Samos autoillen, osa 1

Vuokrasimme auton Alexandra hotellimme SunCar nimisestä vuokraamosta Votsalakiasta, kokonaiseksi viikoksi. Ensimmäiset neljä päivää käytössämme oli Hyundai i20 ja kolme päivää astetta isompi Hyundai (40€/vrk). Viisihenkiselle perheelle tuo isompi auto kuulosti houkuttavalta!

Nyt jo huomaan, että tuli näettyä ja koettua niin paljon, että pilkon suosiolla tämän viikon pätkän kahtia. Ensimmäisenä siis neljä ensimmäistä päivää tuolla pienemmällä autolla.

Torstai 21.7.22 valkeni kuumana ja tuulisena. Aamu-uinnin jälkeen (tuosta tulikin rutiini, uimaan ja autoilemaan) starttasi ensimmäinen ajelupäivämme ja päätimme lähteä kiertämään saaren länsiosaa. Reittimme kulki Psili Amosin, Limnionasin kautta aina Drakeihin asti. 

Matkalla pysähdyimme rannalla ja mutkittelimme hyvinkin pieneksi kapenevaa hiekkatietä eteenpäin. Lopulta jo vaadin isäntää palaamaan isommalle tielle. Aivan hirvitti millaiseksi tie olisi vielä muuttunut. Maisemat olivat kyllä hiukeita, mutta osin hyvin surullisia. 

Näimme karut palaneet maastot, suuri tulipalo oli saatu sammutettua vain pari päivää ennen matkaamme. Tämä ei ollut toki ensimmäinen kerta, kun palanutta maastoa näimme. Edellisellä Kreetan reissullamme koimme samaa. Vieläkin tunnen sen palaneen hajun nenässäni. Tämä palo oli vaatinut kuolonuhrejakin. Surullista ja kamalaa.

Palanutta maastoa.
Yksi talo näyttää tässä kohdin selvinneen.

Drakei oli viehättävä pieni kylä. Parit tavernat, kirkko, ehkä koulu ja/tai päiväkoti ja paikallista asutusta. Papa, joka oli ilmeisesti oikeasti pappi, houkutteli meidät tavernaansa syömään. Oli jo nälkäkin. Mama teki ruuat. Paikasta oli komeat maisemat alas mereen. Täällä aika oli tuntunut pysähtyvän.

Ravintola Drakeissa.

Maisemat ravintolasta.

Drakein katu

Takaisin päin ajelessa hiukan jännitimme riittäisikö bensa. Ajelimmekin suorinta tietä tankille. Hyvin perille pääsimme. Bensa oli yllättävän kallista (2,329€ litra), mutta ihanaa oli tämä suomenkin menneiden vuosien tapa, työntekijä tankkaa valmiiksi. Myöhemmin huomasimme polttoaineen olevan toisella puolella saarta edullisempaa.

Vielä aioimme Pythagorionin läpi ja lopulta jopa Samoksen kaupunkiin asti Lidlin perässä. Lasten piti näet saada limsaa ja herkkuja. Toki olimme jo kaikenlaista pikku marketeista herkuiksi ja ruuaksi ostaneet, mutta enemmän on parempi, ajattelivat kaikki. Votsalakiassa oli vain pikkuisia ruokakauppoja.

Ilta meni hotellilla zillaillen ja korttia pelaillen. Syömässä piipahdimme Kevinin ravintolassa.

Perjantaina 22.7.22 lähdimme kohti Potamin vesiputouksia. Suosituksen putoksille, olimme saaneet facebookin "Meidän Samos" -ryhmästä.  Nyt reitti kulki mm. Marathokamboksen ja Ag. Theodorin kautta Karlovasiin, jonka läpi Potamiin. Matkalla näimme monia kivoja pikku kyliä. 

Itse Potamin vesiputoukset olivat upeaa nähtävää.  Vaikka tyydyimmekin lopulta vain ensimmäisen putouksen näkemiseen, oli se käymisen arvoinen.

Autot parkkeerattiin tienvarteen, josta jalkapatikka alkoi. Reitti putouksille kulki kallioiden välissä. Vieressä lirisi pieni puro, joka oli kyllä joissain kohti oli melko leveä ja syväkin. Lapset niissä uivatkin. Välillä tuntui kuin olisimme olleet sademetsässä (vaikkakaan kokemusta sellaisesta ei tokikaan ole). Ilman kuumuus, ei tuonne samalla tapaa tuntunut. 

Kallioiden välissä mutkitteleva puro

Puro kasvoi putouksia lähestyttäessä ja lopulta edessämme oli kahlaus/uintiosuus. Jätimme vaatteet kivien päälle ja uimme ensimmäiselle putoukselle asti. Välillä oli niin syvää, ettei jalat pohjaan ottaneet. Isäntä lähti uimareissulle rohkeasti puhelimen kanssa. Onneksi niin, sillä muutoin emme olisi periltä kuvia saaneet. Vanhin lapsistamme turvasi uintiosuudella nuorimmaisemme matkaa, jos toinen ei olisikaan jaksanut uida.

Tästä alkoi uintiosuus. 

Vesi oli varsin viileää, muttei kuitenkaan jääkylmää. Itse meinasin uintiosuuden jälkeen vedessä kahlatessani kaatua kalliota vasten, kun vieressäni napsutteli taskurapu!

