Pallas-Ylläs 2022

Jo vuosi sitten alkoi suunnittelumme siitä, mihin tämän vuoden vaelluksemme suuntautuu. Myös vaelluskokoonpano hieman muuttui. Edelleen vakilähtijöinä olivat isäntä ja minä sekä ystävämme. Hänen puolisonsa nyt mukana ensikertalaisena.

Alkusuunnitelmissa oli UKK:n kansallispuisto, mutta jotenkin seuruettamme ei tuo suunta (liian läheinen veli Venäjä) vallitsevassa maailman tilanteessa kiinnostanutkaan.

Siispä valitsimme kohteeksi ikäänkuin jatkoa edellisvuoden Hetta-Pallas vaellukselle. Vuorossa oli Pallas-Ylläs ja noin 68km.

Ihan hirvittävästi emme tästä vaelluksesta etukäteen tietoa löytäneet. Väli oli selkeästi vähemmän suosittu, eikä niin hurjia maisemia sisältävä. Aika äkkiä meille selvisi myös yhden lukemani blogin (Kokovartalokommando) "Räkkävaellus" -termi. Mäkäräiset, paarmat ja hyttyset olivat seuranamme koko matkan ajan ja näiden lisäksi tapasimme vain pari vaeltajaa sekä yhden metsähallituksen työntekijän. Ylläksen päässä toki alkoi olla pyöräilijöitä ja yksi hölköttelijä vastassa. 

Tutut jo viime vuodesta; Pallaksen porot.

Lähdimme matkaan Pallakselta tiistaina 28.6.22 klo 10. Pallaksen luontokeskukseen meidät kuljetti edellisvuodesta tuttu tilataksi (Hirsikangas) hintaan 135€/4hlö. Olimme olleet yön Lapland hotels Saagassa (93€, sisältäen kylpylän käytön) Ylläksellä ja täältä siirsimme automme paluumatkan yöpaikkan Lapland hotels Äkäshotelli (hintaan 102€) pihaan.

Olin saanut yön aikana jonkun ötökän pureman käteeni niin että se oli aika pallo. Rystysiä tuskin erotti, mutta kipua ei onneksi ollut.

Sää oli hyvin lämmin ja aurinkoinen ja oli sitä koko reissun ajan. Lämpötilat 24-32 astetta. Aika tuttujuttu jo viime vuodesta, jolloin vaelsimme myös tukalassa kuumuudessa.

Pallaksen luontokeskus oli suljettu,
 joten jatkoimme hetimmiten metsään.

Orava Avenue oli ensimmäisen pikkupätkän nimi ja siitä homma alkoi. Heti alkupäässä olisi ollut Pallaskota ja nuotiopaikka, mutta me päätimme jättää pysähdyksen myöhemmälle. Aika pian selvisikin, ettei välillä ollut samaan tapaan ns. tehtyjä pysähdyspaikkoja, kuten olimme edellisillä vaelluksilla tottuneet. Pyhäjoen kohdalla edessä oli "maalaituri", jossa oli penkit ja komeat maisemat. Uimaankin olisi tehnyt mieli.. Jossain kaukana takana vilahti pari ihmistä, mutta ilmeisesti olivat päiväretkeilemässä, kun sen enempää havaintoja emme heistä tehneet. 

Pyhäjoki.

Kiviportaat.

Ensimmäisen isomman pysähdyksen teimme vähän korkeammalla, useamman kilometrin tarpomisen jälkeen. Kuppikeitto couscoussilla ja herneproteiinijauheella kahvin lisäksi, maistui hyvin. Kuumalla ei juurikaan nälkä tuntunut, mutta syötävä oli.

Matkalla oli hyvin metsäisiä pikkunousuja ja -laskuja ja välillä näimme yksittäisen poron sekä sammakoita.

"Melkein maisemat" -kuten isäntä niitä nimitti, johdattivat meidät Mustakeron autiotuvalle. Täältä löytyi myös pieni puro, josta saimme pullomme täytettyä (reilu 3l, on meillä aina mukana) sekä jääkaappi (kaivonrengas) johon saimme ruuat (sulatejuusto, voi ja meetvursti) kylmään. Kilometrejä tuli noin 13km, taas riippuu mitä uskoo. Jokaisen kello näytti hieman eri matkamittaa eivätkä kylttien kilometritkään aina pitäneet kutiaan. 

Paistoimme hiljakseen nuotiolla (vielä ei ollut metsäpalovaroitusta) eväämme ja päätimme jäädä tähän yöksi, vaikka kello ei ollut vielä juuri mitään. Ensimmäisenä päivänä ei tarvinnut rehkiä. 

Autiotupa oli vanha eikä järin suuri, mutta suhteellisen hyvässä kunnossa, samoin huussi. Tuvassa oli niin yläpeti kuin alapetikin ja päätimme majoittua tupaan kaikki. Se ei ollut ehkä viisasta. Yö oli pitkä, tuskaisen kuuma ja ininää täynnä. Itse tuskin nukuin paria tuntia enenpää, eikä seurueesta kaikki muutkaan. Jotkut toki tuntuivat nukkuvan silti.. pihassa ei ehkä olisi ollut teltoille hyviä paikkoja.

