The best of the Berlin 2022

Tiistaina 12.4.22. 

Voiko tämä olla tottakaan! Huomenna nokka kohti Helsinkiä. Reilut puoli vuotta odottamamme reissu, on käymässä toteen. Tyttären koronatesti näytti negatiivista, mikä tarkoittaa että 99€ köyhempänä, olemme pääsemässä matkaan. Meillä muilla neljällä on koronarokotustodistukset, mutta nuorimmaisella ei. Tämä on tarkoittanut sitä, ettei ulkomaille ole asiaa ellei käy testin kautta ja saa sieltä oikeanlaista todistusta. Testi on tehty, maksettu ja todistus tulostettu. Huomenna matkaan!

Keskiviikkona 13.4.22.

Työpäivä kului äärettömän hitaasti. Kuin halutakseen viivyttää matkaamme.

Lopulta klo 16.15 nokka kohti kotia. Viimeiset pakkailla, eväät reppuihin, lähtösauna ja matkaan! Perheemme miehet hoitivat meidät kunnialla Helsinki-Vantaalle, missä auto lentoparkkiin ja maskit naamalle. Lähdimme klo 22.20 ja olimme yhden pysähdyksen taktiikalla Helsingissä torstaina 14.4.22 kolmen jälkeen yöllä.

Check-in oli hoidettu joten suoraa turvatarkastukseen. Satunnaistarkastuksiin sitä tottakai jouduttiin, mutta mitä sitten. Puhtaat tulokset ja konetta odottamaan. 

Airbalticin lentomme lähti klo 5.35 Riian kautta Berliiniin. Matka Riian kesti 40min, suotuisan lentosään vuoksi. Siellä odottelua oli n. tunti, joka käytettiin reissun ensimmäisiin cappuccinoihin ja evästelyihin. Matka jatkui samalla firmalla klo 7.45 Berliiniin, jossa olimme klo 8.20 Saksan aikaa. Kello täällä tunnin vähemmän. Nuorimmaisen koronatestiä ei kysytty. Meidän muiden rokotustodistukset oltiin syötetty tietoihin jo aiemmin, ehkä siksi niitä ei kyselty.. tai sitten näillä ei oikeasti olekaan niin väliä. Myöhemmin huomasimme että isännän laukussa oli nesteeksi luokiteltavat smoothiet, jotka oli tarkoitus nauttia pois ennen turvatarkastukseen menoa. Näistä ei mitään mainittu.

Koska tämä matka ei saanut osakseen samanlaista suunnittelua kuin muut reissumme, en ollut juuri mitään selvittänyt valmiiksi, vain vähän visioinut kohteita. Nappasimme kulkuvälineeksi metron/junan (S-9 ja S-42 vievät Berliiniin ja ostaa täytyi ABC-vyöhykelippu) viideltä hintaan 19.50€. Lastenlippujen hintoja emme onnistuneet bongaamaan.. pikkulapset toki matkustivat ilmaiseksi. Heitä meillä ei enää ollut.

Junasta näki jo selvästi että keväthän täällä on. Vihreää joka puolella ja +17 astetta. Jäimme junasta Alexanderplazilla. Hetihän meidän piti suunnata syömään ja ostoksille. 

Ensimmäiset ruuat olivat Dönerin kebabeja (maksoi viideltä reilut 40€) ja ensimmäiset shoppailukohteet Primark sekä New York. Tytöt löysivät heti jo vaikka mitä. 

Matkustimme vielä samoilla lipuilla hotellille, Tiergartenin asemalle (Bellevuen asema olisi ollut lähin hotelliamme Meininger Tiergartenia), koska emme olleet edelliskyydissä tajunneet leimata niitä. Liput ovat voimassa leimaamishetkestä tunnin ajan. Leimaamattomista lipuista saa 60€:n huomautuksen. Huh, emme jääneet kiinni!

Huoneemme oli kolmannessa kerroksessa ja se oli iso ja siisti. Käsitti ison huoneen missä oli 2 kerrossänkyä ja parisänky sekä erillinen wc ja suihku. Hotellissa olisi ollut vieraskeittiö ja peliaula, mutta vain jälkimmäisen kävimme tsekkaamassa.

Teimme illansuussa vielä visiitin hotellimme rakennuksessa olevaan ostoskeskukseen ja siellä olevaan ruokakauppaan. Vähän aamupala- ja herkkuostoksia. Joka paikassa näkyi että oli pääsiäinen. Pupuja, munia sekä kukkia kaikkialla.