Pieni putous.

Portaat tavernaan.

Palattuamme vaatteiden luo, kapusimme hyvinkin heikohkoja ja kapeita portaita ylös kalliolle, jossa oli taverna. Joimme armottomassa helteessä vissyt ja palasimme takaisin. Tästä olisi vielä päässyt joitain matkoja patikoimalla isommalle putoukselle. Sieltä olisi voinut palata putousta laskettelemalla tuolle pienemmälle.

Taverna ja sen terassin vahvat tukipilarit!

Hyvät oli maisemat täältäkin!

Me suuntasimme Karlovasiin uimaan. Ranta oli sataman vieressä. Söimme samalla pienet hedelmäeväät. Banaanit olivat suussa sulavia, niin upean makuisia, että banaanista piittaamattomat lapsemmekin niistä pitivät. Ranta oli pohjoisrannikon tapaan enimmäkseen pikkukiveä. Tuli aivan Kreetan Gerani mieleen. 

Karlovasin rantaa.

Saimme suositukseksi käydä myös Kokkarissa. Karlovasista matkamme jatkuikin sinne. Juustokakkua emme siellä syöneet, vaikka sitäkin oli kehuttu. Söimme pitagyrokset "-kaupungin sykkeessä" hintaan 3,5€ kappale (Grill Lefteris Corner) sekä kiertelimme kauppoja, löytäen viimein myös reissumme uimahärvelit; uimapatjan sekä Angry Birds renkaan. Angry Birds tuntui hauskalta vedolta näin suomalaisittain! 

Kokkarin kaduilla.

Kivalta paikalta Kokkarikin tuntui. Auton sai näppärästi parkkiin pääkadulle, emmekä eksyneet, vaikka kujia sinne tänne poukkoilimme. Selkeästi oli jo isompi paikka.

Kokkarista ajoimme rannikkoa pitkin Samokselle asti. Otimme iltakuvia korkealta alas kaupunkiin ja päätimme tulla tuonne seuraavaksi päiväksi. 

Samos/Vathi ylhäältä käsin. 

Tässä ehti jo aurinko enemmän laskea.

Lidlin ohi ajaessa, oli meidän taas käytävä siellä. Tulimme tutuksi sielläkin lomamme aikana!

Lauantaina 23.7.22 aamupalojen ja uintien jälkeen lähdimme hyvin levänneinä (vaikkakin itikat meinasivat yöunia häiritä) kohti Samoksen kaupunkia.

Matkalla nappasimme leipomosta frapet ja päätimme tsekata kehutun Ormoksen satamakylän sekä Baloksen. 

Baloksen rantaa. 

Ormoksen rantaa.

Molemmat olivat kyllä erittäin viehättäviä kyliä. Balos ehkä vaatimattomampi, mutta ranta oli kyllä kivannäköinen. Ormokseen päätimme tulla joku ilta syömään paikka vaikutti kiinnostavalta.

Tienvarressa myytiin hunajaa. Pysähdyksen lisähoukuttimena oli kuvankaunis hevonen.

Samoksen kaupungissa laitoimme auton kadunvarsiparkkiin hieman kauemmas rannasta. Pian edessämme olikin Jumbo-kauppa, joka veti meidät oitis puoleensa. Löysimme mm. bikinit, joita minä olin jo etsiskellyt useammasta kaupasta. Jumbo oli miniversio Kreetan omasta, mutta kivan  kokoinen silti.

Samoksen Jumbo.

Oli tajuttoman kuumaa, liki +40. Astelimme rantakadulle ja päätimme mennä heti syömään. Zen-taverna tarjosi meille mm. pastitsion, saganakia, salaatteja ja sovlakia. Saganaki oli ehkä reissumme parasta.

Samoksen kaupunkia.

Vatsat täynnä kiersimme kauppoja, joista osa oli kyllä siestan vietossa. Löysimme kuitenkin Pythagoran keksimällä tekniikalla tehnyt kupit. Tarinan kuulimme jo yksi päivä Votsalakiassa eräältä kauppiaalta. Ahneella oli näiden kuppien ansiosta janoisa loppu.

Cup of Pythagoras

Olimme haaveilleet jo ennen reissuamme toisella saarella tai Turkissa asti käymisestä. Nyt kohdallemmee tulikin merimatkoja myyvä toimisto, josta isäntä kävikin yhtäkkiä ostamassa meille päiväreissun maanantaille Turkkiin. Hintaan 39€ (+turistivero 12€) pääsimme Pythagorionista Kusadashiin päiväksi. Ikarialle ja Fourniin matka olisi ollut 40€. 

Jäätelöt maistuivat vielä rantakadulla ennenkö mutkittelimme jonkun puutarhan kautta autolle. 

Puiston koristuksia. 

Maps opasti meitä vanhan Vathyn pikkukatujen kautta ylös. Jossain kohti tiet olivat niin kapeita, että isäntä onneksi suostui palaamaan takaisin isompia teitä etsimään.

Taas meidän oli ohi ajaessa poikettava lidlissä.. nyt alkoi jo vartija näyttää siltä, että ketä nämä joka päivä täällä vierailevat tyypit oikein ovat! Mahdoimme olla epäilyttäviä.

Matkalla kuvasimme maisemia.

