Olipa kerran tammikuun 3.päivä 2019
Meille tapahtui tammikuun 3. päivä, tätä kuluvaa uutta vuotta, jotain superihanaa!
En tiedä olenko koskaan kertonut, että perheeseemme (kyllä lasken heidät kuuluvaksi perheeseemme) kuuluu poikakani ja tyttökani? Poikakanimme on jo melko vanha. Kohta seitsemän vuotias. Tyttökanimme taas varsin nuori. Saapui meille alkusyksystä. Tarkoituksemme oli, että jossain vaiheessa heille annetaan ainakin yhdet poikaset tulla. Kuten ihmisten, ei eläintenkään kohdalla kaikki aina mene kuten ajattelee..
Joulun tietämillä havaitsemme, että kovinkin seurallinen sylikani tyttömme oli muuttunut käytökseltään erilaiseksi. Lisäksi vatsa oli kovin paljon pulleampi. Ruoka on aina kanille maistunut, mutta silloin se alkoi maistua vieläkin enemmän. Loppu vuodesta ruokaa alkoi jopa säästymään.
Kun kanin oleskelualue alkoi täyttyä paperisilpusta ja melkein mistä vain mitä se maasta löysi, oli selvää että jotain on tekeillä. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun kani alkoi kantaa heinää suussaan 'kuin koira luuta', omaan pesäkoppiinsa, otin googlen eteeni. Kyllä, kaikki "oireet" täsmäsivät raskauteen tai valeraskauteen.
Mutta eiväthän kanit olleet edes tavanneet toisiaan muuta kuin kerran verkon läpi!?! Eli kyseessä täytyi olla valeraskaus! Mutta hetkonen, muistinpas erään lasten kertoman "läheltä piti" -tilanteen. Oliko se sittenkään ollut läheltä piti?
Tämä arvoitus selvisi meille 3 tammikuuta 2019. Katsoin pikkuleijonien peliä, kun kamarista kuuluu lasteni suusta "Äiti, Nekun pesäkopan edessä on jotain punaista ja siellä kopassa liikkuu jotain!". Kyllä vain. Pesään, joka oli ihanasti vuorattu emon karvoilla, oli syntynyt viisi pientä palleroista.
Voi rakkaus niitä pieniä ja meidän reipasta viiden kanilapsen äitiä. Ja minä tulin mummoksi yhdessä yössä! Olisin tarvinnut lomaa, äitiyslomaa, mummolomaa tai jotain! Yhtäkkiä huomasin viettäväni tunnin tai kaksi tai kuka tietää kauanko maaten lattialla. Tuijotellen heiluvaa pesää ja silitellen kovasti hellyyden kipeää äitiä.
Nyt pienokaiset ovat liki viisi viikkoa. Kolmelle on tiedossa jo uusi koti ja yksi jää meille. Poikueessa on kolme poikaa ja kaksi tyttöä.
Meno on melkoista. Voisin kuvailla sakkia kanalaumaksi. Aina kun oven avaa juoksee jalkoihin viisi pientä ja yksi isompi kani odottaen mitä hyvää tuot. Välillä joku kurkkii kenkäkaapista, välillä rapistaa sängyn alla. Kömpelöiden ensi hyppyjen tekijöistä, on alkanut muodostua taidokkaita volttien tekijöitä ja sivuluisut näyttävät upeilta.
Tämä on elämää, ihanaa sellaista. Aika kuluu kuin siivillä. Silitän, ihailen ja sydän pakahtuu. Mä nautin, lapset nauttivat ja mieskin nauttii. Puputerapiaa, sitä tämä on ollut. Tuli tarpeeseen ja oikeaan hetkeen. Kaikkea ei niin pidä suunnitella. Elämä vie ❤ Perheemme on tällä hetkellä 12 henkinen. Joskin luopuminen siintää edessä ja on varauduttava kyyneliin.
En tiedä olenko koskaan kertonut, että perheeseemme (kyllä lasken heidät kuuluvaksi perheeseemme) kuuluu poikakani ja tyttökani? Poikakanimme on jo melko vanha. Kohta seitsemän vuotias. Tyttökanimme taas varsin nuori. Saapui meille alkusyksystä. Tarkoituksemme oli, että jossain vaiheessa heille annetaan ainakin yhdet poikaset tulla. Kuten ihmisten, ei eläintenkään kohdalla kaikki aina mene kuten ajattelee..
Joulun tietämillä havaitsemme, että kovinkin seurallinen sylikani tyttömme oli muuttunut käytökseltään erilaiseksi. Lisäksi vatsa oli kovin paljon pulleampi. Ruoka on aina kanille maistunut, mutta silloin se alkoi maistua vieläkin enemmän. Loppu vuodesta ruokaa alkoi jopa säästymään.
Kun kanin oleskelualue alkoi täyttyä paperisilpusta ja melkein mistä vain mitä se maasta löysi, oli selvää että jotain on tekeillä. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun kani alkoi kantaa heinää suussaan 'kuin koira luuta', omaan pesäkoppiinsa, otin googlen eteeni. Kyllä, kaikki "oireet" täsmäsivät raskauteen tai valeraskauteen.
Mutta eiväthän kanit olleet edes tavanneet toisiaan muuta kuin kerran verkon läpi!?! Eli kyseessä täytyi olla valeraskaus! Mutta hetkonen, muistinpas erään lasten kertoman "läheltä piti" -tilanteen. Oliko se sittenkään ollut läheltä piti?
Tämä arvoitus selvisi meille 3 tammikuuta 2019. Katsoin pikkuleijonien peliä, kun kamarista kuuluu lasteni suusta "Äiti, Nekun pesäkopan edessä on jotain punaista ja siellä kopassa liikkuu jotain!". Kyllä vain. Pesään, joka oli ihanasti vuorattu emon karvoilla, oli syntynyt viisi pientä palleroista.
Voi rakkaus niitä pieniä ja meidän reipasta viiden kanilapsen äitiä. Ja minä tulin mummoksi yhdessä yössä! Olisin tarvinnut lomaa, äitiyslomaa, mummolomaa tai jotain! Yhtäkkiä huomasin viettäväni tunnin tai kaksi tai kuka tietää kauanko maaten lattialla. Tuijotellen heiluvaa pesää ja silitellen kovasti hellyyden kipeää äitiä.
Nyt pienokaiset ovat liki viisi viikkoa. Kolmelle on tiedossa jo uusi koti ja yksi jää meille. Poikueessa on kolme poikaa ja kaksi tyttöä.
Meno on melkoista. Voisin kuvailla sakkia kanalaumaksi. Aina kun oven avaa juoksee jalkoihin viisi pientä ja yksi isompi kani odottaen mitä hyvää tuot. Välillä joku kurkkii kenkäkaapista, välillä rapistaa sängyn alla. Kömpelöiden ensi hyppyjen tekijöistä, on alkanut muodostua taidokkaita volttien tekijöitä ja sivuluisut näyttävät upeilta.
Tämä on elämää, ihanaa sellaista. Aika kuluu kuin siivillä. Silitän, ihailen ja sydän pakahtuu. Mä nautin, lapset nauttivat ja mieskin nauttii. Puputerapiaa, sitä tämä on ollut. Tuli tarpeeseen ja oikeaan hetkeen. Kaikkea ei niin pidä suunnitella. Elämä vie ❤ Perheemme on tällä hetkellä 12 henkinen. Joskin luopuminen siintää edessä ja on varauduttava kyyneliin.
Kommentit
Lähetä kommentti