Illan ruokapaikkamme oli italialainen ravintola. Isot söivät pitzaa, minä lasagnea, isäntä possunfilettä ja nuorin salaatin. Tästä kaikeista maksoimme juomineen n. 70€. Lopulta olimme niin väsyneitä, että kiitimme toisiamme päivästä ja menimme nukkumaan.. (*nukahdimme tahtomattamme samantien hotellilla, olisimme ehkä vielä jotain voineet illalla käydä katselemassa..).

Kävelimme reilut 9km.

Perjantaina 15.4.22.

Pitkäperjantai sulki kaupat. Ravintolat ja kioskit toki olivat auki. Lapset jäivät nukkumaan hotellille, kun me vanhemmat tepastelimme n. 7km aamulenkin. Söimme aamupalan läheisessä kahvilassa. Croissant, ciabatta sekä cappuccinot. Hintaa alle 10€. 

Näimme sotien voitoksi tehdyn enkelimonumentin Tiergartenin ison liikenneympyrän keskellä, vihreän puiston joka johti meidät suoraan Branderburgintorille/portille sekä melkein vieressä komeilevan Valtionpäiväntalon. 

Joimme paikallisen glögin (Gluhwein 2,80€), joka kyllä lämmitti niin tuoksun kuin maunkin puolesta. Sää oli melko sumuinen ja myöhemmin vähän satelikin, lämmintä n. +13 c°.

Matkanvarrella sattui myös Holokaustin aikana Euroopassa kuolleiden juutalaisen muistoalue. Kovin oli koskettava paikka. Vähän mieltä harmitti, kun kivien päällä istui ja loikki ihmisiä. Erikseen oli tämä kiellettyä, mutta jo pitäisi oman järjenkin sanoa, että kunnioittavaa käytöstä tuollainen ei ole. Oliko paikkansa sijainti yhteensattuma vai hyvin harkittu? Nimittäin, Hitlerin bunkkeri (missä itsensä päiviltäänkin otti) sijaitsi ihan liki.

Kävelimme hotellille, josta teimme koko perheellä vielä illanaikana liki saman kierroksen uudelleen. Tällä kertaa näimme myös Checkpoint Charlien.

Paluumatkalla etsimme rauhassa mahdollista ruokapaikkaa, kun yhden perheenjäsenemme vessatarve alkoi tahtia nopeuttaa. Edessämme siinsi kaunis vanha talo, jossa sijaitsi Paris-Moskow niminen ravintola. Aiemman ohikävelyn mukaan isäntä tiesi kertoa, että listahinnat ovat kohtuullista luokkaa. Siispä pysähdyimme sinne. Isäntä vessaan ja me muut pöytään. Sellainen pieni ahdistus tai paniikki nousi kasvoillemme, kun tajusimme istuvamme iltapukukansan keskellä farkuissamme ja lenkkareissamme.. ei auttanut kuin hymyillä ja leikkiä ruotsalaisia (tämä sitten ihan vitsi, ettei kukaan loukkaannu). 

Listaa vilkaisemalla päätimme ettei meillä niin kova nälkä ollutkaan. Tilasimme elämämme kalleimmat pikkuruuat. Parsakeittoa me aikuiset, kaksi lapsista vain jälkiruokaa; suklaamuffinssit mansikkasorbetilla ja yhden nälkä katosi kummasti. Sivusilmällä näimme, miten mukavaa yhteishenkeä kohottavaa tunnelmaa, toimme henkilökunnalle. Selvisimme kuitenkin laskusta ja henkisestä koetuksesta. Reilu 50€ köyhempänä suuntasimme hakemaan "take away" pitsat hotellille. Kyllä meitä nauratti! P.s. Oli muuten elämäni parasta parsakeittoa, vaikka kuvasta se näyttääkin oksennukselta.

Kävelykilometrejä päivälle noin 21km.

Lauantai 16.4.22.

Teimme aamukävelyn hotellin kulmilla taas ilman lapsia. Aamupala samalla reissulla kahvilassa, josta lapsille mukaan croissantit.

Kävelimme Spree joen rantaan ja aurinko paistoi kuumasti. Päivästä tuli lämmin +18c°. Palailimme Walhalla nimisen pienen ravintolan kautta hotellille. 

Matkalla näimme mm. kadulla laatan missä luki nimiä ja paikkoja, kuten Auschwitz sekä marmori (tms.) paaseja, jotka olivat kuin junankyydissä ja niiden vieressä rautaaseinämä tekstein. Karua. 