Iltauinnit teimme omassa rannassa, kun hotellin allas oli jo kiinni. Edelleen tuuli kovaa. Aallot veivät merelle päin, täytyi olla varovainen. Paikalliset sanoivat, että tällainen tuulen voimakkuus ei ole Samokselle normaalia.

Söimme Votsalakiassa, Kleopatra ravintolassa. Oli jo myöhä ja kaikkea listalla ollut ruokaa ei enää saanut. Tyttöjen bologneset ansaitsivat mielestämme erityismaininnan, muut olivat ihan ok-hyvää.

Su 24.7.22 oli muuttopäivä. Lapset siis muuttivat samaan rakennukseen kanssamme. Yksi huoneisto oli enää huoneidemme välissä. Nyt oli mukavampi ja turvallisempi olla. Aika pian muuton ja uintien jälkeen lähdimme +36 asteen helteestä ilmastoidun auton viileyteen.

Pythagorio oli kohteemme. Auton saimme isolle parkkipaikalle ennen kaupunkia. 

Jo ensimmäinen kauppa veti meidät puoleensa. Siellä myytiin lähinnä keramiikkaa. Myyjä oli todella miellyttävä mies. Kertoi kovista koronavuosista, Samoksen melkein unohdetusta historiasta ja menneiden vuosien merkittävistä ihmistä. Oli mukava kohtaaminen. 

Kiertelimme katuja ja kuvasimme mm. Pythagoraan patsaan ja Blue Streetin. Syömässä kävimme kävelykadulla olevassa pikaruokapaikassa. Satamasta tsekkasimme myös Efesos-laivan lähtöpaikan.

Pythagoran patsas.

Ranta Pythagorionissa.

The Blue Street.

Illansuussa palattuamme Votsalakiaan oli edessä autonkin vaihto. Ravintolaan, Ormoksen kylään, lähdimme siis tuona iltana isommalla autolla.

Ormos viehätti vielä illallakin. Väkeä oli paljon ja sitä myöden tunnelmaakin. Rantaan kyhättiin jonkinmoista esiintymisaluetta ja kun pimeys saapui alkoi musiikki soida. Jotkut juhlat ehkä kyseessä, jos saan myöhemmin selville mikä tuo oli niin täytyy tänne lisätä. 

Mitkä lie festarit.

Auton saimme parkkiin vähän kauemmas "pääkadusta". Meitä jännitti miten sieltä pois pääsisimme, mikäli väkimäärä lisääntyisi entisestään. Parkkipaikka oli ihan rannassa ja sinne ajettiin ikäänkuin "pullonkaulaa". Ajoväylän siis sai helposti tukittua.

Valitsimme ravintolan fiilispohjalta, missä väkeäkin oli paljon. Henkilökunnalta saimme kuulla suomen ylistyssanoja. Suomen metsät ja muut, olivat täällä kuulemma kuuluja. Ravintolan nimeä en harmikseni ylöskirjannut.

Sataman ravintolat iltavalaistuksessa.

Söimme salaattia, giouvetsia (kreikkalainen pastavuoka), gemistaa (täytettyä tomaattia ja paprikaa) sekä zuccihinia (täytettyä kesäkurpitsaa). Hyvää oli. Kissojakin vilisteli paljon, eräs kissa rohkeni jopa hypätä pöytään syöjien lähdettyä. 

Palasimme pilkkopimeässä autolle. Linnunrata loisti kauniina. Totesimme parkkipaikan ajoväylän olevan melkoisen täynnä, mutta jotenkin isäntä tuostakin selvisi ja sai mahdutettua automme sieltä pois. Minulta olisi auto tuonne jäänyt.

Unta ei tarvinnut tuonkaan iltana odotella. Ilma itikoita, yö olisi takulla mennyt ilman yhtäkään herätystä..

... matkakertomus Samos autoillen -jatkuu toisessa osassa.

Kreikka, Samos, Votsalakia

Vuoden odotettu Kreikan reissumme koitti 19.7.-2.8.2022. Laukut oli pakattu ja talovahdit hommattu. Matkaan lähti vielä koko viisihenkinen perhe, kenties viimeistä kertaa näin. Vanhin on kohta täysi-ikäinen ja nuoremmatkin jo kovin isoja.

Matkamme Samokselle, oli ensimmäinen laatuaan. Kreikan aikaisempi kokemuksemme on peräisin Rodokselta ja Kreetalta.

Maanantai illalla (18.7.22.) yhdentoista maissa lähti automme kohti Helsinki-Vantaata, mistä siis Tuin pakettimatkamme lento lähti. 

Saavuimme kentälle neljän hujakoilla. Joka lööppi oli toitottanut kentän ruuhkaisuutta, mutta hyvin joutuisasti saimme lähtöselvitykset ja tarkastukset suoritettua. Käytössä kentällä olivat jo hienot uudet laitteet, jotta takasivat sen ettei nesteitä tarvinnut enää nostaa kassista pois. Itse lento lähti jo 6.40, joten ehdimme tovin kentällä istuskellakin. 

Alkumatkasta kapteeni jo kertoi lentosään olevan meille suotuisa. Myötätuuli vei meidät perille etuajassa. Kapteeni myös "varoitti" Samoksen kentästä. Siellä vallitsi oikeastaan aina tuulinen sää joten loppumatka olisi pomppuinen. Ympärillä oleva vuoristo teki kentältä lisäksi omanlaisensa, eikä Turkin läheisyyskään asiaa ehkä helpottanut.

