Matkustus kielletään. Ainakin ulkomaille, vaikkakin jo Suomessakin virusta on ja joillekin alueille matkustaminen kotimaassakin on ehkä jo kyseenalaista.
Opetus siirtyy sähköiseksi ja tapaamiset siirtyvät someen. Monella alalla etsitään uusia tapoja toimia.
Aika on haastavaa, ehkä pelottavaakin, mutta sillä on hurjasti mahdollisuuksia. Itse huomaan toimivani ehkä näin jonkin asteisen kriisin kynnyksellä, aivan uudella energialla ja innolla. Näen toiminnan uudet mahdollisuudet. Ideoita kumpuilee lupaavalla tahdilla. Tällaiseen uuden ideointiin, ei muulloin ole mahdollisuutta.
Ajan haasteet kohtaan kotona. Lasten etäopiskelun "valvominen" tuo vaatimuksia meille vanhemmille. Lisäksi monen harrastuksen siirtyessä etäopetukseen täytyy meidän muuntaa kotimme esimerkiksi tanssi- tai konserttisaliksi ja itsemme monen lajin apuopettajaksi.
Riittääkö aika kaikkeen ja onko tämä velvollisuutemme? Onko lajien/harrastusten etäopetuksen takana isoinpana se, ettei harrastemaksuja haluta palauttaa? Nyt voi rahatilanne olla monellekin haastava, ei pelkästään yrityksille. Tavoitteelliseen harrastukseen tähtäävissä lajeissa etäopetus voi olla niin ikään kysymysmerkki. Voidaanko taata jokaisen oma kehitys yksilönä, jos opetus tapahtuu yleisenä videona? Monta kysymystä vaille vastausta. Ehkä Suomi olisi voinut tältäkin saraa pysähtyä. Onneksi palloa ei tarvitse etänä potkia tai voimistelu tilaa järjestää. Niitä voi puuhata oman mielen mukaan, ilman stressiä mitä piti tehdä, milloin ja kuinka.
Itse tauti minua tai perhettäni, ei pelota. Elämme elämäämme livenä. Ulkoilemme ja kuljemme jos kulkea saa. Ystävät ovat tervetulleita käymään. Toki yleisiä ohjeita noudatamme ja hygieniasta huolehdimme kuten aina. Vanhusten tai riskiryhmien luo emme mene.
Onkohan eristäytyminen ylipäätään suomalaisille helppoa. Emmehän me juttele muutenkaan tuntemattomille tai ainakaan hymyile vastaantuleville. Sehän olisi varsin outoa. Heti leima otsaan, jos niin erehdyt tekemään.
Täältä ilmoittautuu heti yksi poikkeus. Kyllä jutellen tuntemattomille. Kyllä hymyilenkin. Saatan jopa tervehtiäkin vastaantulevaa. Tunnen erään toisenkin samanlaisen. Kummityttöni tuumasi minulle joskus "Sä oot samanlainen kuin äiti, höpötät kelle vain". Niin teen ja niin siis kummityttöni äitikin, rakas ystäväni. Yhtä hiljainenkin ♥️. No onhan meitä muitakin ja onneksi tapoja on monenlaisia.
Oma tyttäreni tuumasi taannoin minulle että "Äiti, sä oot aina huolehtimassa muista". Niin olen. Silloin näin juuri lapsen kaatuvan laskettelemassa. Tai kun viime syksynä tuumasimme mieheni kanssa joutuvamme jättämään tanssiharrastuksemme kesken. Koin koko tanssitunnin isoa tarvetta auttaa vetäjiä (ja lohduttaa lasta), kun pieni lapsi jännitti uudessa ryhmässä. En osannut riisua ammattiminääni ja luonnettani pois.
Nyt lähdin jo sivuraiteille, joten palataanpa takaisin.
Älkäämme eläkö elämäämme etänä, vaikka nykytilanne meitä siihen monella tavalla ajaakin.
Aurinko nousee joka aamu. Meillä on toivoa, uskoa ja rakkautta. Liika murehtiminen kuormittaa ja vie voimavaroja. Etsikäämme tästäkin uutta ja positiivista!
Unelmoikaamme, se on mahdollista ja kun aika on taas toinen ei mikään ole esteenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti