Suomen Eiffel!

Homman nimi oli NYT PITÄÄ TEHDÄ JOTAIN mikä ei liity kotiin, töihin tai koronaan.

Satuin lukemaan jostain, että Alajärviset ovat keksineet oman Eiffel -tornin. Sinne siis minun oli päästävä, kerran en vieläkään oikeaa Eiffeliä näe!

Ehdotin aamulla perheelleni, että lähdettäisiin jonnekin. Vaikka patikoimaan! 

Osa innostui heti, osaa piti vähän lämmittää ajatukseen ja yksi ei innostunut nyt ollenkaan. 

Alkoi matka kohti tuota luvattua nähtävyyttä. Vähän vajavaisena, mutta alkoi kuitenkin.

Patikka reitti Alajärven Paalijärvelle, oli homman nimi. Aurinko paistoi, eväät oli repussa ja kaikin puolin hyvä fiilis.

Selvitin sen verran, että koko reitti olisi pituudeltaan 23km. Nuorimmaisen kanssa on taplattu reilu 20km jo muutama vuosi sitten pienellä Karhunkierroksella. Siihen siis varmasti pystytään, jos olosuhteet ovat kondiksessa ja planeetat oikeassa kulmassa. Nämä etäolosuhteet ovat näet kiristäneet psyykettä kaikilla. Vaadittiin täydellistä onnistumista!

Matka alkoi Paalijärven tanssilavalta, josta ensimmäiset vajaat 2km talsittiin nousten ylemmäs kohti ensimmäistä laavua. Matka oli melko kaunista ja hyvät oli tunnelmat.

Tältä ensimmäiseltä laavulta lähti reitti molempiin suuntiin, kiertäen järven (reilusti). Reitin pystyi kiertää kumpaan suuntaan vain. Me noudatimme reittineuvoja ja lähdimme reitin määräämän suuntaan kohti näkötornia, joka oli jo se, The Eiffel torni! 

Maasto muuttui monellakin tapaa, ei niin mukavaksi. Vetisiä polkuja, kaadettuja metsiä, tien laitaa kävelyä.. nuorimmainen kasteli jalkansa jo tässä vaiheessa.

Saavuimme ensimmäiselle etapillemme noin 5km päähän varmoina siitä, että takaisin käännytään. Täytyy sanoa, että Alajärvisillä on hauska huumori jos tätä näkötornia Eiffeliksi kutsuu. Kerroksia oli kyllä useita ja maisemat kuulemma hyvät, mutta loistetta en huomannut. En maineen enkä sähkön tai historiankaan tuomaa. Minä en uskaltanut ylös asti kivuta. Pelotti korkeus, mutta myös tuuli, joka tuntui vain pahentuvan. Isäntä sanoi, että hyvä ettet tullut, häntäkin oli hirvittänyt. 

Kuva ylhäältä tornista, minne minä en uskaltanut!

The Eiffel

Maisemaa laavun tasalta

Söimme laavulla eväät ja teimme nuorimmaisen kenkiin sanomalehdestä kuivikkeet. Lapset halusivat jatkaa. Sitten ei olisi takaisin päin järkevää enää kääntyä. 

Jatkoimme matkaa ja onneksi niin. Maisemat muutuivat kauniiksi. Toki reitti puikkelehti välillä peltojen tai maatilojen varastojen ja rakennusten lomitse, oli talojakin jossain, mutta pääsääntöisesti reitti oli miellyttävää aivoja nollaavaa luontoa. Olisi harmittanut, jos kokemus olisi päättynyt ensimmäiseen osaan.

Yhtään valitusta tai huonoa sanaa emme kuulleet. Kaikki nauttivat. Toki pari työpuhelua isännän tunnelmaa katkaisivat, mutta niin se homma vain menee. Yrittäjällä ei ole lepohetkeä.

Pysähdyimme Myllypurolle. Kauniille nuotiopaikalle pienen puron varteen. Söimme viimeiset eväät. Tämä oli kyllä kaunis paikka. Olisi pidempäänkin viihtynyt. Pimeää ennen olisi matka kuitenkin taitettava, joten nuorimmaiselle pikainen jalkojen kuivaus ja menoksi. Matkaa oli takana ehkä noin 15km. Edessä vielä siis useampi tovi. 

Reitin varrelle sattui eläinten ruokinta paikkaa, synkkää "noita metsää" kuten tuumasimme ja karsittua aukeaa. Vieläkään kukaan ei valittanut, vaikka väsymyksen pystyi jo aistia. Viestit kotoa olivat onneksi myös ihanat. Sielläkin kaikki hyvin.

Näimme merkkejä eläimistä. Jälkiä puissa ja maassa. Jätöksiäkin. Sulkia ja linnunpesiä. Ihmettelimme ja juttelimme. Perhe on paras ja tämä juuri sitä laatuaikaa mitä tarvitsimme.