Itse kärsin kovasta lentopelosta ja tokikin kentän haastavuus oli silmiini jo aika päiviä sitten sattunut. Luotin kuitenkin lukemaani; kuka tahansa kapteeni ei edes tuolle kentälle saa lentää, että kyyditsijä on takulla alansa parhaita ja että lopun pomppuilu on tuolla normaalia.

Niinpä meille sitten kävi, että laskeutuminen onnistui lopulta vasta toisella yrittämällä. Koskaan aiemmin en ole ollut kyydissä kun kone onkin tehnyt uudelleen nousun. Nytpä tuli tämäkin koettua. Elämäni pisimmät hetket, mutta niistä ehjänä selvittiin. Joku lapsista sanoi "kuin huvipuiston vapaapudotus". Joo, sekään laite ei ole mun mieleen.

Meitä lennätti JetTime.

Bussi vei meidät Pythagorion kentältä noin tunnin matkan päähän Votsalakiaan. Matkalla nähtiin jo monenlaisia maisemia sekä hiottiin pitkissä vaatteissamme. Lämpöä näet oli likemmäs 40 astetta, mutta tuuli teki onneksemme kuumuudesta sopivampaa. Itse en toki paahteestakaan valita.

Hotellimme oli Alexandra. Ihan perus huoneistohotelli. Kaksi paikallisenluokituksen tähteä. Tämä taso on meille aina riittänyt. Emme tule lomillamme hotelliin makaamaan, vaan näemme ja koemme mahdollisimman paljon.

Hotelli käsitti kaksi kaksikerroksista rakennusta, joiden väliin jäi pienehkö allasalue aurinkopeteineen. Aikuisten allas oli aika syvä (110-260cm) ja tästä oli erotettu lastenallas, joka sekin oli mielestämme aika syvä (70cm). Piha-alue käsitti lähinnä kulkureitit rakennuksiin ja altaalle ja väylien varrella oli sitruuna- sekä palmupuita ja kukkia. Hotellin vieressä ja takana oli paikallisten asutusta tomaatti- ja munakoisoviljelmineen. Nähtiinpä pihassa aasikin, jonka äänistä kuuli koska oli ruoka-aika. Myös kukko lauloi komeasti aamuvarhaisella.

Päärakennuksen toistesta kertoksesta (altaan puolelta) maisemat vuorille.

Naapurin aasi.

Hotelli sijaitsi pääkadulla. Tien toisella puolella oli heti hiekka/pikkukiviranta ja pieni autovuokraamon parkkipaikka.

Omasta rantsusta.

Hotellin edessä pääkatu, jonka takana vuokraamon/hotellin parkkipaikka ja ranta.

Pientä miinusta hotelli mieleemme kyllä sai. Meillä oli varattuna kaksi huonetta, koska jostain syystä ei isompia huoneistoja enää varatessamme ollut. Varauksen toki olimme tehneet jo vuotta aiemmin. Oliko sitten koronan takia entiset varaukset vieneet nämä huoneet, tiedä sitä, mutta saimme kaksi erillistä huonetta eri rakennuksista. Lapset siis majoittuivat eri talossa kuin me. Vähän tätä yskiskelin ja hotellin omistaja onneksi ehdotti, että kun saman viikon sunnuntaina vapautuisi vieressämme huone, voisivat lapset siihen siirtyä. Ei auttanut, kuin rampata kahden rakennuksen väliä ensimmäiset päivät kuskaten ruokia, rasvoja tai mitä meillä nyt olikaan varattuna yhteiseksi koko porukalle sekä toivoa, että kolmikko hyvin pärjäisi ilman meitä.

Huoneet käsittivät aika pienen parvekkeen, yhden huoneen, jossa oli sängyt, kampauspöytä sekä keittiötaso (jääkaappi, tiskipöytä ja -kaappi) ja yhdistetyn wc&suihkuhuoneen. Nuorin lapsistamme (11v) nukkui varavuoteella, joka oli perus siirrettävä ja kokoon taitettava varasänky. Isommalle lapselle se olisi voinut olla tuskallinen nukkumapaikka. Meidän vanhempien huoneen vessassa ei ollut "ilmastointia" (kanavapuhallinta) ollenkaan, lasten huoneessa oli. Toisesta huoneesta tämä sitten kyllä ilmeisesti hajosi viimeisinä päivinä.

Vanhempien huone.

Vanhempien parveke. 

Lasten eka huone.

Ensimmäisenä päivänä otimme altaalle hotellin pyyhkeet. Näistä meille heti huomautettiin ettei niin saa tehdä. Tästä toki oli respassa lappu seinässä, emme vain olleet sitä huomanneet. Ristiriidan teki se, että myöhemmin lomallamme huomasimme, ettei kaikille tästä säännöstä mainittu. 

Osa hotellin henkilökunnasta oli hyvin jäykkää, ei välttämättä edes tervehtinyt, mutta osa oli kyllä hyvinkin sydämellisiä. Varsinkin siistijät sekä hotellissa toimivan autovuokraamon (Sun Car) työntekijä olivat hyvinkin kohteliaita. 

