Albania 2024, Ksamil

Lauantaina 29.6.24. mittari näytti jo heti aamusta +29astetta. Söimme aikaisen aamiaisen ja lähdimme autolla kohti Ksamilia eli noin kolmen ja puolen tunnin päästä Durresista.

Tarkoituksena oli nähdä tuo kovasti kehuttu ja kuvattu Ksamil sekä mahdollisesti päästä snorklaamaan Joonianmeressä lisää.

Maisemia matkalta.

Matkalla autonmittari näytti jo +33astetta, kun pysähdyimme tankkaamaan autoamme. Albaniassa bensa oli samoissa hinnoissa, kun Suomessakin, vaikka muutoin kaikki oli edullisempaa. Kauempana turistipaikoista bensa oli toki hitusen halvempaa. Tankkaaminen kävi kätevästi, kun itse sai vain istua autossa, jopa maksun sai suorittaa ikkunasta käsin. Kaikkialla ei pankkikortti käynyt, joten se piti aina ensimmäisenä asemalla tarkistaa. 

Jäätelön syöjät nappasivat matkalla pikkumarketista herkut itselleen, minä sain paahdettua maissia, mitä melkein jokanurkalla myitiin, kuin hodareita konsanaan. Ostospysähdyksen teimme tien varrella Tepelenessä, mistä paikalliset täyttivät isoja vesikanistereitaan vedellä. Vähän jäi epäselväksi tuliko vesi suonesta vuorilta vaiko pumpattuna lähteestä. Vesijohtovesi ei ole Albaniassa juomakelpoista.

Paahdettu maissini.

Lähestyessämme Ksamilia pysähdyimme kuvaamaan rannikkoa. Meri loisti turkoosin sinisenä.

Joonianmeren hohtoa.

Teimme ympäriajelun Ksamilissa, ennenkö vedimme auton rannan parkkiin. Parkki ei onneksi maksanut, mutta rannan aurinkopedit sitten sitäkin enemmän. Olimme ehkä kuvatuimmalla rannalla, mistä löytyi tuo Hand von Ksamil. Otimme kaksi petiä, joista pulitimme yhteensä 30€.

Keltainen auto!

Teiden varret täynnä autoja.

Turistikrääsää.

Hiekka oli valkoista, kuin pientä betonimurskaa. Aaltoja oli sen verran ettei snorklaukseen ollut parhaat olosuhteet, mutta kyllä sitäkin isäntä ja nuorin tyttäremme tekivät. Itse torkahdin aurinkopedillä ja toinen tyttäristämme luki kirjaa.

Ksamilin vakoinen ranta.

Kaukana merellä kulki isojakin laivoja.

Aallot löivät rantakiviin.

Ksamilin ehkä kuvatuin maamerkki.

Ostimme kaupustelijalta 300leken hintaan kirsikkarasian, joka hupeni tyhjäksi hetkessä. Kirsikat eivät olleet yhtä maukkaita tai isoja kuten Bluen Eyella oli ollut. Lisäksi haimme sapuskaksi isot sämpylät lähellä olevasta kojusta ja kyytipojaksi cocista ja olutta.

Autokojusta ostimme sämpylät.

Siinä se päivä kuluikin rennosti nautiskellen.

Paluumatkalla pysähdyimme Tepelenen kohdalla joen yläpuolella olevassa ravintolassa syömässä. Ruoka oli aivan huippua ja otimme yhteiseksi jaettavaksi useaa eri lajia. Paikka oli muutoinkin viehättävä ja siellä oli niin koiria kuin kissojakin. Yhden kissan omistaja sanoi joutavan meidänkin mukaan. Ruuat maksoivat 3250 lekeä. Vatsat täysinä oli hyvä jatkaa matkaa kohti Durresia.

Komeat maisemat.

Vuorten välissä laaksossa ajelimme kohti Durresia.

Paimenet ohjasivat lammaslaumojaan yöksi suojaan.

Illallisemme.

Nämä olivat herkkuja!

Kisun olisimme saaneet mukaamme.