Viimein (ainut meitä hoputtava seikka oli päivän valo) näimme edessämme tutun laavun, jolta aiemmin päivällä reittimme toiseen suuntaan erkaantui. Alkoi jo hämärtää.

Lopulta oli jo niin pimeää, että oli turvauduttava taskulamppuun. Onneksi reitti oli merkitty heijastimilla, se auttoi löytämään oikean reitin, kun punaisia puihin ja tolppiin merkittyjä reittejä ei nähnyt. Tätä pitää muistaa käydä antamassa positiivinen palaute.

Auto löytyi, oli siellä mihin jätimmekin. Neljä väsynyttä matkustajaa nousi kyytiin matka kotiin alkoi.

Hyvä päivä. Päivä ilman riitelyitä ja tappeluita. Päivä raittiissa ilmassa. Tykkäsin, rentouduin ja nautin. Näitä lisää. Kotimaan matkailua parhaimmillaan ♥️

Elämää etänä

Viime päivinä olemme saaneet todistaa jotain harvinaista. Harrastukset, koulut ja melkein mikä taho tahansa, ovat sulkeneet ovensa. Pelkäämme ja varaudumme viruksen nimeltä korona.

Matkustus kielletään. Ainakin ulkomaille, vaikkakin jo Suomessakin virusta on ja joillekin alueille matkustaminen kotimaassakin on ehkä jo kyseenalaista.

Opetus siirtyy sähköiseksi ja tapaamiset siirtyvät someen. Monella alalla etsitään uusia tapoja toimia.

Aika on haastavaa, ehkä pelottavaakin, mutta sillä on hurjasti mahdollisuuksia. Itse huomaan toimivani ehkä näin jonkin asteisen kriisin kynnyksellä, aivan uudella energialla ja innolla. Näen toiminnan uudet mahdollisuudet. Ideoita kumpuilee lupaavalla tahdilla. Tällaiseen uuden ideointiin, ei muulloin ole mahdollisuutta.

Ajan haasteet kohtaan kotona. Lasten etäopiskelun "valvominen" tuo vaatimuksia meille vanhemmille. Lisäksi monen harrastuksen siirtyessä etäopetukseen täytyy meidän muuntaa kotimme esimerkiksi tanssi- tai konserttisaliksi ja itsemme monen lajin apuopettajaksi.

Riittääkö aika kaikkeen ja onko tämä velvollisuutemme? Onko lajien/harrastusten etäopetuksen takana isoinpana se, ettei harrastemaksuja haluta palauttaa? Nyt voi rahatilanne olla monellekin haastava, ei pelkästään yrityksille. Tavoitteelliseen harrastukseen tähtäävissä lajeissa etäopetus voi olla niin ikään kysymysmerkki. Voidaanko taata jokaisen oma kehitys yksilönä, jos opetus tapahtuu yleisenä videona? Monta kysymystä vaille vastausta. Ehkä Suomi olisi voinut tältäkin saraa pysähtyä. Onneksi palloa ei tarvitse etänä potkia tai voimistelu tilaa järjestää. Niitä voi puuhata oman mielen mukaan, ilman stressiä mitä piti tehdä, milloin ja kuinka.

Itse tauti minua tai perhettäni, ei pelota. Elämme elämäämme livenä. Ulkoilemme ja kuljemme jos kulkea saa. Ystävät ovat tervetulleita käymään. Toki yleisiä ohjeita noudatamme ja hygieniasta huolehdimme kuten aina. Vanhusten tai riskiryhmien luo emme mene.

Onkohan eristäytyminen ylipäätään suomalaisille helppoa. Emmehän me juttele muutenkaan tuntemattomille tai ainakaan hymyile vastaantuleville. Sehän olisi varsin outoa. Heti leima otsaan, jos niin erehdyt tekemään.

Täältä ilmoittautuu heti yksi poikkeus. Kyllä jutellen tuntemattomille. Kyllä hymyilenkin. Saatan jopa tervehtiäkin vastaantulevaa. Tunnen erään toisenkin samanlaisen. Kummityttöni tuumasi minulle joskus "Sä oot samanlainen kuin äiti, höpötät kelle vain". Niin teen ja niin siis kummityttöni äitikin, rakas ystäväni. Yhtä hiljainenkin ♥️. No onhan meitä muitakin ja onneksi tapoja on monenlaisia.

Oma tyttäreni tuumasi taannoin minulle että "Äiti, sä oot aina huolehtimassa muista". Niin olen. Silloin näin juuri lapsen kaatuvan laskettelemassa. Tai kun viime syksynä tuumasimme mieheni kanssa joutuvamme jättämään tanssiharrastuksemme kesken. Koin koko tanssitunnin isoa tarvetta auttaa vetäjiä (ja lohduttaa lasta), kun pieni lapsi jännitti uudessa ryhmässä. En osannut riisua ammattiminääni ja luonnettani pois.