Respa

Ensimmäiset pari päivää tutustuimme hotelliin sekä itse Votsalakiaan. Uimme, söimme hyvin sekä tepastelimme pääkatua kauppoja kierrellen. Torstaista 21.7.22 eteenpäin meillä oli auto vuokrattuna kokonaiseksi viikoksi. Siitä kirjoitan ihan erikseen postauksen, mitä kaikkea näimme ja koimme pitkin saarta kulkiessamme.

Lisäksi kirjoitan erikseen ainakin ravintolakokemuksistamme sekä loppureissumme päivistä autonvuokrauksen jälkeen. Voi olla, että jostain muustakin. Jää seuraamaan.

Tästä vielä lisäyksenä erityismaininta:

Hotellin WiFi oli huono, mutta toki siitä oli jo ennakkotietomainintanakin, että se toimisi vain respassa. Koimme, että koko saarella oli nettiyhteyksien kanssa välillä ongelmia. 

Pallas-Ylläs 2022

Jo vuosi sitten alkoi suunnittelumme siitä, mihin tämän vuoden vaelluksemme suuntautuu. Myös vaelluskokoonpano hieman muuttui. Edelleen vakilähtijöinä olivat isäntä ja minä sekä ystävämme. Hänen puolisonsa nyt mukana ensikertalaisena.

Alkusuunnitelmissa oli UKK:n kansallispuisto, mutta jotenkin seuruettamme ei tuo suunta (liian läheinen veli Venäjä) vallitsevassa maailman tilanteessa kiinnostanutkaan.

Siispä valitsimme kohteeksi ikäänkuin jatkoa edellisvuoden Hetta-Pallas vaellukselle. Vuorossa oli Pallas-Ylläs ja noin 68km.

Ihan hirvittävästi emme tästä vaelluksesta etukäteen tietoa löytäneet. Väli oli selkeästi vähemmän suosittu, eikä niin hurjia maisemia sisältävä. Aika äkkiä meille selvisi myös yhden lukemani blogin (Kokovartalokommando) "Räkkävaellus" -termi. Mäkäräiset, paarmat ja hyttyset olivat seuranamme koko matkan ajan ja näiden lisäksi tapasimme vain pari vaeltajaa sekä yhden metsähallituksen työntekijän. Ylläksen päässä toki alkoi olla pyöräilijöitä ja yksi hölköttelijä vastassa. 

Tutut jo viime vuodesta; Pallaksen porot.

Lähdimme matkaan Pallakselta tiistaina 28.6.22 klo 10. Pallaksen luontokeskukseen meidät kuljetti edellisvuodesta tuttu tilataksi (Hirsikangas) hintaan 135€/4hlö. Olimme olleet yön Lapland hotels Saagassa (93€, sisältäen kylpylän käytön) Ylläksellä ja täältä siirsimme automme paluumatkan yöpaikkan Lapland hotels Äkäshotelli (hintaan 102€) pihaan.

Olin saanut yön aikana jonkun ötökän pureman käteeni niin että se oli aika pallo. Rystysiä tuskin erotti, mutta kipua ei onneksi ollut.

Sää oli hyvin lämmin ja aurinkoinen ja oli sitä koko reissun ajan. Lämpötilat 24-32 astetta. Aika tuttujuttu jo viime vuodesta, jolloin vaelsimme myös tukalassa kuumuudessa.

Pallaksen luontokeskus oli suljettu,
 joten jatkoimme hetimmiten metsään.

Orava Avenue oli ensimmäisen pikkupätkän nimi ja siitä homma alkoi. Heti alkupäässä olisi ollut Pallaskota ja nuotiopaikka, mutta me päätimme jättää pysähdyksen myöhemmälle. Aika pian selvisikin, ettei välillä ollut samaan tapaan ns. tehtyjä pysähdyspaikkoja, kuten olimme edellisillä vaelluksilla tottuneet. Pyhäjoen kohdalla edessä oli "maalaituri", jossa oli penkit ja komeat maisemat. Uimaankin olisi tehnyt mieli.. Jossain kaukana takana vilahti pari ihmistä, mutta ilmeisesti olivat päiväretkeilemässä, kun sen enempää havaintoja emme heistä tehneet. 

Pyhäjoki.

Kiviportaat.

Ensimmäisen isomman pysähdyksen teimme vähän korkeammalla, useamman kilometrin tarpomisen jälkeen. Kuppikeitto couscoussilla ja herneproteiinijauheella kahvin lisäksi, maistui hyvin. Kuumalla ei juurikaan nälkä tuntunut, mutta syötävä oli.

Matkalla oli hyvin metsäisiä pikkunousuja ja -laskuja ja välillä näimme yksittäisen poron sekä sammakoita.

"Melkein maisemat" -kuten isäntä niitä nimitti, johdattivat meidät Mustakeron autiotuvalle. Täältä löytyi myös pieni puro, josta saimme pullomme täytettyä (reilu 3l, on meillä aina mukana) sekä jääkaappi (kaivonrengas) johon saimme ruuat (sulatejuusto, voi ja meetvursti) kylmään. Kilometrejä tuli noin 13km, taas riippuu mitä uskoo. Jokaisen kello näytti hieman eri matkamittaa eivätkä kylttien kilometritkään aina pitäneet kutiaan. 

