Negatiivisuudesta positiivisuuteen

Ilman pahaa, ei voi olla hyvää. Ilman negatiivisuutta ei voi olla positiivisuutta. Näkökulmaan voi vaikuttaa, vaikkei kummassakaan mitään pahaa ole. Tarvitaan molempia, jotta sen toisen puolen voi nähdä. Pidemmän päälle liika negatiivisuus on raskasta. Siksi kannustankin olemaan enemmän positiivisuuden puolella. Piilossa on takulla jotain hyvää. Se pitää vain löytää.

Olen kauan haaveillut seesteistä elämästä. Sellaisesta missä ei ole isompia kiireitä ja jossa voi läsnä olla jopa tylsyys!

Seesteisen elämän tavoittelu alkoi jo ennen koronaa. Siinä jossain määrin olimme jo onnistuneetkin. Mutta tämä maailman ja Suomen tautitilanne on rauhoittanut elämää entisestään, eikä tarvitse potea huonoa omaatuntoa, jos jossain ei ole ehtinyt hetkeen käymään.

Arki-illat ovat täyttyneet ulkoilusta ja tulevien retkien suunnitellusta. Toki illoissa on läsnä myös koululaisten asiat, wilma-viestien lukemiset sun muut. Välillä ne ovat olleet kuormittaviakin.

Nyt on saunottu useammin, luettu, leivottu, siivottu ja retkeilty. Itse olen jopa ehtinyt ja jaksanut ommella.

Mökkiprojekti etenee. Saunamökin alta on nyt tarvittavat puut kaadettu ja kunhan kelirikko on voitettu, alkaa tien ja pohjien teko. Muutoin hommat olisivat jääneet vasta syksyyn. Nyt salina on toiminut tuo tontti. Ja hei, mulla on pinkki-raitaiset työhanskat!

Tässä yksi osa "punttisalistamme".

Tämä vuosi oli koronan tuloon meidän kannalta ehkä kurjin vuosi. Moni juttu on peruuntunut ja peruuntuneista jutuista eniten harmittaa tekemättä jääneet ja jäävät reissut. Tänä vuonna näitä juttuja olisi ollut enemmän kuin muulloin on ollut.

Jos tauti olisi tupsahtanut vasta ensi vuonna olisi saunamökki projekti jo voiton puolella, meillä paikka missä haaveita toteuttaa ja ennenkaikkea se, että tämän vuoden reissut olisi onnellisesti taputeltuna muistojen pankkiin.

Haluan tarkastella tätä tilannetta kuitenkin enemmän postiviivisesta näkökulmasta.

Pariisin reissu toteutettiin kotona. Lapset lähtivät suunnitelmien muutoksen myötä tuolle reissulle mukaan. Osa oli kyllä sitä mieltä että olimme Kyproksella.. jos haluatte voin tuosta kertoa joku kerta lisää.

Tyttäreni teki minulle korvistensäilytystä
varten Eiffel-tornin.

Postiviivista on ollut tämä kiireettömyys ja yhdessä oleminen. Raittiiseen ilmaan ei ole vielä kyllästytty, vaikka kengät ovat kyllä olleet kovalla kulutuksella. Kilometrejä on tullut satoja ja ihanaksi yllätykseksi saimme lahjakortit työpaikalta juurikin kenkiin! Uudet todella jo tarvitsen.

Näet oikein, näitä on korjattu ilmastointiteipillä. Uudet siis todella tarvitsen. Rakastan kyllä ajatusta siitä, että tavarat käytetään loppuun ennenkö uusia hommataan.

Lapset ovat oppineet entistä paremmin laitteiden käyttöä, ruuanlaittoa ja muita kotitöitä. Täällä missä me asumme, ei kouluruokaa kaikille tarjota, joten lapsemme ovat itse huolehtineet arkilounaiden teosta. Nuorin kerran viikossa ja isommat pari kertaa viikossa. Ja toki iän mukaan on ruokalajitkin valikoituneet. Isot tekevät jo melkein mitä vain.

Yhteistyötaidotkin ovat kehittyneet. Itse kullakin. Hermot ovat olleet koetuksella, mutta joka kerta on ollut hyvä huomata, että taas jotain opittiin. Mitään ei ole kotona myöskään hajonnut. Se laskettakoot positiiviseksi seikaksi, kun samojen seinien sisällä yhdessä toimitaan ja tunteet voivat aika ajoin tehdä isoakin liikettä. Nyrkkeilysäkki hommattiin yhteen huoneeseen ja välillä siitä kuuluu kova pauke..

Kevään kukkasten kasvun seuraaminen on ollut ihanaa. Niitä nähtävästi minäkin osaan hoitaa. Koska niille ei tarvitse tehdä mitään. Lisäksi olen innostunut "viherpiipertäjän" (kuten niitä itse kutsun) hommistani, mutta niistä vasta myöhemmin lisää. Kasvuun nekin kuitenkin liittyvät.