Keskiviikkoaamu 29.6.22 alkoi kuitenkin ihan hyvillä mielin. Teimme jääkylmällä vedellä kastellulla pyyhkeellä pesut ja söimme aamupalat. Matkaan lähdimme puoliyhdentoista maissa.

Suunta kohti Rauhalaa, johon viittojen mukaan oli 7km. Matkalla huiputimme Koivakeron, josta oli kyllä mukavat maisemat. Tuulikin sen verran, että vain paarmat olivat huipulla kanssamme. Maistoimme vähän suklaata (joka oli yllättävän hyvässä kunnossa, kiitos paloittelun ja kunnolla folioon pakkaamisen sekä oikeaan kohtaan rinkkaan pakkaamisen) ja kuivalihaa. Näillä jaksaisi varsinaiseen pysäkkiin.

Maasto ei ollut kovin houkuttelevaa. Kosteaa ja kulki aika matalalla. Ei ollut juurikaan edes "melkein maisemia"

Vähän tuli tälläkin reissulla tehtyä "töitä" (ystävämme on näet työkaverinikin), mutta paljon vähemmän kuin joskus. Suunnittelimme, että perheille voisi tehdä rastiradan luontopolkujen kylttien symbolien merkityksestä. 

Hiki virtasi ja heräsi toive, voisiko Rauhalassa olla oikein uimaranta. Maastokartat mukaan Rauhala olisi Jerisjärven rannalla. Maastokarttaan piti näet tarttua, kun tähän asti hyvin merkitty reitti (oranssit kolmiot) ja opasteet yhtäkkiä katosivat polun tullessa autotielle. Löysimme reitin pian uudelleen. Polku kulki autotien rinnalla aina P-merkittyyn Rauhalan kohtaan (ja siitä vielä eteenpäinkin). Itse Rauhala oli vain levähdyspaikka. Ei kotaa, ei laavua, ei edes penkkejä. Paikalta lähti juuri tehty tie ja seurasimme sitä rantaan asti. Tämä oli ehkä veneenlaskupaikka, mutta me heitimme uikkarit päälle ja pulahdimme veteen. Parasta ikinä! Pidimme myös ruokatauon tässä. Pastacarbonara, johon höysteeksi vähän kuivattuja sieniä sekä couscousia. Nam.

Rauhalan ranta.

Jatkaessamme reittiä eteenpäin, oli jokunen reittimerkki taas kadoksissa..

Juomavesi alkoi olla kaikilla vähissä, mutta luotimme että kosteikkoja kyllä tulee. Edellinen pätkä tuki tätä ajattelua täysin. Yllätykseksemme tien poiketessa taas metsään, olikin maasto nyt hyvin kuivaa. Purojen paikkoja kyllä löytyi, mutta ne olivat kuivuneita. Jännä, miten jano tulee juuri silloin, kun tietää että nyt pitäisi juomaa säästellä. Joku meistä haaveili kylmästä Fantasta, joku oluesta.. taisi puheissa olla sorbettijäätelökin.

Suunta oli kohti Pahtavuomaa, johon oli metsän alkaessa kylttien mukaan 12km. 

Pitkokset viestivät, että joskus taitaa
 tässäkin olla märkää.

Tuon kilometrimäärän lähestyessä loppuaan tuli viimein eteemme uoma, josta saimme vettä. Taivaallinen oli olotila, kun saimme juoda lopun veden pois ja tilalle uudet. Kohta jo ylitimme metsätien, jossa kerrottiin matkaa olevan enään kilometri. Melkein (mutta vain melkein) teki mieli juosta tuo loppuun). 

Perillä Pahtavuomassa tapasimme reissun ekat ja oikeastaan ainoat vaeltajat. He kulkivat samaa taivalta, mutta toisin päin. Vesi olisi niukassa toiseenkin suuntaan, he kertoivat. Onneksi täällä saimme pullomme täyteen. Tulikin juotua heti pian aika reilusti. Me olemme käyttäneet aina puhdistustabletteja, vaikka tosi puhdasta täältä löytynyt vesi on kyllä ollut. 

Söimme nuotiopaikalla iltaruuan ja teimme iltapesut täällä sijaitsevan ämpärin sekä napon avulla. Iso peukku näille tuvasta löytyneille varusteille. 

Yöksi pystytimme teltat. Edellisyön tuskaisuus oli vieläkin mielessä, kun toisen vaeltajat kyselivät miten nukkumapolitiikka järjestettäisiin. Auliisti lupasimme tuvan heille, vaikkakin hekin taisivat jakautua niin, että toinen nukkui teltassa. Kiva oli rupatella ja viettää "iltanuotiota", toki ilman nuotiota, koska oli voimassa metsäpalovaroitus.

Tupa oli täällä vielä pienempi, mutta hyvässä kunnossa tämäkin. Huussi samoin. Maasto oli hyvää telttailuun, joskin kiviä oli jonkin verran.

Unta ei tarvinnut houkutella. Aika äkkiä hiljeni telttamme.

Päivän kilometrit olivat reilut 21-23km, riippuen taas mitä uskoo. 

