Päätimme lähteä päiväksi Haniaan ja siitä päivästä ei vauhti ja säikäyttävät tilanteet loppuneet!
Bussi lähti ennen puolta päivää Geranista ja oli kyllä niin täynnä Haniaan päästyämme, ettei kyytiin olisi enää ketään mahtunut.
Hiukan säälitti jo bussin rahastajaa, joka epätoivoisesti yritti pysyä kärryllä siitä kuka on maksanut matkan ja ylipäätään raivata tiensä uusien matkustajien luo.
Lapsista seisominen bussissa oli aluksi jännää. Ahtaassa tilassa ja kovassa kuumuudessa, hauskuus karisi äkkiä pois.
Itse Hania yllätti lapset. He eivät selkeästi muistaneet kuuden vuoden takaa kuinka iso paikka tuo oli. Olemme siis ennenkin täällä olleet.
Kiersimme kauppoja ja löysimmekin jotain superia. Tai itseasiassa minä olisin kävellyt ohi, mutta tyttäreni huomasi jotain kauan odottamaani. Kuusi vuotta olin harmitellut etten ostanut silloiselta reissulta löytämääni radio -laukkua. Nyt se laukku odotti siinä minua ja yhtään empimättä minusta tuli sen omistaja! Haaveeni toteutui 😍
Söimme rannan ravintolassa cyrokset ja lapset pitzaa. Juomineen tämä maksoi 43€. Tunnelma rannassa oli mahtava vaikkakin olo vieläkin melkolailla kuuma. Mittari näytti +34.
Jatkoimme kiertelyä ja jossain vaiheessa keskimmäisemme huomasi ettei löytänyt repustaan puhelintaan. Viimeinen muistikuva oli ravintolasta..
Hartaasti toivoimme että sieltä ravintolastahan se puhelin löytyy. Jospa unohtui pöydälle. Toisin kuitenkin kävi. Ei ollut siellä ei.
Se tunne kun isossa maailmassa huomaat että jotakin tuollaista on hukassa, on äärimmäisen kamala. Varsinkin lapselle.
Puhelinta etsittiin ja itkettiin, itkettiin ja etsittiin. Yritettiin paikannus sovelluksella löytääkin, mutta koska mobiilidata oli poissa päältä, ei paikannuskaan onnistunut.
Viimein päätimme kiertää käymiämme liikkeitä läpi, koska puhelimeen sai kuitenkin yhteyden. Sitä ei oltu siis ainakaan sammutettu. Toivon kipinä eli, vaikkakin puhelimen löytyminen vaikutti hyvin epätodennäköiseltä.
Ensimmäisessä ravintolan jälkeisessä kaupassa kelasin tarkkaan kuinka selitän millaista pandakuvioista puhelinta etsimme, kun myyjä jo ensimmäiseen huokaukseen tuumasi että "Yes". Puhelin siis löytyi! Oli jäänyt sinne jo keskimmäisen tehdessä ensimmäisiä ostoksiaan. Itkimme, nauroimme sekä kiittelimme myyjää. Tästä ansaitsimme juhlan kunniaksi tuoremehut lähi kahvilassa.
Paluu matka oli rauhallisempi. Bussiin mahtui suhteellisen hyvin. Jäimme toki jo Plataniaksessa kyydistä ja kiersimme vielä muutaman kaupan lisää.
Tuo bussimatka aiheuttikin sitten seuraavat sydämentykytykset. Vanhin nimittäin unohti sinne lippiksensä ja aurinkolasinsa. Mutta puhelimeen verrattuna se oli vain pientä materiaa se.
Päivä oli siis tapahtumarikas, mutta päättyi valtaosin onnellisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti