alun perin matkan tarkoitus oli käydä Sunrise Avenuen keikalla, mutta sehän keikka oli peruuntunut jo kauan sitten. Varattu hotellimme ei, joten lähdimme matkaan parisuhde retriitille. Appivanhemmat tulivat olemaan lasten kanssa. Meillä molemmilla oli mukana kirja. Niihin uppouduimme melkein koko matkaksi.

Video jatkui niin, että naisen puoliso saapui kotiin. Puoliso kyselee ruokaa ja saa kuulla hyvin voimakkaasti, että mitään ei ole tarjolla.

Saavuimme Helsinkiin, oli täydellinen sää. Oikein helle. Suuntasimme kahvilaan Kluuviin. Cappuccino ja täytetty croissant. Vähän rupattelua, vähän hiljaisuutta. Täydellistä. Tavoistani poiketen minäkin söin yhden Geishan (tai mitä ne nykyään ovat) cappuccinon kanssa.

Lähdimme kävelemään, sinne tänne. Nähtyä tuli ortodoksinen kirkko, siellä oli onneksemme jokin tilaisuus oli juuri päättynyt. Tuomiokirkossa taasen oli kasteita ja häitä, joten sinne emme sisälle päässeet.

Joimme yhdet drinksut ihanassa lämmössä, rupattellen niitä näitä. Vielä kiertelimme kauppoja ennenko päätimme piipahtaa hotellilla vieden tavarat. Täydellistä.

Sokos hotel Meilahti tarjosi parastaan. Täällä oli hyvä olla vuorokausi, vaikka parikin olisi kulunut hujauksessa.

Pikkunälkään haimme täydennystä alakerran Burger Kingistä. Tällä jaksoi iltaan asti.

Video jatkui naisen kommentoinnilla puolison likaisista vaatteista ja siitä kuinka taas oltiin leikitty niin korjaajaa.

Me siirryimme takaisin keskustaan. Kävelimme ja katselimme. Istuimme katsellen merta. Laitoimme kotiin hyvää yötä-viestin. Etsimme mukavan tapas-ravintolan. Söimme rauhassa nauttien toistemme seurasta.

Seuraavaksi videossa nainen kääntyi taas koneensa puoleen unohtaen "todellisuuden" ja kirjottaen niin kauniisti täydellisestä Puuha Petestään..

Illan tullen kävelimme olympiastadionin luo. Siellä meidän olisi pitänyt olla. Emme kuitenkaan olleet vaan olimme toistemme kanssa. Täydellistä parisuhteen hoitoa. Jutellen, ollen, kävellen ja suunnittellen seuraavaa päivää. Menisimme Suomenlinnaan.

Aamupala oli lähes täydellinen. Pekonia ja croissanttia. Pekoni oli vähän liian kypsää, siitä pieni miinus. Muutoin tunnelma oli hyvä ja olimme hyvään aikaan liikkeellä. Ruuhkaa pukkasi vasta kun me jo lopettelimme.

Luovutimme huoneen ja suuntasimme kohti eväiden ostoa. Vähän herneitä, sopivaa naposteltavaa kera croissanttien ja omenoiden. Siinä picnic -eväämme. 

Aamun ensimmäisellä laivalla ei ollut paljoa väkeä. Aurinko paistoi taasen kirkkaalta taivaalta. Tuuli vähän. 

Tepastelimme Suomenlinnassa ihaillen paikkoja. Harmi ettei sukellusveneeseen nyt päässyt sisälle. Nautimme kallioilla eväämme ja katselimme veneiden iloittelua merellä. Väkeä oli merellä paljon liikkeellä. Vierestämme kalliolta lähti eräs riippuliitäjäkin lentoon. Upeaa, niin helpon näköistä.

Suomenlinnan kirkossa oli konfirmaatio päivä. Sinne emme siis harmiksemme päässeet. Kirkot ja vanhat rakennukset ovat lomiemme käyntikohteita! Tältä osin meitä ei onnistanut, jo kaksi kirkkoa jäänyt väliin.