Torstaina 30.6.22 nukuttiin melko pitkään. Ehkä kahdeksan jälkeen kömmimme teltasta ulos. Minä yksisilmäisenä, joku ötökkä oli purrut poskeen ja silmä ihan ummessa. Onneksi sain ensiavuksi ystävältä allergialääkkeen ja onneksi käsi alkoi olla jo normaalin kokoinen. Mitä tästä opin? No ainakin sen että allergiatabletit mukaan. Ja ehkä senkin, ettei mäkäräisaika ole paras mahdollinen vaellusaika. Lomat on valitettavasti vaan aina samaan aikaan.

Kenttää ei puhelimessa ollut. Laitoin silti kummipojalle synttärionnittelut, menisi perille kun menisi. Pikkupoika jo 21 vuotta!

Aamupalat ja pesut ja matkaan. Kutujärvi olisi kohteemme. Tapaamamme vaeltajat olivat pitäneet paussinsa siellä ja laskimme että kilometrimäärällisesti se olisi aika hyvä meillekin. Jotain 21km luokkaa tulisi matkaa. 

Metsähallituksen mies oli jollain koordinaattien merkkauskierroksella, että kolmas reitillä tapaamamme ihminen oli todellista. Ihana työ hällä!

Nokat kohti Peurakaltiota, johon matkaa 12km. Matka nousisi loivasti pitkän matkaa Äkäskerolle ja laskisi sitten taas. Keron laella nautimme  maisemista. Upeaa. Täällä lönkytteli poro meitä vastaan. Edellistä yksittäisistä emme kuvaa saaneet, tästä kyllä.

Melko pian alas laskettuamme saavuimme Peurakaltion tallikahviolle, joka oli kyllä kiinni. Eipä tuo meitä haitannut. Teimme tässä ruuat ja hetken lepäiltyämme, jatkoimme matkaa.

Pihapiirissä oli majoitusrakennuksia sekä saunoja, palju ja vessat. Kaikki ilmeisesti vuokrauskäytössä.

Kuivaa kangasmetsää. Välillä pieniä kosteikkoja, joissa saimme lentävää lisäseuraa niin paljon, että tahtia oli kiristettävä. Koivunoksat viuhuivat, kun huidottava oli.

Äkässaivon risteyksessä oli myös vesipisteen merkki, joten tässäkin tankkeja täydennettiin. Me popsimme myös loput reissusuklaat pois. Nyt ne olivat jo kärsineet niin, että seuraaville kerroille vastaavat on pakattava vieläkin paremmin tai jopa jätettävä kesäreissuilta kokonaan kotiin. Risteyksessä kävi joku hölkyttelijä. Oli tekemässä pieniä spurtteja alueella, ei varsinaisesti vaeltamassa. 

Kuivahko metsä jatkui edelleen. Polku oli paikkapaikoin niinkin leveä, että vierekkäin mahtui hyvin kulkemaan. Joissain kohti oli ikäänkuin kaksi polkua vieretysten. Vaihtelua letkassa kulkemiseen.

Kilometrimäärät eivät taasen oikein kylteissä mätsänneet. Neljäntien risteyksessä kilometrit samaan paikkaan näyttivät jopa 400m eroa, riippuen minkä polun puolen kylttiä katsoi.

Vähän ennenkö saavuimme Kutujärvelle, oli edessämme silta, jonka alla virtasi kirkasta jääkylmää vettä. Taas pullot täyteen ja osa meistä virkisti oloaan kastelemalla kunnolla päitään. Itse olin jo niin väsynyt, että tepsuttelin jo eteenpäin. Pian edessä olikin kyltti, että Kutujärvelle oli enää vain kilometri matkaa. Ei, en juossut nytkään, vaikka mieli teki. Vähän jo kolotti sinne tänne.

Perillä odotti söpö pieni tupa. Sinne heti ötököitä suojaan. Paikassa oli ihan uudet vessat ja nuotiopaikka. Ystävämme löysivät paikasta joen, johon mahtui uimaan käsipohjaa. Siispä äkkiä sinne. Itse kastelin vielä vaatteenikin joessa. Niin hikiset ne olivat.

Vähän vielä pohdimme, olisimmeko jatkaneet matkaa vielä eteenpäin. Seuraava paikka, Kotamaja oli noin 3km päässä. Asiaa monelta kantilta tuumattuamme päätimme kuitenkin jäädä tähän yöksi, tai edes lepäämään. Ystävämme tupaan ja me telttaan. 

Teimme iltaruuan sulassa sovussa ötököiden kanssa, mutta en tiedä kumpaako suuhun enemmän meni; ruokaa vai ötököitä. Täytti joka tapauksessa hyvin ja olo parantui. Nettiä ei juurikaan ollut, joten kotiin ei viestiä saanut täältä kunnolla heti lähtemään (pari pykälää tuli autiotuvan edessä yhdessä kohtaa).

Ystävämme menivät jo nukkumaan. Minä ja isäntä kuuntelimme vielä Kutujärven sammakoiden kurnutusta ja ukkosen jylinää, ennenkö nuotioton iltanuotio meilläkin sammui. Ukkonen ei onneksi tähän päälle tullut.