Ravintolan terassi.

Parkkipaikalla oli istutuksia.

Tie mutkitteli joenvartta.

Aasilla ratsastaja.

Toki hotellille päästyämme piti muiden vielä saada jäätelöä ja pitzaa.. minä jäin jo suihkuun ja nukkumapuuhiin.

Hirvaan kierros, Salamajärvi

Salamajärven kansallispuisto on pyörinyt vaellussuunnitelmissamme jo useamman vuoden ajan jo pelkästään sen läheisyyden vuoksi. Suunnitelmista huolimatta isompia vaelluksia on tullut toteutettua lähinnä Lapissa (Iso Karhunkierros 2020, Hetta Pallas 2021, Pallas-Ylläs 2022. Niiden matkakirjoitukset löytyvät myös tästä blogista) ja ystävien kanssa. Viime vuonna isompi vaellus jäi kokonaan väliin. 

Tänä kesänä 58km:n Hirvaan kierros tuli viimein toteutettua ja tällä kertaa starttasimme matkaan isännän kanssa kaksin perjantaina 19.7.24. iltasella. Kotoa lähtöpaikkalle oli vain reilu tunti matkaa.

Olimme Koirasalmen luontotuvalla n. klo 19 illalla ja jätimme automme sinne parkkiin.

Ensimmäisen päivän matka ei tarvinnut olla pitkä, vain sen verran ettei matkaa itse pääreippailupäiville tarvinnut roimia määriä ajatella. 

Hirvaankierros oli merkattu sinisillä täplillä.

Kävelimme pienessä tihkusateessa alkumatkan, mutta siihen matkan sateet sitten jäivätkin. Maasto ylätti jo heti alkujaan, ei valmiiksi tasoiteltuja murske polkuja (tai oli vähän) vaan juurakkoista ja kivikkoista polkua. Näitä olen kaivannut enemmän lapin isommilla reiteillä. Usein reitit on tehty valtavien kulkijamäärien vuoksi helposti kuljettaviksi, luontoa säästäviksi. Välillä reitillä toki oli pitkospuita, mutta niitäkin oli koko matkan aikana suhteellisen vähän. Ehkä olin mielessäni ajatellut reitin tasaisemmaksi kun reitistä puhutaan pitkospuiden ystävien taivaana.

Maisemat melko pian lähdön jalkeen.

Polut olivat kivikkoisia ja juurisia.

Metsässä köllötteli otus.

Rakkakivikkoja oli paikkapaikoin paljonkin.

Jotkut vesien väylät näyttivät tältä.

Pitkoksia.

Osa reitistä kulki kansallispuistossa,
 osa sen ulkopuolella.

Saavuimme illansuussa n. klo 22 leiripaikkaan Sysilammelle, jossa paistoimme nuotiomakkarat iltapalaksi. Saunaankin olisimme päässeet, kiitos siellä vuokratuvassa yöpyneen rentoutujan. Olimme kuitenkin valmiita käymään yöpuulle jo pelkän iltauinnin jälkeen. 

Maisemat Sysilammelle saavuttuamme.

Ja hiukan myöhemmin, kun usva alkoi nousemaan.

Sysilampi oli hyvä paikka leirityä kaivon, vessojen ja juuri uimapaikankin takia. Teltallekin löytyi paikka suhteellisen hyvin. Ensimmäisen päivän matkaa kertyi n. 10km. 

Teltassa ei unta tarvinnut houkutella, mutta aamuyöstä heräilin kyllä lintujen teltan ympärillä riehumiseen. Yhdessä vuokratuvista oli yöpynyt lapsiperhe, jonka jo isommat lapsetkin pitivät melkoista meteliä aamusella.  

Lauantai 20.7.24. 

Söimme hyvin rauhalliseen tahtiin, peristeiseksi vaellusevääksi muodostuneen aamupalamme, eli puuron ja leivät kera kahvikupposen. Tiskasimme, purkasimme leirimme ja lähdimme matkaan n. klo 11.30.