Video ei pidemmälle jatkunut, mutta tarinaan varmaan voi jokunen samaistua. Minä en. Minulla on Puuha Pete. Usein likaisissa vaatteissakin ja leuassa pitkä sänki. Kysyy usein mitä on ruuaksi tai hakee tai tekee ruokaa jos sitä ei ole. Hän korjaa viat, keksii ongelmiin ratkaisut ja pitää meistä huolta. 

Kyllä, hän osaa ärsyttääkin ja olla poissa, aivan liikaakin. Mutta silloin kun hän on läsnä, hän usein sitä todella on. Voisinko toivoa enempää? Ehkä, mutta sitten olisimme jo niin lähellä täydellisyyttä, että tämä kyllä riittää minulle. Saanpa minäkin olla rauhassa "viallinen".

Oma videoni ei suinkaan loppunut vaan jatkuu ja jatkuu ja hyvä niin. Täydellisen epätäydellistä elämää 💕

P.s. Kannattaa käydä Suomenlinnassa. Upea paikka! Siispä vielä muutama kuva..

Pyhäinpäivä vs. halloween

On pyhäinpäivä. Ehkä joulun lisäksi merkityksellisin pyhä minulle. 

Lasteni jo vuosia sitten askartelemat kynttilälyhdyt, Lapuan lastenkirkon kaiteella.

Tänään jo pitkälti toistakymmentä vuotta elämässäni kulkenut perinne jatkuu taas. Lähden pitämään pyhistä, pyhäinpäivän pyhistä. Pyhispäättyy lyhtykulkueeseen kirkonpihamaalle. Siinä on tunnelmaa.

Minusta on merkityksellistä, että lapset saavat tietää miksi päivää vietetään. Aistia sen tunnelmaa. Tänään kaipaus, suru, ilo ja rakkaus kulkevat rintarinnan. Päivässä on toivoa. Elämä jatkuu.

Itse kaipaan monia rakkaita. Isovanhempia, enoja, ystäviä. Ei varmasti mene päivääkään, etten teitä ajattelisi. Mutta tänään olette sydämessäni erityisesti. Sytytän teille kynttilän.

Päivä on saanut rinnalleen kilpailijan, halloweenin. Sitä miksi kilpailla, kumpaa viettää tai viettääkö mitään, en oikein ymmärrä. Maailma muuttuu, miksi olla muutosta vastaan tässäkään asiassa. Eikö molempia voi saada? Onko pakko valita?

Mielestäni pyhäinpäivä ja halloween ovat kaksi eri asiaa. Ja joinain vuosina niiden vietto ei edes satu samalla päivälle. Pukeutuminen hauskasti ja pelottavienkin asioiden käsittely kiinnostaa lapsia ja aikuisiakin. Ehkä se voi olla tarpeellista, mutta pelottelusta ja joskus halloweenin liittettävistä kauhuista, voisin olla montaa eri mieltä.. meillä Suomessa pitäisi kyllä uskaltaa puhua itse kuolemasta avoimemmin, eikä hyssytellen. Kuolema kuuluu elämään siinä missä syntymäkin.

Sen enempää en tätä mielipiteitä jakavaa asiaa kommentoi, mutta kehottaisin jokaista perehtymään molempien pyhien syntyperään ja tarkoitukseen sekä selvittämään miten kekri, samhai, dia de muertos liittyvät toisiinsa, vai liittyvätkö. Tämä on mielenkiintoista ja silmiä avaavaa. Hyvä on muistaa, että kristilliseen pääsiäiseen ja jouluunkin liittyy vaikutteita vuosikymmenten ja satojen takaa. Suosittelen katsomaan myös lastenelokuvan Coco.

Jos on mahdollista, käykää tänään haudoilla, siellä on kaunista kun pimeä saapuu. Olkaa yhdessä, koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Kertokaa toisillenne muistoja jo menetetyistä läheisistänne tai katsokaa valokuvia. Puhukaa avoimesti mitään paisuttelematta, mutta mitään salaamatta. Itkekää ja naurakaa yhdessä. 

Vietitte tätä päivää sitten millä tavoin tahansa, minä toivotan teille rauhallista pyhäinpäivää.

Alla kuvat meidän perheen tyttöjen väsäämistä herkuista. Ne oltaisiin voitu tehdä joskus muulloinkin, mutta sattuivat nyt valmistumaan herkuiksi juuri täksi viikonlopuksi.