Nyt on aikaa suunnitella. Kesän Espanjan reissu jää varmasti sekin kokematta, mutta ehkä sen voi tässä tilanteessa korvata samaan tyyliin kuin Pariisinkin.

Ensi vuodesta tulee kiireinen. Jos ei uusia tautia puske.. Silloin takulla lähden (viimeistään) ulkomaille, enkä tiedä kauanko olen tai montako reissua teen tai teemmekö ne porukalla! Uusi Euroopan rundikin pyörii mielessä, toki Lappikin taas houkuttaa..

Mutta nyt täytyy mennä, vappumunkit odottavat paistajaa. Ihanaa vappua kaikille jo etukäteen.

Reippailua Lapualla ja Härmässä

Kalliomaanpolku-Piispanpolku toimi lämmittimenä. Lämmittimenä sille, että pääsiäisenä tepastellaan enemmän.

Lähdin töiden päälle tyttöjen kanssa ihan kotikonnuille eli Lapuan Simpsiölle. Tarkoitus oli käydä vähän reippailemassa, virittäytymässä tunnelmaan lomaa varten.
Tytöt halusivat kuitenkin toisin. Halusivat lähteä vähän pidemmän kaavan mukaan ja niinpä pienen alkulämmittelymän jälkeen valitsimme reitiksi yllämainitut polut. Kilometrejä kertyi kaiken kaikkeaan 8km.

Heti alkuun, tytöt kastelivat perinteen mukaan kenkänsä. No niillä mentiin. Varusteita ei ollut matkassa. Aurinko kuitenkin paistoi ja siitä tuleva fiilis johdatti meitä eteenpäin.

Ohitimme Rytilammen ja sen laavun. Väkeä ei liikkeellä näyttänyt nyt muita olevan. Emme jääneet paikalleen vaan jatkoimme matkaa.

Metsä muuttui valtavan kauniiksi kiviseksi, jopa kivilohkareiseksi maastoksi. Paikkapaikoin oli vaikeakin kulkea, lenkkarit olisivat olleet tässä maastossa paremmat, mutta välillä taas luvassa oli lunta ja jäätä, jolloin omat kenkäni eli varrelliset nastakengät olivat kyllä paikallaan.

Nuorinta ihmetytti lenkin varrella olevat taulut. Onko metsänpeikkoja olemassa? Miksi on pitänyt olla pyöveli? Näistä asioista tuli jälleen kerran juteltua. Menneinä aikoina maailmassa ovat vallinneet taikausko ja eräänlainen julmuuskin. Molempia löytyy kyllä edelleen, mutta niiden ilmenemistavat ovat erilaiset.

Osa poluista oli luonnonsuojelualueella eli kaunista kuvattavaa löytyi!

Prännin patikka, Ylihärmä 

Pääsiäisen muuttuneiden suunnitelmien myötä olimme päättäneet lähteä omalla porukalla pidemmälle patikoinnille.

Reitiksi valikoitui Kauhavan Ylihärmän Prännin patikka, joka käsitti noin 20km:n lenkin vaihtelevassa maastossa.

Lähtö tapahtui Yli-Luoman kodalta ja kulki pellon yli metsään. Kauhavan seurakunta oli tehnyt metsään, aikaa mukaillen, Toivon polun. Sillä pääsi halutessaan hiljentymään vielä syvemmin.

Alkumatkalla talsittiin Rannanjärven jalanjäljissä. Täällä sitä on sitten kukkoiltu niin, että se kuolemaksikin koitui.

Reitti kulkipeltojen ja maatilojen välissä. Se oli toki nopea kulkuista, mutta ei niin kaunista maisemaltaan, ainakaan näin kevään kura-aikana.

Kuulimme eräältä isännältä, joka oli tilallaan kettuja hoitamassa, että väkeä on ollut viime aikoina runsain joukoin liikkeellä. Vielä ei muita näkynyt. Sama isäntä kertoi kohta alkavan kunnon maisemat, eikä puhunut palturia tuo mies.

Edessä oli Palaneen kalliot, joka käsitti n. 5km:n matkan Prännin patikasta. Kalliolla kulki polku nimeltä Ketunlenkki. Pituutta taas sillä oli n. 3km.

Polun kaartuessa kallioiseen metsään, tuli askeleeseen mielekästä reippautta. Metsä oli todella kaunista. Alkupuolella oli laavu, jossa joimme kahvit ja kaakaot. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Tytöt tanssivat tik-tokkeja lohkareilla..

