Huikea miniloma

Elettiin vuotta 2020 marraskuuta, kun veljeni ilmoitti, että he viettävät häitään tammikuussa Levillä.

Siitä alkoi sitten minilomamme suunnittelu. 

Varasimme mökin kahdeksalle hengelle perjantaista sunnuntaihin. Majoittuisimme vanhempieni ja toisen veljeni kanssa yhteiseen mökkiin.

Ennen h-viikkoa, vastusti kovasti. Isän verenpaineet huutelivat taivaissa. Pakkanen paukkui. Ja olipa pelättävänä tuo koronakin. 

Lähtöaamuna mittari huiteli pakkasennätyksiä ja näin ollen, ei automme webasto meinannut jaksaa edes käynnistyä. Lopulta sankarini sai sen toimimaan ja auton käyntiin. Matka kohti Leviä alkoi reilut puolituntia myöhässä.

Takapenkkiläiset, nuorinta lukuunottamatta, simahtivat heti. Onneksi niin, sillä alkumatka oli matkan osuudesta pisin! Ensimmäisen sadan kilometrin aikana auton moottorivalo syttyi palamaan useaan otteeseen, kone sammui ja saimme jännittää jatkuisiko matkamme kumpaan suuntaan, kotiin vai Leville ja kumpaan vain, niin millä se jatkuisi!?

Pakkasen hellittäessä alkoi autokin toimia. Kokkolan -16 tuntui jo kesältä. 

Matkan kaukaa kauemmas kesti mapsin mukaan reilut 8,5 tuntia, mutta kyllä siinä liki kymmenen tuntia meni. 

Mökki oli hyvin kotoisa ja riittävän tilava yläkerrassa makuuhuone, wc ja parvi. Alakerrassa makuuhuone, sauna, pesuhuone ja tupakeittiö. Pihassa oli vielä kotakin, jota toisena iltana veljeni testasi. 

Molempina iltoina tuli saunottua ja syötyä hyvin. Lauantaina kiersimme aikuisväellä Levin turistikaupat ja meidän perhe testasi Levin mäet. Ensimmäistä kertaa talvella Lapissa, niin olihan se testattava. Toki siniset mäet olivat meille riittävät. Kallista huvia, mutta niin elämä on. Kerran täällä eletään. Nuorimmasta tuli varsinainen vauhtihirmu. 

Ehdimme juuri ja juuri häihin, mikä oli siis reissumme päätarkoitus. Laskettelukamat nurkkaan ja meikit kasvoille. Olimme Marian kappelissa noin seitsemää minuuttia ennen vihkimisen alkua.

Kun morsian asteli sisään kappeliin, herjasi puhelimeni kuvien tallennustilan vähyyttä! Ei nyt, ajattelin ja suoritin välittömästi kuvien poistoa. Niitähän minulla on tunnetusti paljon.

Tilaisuus oli kaunis. Lyhyt ja kaunis. Mies sai vaimonsa, vaimo sai miehensä. Lapset istuivat kuin kirkonpenkissä, niin meidän kuin heidänkin omat. Onnen kyyneleet sain pidätettyä ihan viimeiseen kappaleeseen asti sisälläni. Vasta kun Johanna Kurkelan Rakkauslaulu (toki Kurkela ei ollut paikalla, vaan joku muu suloääni laulun lauloi) kajahti ilmoille, en voinut kyynelvirralle mitään. Siinä he seisoivat, kaksi rakastunutta. "Kaksi niin hehkuvaa ja kaunista saa, kirkkaana loistaa.. " Heillä on jo paljon takana, mutta toivottavasti vielä enemmän edessä ja toivon nimenomaan, että iloista sellaista.

Kuva Mariankappelin edestä.

Vieläkin kuulen korvissani veljeni sanat "Olen onnellinen". Niin minäkin ❤. Reissumme oli täydellinen. Ja olin niin iloinen, etteivät alun vastoinkäymiset saaneet estettyä meitä pääsemästä juhliin. Koin tuon hetken kunniana, kun saimme olla sitä seuraamassa.

Viimeinen aamumme Levillä sujui mökkiä siivoten. Vanhempani ja vanhin veljeni lähtivät vähän ennen meitä. Meidän perhe nimittäin suuntasi vielä gondolihissillä Levin huipulle ja sieltä Joulupukin talolle. Joulutarina -elokuvan Nikolaksen eli Joulupukin mökki, on ollut haaveenani nähdä livenä paitsi loisto elokuvan, mutta myös sen kuvauksellisuuden takia. Ja kyllä kannatti käydä. Se oli juuri niin upea, vaikka ehkä vähän pienempi, kuin oletin. Ja ne maisemat!

Tähän oli hyvä päättää minilomamme. Mieli on hyvä, onnellinen. Alla vielä kuva Levin huipulta.

P.s. Mahtavaa pystyä matkailla Suomessa. Moni matkailualanyrittäjä on pulassa tällä hetkellä. Mutta oltiin sitten missä tahansa, on kaikki hygieniaohjeet ja rajoitukset muistettava.