Karhunkierros 11.-15.10.2020

Meillä oli suunnitelmissa jo kesällä lähteä parin ystäväpariskunnan kanssa vaeltamaan. Harmiksemme se ei kuitenkaan onnistunut.

Plan B kuitenkin toteutui. Tosin toinen pariskunnista ei mukaamme päässyt. Plan B tarkoitti syyslomaa ja Karhunkierrosta alkaen Sallan Hautajärveltä, aina Kuusamon Rukalle asti. Ajankohtana syysloma ja edessä 82km!

Ajoimme lauantaina 10.10 Rukalle ja majoittuimme Ruka Valley -nimiseen uuteen hotelliin hintaan 107€. Hinnalla sai hyvän kokoisen saunallisen kämpän. Tuo oli loisto valinta. Autot jätettiin hotellin pihaan reippailumme ajaksi.

Sunnuntaina 11.10. starttasimme ravitsevan aamupalan jälkeen tilataksilla, hintaan 90€, kohti Sallaa. Busseja ei enää kulkenut sunnuntaisin, näin myöhään syksyllä. Noin kello 11 olimme jo metsässä.

Alku oli leppoisaa, helposti kuljettavia murskepolkuja ja pitkospuita. Muutaman kerran piti rinkkoja säädellä ja vaatettakin vähentää. Ei nimittäin tuullut yhtään ja kulkiessa tuli kuuma. Oma rinkka tuntui sopivalta, joskin joillain seurueessamme taisi olla muutama liikakilo rinkassa mukana. 

Tämä ei luontoon niin järin hyvin sopinut.

Olimme tehneet 'suurinpiirtein' suunnitelman jo ennen lähtöä. Lähinnä koskien päivämatkojen pituuksia, mutta myös evästaukoja. Jonkun verran käytäntö kuitenkin muovasi kulkuamme.

Pysähdyimme ensimmäisen stoppimme Perttumakosken laavulle, jonne oli Hautajärveltä 6,7km. Rinkasta löytyi nuotiolle makkarat ja kyytipojaksi keitimme kahvit. Itse olin karsinut rinkasta kaiken pois, mitä ilman kyllä pärjäisin. Ilo oli kuitenkin todeta, että ystävillä oli kahviin maitoa mukana. 

Turha paino piti syödä heti pois.

Niin kaunis kanto kökötti laavun penkin vieressä. Vähän harmitti, etten järkkäriä ottanut kuvaamiseen mukaan.

Vasaoja oli toinen pysäkkimme, mitä jo mietimme yöpaikaksikin, mutta meitä houkutti ajatus autiotuvasta Savilammella, joten päätimme kokeilla sinne. Ilta alkoi jo hämärtää, ennenkö viimein pääsimme perille ja iloksemme saimme todeta mahtuvamme tupaan sisään. 

Vasaoja

Kamiinan lämmössä söimme ja nauroimme. Tuskin tuvan muut asukit saivat aivan heti unta, vaikkemme mekään myöhään jaksaneet valvoa. Mahtava päivä oli takana. Kilometrejä tuli noin 16km. Hartioissa ja niskoissa tuntui kiristystä.

Savilammen autiotupa

Maanantaina 12.10. heräilimme ajoissa. Aamupalojen ja -pesujen jälkeen noin kello 10 starttasimme matkaan. Matka kulki riippusiltojen, ja juurakkopolkujen lomitse, osin hyvinkin helppokulkuisessa maastossa. 

Ensimmäinen jalkojen leputus tapahtui Taivalkönkään autiotuvan kohdalla. Savilammelta sinne oli matkaa noin 4km.

Kunnon evästauon pysähdyimme pitämään Runsulammen kauniilla tulentekopaikalla, johon matkaa Taivalkönkäältä tuli noin 8km.

Runsulammen ranta

Oulangan luontokeskus jäi taaksemme, samoin Kiutaköngäs (häh, en löytänyt yhtään kuvaa siitä itseltäni!). Tuota olisi voinut kauemmankin pällistellä, mutta matkaa oli jatkettava.