Yöllä heräsin siihen, että joku kulkija pystytteli asumustaan. Muuta emme hänestä nähneetkään, aamulla kun heräsimme, oli hän jo poissa. 

Perjantaina 1.7.22 aamu alkoi liki samoin kellonlyömin kuin edellisaamunakin. Syötiin ja pakattiin leiri. 

Matkamme jatkui Kotamajaa kohti ötököiden saattelemina. Aikamoiset olivatkin jo kroppamme ötököiden purujälkien ansiosta. Varsinkin minulla ja isännällä. Onneksi oli hydrokortisonia mukana.

Ihan mukavaa oli maasto majalle asti ja siellä meitä odotti kiva yllätys. Kotamaja oli siis kahvio/ruokapaikka, joka oli auki. Ostimme haaveilemamme vissyt ja limsat. Hinta oli kova, mutta varmasti kohdillaan, jotta tuolla pärjää. Pieni vissy/limsa 4,5€. Omistaja kertoi, että paikka oli nyt ekaa viikkoa auki ja että seuraavalla viikolla aukeavat muutkin, kun väki Ylläksellä lisääntyy. Pyöräilijöitä on liikkeellä, sitten jopa jo ruuhkaksi asti. Vaeltajia suhteessa taas vähemmän.

Sisätilat olivat viehättävät.

Paikka oli viehättävä niin sisältä kuin ulkoakin. Pihassa uudet vessat ja kota. Majoittua ei varmaankaan pihaan olisi saanut, joten hyvä eteemme jatkaneet enää edellisiltana tänne asti. Saimme vinkkejä loppumatkaan. Kolmekin erilaista vaihtoehtoa. Näköalareitti Kukastunturin huiputtaen, lyhyempi ja tasaisempi reitti tai ns. huoltoreitti. Oli tulossa hikinen, 32asteen päivä, joten tottakai valitsimme kuumpimpaan aikaan juurikin tuon näköalareitin korkeine nousuineen.

Nousu ei onneksi ollutkaan niin paha. Aika tasaista nousua, mutta kuuma kyllä. Parin kilometrin jälkeen olimme tunturin laella ja vastaan tulikin jo useampi pyöräilijä. Itse heitin vasta tunturille noustessa lahkeet lyhyemmäksi. Ötökät olivat enää lähinnä paarmoja.

Ylläksen rinteet häämöttävät.

Itsellä oli jo kova energian tarve. Huomaan että mitä kuumempi, sen säännöllisemmin tarvitsi energiaa tankata. Nälkä ei varsinaisesti yllättänyt. Kroppa kaipaisi kunnon ruokaa, mutta sinnittelin reitin loppuun pikkueväiden avulla. 

Viimeiset kilometrit tuntuivat pitkiltä. Tuntui kuin kilometri olisi ollut kaksi. Viimein eteemme tuli kyltti jossa luki Äkäshotelli 2,5km. Itse luin ensin että 25km! Toiset onneksi korjasivat auringon pehmittämän pääni tulkinnan, pian vääräksi. 

Saavuimme hotellille kohta yhden jälkeen päivällä. Kilometrejä takana reilut 11km, riippuen taas mitä mittaria uskoi.

Takana siis noin 65-68km taivallusta, tuhansia ötököitä, hienoja maisemia, mukavia juttuja ja kivoja muistoja. Isoilta itkuilta ja kivuilta säästyimme kaikki. Kiva kokemus, en vaihtaisi pois.

Päivällä jaksoimme vielä kauppaan, illemmalla uimaan ja syömään ja taisipa osa porukasta jaksaa vähän (mutta hyvin vähän) laittaa jalalla koreastikin.

Jounin kaupassa oli käytävä!

Reitille arvosana 7,5/10. Jos olet jo monta paikkaa kolunnut ja jotain uutta on saatava, mene ihmeessä tänne, mutta jos etsit reittiä joka kaikin puolin sävähdyttää, ei se ehkä ole tämä.

Tässä jotain kommenttia vielä reitistä:

• Taukopaikkoja oli harvakseltaan. Edes penkki siellä tai täällä, olisi ollut tarpeen. Kaivoja ei reitillä ollut, joten luonnon vesien varassa oltiin. 
• Reitti oli periaatteessa merkitty ihan hyvin, mutta pari kertaa täytyi turvatua maastokartta -sovellukseen. 
• Muutamat pitkospuita olivat kovasti jo uusimisen tarpeessa, mutta paljon oli jo korjailtukin. Ylläksen pää oli paremmassa kunnossa.

Ja majoituksista.. muuten olivat molemmat hotellit hyvät, mutta Saaga-hotellin huoneessa ei ollut minibaaria. Jääkaappi retkieväille piti kehittää lavuaarista. Molemmista hotelliöistä jäi mieleen kuumuus. Ilmastointia ei ollut..

The best of the Berlin 2022

Tiistaina 12.4.22. 

