Säröinen, vahvalla liimalla liimattu.

Kuvalla huomio. Tampereen Tallipihan suklaapuodin konvehteja.

Joka kerta kun alan kirjoittaa paljastan jotain itsestäni. Kuinka hyvin tunnet minut?

Seuraavan aiheen käsittely tai siitä kirjoittaminen, on vaatinut kovaa työtä. Ajatus työtä. Olen kirjoittanut ja poistanut, kirjoittanut ja poistanut.

Asiaan.

Vahva ihminen. Kerran jos toisenkin olen kuullut kutsuttavan itseäni sellaiseksi. Minä, joka liikutun pienestäkin asiasta. Ääneni sortuu herkästi. Koko kroppani tärisee. Minäkö vahva?

Toisaalta ymmärrän mistä vahvan ihmisen -leima juontaa juurensa. Kerron mielipiteeni, puolustan toisia, rohkenen kyseenalaistaa ja ehdottaa muutosta. Vaikka kroppani reagoikin minulle joskus niin 'ei mielekkäällä tavalla' -toimintaani, en peräänny, olen valmis heittämään itseni kehään. Mottoni on jo pitkään ollut "Harmittaa kun sanon, mutta harmittaa vielä enemmän jos en sano". Takana päin on turha vatvoa, jos ei suutansa edes avaa. Näin ajattelen.

Keskustelu ja jokaisen kannan kuulluksi tulo, on se mitä usein haluan saavuttaa. Toki haluan rohkaista jokaista tekemään samoin. Sanomaan asiansa itse. Monesti asia otetaan todemmin, kun jokainen puhuu itse omalla suullaan. Viestin viejä/tuoja usein tuomitaan eikä asian sisältöä ehkä oteta yhtä vakavasti.

Mikä sitten tekee ihmisestä vahvan? Jotain edellä mainituista vaiko se että selviät. Tuli vastaan mitä tahansa, selviät. Eikö jokainen aina selviä, tavalla tai toisella? Voiko vahvuuden määritellä tästä? Monessa keitossa keitetty. Näkeekö sisinpään mitä arpia ihmiselle on jäänyt tai moneenko kertaan on itsensä pirstaleista kasannut? 

Vahvasta tulee mieleeni jotenkin kova kuva. Mutta jossain vahvan ihmisen määritelmässä luin kyllä sellaisen ihmisen olevan myös empaattinen ja toisia ajatteleva. Sellaisena kyllä haluaisin ajatella vahvan ihmisen näyttäytyvän.

Joskus vahvakin sortuu. Eräs vuosia sitten tapaamani ihminen minulle sanoi "Et olisi kestänyt, olisit luhistunut. Minä kestin". Tuo ihminen osasi lukea minua ällistyttävän hyvin. En ehkä olisikaan samaa kestänyt. Omassa osassanikin oli kestämistä. Toki viimeinen kommentti paljasti sanojansa narsistisen puolen. Sai lyötyä lyötyä. 

Ehkä vahva ihminen ei yritä muuttaa koko maailmaa, vaan itseään. Muuhunhan ei kukaan muu loppu viimein voi vaikuttaa.

Lähiaikoina olen kuullut vahvuudestani melkein kyllästymiseen asti. Ei sanojat sillä varmasti mitään pahaa tarkoita. Itse koen vain itseni vahvuuden sijaan sisimmässäni kovinkin haavoittuvaksi, jopa heikoksi. Ehkä olen ennemminkin sisukas, periksi antamaton.

Vuodet ovat muokanneet minusta tälläisen. Aika ajoin murrun, luhistun. Se tekee minusta minut. Säröisen, vahvalla liimalla korjatun..