Lapset söivät aamupalat ja lähdimme oman ostarin kautta (hakivat herkkuja jemmaan, koska kaupat eivät joka päivä olleet auki näin pääsiäisenä) liikenteeseen. Toki lupaamamme jäätelöannos -pysähdys oli ensin toteutettava. Annokset maksoivat vitosen luokkaa. 

Fokus oli tänäänkin shoppailussa, kun kerran kaupat olivat auki. Lämpimässä ilmassa oli mukava kävellä Mall of Berliniin. Matkaeväänämme oli eteen osuvalta mieheltä, pyöränsarvesta ostettu Brezel (3€). Tyttäret kulkivat kaupoissa, me muut ihailimme hetken katutanssijoiden esitystä ja vetäydyimme lähelle ravintolaan yksille. Pojalle Coca-Cola ja meille aikuisille oluet (n.10€). 

Teimme suunnitelman jatkaa vielä Alexanderplazille sekä East side galleryyn asti, josta junalla hotellille. Matkalla pysähdyimme ranskalausessa kirkossa (Französischer dom) ihaillen tornista maisemaa yli kaupungin. Museokin alhaalla oli ja sain oppaalta pienen yksityisen esittelyn tästä. Opas oli kyllä niin mielikuvien ilmentymä, pölyhuiska ja kaikki. "Happy easter", toivotettiin täälläkin, saksaksi toivotus ei jäänyt mieleeni. 

Söimme matkalla Tuomiokirkon kohdalla saksalaisenkeittiön ravintolassa (Alt Berliner Gasthaus Julchen Hoppe). Nyt oli vuorossa mm. makkaraa ja porsaanpotkaa ja hintaa tuli yli 80€. Mahat täynnä, shoppailu Alexanderplazilla jatkui. 

Muuri oli vaikuttava. Sen lukuisat taiteilijat tehneet upeaa työtä. Kannanotot  mielipiteet ja sananvapaus hehkuivat niistä kaikinpuolin. Kannatti kävellä tännekin. 

Hyppäsimme viereiseltä asemalta junaan/metroon (täällä metrotkin kulkivat osin maanpäällä) ja noin 15€ (AB-lippu), maksoi meiltä kyyti. Nuorimman kanssa pysähdyin vielä leikkipuistoon lähellä hotellia. Leikkipuistoja oli täällä paljon. 

Kilometrejä päivälle 17.

Sunnuntaina 17.6.22. 

Haimme tutusta eilisaamun kahvilasta koko porukalle sämpylät ja kaksi kahvia. Nämä maksoivat noin 12€. Ei Suomessa tähän hintaan samaa satsia saisi. Isäntä ja minä nautimme aamupalamme taas Spree joen rannassa. Saimme seuraksi pienen koiran, joka olisi mieluummin jäänyt herkuttelemaan kanssamme, kuin mennyt omistajansa matkaan. 

Veimme aamupalat lapsille ja lähdimme valloittamaan taas kaupunkia. Haaveenani on aina tutustua kirkkoihin. Nyt tuo tuomiokirkko (Berliner Dom) houkutti kunnolla. Ulkopuolelta se oltiin jo moneen kertaan nähty. Nuorin lähti mukaamme. 

Tepasteltiin taas puiston läpi, jossa tällä kertaa näimme korppeja. 

Tytärtä jäätelötytti. Eilinen annos ei ollt tyydyttänyt jätskin himoa. Mansikkaunelma sisälsi silloin pettymykseksi kookosjäätelöä, joten nyt oli saatava oikeaa mansikkaa.

Pysähdyimme italialaiseen (Restaurant Little Italy) ravintolaan, josta suunnittelimme illallekin ruokaruokapaikkaa. Menu näytti nimittäin hyvältä. Tytär sai siis mansikkajäätelönsä ja me vanhemmat oluet sekä leivät, joiden päällä oli tomaattia ja yrttejä. Maistui. 

Domin luona oli taiteilijoiden markkinakatu. Kiersimme sen ja suuntasimme kirkolle. Pettymys oli melkoinen, kun meille selvisi että klo 16 jälkeen ei sisään enää päässyt. Lippuja myytiin seuraavalle päivälle. Epähuomiossa sellaiset jo puhelimella ostimmekin, vaikka lähtöpäivänä emme kyllä paikalle ehtisi. Toinenkin turisti voivotteli käyneensä ovella jo toistamiseen. 