Paistoimme hiljakseen nuotiolla (vielä ei ollut metsäpalovaroitusta) eväämme ja päätimme jäädä tähän yöksi, vaikka kello ei ollut vielä juuri mitään. Ensimmäisenä päivänä ei tarvinnut rehkiä. 

Autiotupa oli vanha eikä järin suuri, mutta suhteellisen hyvässä kunnossa, samoin huussi. Tuvassa oli niin yläpeti kuin alapetikin ja päätimme majoittua tupaan kaikki. Se ei ollut ehkä viisasta. Yö oli pitkä, tuskaisen kuuma ja ininää täynnä. Itse tuskin nukuin paria tuntia enenpää, eikä seurueesta kaikki muutkaan. Jotkut toki tuntuivat nukkuvan silti.. pihassa ei ehkä olisi ollut teltoille hyviä paikkoja.

Keskiviikkoaamu 29.6.22 alkoi kuitenkin ihan hyvillä mielin. Teimme jääkylmällä vedellä kastellulla pyyhkeellä pesut ja söimme aamupalat. Matkaan lähdimme puoliyhdentoista maissa.

Suunta kohti Rauhalaa, johon viittojen mukaan oli 7km. Matkalla huiputimme Koivakeron, josta oli kyllä mukavat maisemat. Tuulikin sen verran, että vain paarmat olivat huipulla kanssamme. Maistoimme vähän suklaata (joka oli yllättävän hyvässä kunnossa, kiitos paloittelun ja kunnolla folioon pakkaamisen sekä oikeaan kohtaan rinkkaan pakkaamisen) ja kuivalihaa. Näillä jaksaisi varsinaiseen pysäkkiin.

Maasto ei ollut kovin houkuttelevaa. Kosteaa ja kulki aika matalalla. Ei ollut juurikaan edes "melkein maisemia"

Vähän tuli tälläkin reissulla tehtyä "töitä" (ystävämme on näet työkaverinikin), mutta paljon vähemmän kuin joskus. Suunnittelimme, että perheille voisi tehdä rastiradan luontopolkujen kylttien symbolien merkityksestä. 

Hiki virtasi ja heräsi toive, voisiko Rauhalassa olla oikein uimaranta. Maastokartat mukaan Rauhala olisi Jerisjärven rannalla. Maastokarttaan piti näet tarttua, kun tähän asti hyvin merkitty reitti (oranssit kolmiot) ja opasteet yhtäkkiä katosivat polun tullessa autotielle. Löysimme reitin pian uudelleen. Polku kulki autotien rinnalla aina P-merkittyyn Rauhalan kohtaan (ja siitä vielä eteenpäinkin). Itse Rauhala oli vain levähdyspaikka. Ei kotaa, ei laavua, ei edes penkkejä. Paikalta lähti juuri tehty tie ja seurasimme sitä rantaan asti. Tämä oli ehkä veneenlaskupaikka, mutta me heitimme uikkarit päälle ja pulahdimme veteen. Parasta ikinä! Pidimme myös ruokatauon tässä. Pastacarbonara, johon höysteeksi vähän kuivattuja sieniä sekä couscousia. Nam.

Rauhalan ranta.

Jatkaessamme reittiä eteenpäin, oli jokunen reittimerkki taas kadoksissa..

Juomavesi alkoi olla kaikilla vähissä, mutta luotimme että kosteikkoja kyllä tulee. Edellinen pätkä tuki tätä ajattelua täysin. Yllätykseksemme tien poiketessa taas metsään, olikin maasto nyt hyvin kuivaa. Purojen paikkoja kyllä löytyi, mutta ne olivat kuivuneita. Jännä, miten jano tulee juuri silloin, kun tietää että nyt pitäisi juomaa säästellä. Joku meistä haaveili kylmästä Fantasta, joku oluesta.. taisi puheissa olla sorbettijäätelökin.

Suunta oli kohti Pahtavuomaa, johon oli metsän alkaessa kylttien mukaan 12km. 

Pitkokset viestivät, että joskus taitaa
 tässäkin olla märkää.

Tuon kilometrimäärän lähestyessä loppuaan tuli viimein eteemme uoma, josta saimme vettä. Taivaallinen oli olotila, kun saimme juoda lopun veden pois ja tilalle uudet. Kohta jo ylitimme metsätien, jossa kerrottiin matkaa olevan enään kilometri. Melkein (mutta vain melkein) teki mieli juosta tuo loppuun). 

Perillä Pahtavuomassa tapasimme reissun ekat ja oikeastaan ainoat vaeltajat. He kulkivat samaa taivalta, mutta toisin päin. Vesi olisi niukassa toiseenkin suuntaan, he kertoivat. Onneksi täällä saimme pullomme täyteen. Tulikin juotua heti pian aika reilusti. Me olemme käyttäneet aina puhdistustabletteja, vaikka tosi puhdasta täältä löytynyt vesi on kyllä ollut. 

Söimme nuotiopaikalla iltaruuan ja teimme iltapesut täällä sijaitsevan ämpärin sekä napon avulla. Iso peukku näille tuvasta löytyneille varusteille. 