Voiko tämä olla tottakaan! Huomenna nokka kohti Helsinkiä. Reilut puoli vuotta odottamamme reissu, on käymässä toteen. Tyttären koronatesti näytti negatiivista, mikä tarkoittaa että 99€ köyhempänä, olemme pääsemässä matkaan. Meillä muilla neljällä on koronarokotustodistukset, mutta nuorimmaisella ei. Tämä on tarkoittanut sitä, ettei ulkomaille ole asiaa ellei käy testin kautta ja saa sieltä oikeanlaista todistusta. Testi on tehty, maksettu ja todistus tulostettu. Huomenna matkaan!

Keskiviikkona 13.4.22.

Työpäivä kului äärettömän hitaasti. Kuin halutakseen viivyttää matkaamme.

Lopulta klo 16.15 nokka kohti kotia. Viimeiset pakkailla, eväät reppuihin, lähtösauna ja matkaan! Perheemme miehet hoitivat meidät kunnialla Helsinki-Vantaalle, missä auto lentoparkkiin ja maskit naamalle. Lähdimme klo 22.20 ja olimme yhden pysähdyksen taktiikalla Helsingissä torstaina 14.4.22 kolmen jälkeen yöllä.

Check-in oli hoidettu joten suoraa turvatarkastukseen. Satunnaistarkastuksiin sitä tottakai jouduttiin, mutta mitä sitten. Puhtaat tulokset ja konetta odottamaan. 

Airbalticin lentomme lähti klo 5.35 Riian kautta Berliiniin. Matka Riian kesti 40min, suotuisan lentosään vuoksi. Siellä odottelua oli n. tunti, joka käytettiin reissun ensimmäisiin cappuccinoihin ja evästelyihin. Matka jatkui samalla firmalla klo 7.45 Berliiniin, jossa olimme klo 8.20 Saksan aikaa. Kello täällä tunnin vähemmän. Nuorimmaisen koronatestiä ei kysytty. Meidän muiden rokotustodistukset oltiin syötetty tietoihin jo aiemmin, ehkä siksi niitä ei kyselty.. tai sitten näillä ei oikeasti olekaan niin väliä. Myöhemmin huomasimme että isännän laukussa oli nesteeksi luokiteltavat smoothiet, jotka oli tarkoitus nauttia pois ennen turvatarkastukseen menoa. Näistä ei mitään mainittu.

Koska tämä matka ei saanut osakseen samanlaista suunnittelua kuin muut reissumme, en ollut juuri mitään selvittänyt valmiiksi, vain vähän visioinut kohteita. Nappasimme kulkuvälineeksi metron/junan (S-9 ja S-42 vievät Berliiniin ja ostaa täytyi ABC-vyöhykelippu) viideltä hintaan 19.50€. Lastenlippujen hintoja emme onnistuneet bongaamaan.. pikkulapset toki matkustivat ilmaiseksi. Heitä meillä ei enää ollut.

Junasta näki jo selvästi että keväthän täällä on. Vihreää joka puolella ja +17 astetta. Jäimme junasta Alexanderplazilla. Hetihän meidän piti suunnata syömään ja ostoksille. 

Ensimmäiset ruuat olivat Dönerin kebabeja (maksoi viideltä reilut 40€) ja ensimmäiset shoppailukohteet Primark sekä New York. Tytöt löysivät heti jo vaikka mitä. 

Matkustimme vielä samoilla lipuilla hotellille, Tiergartenin asemalle (Bellevuen asema olisi ollut lähin hotelliamme Meininger Tiergartenia), koska emme olleet edelliskyydissä tajunneet leimata niitä. Liput ovat voimassa leimaamishetkestä tunnin ajan. Leimaamattomista lipuista saa 60€:n huomautuksen. Huh, emme jääneet kiinni!

Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa ja se oli iso ja siisti. Käsitti ison huoneen missä oli 2 kerrossänkyä ja parisänky sekä erillinen wc ja suihku. Hotellissa olisi ollut vieraskeittiö ja peliaula, mutta vain jälkimmäisen kävimme tsekkaamassa.

Teimme illansuussa vielä visiitin hotellimme rakennuksessa olevaan ostoskeskukseen ja siellä olevaan ruokakauppaan. Vähän aamupala- ja herkkuostoksia. Joka paikassa näkyi että oli pääsiäinen. Pupuja, munia sekä kukkia kaikkialla.

Illan ruokapaikkamme oli italialainen ravintola. Isot söivät pitzaa, minä lasagnea, isäntä possunfilettä ja nuorin salaatin. Tästä kaikeista maksoimme juomineen n. 70€. Lopulta olimme niin väsyneitä, että kiitimme toisiamme päivästä ja menimme nukkumaan.. (*nukahdimme tahtomattamme samantien hotellilla, olisimme ehkä vielä jotain voineet illalla käydä katselemassa..).

Kävelimme reilut 9km.

Perjantaina 15.4.22.

Pitkäperjantai sulki kaupat. Ravintolat ja kioskit toki olivat auki. Lapset jäivät nukkumaan hotellille, kun me vanhemmat tepastelimme n. 7km aamulenkin. Söimme aamupalan läheisessä kahvilassa. Croissant, ciabatta sekä cappuccinot. Hintaa alle 10€. 