Pettymyksestä selvittyämme lähdimme kiertämään souvenir kauppoja sekä hälytimme isot lapset hotellilta kanssamme syömään. Vain toinen tuli. Söimme hyvin. Nuorin nuggetteja, vanhin hamppariaterian, minä fahitaksia ja isäntä kanaa. Tilasimme isot oluet, mutta saimme vain keskikokoiset. Pyörittelin silmiä ja totesin ääneen, että ehkä tämä riittää. Iso olisi ollut 4litraa. Saamamme tuopit olivat litraisia (7,90€), tarjoilija oli epäillyt, että emme ihan isoimpia tarkoittaneet. No huh! Minä tarvitsin jo apua tähän, vaikkei kiire ollutkaan. Taas tunsin henkilökunnan huvittuneen katseen..

Päivän kääntyessä illaksi kävelimme hotellille. Lapset lähtivät vielä keskenään ulos. Me vanhukset emme enää jaksaneet. Lapset näkivät tuolla reissulla cityketun!

Päivän saldo 15 km.

Maanantaina 18.4.22.

Aamupyrähdys hotellin viereiseen kahvilaan cappuccinoille ja croissanteille. Taasen aurinko paistoi ihanasti. Taivaalla näkyi lentokoneita, tänään oli meidänkin lähdettävä, mutta onneksi vasta klo 17.10. Oli siis päivä aikaa. 

Suunnittelimme jokiristeilyä, joka kestäisi noin tunnin. Sitten syömään ja nokka kohti lentokenttää. 

Huone luovutettiin klo11 ja nappasimme lapsille paniineja ja sämpylät matkalta. Lämmintä oli nytkin se +18c°. 

Saavuimme joelle ja totesimme että klo 12 lähtisi seuraava risteily. Istuimmekin sen kyytiin ja nautimme aurinkoisesta säästä ja viimeisistä Berliinin tunneista sen kyydissä. Liput maksoivat aikuiselta n. 18€ ja alle 14-vuotiailta n. 13€. Tulipa nähtyä Berliiniä tästäkin näkökulmasta ja kuultua oppaaltakin jotain rakennuksista ja historiasta.

Kävelimme rantaa pitkin eteenpäin jättäen pojan (tyhjiä pulloja) limsapullopussin, jonkun kodittoman teltan eteen. Oliko se sitten reissun hyvä työ vai ei, en tiedä. Toivottavasti vähän saajaansa ilahduttaa.

Kello oli 13.40, kun totesimme että tuomiokirkkohan on ihan edessämme. Teimme nopean ratkaisun ja päätimme kokeilla kävisikö myöhemmäksi ostamamme liput kellonajaltaan aiemmin käytettäväksi. Kävihän se! Äkkiä sisään ja kiertäen läpi. Mahtava kirkko, kerrassaan upea. Suosittelen kaikille. Alle 18-vuotiaat pääsivät ilmaiseksi aikuisen seurassa. Aikuisen lippu oli 9€. Tällä katettiin kaikki kirkon kustannukset, joten mielellään sen maksoi. Torniinkin olisi vielä päässyt, mutta meillä oli kiire ja jo kerran kaupunki yläilmoista nähtiin. Tämä riitti meille. Kiitos! Eipä jäänyt vahinkoliput "takataskuun" harmittamaan.

Vielä ehdimme syömäänkin ja pariin kauppaan. Löysin täydelliset korvikset, joissa komeili liikennevaloukkelit (alle 10€). Tyttäret ostivat sealife -kaupasta läjän kiviä. 

Oli aika kiittää ja kumartaa ja siirtyä (juna/metro) lentokentälle. Berliini kohteli meitä hyvin. Lisäksi oli aivan super upeaa päättää tämä reissu näin hienolla päivällä. 

Saksan turvatarkastus oli kyllä tarkempi kertaa miljoona. Tuttuun tapaan minä ja nuorin jouduimme aika tarkkaan syynäykseen. 

EasyJet kuljetti meidät turvallisesti kotisuomeen (samassa koneessa matkusti Sami Uotila, joka kävi lööppien mukaan kihlautumassa Berliinissä) ja pojat kentältä kotiin. Lentoparkki maksoi n. 42€. Vähän oli vaikeuksia löytää terminaalista bussikyydin pysäkki, mutta löytyihän lopulta sekin. 

Päivän kilometrit 10km.

P.s. Pääsiäisenä reissua Berliiniin suunnittelevan kannattaa huomioida esim. kauppojen aukioloajat. Pääsinen sulkee ovia pitkänäperjantaina, sunnuntaina sekä pääsiäismaanantaina. Lisäksi esimerkiksi kirkkojen ja museoiden aukiolot kannattaa selvittää etukäteen.