Aamupalalla 

Matkalla syötiin lakka jos toinenkin.

Metsät olivat pullollaan lakkaa ja mustikoita. Niitä jämähdimme aina silloin tällöin syömään. 

Pitkälahdessa istuimme hetken hyttysiä paossa autiotuvassa. Kuumassa helleilmassa hyttyset eivät olleet mukavaa seuraa. 

Matkalla Pitkälahdelle.

Pitkälahden autiotupa.

Pitkälahden autiotupa.

Isomman tauon pidimme Ahvenlammella laavulla. Söimme retkiruokamme (lämminkeittokuppimme, jotka höystimme coucousilla ja herneproteiinijauheella) ja pidimme pienen lepohetken. Taisipa isäntä sillä oikein torkahtaakin.

Matkan maisemia.

Ahvenlampi.

Yksi ylityksistä.

Saavuimme illan suussa Valvattiin, jossa oli myös kaivo. Täytimme juomapullomme, jotka olivat lämpimän päivän jäljiltä jo aika tyhjät. Pidämme mukana vettä noin 2-3litraa/hlö päivää kohden. Olimme ajatelleet tuota Valvattia mahdollisena seuraavan yön leiripaikkana, mutta sen ympäristö oli niin pitkää heinikkoa, että jatkoimme matkaa Vähä-Valvattiin asti. Päivälle tuli kilometrejä n. 20.

Vähä-Valvatti.

Vähä-Valvatissa tapasimme myös edellisyön Sysilammella yöpyneet kanssa vaeltajat. Muutamat sanat heidän kanssaan vaihdettuamme sytytimme iltanuotion ja söimme iltaruuan (pinaattipastaa piripirioliiveilla ja marinoiduilla kesäkurpitsoilla höystettynä) ja kävimme heidän vinkkaaminaan uimassa ennen nukkumaan menoa. 

Vähä-Valvatista löytyi laavu ja vessat.

Nukuimme varsin hyvin.

Sunnuntai 21.7.24.

Heräilimme kaikessa rauhassa ja söimme tutun aamupalan. Tiskasimme ja purimme teltan niin, että starttasimme matkaan liki samaan aikaan kuin edellisaamunakin eli n. klo 11.30. Kanssa vaeltajamme jäivät vielä omiin puuhiinsa.

Matka mutkitteli metsäpolkua, osin vedenrajaa hipoen. Sammakkoja näkyi paljon.

Sakke the sammakko.

Lehtosenjärven laavua lähestyessämme pitkoksia oli aika paljon ja nitä oli mukava kävellä ihan sukkasillaan. 

Taasen pysähtelimme marjoja syömään.

Lehtosenjärven laavulla pidimme pienen paussin.

Jossain kohdin matkaa tulimme laavulle, josta oli pariskunta koiran kanssa lähdössä. He huikkasivat taaksepäin jo eteenpäin mennessään että heiltä jäi pieni nuotio jota saisimme hyödyntää. No mehän emme olleet tuohon jäämässä, joten sammutimme vähän harmissamme tuon nuotion. Olisivatkohan vain jättäneet sen palamaan? Taisimme sattua sattumalta paikalle.

Piensääksjärven rantaa.

Isomman pysähdyksen pidimme Piensääksjärven varaustuvan ympärillä, jossa oli myös kaivo. Vessat olivat tuolla lukossa, mutta mukavuutta lisäsi laituri, josta pulahdimme uimaan. Päivä oli aika kuuma, joten vilvoitus tuli nytkin tarpeen.

Luottovehkeet tiskaukseen. Tiskiaine pikkuisessa suihkepullossa ja puinen tiskiharja.

Piensääksjärven varaustuvan edessä pidimme tauon.

Lepotauolla.

Söimme ruuan (tonnikalaa ja nuudelia) ja pidimme lepohetken. Isäntä taisi tuollakin nukahtaa. Lepohetkemme loppupuolella edellisyön samassa paikassa viettäneet vaeltajamme saapuivat samalle paikalle ja kävivät myös vilvoittautumassa järvessä. Me jatkoimme matkaa. 