Näimme sotien voitoksi tehdyn enkelimonumentin Tiergartenin ison liikenneympyrän keskellä, vihreän puiston joka johti meidät suoraan Branderburgintorille/portille sekä melkein vieressä komeilevan Valtionpäiväntalon. 

Joimme paikallisen glögin (Gluhwein 2,80€), joka kyllä lämmitti niin tuoksun kuin maunkin puolesta. Sää oli melko sumuinen ja myöhemmin vähän satelikin, lämmintä n. +13 c°.

Matkanvarrella sattui myös Holokaustin aikana Euroopassa kuolleiden juutalaisen muistoalue. Kovin oli koskettava paikka. Vähän mieltä harmitti, kun kivien päällä istui ja loikki ihmisiä. Erikseen oli tämä kiellettyä, mutta jo pitäisi oman järjenkin sanoa, että kunnioittavaa käytöstä tuollainen ei ole. Oliko paikkansa sijainti yhteensattuma vai hyvin harkittu? Nimittäin, Hitlerin bunkkeri (missä itsensä päiviltäänkin otti) sijaitsi ihan liki.

Kävelimme hotellille, josta teimme koko perheellä vielä illanaikana liki saman kierroksen uudelleen. Tällä kertaa näimme myös Checkpoint Charlien.

Paluumatkalla etsimme rauhassa mahdollista ruokapaikkaa, kun yhden perheenjäsenemme vessatarve alkoi tahtia nopeuttaa. Edessämme siinsi kaunis vanha talo, jossa sijaitsi Paris-Moskow niminen ravintola. Aiemman ohikävelyn mukaan isäntä tiesi kertoa, että listahinnat ovat kohtuullista luokkaa. Siispä pysähdyimme sinne. Isäntä vessaan ja me muut pöytään. Sellainen pieni ahdistus tai paniikki nousi kasvoillemme, kun tajusimme istuvamme iltapukukansan keskellä farkuissamme ja lenkkareissamme.. ei auttanut kuin hymyillä ja leikkiä ruotsalaisia (tämä sitten ihan vitsi, ettei kukaan loukkaannu). 

Listaa vilkaisemalla päätimme ettei meillä niin kova nälkä ollutkaan. Tilasimme elämämme kalleimmat pikkuruuat. Parsakeittoa me aikuiset, kaksi lapsista vain jälkiruokaa; suklaamuffinssit mansikkasorbetilla ja yhden nälkä katosi kummasti. Sivusilmällä näimme, miten mukavaa yhteishenkeä kohottavaa tunnelmaa, toimme henkilökunnalle. Selvisimme kuitenkin laskusta ja henkisestä koetuksesta. Reilu 50€ köyhempänä suuntasimme hakemaan "take away" pitsat hotellille. Kyllä meitä nauratti! P.s. Oli muuten elämäni parasta parsakeittoa, vaikka kuvasta se näyttääkin oksennukselta.

Kävelykilometrejä päivälle noin 21km.

Lauantai 16.4.22.

Teimme aamukävelyn hotellin kulmilla taas ilman lapsia. Aamupala samalla reissulla kahvilassa, josta lapsille mukaan croissantit.

Kävelimme Spree joen rantaan ja aurinko paistoi kuumasti. Päivästä tuli lämmin +18c°. Palailimme Walhalla nimisen pienen ravintolan kautta hotellille. 

Matkalla näimme mm. kadulla laatan missä luki nimiä ja paikkoja, kuten Auschwitz sekä marmori (tms.) paaseja, jotka olivat kuin junankyydissä ja niiden vieressä rautaaseinämä tekstein. Karua. 

Lapset söivät aamupalat ja lähdimme oman ostarin kautta (hakivat herkkuja jemmaan, koska kaupat eivät joka päivä olleet auki näin pääsiäisenä) liikenteeseen. Toki lupaamamme jäätelöannos -pysähdys oli ensin toteutettava. Annokset maksoivat vitosen luokkaa. 

Fokus oli tänäänkin shoppailussa, kun kerran kaupat olivat auki. Lämpimässä ilmassa oli mukava kävellä Mall of Berliniin. Matkaeväänämme oli eteen osuvalta mieheltä, pyöränsarvesta ostettu Brezel (3€). Tyttäret kulkivat kaupoissa, me muut ihailimme hetken katutanssijoiden esitystä ja vetäydyimme lähelle ravintolaan yksille. Pojalle Coca-Cola ja meille aikuisille oluet (n.10€). 

Teimme suunnitelman jatkaa vielä Alexanderplazille sekä East side galleryyn asti, josta junalla hotellille. Matkalla pysähdyimme ranskalausessa kirkossa (Französischer dom) ihaillen tornista maisemaa yli kaupungin. Museokin alhaalla oli ja sain oppaalta pienen yksityisen esittelyn tästä. Opas oli kyllä niin mielikuvien ilmentymä, pölyhuiska ja kaikki. "Happy easter", toivotettiin täälläkin, saksaksi toivotus ei jäänyt mieleeni. 