Haaveissamme oli autiotupa nimeltä Ansakämppä (Oulangan luontokeskuksesta noin 9km). Kanssamme edellisen yön samassa paikassa viettäneet vaeltajat lupasivat varata meillekin paikat tuvasta, mutta valitettavasti sinne asti ei puhtimme tuona päivänä riittänyt. 

Pystytimme siis toiseksi yöksi telttamme, paikkaan nimeltä Merenoja. Matkaa kertyi päivälle noin 16km. Illalla istuimme nuotion loimussa hyvän ruuan ja seuran kanssa. Illan hämärässä huikkasimme kannustukset vielä matkaa jatkaville vaeltajille.. pimeässä ei metsässä kulku tuntunut mielestäni järin houkuttelevalta.

Vanha vanha telttamme, joka palveli hyvin tämänkin reissun.

Iltanuotiomme

Sammuimme tänäkin iltana melko aikaisin. Teltassa, makuupussien ja merinovilla-asujen lämmittäessä, oli yllättävän lämmintä nukkua. Huomasin myös kuinka viisasta oli ollut hankkia paksummat makuualustat tätä reissua varten! 

Tiistaina 13.10. herätys koitti, kun naapuriteltasta alkoi kuulua sipatus. Olikin jo hyvä herätä, sillä päivästä tulisi pitkä. Olisi saatava matkaa etenemään useampia kilometrejä, jotta patikointi voisi toteutua toivotussa tahdissa. Olin itsekseni ajatellut, että koko vaelluksen puoliväli, olisi hyvä saavuttaa aamupäivän aikana.

Aamupalat söimme nuotion lämmittäessä. Tuumimme myös yrittävämme reilusti yli 20km matkaa, sikäli mikäli paikat kaikilla kestäisivät. Orastavaa kipuilua polvissa, oli muutamallakin meistä tuntunut jo edellispäivänä. 

Sieltä päivä nousi.

Vielä ennen matkan jatkumista yrittäjä -mieheni kaipaisi nettiä, koska "Alvi pitää maksaa aina". Sähköpostiin oli siis tullut pian maksettava lasku. Netti oli kuitenkin liian huono maksun suorituksen onnistumiseen..

Eka pikkupysähdys oli Kulmakkopuron tulentekopaikalla. Kaunis pieni paikka, josta en kuvaa itselleni napannut. Nuotiopaikan vieressä lorisi nimensä veroinen pieni puro. Täällä jouduin ensimmäisen ja viimeisen kerran käymään puskapissalla. Tajusin heti sen jälkeen, että olihan sielläkin huussi.. eli reissun vessakäynnit olivat hyvin turvatut. Paperia vain tarvitsi mukana olla.

Kuvan huussi oli kyllä jo ensimmäiseltä päivältä.

Jatkoimme matkaa ihastelen maisemia sen mitä ehdimme. Ansakämppä ei olisi ollut kaukana (n.3km) ja jos olisimme sinne päässeet, olisimme takulla ystäväni kanssa vaihtaneet bikinit päälle ja pulahtaneet uimaan Oulankajokeen. Maisemat olivat kauniit. Tuolla joen rinteiden päällä mieheni sai nettiyhteyden toimimaan ja laskun maksuun. Jihuu!

Maisema alas Oulankajokeen.

Jussinkämppä (n. 8km) tarjosi meille seuraavan ruokailupaikan. Ulkona ripsi muutamia pisaroita, joten sisään oli kiva mennä syömään. Pyrimme pitämään paussin lyhyenä ja aika hyvin siinä onnistuimmekin.  

Pian Jussinkämpän jälkeen koitti tuo ihana puoliväli. Oli siinä leveät hymyt itsekullakin. Jotain oltiin jo saavutettu. Kuvia räpsittiin yksi jos toinenkin, vaikka sinällään tuo kohta metsästä ei järin kuvauksellinen ollutkaan.

Ei, ei meillä oikeasti ollut naamioita mukana. Täytyi vain tuo leveä hymy jollain peittää!