Polku mutkitteli ensin ylös ja sitten hiljalleen alas. Näkyi mm. Akantappokallio ja pontikankeittäjänpiilopaikka. Kuvaus kohteita oli useita! Välillä oli fiilis jopa lappimainen. Vaikka puut eivät tokikaan olleet yhtä kitukasvuisia.

Kulkijoiden tekemiä kiviröykkiöitä.

Kalliot olivat suurimmaksi osaksi kuivia. Synkimmissä kohdissa kallioiden väleissä oli vielä lunta ja näin ollen liukasta ja märkää. Toinen tyttäristämme liukastui. Hän sai käteensä kunnon raapaukset, mutta onneksi oli puhdistusaineet ja laastarit mukana.

Reitin (vaiko koko Härmän) korkein kohta.

Molemmat tytöistä olivat edelliskerroista oppineina varanneet reppuihinsa vaihtosukat ja -kengät. Ne tulivat tarpeeseen.

Vallamin reitiltä löytyi uimaranta sekä pururata

Kallio-osuuden jälkeen patikan loppupätkä kulki metsätien vartta ja liittyi Vallamin reitille. Reittiä ympäröi kallioiset metsämaisemat. Vasta täällä näimme enemmän reippailijoita. Onneksi olimme lähteneet aamulla ajoissa matkaan.

Nuotiota vaativat eväät söimme vasta reitin loppu puolella, laavulla minkä jo aamulla ohitimme. Tuolta laavulta Pränninpatikka jakautui eri suuntiin ja kiertosuunta oli kulkijan itse päätettävissä.

Sää salli ja mukavaa oli. Mihin seuraavaksi matkaamme, on vielä mietinnän alla. Liity lukijaksi, jos haluat lukea lisää!

Kivenmaan laavulla

Kotiseutumatkailu taitaa nyt toistaiseksi olla mun ja meidän perheen juttu. Siispä luontoon mars!

Lunta tuprutti viikolla kuitenkin keväiseen luontoomme sen verran, että mitään isompaa patikointia emme voineet tehdä.

Lauantai aamuna alkoi armoton googlailu, mihin nokka suunnattaisiin. Löytyi monta hyvää vaihtoehtoa. Valitsimme tällä kertaa kohteeksi Ilmajoen Tuomikylän ja sieltä Kivenmaan laavun. Tällä kertaa lähdimme koko perheellä matkaan.

Kivenmaan laavu sijoittuu Ilmajoki-Seinäjoki väliselle esteettömälle elämysliikunta reitille, mutta tekee lyhyen koukkauksen vähän vaikeampi kulkuiselle polulle.

Jätimme automme noin kolmen kilometrin päähän ja kävelimme kauniissa auringonpaisteessa kohti laavua. Talvella reitillä on ladut, joten jalkapatikalla ei tuolle laavulle silloin ole asiaa.

Matka oli aika tasaista niin maastolta kuin maisemiltaankin. Tiesimme kuitenkin perillä odottavan jotain suurta ja mahtavaa!

Luimme, että laavun vieressä kohoaisi komeat lohkareet. Kuin jostain vain tippuneet, valtavat järkäleet!

Kesti hetken ennenkuin laavulle ennätimme. Kiersimme nimittäin kallioita ihastellen ja kuvaten tuota luonnon omaa upeaa monumenttia. Lapset kapusivat heti niin korkealle kuin pääsivät. Itseä vähän hirvitti, mutta eräs paikallinen laavulla istuskelija lohdutti, että aina siellä on kiivetty. Ilmeisesti sieltä ei oltu pahemmin tiputtu..

Lohkareissa oli luolamaisia halkeamia.

Pystyin yhtymään mielipiteeseen, "kuin Sauronin silmä" niin kuin retkipaikka.fi -sivulla Tero Hintsa kertoo vaimonsa kuvanneen kivien välissä olevaa koloa. Siltä se todella näytti!

Sauronin silmä!

Onko siinä Muumien Mörkö ja T-rex?

Söimme eväät ja nautimme ilmasta ja rauhasta. Paikka toki vaikutti olevan suosittu. Parikin pientä porukkaa kävi meidän kanssa yhtäaikaa evästelemässä ja kun olimme jo lähtöä tekemässä, saapui paikalle isompi pyöräilyporukka. Liekkö väkimäärään osuutta tällä olosuhteiden pakottamalla ulkoilubuumilla.

Sama aiemmin mainitsemani paikallinen istuskelija, kommentoi huokaistessani, hermojen lepäävän, että olisi mielummin Kanarialla hermojaan lepuuttamassa :)

Niin, Suomessa nyt kuitenkin kaikki ollaan ja koitetaan olla murehtimatta tulevaa.

Jos haluat seurata tätä blogiani, käy klikkaamassa itsesi lukijaksi!

Pääsiäisenä tepastellaan pidemmälti, jos luoja suo.