Söimme matkalla Tuomiokirkon kohdalla saksalaisenkeittiön ravintolassa (Alt Berliner Gasthaus Julchen Hoppe). Nyt oli vuorossa mm. makkaraa ja porsaanpotkaa ja hintaa tuli yli 80€. Mahat täynnä, shoppailu Alexanderplazilla jatkui. 

Muuri oli vaikuttava. Sen lukuisat taiteilijat tehneet upeaa työtä. Kannanotot  mielipiteet ja sananvapaus hehkuivat niistä kaikinpuolin. Kannatti kävellä tännekin. 

Hyppäsimme viereiseltä asemalta junaan/metroon (täällä metrotkin kulkivat osin maanpäällä) ja noin 15€ (AB-lippu), maksoi meiltä kyyti. Nuorimman kanssa pysähdyin vielä leikkipuistoon lähellä hotellia. Leikkipuistoja oli täällä paljon. 

Kilometrejä päivälle 17.

Sunnuntaina 17.6.22. 

Haimme tutusta eilisaamun kahvilasta koko porukalle sämpylät ja kaksi kahvia. Nämä maksoivat noin 12€. Ei Suomessa tähän hintaan samaa satsia saisi. Isäntä ja minä nautimme aamupalamme taas Spree joen rannassa. Saimme seuraksi pienen koiran, joka olisi mieluummin jäänyt herkuttelemaan kanssamme, kuin mennyt omistajansa matkaan. 

Veimme aamupalat lapsille ja lähdimme valloittamaan taas kaupunkia. Haaveenani on aina tutustua kirkkoihin. Nyt tuo tuomiokirkko (Berliner Dom) houkutti kunnolla. Ulkopuolelta se oltiin jo moneen kertaan nähty. Nuorin lähti mukaamme. 

Tepasteltiin taas puiston läpi, jossa tällä kertaa näimme korppeja. 

Tytärtä jäätelötytti. Eilinen annos ei ollt tyydyttänyt jätskin himoa. Mansikkaunelma sisälsi silloin pettymykseksi kookosjäätelöä, joten nyt oli saatava oikeaa mansikkaa.

Pysähdyimme italialaiseen (Restaurant Little Italy) ravintolaan, josta suunnittelimme illallekin ruokaruokapaikkaa. Menu näytti nimittäin hyvältä. Tytär sai siis mansikkajäätelönsä ja me vanhemmat oluet sekä leivät, joiden päällä oli tomaattia ja yrttejä. Maistui. 

Domin luona oli taiteilijoiden markkinakatu. Kiersimme sen ja suuntasimme kirkolle. Pettymys oli melkoinen, kun meille selvisi että klo 16 jälkeen ei sisään enää päässyt. Lippuja myytiin seuraavalle päivälle. Epähuomiossa sellaiset jo puhelimella ostimmekin, vaikka lähtöpäivänä emme kyllä paikalle ehtisi. Toinenkin turisti voivotteli käyneensä ovella jo toistamiseen. 

Pettymyksestä selvittyämme lähdimme kiertämään souvenir kauppoja sekä hälytimme isot lapset hotellilta kanssamme syömään. Vain toinen tuli. Söimme hyvin. Nuorin nuggetteja, vanhin hamppariaterian, minä fahitaksia ja isäntä kanaa. Tilasimme isot oluet, mutta saimme vain keskikokoiset. Pyörittelin silmiä ja totesin ääneen, että ehkä tämä riittää. Iso olisi ollut 4litraa. Saamamme tuopit olivat litraisia (7,90€), tarjoilija oli epäillyt, että emme ihan isoimpia tarkoittaneet. No huh! Minä tarvitsin jo apua tähän, vaikkei kiire ollutkaan. Taas tunsin henkilökunnan huvittuneen katseen..

Päivän kääntyessä illaksi kävelimme hotellille. Lapset lähtivät vielä keskenään ulos. Me vanhukset emme enää jaksaneet. Lapset näkivät tuolla reissulla cityketun!

Päivän saldo 15 km.

Maanantaina 18.4.22.

Aamupyrähdys hotellin viereiseen kahvilaan cappuccinoille ja croissanteille. Taasen aurinko paistoi ihanasti. Taivaalla näkyi lentokoneita, tänään oli meidänkin lähdettävä, mutta onneksi vasta klo 17.10. Oli siis päivä aikaa. 

Suunnittelimme jokiristeilyä, joka kestäisi noin tunnin. Sitten syömään ja nokka kohti lentokenttää. 

Huone luovutettiin klo11 ja nappasimme lapsille paniineja ja sämpylät matkalta. Lämmintä oli nytkin se +18c°. 

Saavuimme joelle ja totesimme että klo 12 lähtisi seuraava risteily. Istuimmekin sen kyytiin ja nautimme aurinkoisesta säästä ja viimeisistä Berliinin tunneista sen kyydissä. Liput maksoivat aikuiselta n. 18€ ja alle 14-vuotiailta n. 13€. Tulipa nähtyä Berliiniä tästäkin näkökulmasta ja kuultua oppaaltakin jotain rakennuksista ja historiasta.