Pysähdyimme auringonpaisteessa juomatauolle kauniiseen rantaan. Osan polvia kolotteli jo kummasti ja siihen liittyen puheissa välähteli mahdollisuus jäädä sittenkin yöpymään jo tuonne. Kohdalla olisi ollut pari kotaa (Ylikota) ja laavuakin. Vielä emme tienneet mitä on edessä, kun päätimme jatkaa matkaa.

Tässä aurinko lämmitti huolella. Maisemia olisi voinut jäädä ihailemaan pidemmäksikin aikaa.

Pähkänäkallio, se oli edessä! Ensin kuljimme kapeaa joenvartta ja pujottelimme kaatuneiden puunrunkojen lomitse, ylitse tai alitse, jokainen tyylillämme. Alkoi nousut ja kunnon juurakot. Aina kun ajattelimme olevamme jo "huipulla" nousimme vielä vähän ja sitten taas laskeuduimme, kunnes taas nousimme. Pimeä alkoi yllättää ja lamput oli kaivettava esiin. Väsy oli ja uskokin koetuksella. Tiesimme, että autiotuvat olisivat nyt liian kaukana. Olisi majoituttava telttaan tai laavuun.

Harrisuvanto aamulla.

Väsynyt nelikko rämpi pikkuisen Karhunkierroksen reitille asti (tuo reitti oli heijastimillakin merkattu), paikkaan nimeltä Harrisuvanto (n. 5km kaikki kartat eivät tätä näyttäneet). Siellä oleva laavu toimi yöpaikkanamme. Nuotion saimme juuri ja juuri aikaan paikalla hyvin vähissä olevilla puilla. Seuraavilla retkeilijöillä ei nuotiopuita enää olisi. Yöstä oli tulossa kylmä. Onneksi ystävillämme oli mukana kevytpressu, jonka miehet virittelivät laavun oveksi. Taisi olla jonkun asteen pakkastakin yöllä.

Matkaa päivälle kertyi noin 22km.

Aamu Harrisuvannossa.

Keskiviikkoaamu 14.10. valkeni meille taas melko aikaisin. Saimme Kuukkelit sekä Hömötiaiset aamupalaseuraksi. Niitä oli kiva katsella samalla, kun puuhailimme aamuhommia.

Matka jatkui täysillä mahoilla ja tasaisilla poluilla. Oli vuorossa reitin helppoa osuutta. Sen huomasi että pienellä Karhunkierroksella oltiin, väkeä oli paljon verrattuna ison reitin väkimääriin. Ystäväpariskuntamme oli vähällä luovuttaa tässä vaiheessa. Parkkipakka olisi ollut lähellä, mutta onneksemme he onneksi jatkoivat kanssamme kääntyen reitiltä ison kierroksen suuntaan. Niin mahtavan iloisia olimme ja olemme edelleen. Meille tämä oli 'kerran elämässä kokemus', joten se olisi ollut kurjaa jättää kesken tai matkaa jatkaakaan ilman heitä.

Jyrävä.

Nyt etenimme vauhdilla. Ystävät ja miehenkin kulkivat särkylääkeen voimalla, joten emme juurikaan pysähdelleet. Edellispäivänä oli reitin rautaiset kilometri (motivaatio- kuten sanoimme) pylväät olleet harvassa, nyt niitä oli onneksemme taas enemmän. Aina kun taakse jäi uusi kilometri, toi se puhtia seuraavaan kilometriin.

Porontimajoella minä ja mieheni pysähdyimme syömään. Oli niin nälkä. Ystävät jatkoivat matkaa. Tapasimme Suomessa jo usean vuoden asuneen Puolalaisen miehen. Saimme siis treenata englannin taitoja. Jotenkin tämä vaellussanasto ei ollut minulla kovin hyvin hallussa. Tällä pysäkillä tapasimme myös taas Kuukkelit. Ne napsivat käsistämme ruokaa, jopa välillä ilman lupaa! Porontimajoen kämpät näyttivät olevan täynnä.

Vattuvaara piti sisällään taas nousua. Muuten edessä oli polkuja, pitkospuita, metsäautotietä ja sen ylityksiä. "Taksitolppia" tai kylttejä jotka kertoivat koordinaatit, mahdollisille kyydin tarvitsijoille. No Näimme myös poron sekä joutsenia, matkalla sinne jonnekin lämpimään.