Yöksi pystytimme teltat. Edellisyön tuskaisuus oli vieläkin mielessä, kun toisen vaeltajat kyselivät miten nukkumapolitiikka järjestettäisiin. Auliisti lupasimme tuvan heille, vaikkakin hekin taisivat jakautua niin, että toinen nukkui teltassa. Kiva oli rupatella ja viettää "iltanuotiota", toki ilman nuotiota, koska oli voimassa metsäpalovaroitus.

Tupa oli täällä vielä pienempi, mutta hyvässä kunnossa tämäkin. Huussi samoin. Maasto oli hyvää telttailuun, joskin kiviä oli jonkin verran.

Unta ei tarvinnut houkutella. Aika äkkiä hiljeni telttamme.

Päivän kilometrit olivat reilut 21-23km, riippuen taas mitä uskoo. 

Torstaina 30.6.22 nukuttiin melko pitkään. Ehkä kahdeksan jälkeen kömmimme teltasta ulos. Minä yksisilmäisenä, joku ötökkä oli purrut poskeen ja silmä ihan ummessa. Onneksi sain ensiavuksi ystävältä allergialääkkeen ja onneksi käsi alkoi olla jo normaalin kokoinen. Mitä tästä opin? No ainakin sen että allergiatabletit mukaan. Ja ehkä senkin, ettei mäkäräisaika ole paras mahdollinen vaellusaika. Lomat on valitettavasti vaan aina samaan aikaan.

Kenttää ei puhelimessa ollut. Laitoin silti kummipojalle synttärionnittelut, menisi perille kun menisi. Pikkupoika jo 21 vuotta!

Aamupalat ja pesut ja matkaan. Kutujärvi olisi kohteemme. Tapaamamme vaeltajat olivat pitäneet paussinsa siellä ja laskimme että kilometrimäärällisesti se olisi aika hyvä meillekin. Jotain 21km luokkaa tulisi matkaa. 

Metsähallituksen mies oli jollain koordinaattien merkkauskierroksella, että kolmas reitillä tapaamamme ihminen oli todellista. Ihana työ hällä!

Nokat kohti Peurakaltiota, johon matkaa 12km. Matka nousisi loivasti pitkän matkaa Äkäskerolle ja laskisi sitten taas. Keron laella nautimme  maisemista. Upeaa. Täällä lönkytteli poro meitä vastaan. Edellistä yksittäisistä emme kuvaa saaneet, tästä kyllä.

Melko pian alas laskettuamme saavuimme Peurakaltion tallikahviolle, joka oli kyllä kiinni. Eipä tuo meitä haitannut. Teimme tässä ruuat ja hetken lepäiltyämme, jatkoimme matkaa.

Pihapiirissä oli majoitusrakennuksia sekä saunoja, palju ja vessat. Kaikki ilmeisesti vuokrauskäytössä.

Kuivaa kangasmetsää. Välillä pieniä kosteikkoja, joissa saimme lentävää lisäseuraa niin paljon, että tahtia oli kiristettävä. Koivunoksat viuhuivat, kun huidottava oli.

Äkässaivon risteyksessä oli myös vesipisteen merkki, joten tässäkin tankkeja täydennettiin. Me popsimme myös loput reissusuklaat pois. Nyt ne olivat jo kärsineet niin, että seuraaville kerroille vastaavat on pakattava vieläkin paremmin tai jopa jätettävä kesäreissuilta kokonaan kotiin. Risteyksessä kävi joku hölkyttelijä. Oli tekemässä pieniä spurtteja alueella, ei varsinaisesti vaeltamassa. 

Kuivahko metsä jatkui edelleen. Polku oli paikkapaikoin niinkin leveä, että vierekkäin mahtui hyvin kulkemaan. Joissain kohti oli ikäänkuin kaksi polkua vieretysten. Vaihtelua letkassa kulkemiseen.

Kilometrimäärät eivät taasen oikein kylteissä mätsänneet. Neljäntien risteyksessä kilometrit samaan paikkaan näyttivät jopa 400m eroa, riippuen minkä polun puolen kylttiä katsoi.

Vähän ennenkö saavuimme Kutujärvelle, oli edessämme silta, jonka alla virtasi kirkasta jääkylmää vettä. Taas pullot täyteen ja osa meistä virkisti oloaan kastelemalla kunnolla päitään. Itse olin jo niin väsynyt, että tepsuttelin jo eteenpäin. Pian edessä olikin kyltti, että Kutujärvelle oli enää vain kilometri matkaa. Ei, en juossut nytkään, vaikka mieli teki. Vähän jo kolotti sinne tänne.

Perillä odotti söpö pieni tupa. Sinne heti ötököitä suojaan. Paikassa oli ihan uudet vessat ja nuotiopaikka. Ystävämme löysivät paikasta joen, johon mahtui uimaan käsipohjaa. Siispä äkkiä sinne. Itse kastelin vielä vaatteenikin joessa. Niin hikiset ne olivat.

Vähän vielä pohdimme, olisimmeko jatkaneet matkaa vielä eteenpäin. Seuraava paikka, Kotamaja oli noin 3km päässä. Asiaa monelta kantilta tuumattuamme päätimme kuitenkin jäädä tähän yöksi, tai edes lepäämään. Ystävämme tupaan ja me telttaan. 

Teimme iltaruuan sulassa sovussa ötököiden kanssa, mutta en tiedä kumpaako suuhun enemmän meni; ruokaa vai ötököitä. Täytti joka tapauksessa hyvin ja olo parantui. Nettiä ei juurikaan ollut, joten kotiin ei viestiä saanut täältä kunnolla heti lähtemään (pari pykälää tuli autiotuvan edessä yhdessä kohtaa).