Kävelimme rantaa pitkin eteenpäin jättäen pojan (tyhjiä pulloja) limsapullopussin, jonkun kodittoman teltan eteen. Oliko se sitten reissun hyvä työ vai ei, en tiedä. Toivottavasti vähän saajaansa ilahduttaa.

Kello oli 13.40, kun totesimme että tuomiokirkkohan on ihan edessämme. Teimme nopean ratkaisun ja päätimme kokeilla kävisikö myöhemmäksi ostamamme liput kellonajaltaan aiemmin käytettäväksi. Kävihän se! Äkkiä sisään ja kiertäen läpi. Mahtava kirkko, kerrassaan upea. Suosittelen kaikille. Alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi aikuisen seurassa. Aikuisen lippu oli 9€. Tällä katettiin kaikki kirkon kustannukset, joten mielellään sen maksoi. Torniinkin olisi vielä päässyt, mutta meillä oli kiire ja jo kerran kaupunki yläilmoista nähtiin. Tämä riitti meille. Kiitos! Eipä jäänyt vahinkoliput "takataskuun" harmittamaan.

Vielä ehdimme syömäänkin ja pariin kauppaan. Löysin täydelliset korvikset, joissa komeili liikennevaloukkelit (alle 10€). Tyttäret ostivat sealife -kaupasta läjän kiviä. 

Oli aika kiittää ja kumartaa ja siirtyä (juna/metro) lentokentälle. Berliini kohteli meitä hyvin. Lisäksi oli aivan super upeaa päättää tämä reissu näin hienolla päivällä. 

Saksan turvatarkastus oli kyllä tarkempi kertaa miljoona. Tuttuun tapaan minä ja nuorin jouduimme aika tarkkaan syynäykseen. 

EasyJet kuljetti meidät turvallisesti kotisuomeen (samassa koneessa matkusti Sami Uotila, joka kävi lööppien mukaan kihlautumassa Berliinissä) ja pojat kentältä kotiin. Lentoparkki maksoi n. 42€. Vähän oli vaikeuksia löytää terminaalista bussikyydin pysäkki, mutta löytyihän lopulta sekin. 

Päivän kilometrit 10km.

P.s. Pääsiäisenä reissua Berliiniin suunnittelevan kannattaa huomioida esim. kauppojen aukioloajat. Pääsinen sulkee ovia pitkänäperjantaina, sunnuntaina sekä pääsiäismaanantaina. Lisäksi esimerkiksi kirkkojen ja museoiden aukiolot kannattaa selvittää etukäteen.

Malja leijonille ja muistohetki ystävälle

En enää ihan hirmu paljoa leivo. Joskus uskokaa tai älkää, kun lapset olivat pieniä, tein tätä usein. Miten silloin ehti, kun enää ei ehdi?

Jotenkin nyt tuli tarve upottaa kädet taikinaan. Syntyikin kerralla kolme pellillistä pullia sekä kanapiirakka. Täytyihän jotain saada Suomen leijonien mitalikahvien lisukkeeksi.

Nykyään aina kun teen pullaa, muistan jokunen vuosi sitten menehtyneen ystäväni. Olin leipomassa pojan rippijuhliin laskiaispullia. Tarkoituksena tehdä juuri suuhun sopivia, ei liian isoja. Silloin, eräs ystäväni (leipuri ammatiltaan) soitti kysyäkseen sopisiko tulla käymään hänen ollessa parhaillaan paikkakunnalla.

Niinpä rupattelimme pitkät tovit ja sain samalla muistisäännön, mistä tietää minkä kokoiseksi taikinapallo kannattaa suurinpiirtein tehdä. Joka kerta tuon jälkeen, tuo päivä muistuu mieleeni aina leipoessani pullaa...  enkä ole vielä tänäpäivänäkään muistanut mikä tuo ystäväni antama muistisääntö oli..

Ystävääni ei enää ole. Hän oli vielä poikani rippijuhlissakin ja monet kerrat näimme vielä ohimennen. Sovimme aina, että seuraavalla kohtaamisella käydään kahvilla. Sitä kertaa ei enää tullut. En pysty koskaan häneltä kysyä tarkennusta pullan kokoon. Niinpä nytkin tulee monen kokoisia pullia ja muistan ystävääni. Ja neuvon kaikkia käymään ystävien kanssa kahvilla, kun se on mahdollista. Koskaan ei tiedä, milloin sitä ei voi enää tehdä.

En saanut lapsia innostumaan leipomisesta.  Nykyään he leipovat enemmän kuin minä, mutta eivät enää juurikaan kanssani. Tai täytyy sen verran korjata, että taisi lopulta nuorin tytöistä tehdäkin kaiken. Hän nimittäin kävi voitelemassa yhden pellillisen ja meidän perheessämme se tarkoittaa, että teki siis kaiken. Tästä "perinteekkäästä" kunnianottamisesta saan kiittää veljeäni ja miestäni. He tekivät aikanaan mm. lastemme syntymäpäiväkakutkin, kun minun niitä väkertäessäni, ideoivat ääneen mitä niissä voisi olla. Ja jouluisin mieheni leipoo piparit ja tortut, kun ottaa pellin uunista.

Tänään nostan maljan leijonille ja ajattelen ystävääni.