Matkalla seuraavalle etapille.

Joki maisemaa.

Monia kulkijoita emme matkalla tavanneet, mutta lepopaikalta tavaroitamme kootessamme ohi marssi pitkin askelin yksi harvoista kulkijoista. Tuon kulkijan myöhemmin näimmekin. Hän oli pysähtynyt syömään erään sillan kupeeseen. Kertoi tulleensa jo aika matkan ja jatkavansa vielä siitä n. 10kilometriä eteenpäin.

Meilläkin oli liki sama suunta ajatuksena. Tai oikeastaan olimme ajatelleet jäädä Talviahon tulentekopaikaan (josta kyllä luimme ettei sitä enään ylläpidetä), josta olisi jäänyt viimeiselle päivälle n. 7km:n matka talsittavaksi. Tuo mies taas oli ajatellut Pyydyskoskea yöpaikaksi.

Jossain kohdin mies saavutti meidät ja tuumasimme ehkä näkevämme myöhemmin. Hänellä oli rautainen kunto!

Itse huomaismme edenneemme vain n. 3km kahdessa tunnissa. Pysähtelimmekö todella niin paljon marjoja syömään?! 

Saavuttuamme Talviaholle, totesimme ettei siellä ollut enää mitään. Yksi penkki ja pieni pöydän tapainen. Istahdimme siis ja jatkoimme mekin matkaa.

Saavuimme Pyydyskoskelle n. klo 23 aikaan illalla. Oli jo aika hämärää. 

Näimme että joen varrella oli jo teltta pystyssä ja oletimme tuon tapaamamme vaeltajan olevan siellä. 

Söimme ruuan (pastaa ja tonnikalaa) ja pystytimme teltan. Jossain kohdin iltaa rannalta kuului huuto "Ei sinne". Vähän tuli spuugi olo, kun mietimme kelle tuo mies yksin huutaa. Olin jopa ajatellut lähteväni yksin tälle vaellukselle ja niin jos olisi käynyt olisin tuossa kohdin hyvinkin pakata teltan takaisin rinkkaan ja jatkaa matkaa.

No asiaa ihmeteltyämme teimme iltapuuhat ja menimme nukkumaan. Matkaa päivälle tuli n. 24 km.

Maanantaina 22.7.24. heräsimme n. klo 9. Teimme aamupalat ja pakkasimme teltan. Niin paljon yhdessä kulkeneena nämä eivät meiltä kauaa aikaa vie. Toinen alkaa aina tehdä toista hommaa mitä toinen. 

Pyydyskoski aamulla.

Samalla kiinnitimme huomiota tuohon joen varressa olevaan telttaan. Luulojemme vastaisesti, siellä häärikin pariskunta eikä yksinäinen miesvaeltaja ja heillä oli mukanaan koira. Eli iltainen ihokarvoja nostattanut huuto olikin kuulunut koiran omistajalle!

Tapaamamme yksinäinen miesvaeltaja oli siis kulkenut reitin jo edellispäivänä loppuun. Hurja oli tuon kulkijan kunto!

Matkaa jäi enää taivallettavaksi n. neljä kilometriä ja ne taittuivatkin melko sutjakkaasti loppuun. Edelleen popsimme mustikoita, rinkka selässä kun niitä oli yllättävän helppo poimia, varvut olivat polkuihin nähden melko korkealla eikä kyykistellä juurikaan tarvinnut.

Mustikka jos toinenkin.

Kivikot jatkuivat.

Koirasalmen luontokeskus.

Ja pieni myymälä.

Osa loppumatkasta oli alkureitin kanssa samaa polkua eli päättyen parkkipaikalle luontotuvan pihaan.

Saavuimme Koirasalmelle n. klo 12, takana n. 4km ja yhteensä 58km.

Oli hieno reitti, voitti mennen, tullen ja palatessa Pallas-Ylläksen välin. Kannatti kokea ja eikä tarvinnut matkustaa Lappiin asti.