Olimme päättäneet jättää viimeiselle päivälle noin 11km, joten yöpaikkana oli taasen laavu. Tuolla Kumpuvaaran laavulla oli myös mobiililaitteiden latauspiste. Jos apua tarvitsisi, tuo olisi ehdottoman hyvä juttu. Meillä virtaa vielä oli. Puhelimet kun olivat suurimmaksi osaksi kiinni ja yhdet virtapankit olivat mukana.

Ystävät saapuivat perille ennen meitä ja nuotio oli meitä odottamassa. Mikä voiton riemu olikaan. Taas olimme useita kilometrejä lähempänä päätepysäkkiä.

Nuotion loimussa tutustuimme uusiin ihmisiin, kuten jo matkan aikana aiemminkin. Mietimme matkan turhuuksia eli turhaan mukaan pakattuja tavaroita, jaoimme kalkkisten tyyliin nuoremmille viisauksiamme sekä kannustimme mökiltä "laavullemme" makkaranpaistoon lähteneitä pikkureippailijoita kerryttämään lisää kansallispuisto visiittejä. Oli mukavaa.

Luvassa olisi taasen kylmä yö (luvattiin jopa -5), joten se tiesi makuupussien yhteen laittamista, jotta varmasti tarkensi. Lumihilettä alkoi sadella taivaalta. Taasen olimme pressuoveen hyvin tyytyväisiä!

Päivän matka saldo oli noin 16km.

Viimeinen päivämme metsässä eli torstai 15.10 alkoi valkoisen maan ihailulla. Yöllä oli satanut vähän lunta ja hiljakseen sitä tuli edelleen. 

Söimme aamupalat eli tutut puurot ja leivät (ruisleipä paketti ja oikeaa voita oli loisto eväs) nuotion lämmittäessä. Kuukkelit löysivät meidät tuoltakin..

Käppyrä puu, jostain ylhäältä.

Ystävämme Kuukkeli.

Viimeinen päivä oli täynnä nousua ja laskua. Oli vähän pitkospuitakin, mutta enimmäkseen noita ensin mainittuja. Välillä noustiin portaita, välillä köysistä tukea saaden ja välillä vain kivikkoa pitkin. Niin ja aina ylhäältä piti laskeutua alas. Säät menivät laidasta laitaan. Tuuli, satoi lunta, paistoi aurinko, oltiin sumussa ja taas alusta.

Pakkohan ensilumesta oli lumiukko tehdä ja lähettää kotiin kuva. Nettikin alkoi jo loppumatkasta toimia hyvin.

 

Kaikki maisemat eivät ehkä meille näyttäytyneet, mutta kun sumu ja sade hälveni, oli maisemia kuvattava. Harmiksemme ystävämme kamera otti ilmeisesti kosteudesta itseensä. Kuvat toivottavasti saadaan pelastettua. 

Metsäosiolla tapasimme vielä yhden poron. Kiltisti se siirtyi polulta metsään kakkimaan.

Valtavaaran huippu oli mahtava. Tuuli kyllä kunnolla, että siellä oleva tupa oli tarpeen, vaikkemme me sinne menneetkään.

Ystävämme oli ollut Rukalla ennenkin, joten hänen navigoinnin mukaan suuntasimme hiihtoreittejä pitkin kohti autojamme. Ilman eksymistä sen teimmekin ja noin klo 14 saavuimme onnellisina autojemme luo. Kilometrejä kertyi koko matkan aikana noin 84km.

Hyvä me! 

Vietimme Kuusamon Tropiikissa viimeisen reissumme öistä (hintaan 127€ sisältäen kylpylän). Liottelimme kipeitä jalkoja kylpylässä ja söimme ihan oikeaa ruokaa ravintolassa. Vähän oli vaikeuksia olla moikkailematta väkeä saunassa, altaissa tai suihkuissa. Jotenkin tuo metsien käyttäytyminen jäi isosti päälle.

Vasta hotellilla tuli kunnolla edes korona mieleen, niin rentouttava tämä haastavakin reippailu mielelle oli. 

Kaikille Karhunkierrokselle aikojia suosittelen tutustumaan reittiin huolella. Matkan varrelta löytynee hyvinkin vaihtelevia osuuksia. Toki reitiltä pääsee helposti tarvittaessa poiskin. 