Malja leijonille ja muistohetki ystävälle

En enää ihan hirmu paljoa leivo. Joskus uskokaa tai älkää, kun lapset olivat pieniä, tein tätä usein. Miten silloin ehti, kun enää ei ehdi?

Jotenkin nyt tuli tarve upottaa kädet taikinaan. Syntyikin kerralla kolme pellillistä pullia sekä kanapiirakka. Täytyihän jotain saada Suomen leijonien mitalikahvien lisukkeeksi.

Nykyään aina kun teen pullaa, muistan jokunen vuosi sitten menehtyneen ystäväni. Olin leipomassa pojan rippijuhliin laskiaispullia. Tarkoituksena tehdä juuri suuhun sopivia, ei liian isoja. Silloin, eräs ystäväni (leipuri ammatiltaan) soitti kysyäkseen sopisiko tulla käymään hänen ollessa parhaillaan paikkakunnalla.

Niinpä rupattelimme pitkät tovit ja sain samalla muistisäännön, mistä tietää minkä kokoiseksi taikinapallo kannattaa suurinpiirtein tehdä. Joka kerta tuon jälkeen, tuo päivä muistuu mieleeni aina leipoessani pullaa...  enkä ole vielä tänäpäivänäkään muistanut mikä tuo ystäväni antama muistisääntö oli..

Ystävääni ei enää ole. Hän oli vielä poikani rippijuhlissakin ja monet kerrat näimme vielä ohimennen. Sovimme aina, että seuraavalla kohtaamisella käydään kahvilla. Sitä kertaa ei enää tullut. En pysty koskaan häneltä kysyä tarkennusta pullan kokoon. Niinpä nytkin tulee monen kokoisia pullia ja muistan ystävääni. Ja neuvon kaikkia käymään ystävien kanssa kahvilla, kun se on mahdollista. Koskaan ei tiedä, milloin sitä ei voi enää tehdä.

En saanut lapsia innostumaan leipomisesta.  Nykyään he leipovat enemmän kuin minä, mutta eivät enää juurikaan kanssani. Tai täytyy sen verran korjata, että taisi lopulta nuorin tytöistä tehdäkin kaiken. Hän nimittäin kävi voitelemassa yhden pellillisen ja meidän perheessämme se tarkoittaa, että teki siis kaiken. Tästä "perinteekkäästä" kunnianottamisesta saan kiittää veljeäni ja miestäni. He tekivät aikanaan mm. lastemme syntymäpäiväkakutkin, kun minun niitä väkertäessäni, ideoivat ääneen mitä niissä voisi olla. Ja jouluisin mieheni leipoo piparit ja tortut, kun ottaa pellin uunista.

Tänään nostan maljan leijonille ja ajattelen ystävääni. 

Pala palalta

Kuinka sinä aloitat palapelin tekemisen? Perinteisesti reunoista? Katsotko kuvaa ja asettelet kädessä olevan palan heti suurinpiirtein oikeaan kohtaan? Lajitteletko palat värien tai muodon perusteella?

Itse nappaan palojen joukosta aloituksiksi ne missä pari palaa on jo valmiiksi kiinni toisissaan. Pikku hiljaa palapeli rakentuu siitä ja kukin kuvio löytyy paikoilleen. Valmiin palapelin kuvaa enää harvoin tehdessä katson. Sitä tarkastelen kunnolla vain ostovaiheessa.

On äärettömän mielenkiintoista etsitietyn näköistä palaa tuhannen tai tuhansien palojen joukosta. Joskus sitä on varma että näin juuri tuosta puuttuvan palan, mutta mihin se meni. Toisinaan taas poimin palan helposti kasasta ja tiedän mihin se kuuluu. Enemmän kuin usein, joudun sovittamaan palaa palan perään, vertailemaan sävyjä, ennenkö oikea löytyy.

Vähän kuin elämä. Joskus niin simppeliä, joskus kaikkea muuta. Päivät ovat erilaisia, kuten palapelitkin. Elämä kuljettaa monen mutkan, väärän tai oikean valinnan kautta tielle jota ei kukaan etukäteen tiedä. 

Joskus sitä luulee löytäneensä oikean palan, mutta myöhemmin tarkastellen toteaa, että eipä niin tainnut ollakaan. Turhauttaa, tekisi mieli vain luovuttaa. Kerätä palat kasaan ja sulloa laatikko kaappiin odottamaan parempia aikoja. 