Ystävämme menivät jo nukkumaan. Minä ja isäntä kuuntelimme vielä Kutujärven sammakoiden kurnutusta ja ukkosen jylinää, ennenkö nuotioton iltanuotio meilläkin sammui. Ukkonen ei onneksi tähän päälle tullut.

Yöllä heräsin siihen, että joku kulkija pystytteli asumustaan. Muuta emme hänestä nähneetkään, aamulla kun heräsimme, oli hän jo poissa. 

Perjantaina 1.7.22 aamu alkoi liki samoin kellonlyömin kuin edellisaamunakin. Syötiin ja pakattiin leiri. 

Matkamme jatkui Kotamajaa kohti ötököiden saattelemina. Aikamoiset olivatkin jo kroppamme ötököiden purujälkien ansiosta. Varsinkin minulla ja isännällä. Onneksi oli hydrokortisonia mukana.

Ihan mukavaa oli maasto majalle asti ja siellä meitä odotti kiva yllätys. Kotamaja oli siis kahvio/ruokapaikka, joka oli auki. Ostimme haaveilemamme vissyt ja limsat. Hinta oli kova, mutta varmasti kohdillaan, jotta tuolla pärjää. Pieni vissy/limsa 4,5€. Omistaja kertoi, että paikka oli nyt ekaa viikkoa auki ja että seuraavalla viikolla aukeavat muutkin, kun väki Ylläksellä lisääntyy. Pyöräilijöitä on liikkeellä, sitten jopa jo ruuhkaksi asti. Vaeltajia suhteessa taas vähemmän.

Sisätilat olivat viehättävät.

Paikka oli viehättävä niin sisältä kuin ulkoakin. Pihassa uudet vessat ja kota. Majoittua ei varmaankaan pihaan olisi saanut, joten hyvä eteemme jatkaneet enää edellisiltana tänne asti. Saimme vinkkejä loppumatkaan. Kolmekin erilaista vaihtoehtoa. Näköalareitti Kukastunturin huiputtaen, lyhyempi ja tasaisempi reitti tai ns. huoltoreitti. Oli tulossa hikinen, 32asteen päivä, joten tottakai valitsimme kuumpimpaan aikaan juurikin tuon näköalareitin korkeine nousuineen.

Nousu ei onneksi ollutkaan niin paha. Aika tasaista nousua, mutta kuuma kyllä. Parin kilometrin jälkeen olimme tunturin laella ja vastaan tulikin jo useampi pyöräilijä. Itse heitin vasta tunturille noustessa lahkeet lyhyemmäksi. Ötökät olivat enää lähinnä paarmoja.

Ylläksen rinteet häämöttävät.

Itsellä oli jo kova energian tarve. Huomaan että mitä kuumempi, sen säännöllisemmin tarvitsi energiaa tankata. Nälkä ei varsinaisesti yllättänyt. Kroppa kaipaisi kunnon ruokaa, mutta sinnittelin reitin loppuun pikkueväiden avulla. 

Viimeiset kilometrit tuntuivat pitkiltä. Tuntui kuin kilometri olisi ollut kaksi. Viimein eteemme tuli kyltti jossa luki Äkäshotelli 2,5km. Itse luin ensin että 25km! Toiset onneksi korjasivat auringon pehmittämän pääni tulkinnan, pian vääräksi. 

Saavuimme hotellille kohta yhden jälkeen päivällä. Kilometrejä takana reilut 11km, riippuen taas mitä mittaria uskoi.

Takana siis noin 65-68km taivallusta, tuhansia ötököitä, hienoja maisemia, mukavia juttuja ja kivoja muistoja. Isoilta itkuilta ja kivuilta säästyimme kaikki. Kiva kokemus, en vaihtaisi pois.

Päivällä jaksoimme vielä kauppaan, illemmalla uimaan ja syömään ja taisipa osa porukasta jaksaa vähän (mutta hyvin vähän) laittaa jalalla koreastikin.

Jounin kaupassa oli käytävä!

Reitille arvosana 7,5/10. Jos olet jo monta paikkaa kolunnut ja jotain uutta on saatava, mene ihmeessä tänne, mutta jos etsit reittiä joka kaikin puolin sävähdyttää, ei se ehkä ole tämä.

Tässä jotain kommenttia vielä reitistä:

• Taukopaikkoja oli harvakseltaan. Edes penkki siellä tai täällä, olisi ollut tarpeen. Kaivoja ei reitillä ollut, joten luonnon vesien varassa oltiin. 
• Reitti oli periaatteessa merkitty ihan hyvin, mutta pari kertaa täytyi turvatua maastokartta -sovellukseen. 
• Muutamat pitkospuita olivat kovasti jo uusimisen tarpeessa, mutta paljon oli jo korjailtukin. Ylläksen pää oli paremmassa kunnossa.

Ja majoituksista.. muuten olivat molemmat hotellit hyvät, mutta Saaga-hotellin huoneessa ei ollut minibaaria. Jääkaappi retkieväille piti kehittää lavuaarista. Molemmista hotelliöistä jäi mieleen kuumuus. Ilmastointia ei ollut..