Netti on sivustoja ja blogeja täynnä, joista löytyy kokemusta reitin vaelluksesta sekä tarpeellisista tavaroista. Mitään ylimääräistä en suosittele ottamaan mukaan. Pakkaa ruuat, vaatteet yms. mahdollisimman pieneksi ja tiiviiksi. Pienet muovipussit suojaavat kosteudelta. Juomakelpoista vettä löytyy hyvin (keittämistä toki suosittelen tai ajan säästämiseksi vedenpuhdistustabletteja) ja vesijohtovettäkin mm. Oulangan luontokeskuksesta. Reitti on paikkapaikoin hyvinkin haastava, mutta myös todella helppoja maastoja sisältävä. Se on varmasti mahdollista toteuttaa nopeamminkin, mitä me teimme (eräs vastaantullut reippailija kertoi menevänsä päivän aikana noin 40-45km) tai vastaavasti vielä enemmän pysähdellen ja nauttien, jolloin viisikin yötä metsässä olisi jees. Toki huomioitava on, että mitä pidempään vaellus kestää, sitä enemmän varustusta pitää olla mukana, mikä tarkoittaa automaattisesti lisää painoa.

Esim. tälläistä evästä mutustimme ja liki kaikki ruokamme valmistui vain kiehuvan veden lisäämisellä. Luotto trangia oli mukanamme.

Niin ja jos jotakuta jäi jokin mietityttämään tai haluat lisäinfoa, niin kysy rohkeasti.

Kiitän matkaseuruetta. Hyvin me vedettiin 💕

(P.s. kirjoituksesta löytyy varmasti kirjoitusvirheitä, joita myöhemmin korjailen ja ehkä lisäilen vielä kuviakin, mutta olkoon toistaiseksi nyt tällainen)

Timeout

Tänään oli se päivä kun tarvitsin timeoutin omasta elämästä.

Lenkkikengät jalkaan ja napit korville. Tarvitsin Samun mukaan.

Elämän kaikkia osa-alueita ei voi itse hallita. Jotkut vain kulkevat omalla painollaan. Ympärillä olevat ihmiset tekevät omia valintojaan. Aina suunta ei ole sama. 

Voisi ajatella perheen ja läheisten muodostavan pitsiliinan. Aluksi kuljetaan yhdessä, jossain vaiheessa jokainen alkaa punoa omaa polkuaan. Välillä käydään yhdessä samalla reitillä, kunnes taas polku haarautuu.

Pitääkin haarautua. Ei elämä mene tasaisesti. Eihän pitsiliinakaan näyttäisi miltään jos se olisi joka kohdasta samanlaista. Tarvitaan kuvioita, oli ne sitten säännöllisiä tai säännöttömiä.. 

Toisen tekemää kuviota, ei määräänsä enempää voi määrittää. Väri vaihtuu tai pysyy samana. Joskus haarat eivät palaa yhteen tai liina loppuu kesken.

No tänään mulla oli siis se fiilis, että hetki Samun kanssa auttaa. Siis Haber, hänestä puhun. Toki tapaan häntä vain korvanappien välityksellä. Toivottavasti jokainen löytää oman Haberinsa eli keinonsa selkeyttää ajatuksiaan ja vierelleen oman elämän Samun jonka kanssa livenä asioita pohtia.

Elämä 💕

Tämän olen kirjoittanut jo joitain aikoja sitten. Aiemmin en ole sitä halunnut jakaa. Nyt halusin. 

Haasteeni on voittaa itseni

Seitsemän kilometriä ja reilu 50min. Olen tyytyväinen. Enää en ole luovuttaja.

Jo lapsuudessa koin helpommaksi luovuttaa, kuin sinnikkäästi yrittää uudelleen. Tyydyin olemaan viimeisten joukossa, kun joukkueita liikuntatunneilla valittiin. En halunnut edes juurikaan yrittää, kun tiesin häviäväni. Monessakaan asiassa en ollut hyvä. Kauan tuo olikin minulle ok, kunnes jossain vaiheessa luonto alkoi laittaa minuun potkua. Minusta tuli itseni voittaja. Vieläkään en halua kilpailla muiden kanssa. Itseni haastaminen riittää. Osaan sanoa, jos en osaa ja opettelen niin kauan kuin totean osaavani. "Ei tartte auttaa, minä itte!" Yllättävän usein huomaankin osaavani.