Nyt lähdin jo sivuraiteille, joten palataanpa takaisin.

Älkäämme eläkö elämäämme etänä, vaikka nykytilanne meitä siihen monella tavalla ajaakin.

Aurinko nousee joka aamu. Meillä on toivoa, uskoa ja rakkautta. Liika murehtiminen kuormittaa ja vie voimavaroja. Etsikäämme tästäkin uutta ja positiivista!

Unelmoikaamme, se on mahdollista ja kun aika on taas toinen ei mikään ole esteenä.

Kaatuuko haaveet?

No niin. Se olisi sitten lapsilla melkein kaikki harrastukset tauolla, omat työkuviot muuttuu ja tulevaisuudesta ei varmuudella tiedä. 

Ristiriitaiset ovat tunteet. Itse kävin ihan normi viikko-ostoksilla. Hamstraamaan en ala, mutta vessapaperia ostin ja koko matkan kassoille asti mua nauratti, kun kuvittelin kaikkien ajattelevan miksi minäkin panikoin ja sitä ostan.. no ostin sitä siksi kun paperi oli kotona vähissä ja isäntä on jo kauan hokenut, että sitten mun maailman pelastus on liian pitkällä, kun meillä ei olekaan enää paperia vaan rätit vessassa 🤣 No nyt on paperia! 

Näytämme nyt pelastavan maailmaa samalla parin ihmisen, parin lennon verran. Vaikka varovainen toivo (tosin enää vain hento sellainen) vielä rinnassa elää..

Älköön kukaan pliis mulle enää sanoko, että voihan sen reissun tehdä myöhemmin ja että terveys ensin. Kyllä mä järjelliset selitykset tiedän. Silti sattuu. Noin parin kymmenen vuoden haave, joka toteutumiseen olen laskenut päiviä, on tuhoutumassa. 

Samalla se on isännän valmistumislahjan romukoppaan heittämistä sekä siitä kaivatusta lomasta luopumista näin yrittäjänä- tai oikeastaan sen puolisona kun asioita tarkastelee.

Uusi reissu toki mielessä kuplii, mutta se tarkoittaa uutta säästämistä. Rahat kun tässä todennäköisesti menettää. Ja ne lomat.. niitä kun ei niin vaan voi pitää eikä lastenhoitajia niin vain saa. Mutta unelmat on tarkoitettu toteutettaviksi.

Sydän itkee, samalla silmätkin. Ne ketkä mut tuntee, tietävät miten kovasti tämä koskettaa. Onneksi mukavia lohdutuksen sanojakin olen saanut ♥️ 

Jospa aamulla herään ja tämä onkin vain unta..

Elämä jatkuu kuitenkin.

Naistenpäivä

Eilinen oli upea päivä. Ainakin sään puolesta. Aurinko paistoi ja oli kovin keväistä. Mutta mä en saanut itsestäni muuta irti, kuin pikaisesti kaupassa käynnin. Ostin äidille kukkia, tätä päivää ajatellen. Niiden värivalintaan ehkä tuo sää vaikutti. Niin ja jos muistan oikein on tuo väri ainakin joskus ollut äidin lempiväri. Äiti ei juurikaan kukkia tai lahjoja saa (meidän lapsuuden perheen miehet eivät huomioimista sillä tavalla tee), niin häntä on kiva muistaa juhlapäivinä jotenkin.

Eilisen laiskoteltuani, oli tänään aika ryhdistäytyä. Olo olikin yllättävän energinen. Kaipa sitä ihminen vain tarvitsee joskus lepopäiviä, vaikka eilen olin jo kyllä aika huolissani vetämättömyydestäni.

Heti aamulla salille, jossa yritän nykyään käydä kahdesti viikkoon, jotta vaivani alkaisivat helpottaa. Uhmasin kroppaani ja testasin pitkästä aikaa voimapyörää. Työfyssari epäili, että se saisi ehkä niska-hartia seutuani entistä enemmän jumiin, mutta eipä paikat ole paremmaksi muuttuneet laitetta välttelemälläkään. Rohkeasti siis sitä kokeilin. Seuraamukset huomaa lähipäivinä.. tuli aika hyvä fiilis!

Salin jälkeen kotiin ruuan tekoon.
Vähän lasten kuskausta ja vielä pitkä kävelylenkki. Sainpas jotain järkevää tehtyä!

Oma hommaamani naistenpäivän lahjani odottaa vuoroaan nyt. Kyllä mä tiedän mistä mä tykkään!

Hyvää naistenpäivää meille kaikille! 

P.s. Tyttäret saivat lahjaksi ruusut sekä jäätelöä ja minä croissantin ja sokeritonta suklaata. Isäntä tietää myös mistä hänen perheen naiset tykkäävät.