Onnekseni minua ei ole koskaan kiusattu. Monia ystäviäni kyllä. Näinkin kiusaamisen seurauksia jo pienestä lähtien. Kiusaajat löytävät aina syyn. Kiusaaminen vahingoittaa. Oma suojani olivat varmasti isot veljet. Ja se etten piitannut niistä yrityksistä mitä ehkä koin. Kaveriporukastani tuli vahva, selvisimme yhdessä. Pidämme edelleen yhtä.

Toivon onnistuvani kasvattamaan lapsistani myös selvityjiä. Tapahtui mitä tapahtui. Ei kaikkea tarvitse osata, mutta yrittää kannattaa aina ja vielä useasti. Kukaan ei ole huonompi toistaan, vaikka ei joka asiassa samalla tapaa loistaisi. Joskus häviäjä on paras voittaja. Se jos mikä kasvattaa, opettaa astumaan toisen asemaan, olemaan riittävän nöyrä ja laittaa kokeilemaan lisää. Vaikka arvostan yrittämistä yhä uudelleen, ei mielestäni kaikkien pidä olla yhtä sinnikkäitä ja yhtä taitavia. Erilaisuus näissäkin asioissa kuuluu elämään ja on tarpeellista. 

Näihin asioihin liittyy jollain tapaa sekin, että joitain elämä paiskoo enemmän kuin toisia. Kokemukset muokkaavat meitä. Osa selviää vastoinkäymisistä paremmin kuin toinen. Siihen vaikuttaa moni asia. Kenenkään elämää ei kuitenkaan voi verrata toisen omaan. Jokaisen vastoinkäymiset tai onnet ovat jokaiselle omat. Ne tuntuvat isoilta ja aidoilta. Emmekä voi tietää mitä pinnan alla, "kulissien" takana tapahtuu tai mitä aiemmin on tapahtunut. Tuskin kukaan jokaista kokemustaan tuo esiin niin, että kaikki ne tietäisivät. 

Neuvominen on monipiippuinen juttu. Jokainen tarvitsee neuvoja jossain vaiheessa elämäänsä. Osataanko niitä oikein antaa tai vastaanottaa, onkin toinen juttu. Niin ja aina toisen neuvo ei ole se ainut oikea. Mutta ratkaisut voivat hahmottua paremmin, jos neuvoja kysyy.  Joskus paras neuvominen on toisen kuuntelua. Oma mielipide muokkautuu. Ratkaisut tekee jokainen itse.

Arvostan mielipiteitä. Niitä pitää kaikilla olla ja mielestäni on äärimmäisen hedelmällistä kuulla asioista monelta eri kannalta. Mielipiteiden esiintuomisessa on silti hyvä olla varovainen. Liian jyrkät ja ehdottomat, jopa faktoihinkin perustuvat mielipiteet, voivat aiheuttaa voimakasta vastustamista. Itselleni käy aina joskus niin, että vaikka olisikin samaa mieltä toisen kanssa jostain asiasta, voin halutakin olla ihan eri mieltä, jos asiaa tuodaan liian jyräävästi esiin.

Ehkä joku voi samaistua näihin pohdintoihin, joku ehkä ei. 

Kaikki lähti kuitenkin liikkeelle siitä, että eilen illalla juoksin ensin reilut 20min. Sitten ajattelin jatkavani vähän ja vielä vähän kun se kerran sujui. Kohta huomasin, että juoksin enemmän kuin oli tarkoitus. Mutta se on hyvä. On hyvä fiilis. Tämä alkaa olla helppoa.

Zootropoliksen (Disneyn loistava elokuva) viisaus "Kuka tahansa voi olla mitä tahansa". Tuohon lisäsin vielä sen, että "... ja saavuttaa mitä haluaa, mutta ei ole pakko haluta mitään suurta".

Elämä on ihanaa, vaikkei aina aurinko paistaisikaan.