Toisinaan elämää on tarpeellista lokeroida tai lajitella, kuten palapelin palojakin. Tämän hoidan nyt, tuo jääköön myöhemmäksi murheeksi tai tehtäväksi hommaksi. 

Joskus ulkopuolinen vinkki on tarpeen. Joku toinen sanoo, että tämä kuuluu tähän ja toteat että niin on hyvä. Kuvio selkenee. 

Oli miten oli, on palapelin rakennus hyvää aivotreeniä, stressin lievitystä ja ehkä tarpeellista nollaustakin. Yllättävästi se saa myös muita mukaansa. Elämä koostuu yhdessä tekemisestä, autetaan toinen toistamme ja puhalletaan yhteen hiileen.

Joululomalla parantelin murtunutta varvasta. En päässyt juurikaan liikkumaan, joten palapelin teolle oli paljon aikaa. Kaupasta lähtikin mukaani kaksi rakastamani teeman, mukaista peliä. Italia ja Alakomaat. Amsterdamissa onkin tullut käytyä. Toki Italian Roomassa myös, vaikkei kuva juuri sieltä ollutkaan.

Vuosi 2022 alkoi edelleen koronan vallitessa, mutta matkasuunnitelmia olemme nyt jo tohtineet tehdä. Tulossa on siis parikin ulkomaan matkaa tälle vuodelle, mikäli maailman tautitilanne ei niitä pilaa. Arvaatko mihin matkamme meidät vievät? Yksi isompi vaelluskin on tulon päällä ja se ihan täällä Suomessa. Sitäkin saa arvata.

Hetta-Pallas

Tämän vuoden pitempi vaellus oli nimeltään Hetta-Pallas, Enontekiöllä.

Starttasimme kolmen pariskunnan kesken matkaan sunnuntaina 4.7.21 heti aamupalojen jälkeen. Yön olimme viettäneet Lapland Hotels Hetassa. Hotellille täys kymppi ruokien suhteen. Muusta voin kommentoida lopussa lisää. 

Pienen selvittelyn jälkeen kävelimme Hetan keskustaan, josta venekyyti (10€/hlö) vei meidät Oulankajärven yli reitin aloitus päähän. Maisemat joelta olivat varsin mukavat ja veneen kapteeni, Tuomo Laakso aivan huippu luokkaa. Ei ollut tylsä tuo vene matka ollenkaan.

Jo melko alussa saimme huomata, kuinka valtavasti ötököitä Lapissa olikaan. Lähinnä mäkäräisiä ja paarmoja. Jossain vaiheessa ajatusleikkinä olikin, kumman valitsisi jos vain toisia pitäisi sietää. Hyttyshatut olivat ehdottomat.

Ensimmäinen päivämme oli myös sään puolesta varsin tuskainen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, eikä tuullut yhtään. Lämpöä oli reilut 30 astetta. Joitakin tarinoita kuulimme muilta vaeltajilta, jotta takaisin oli joidenkin pitänyt kääntyä. Olosuhteet olivat haastavat. 

Reitin alkupään pärjäsimme hyvin juomavarastoillamme ja jo Pyhäkeron autiotuvalla (tänne noin 7km), saimme täyttää pullomme kylmällä kaivovedellä. Seuraava vastaava olikin sitten vasta Hannukurussa. Pyhäkeron autiotuvan pihapiirissä oli myös latu-kavila, luonnollisesti se oli nyt suljettu. Vessat olivat melko luksus-kunnossa. Juuri uusittuja, niin kuin saimme reitillä muuallakin todeta. Nuotiopaikoista ei reissullamme tainnut iloa olla, meneillään kun oli helteiden vuoksi metsäpalovaroitus.

Ensimmäinen haastava nousu koitti heti tuon pysähdyksen jälkeen. Motivoimme itseämme venekyyditsijän vinkillä: "Uikaa Pyhäjärvessä". Näin tottatosiaan teimme. Vähän ennen huippua vastaamme tuli viimein helteen helpotus. Järvi täynnä hyvin raikasta vettä. Tuolla viilennyksellä sekä pienen lounaan nauttimisella jaksoimme taas jatkaa. Pyhäkero (korkeus 711m) oli valloitettu.

Olimme ajatelleet niin, että päivämatka olisi 15kilometrin luokkaa, viimeiselle päivälle jätettäisiin vähemmän. Meillä oli varattuna matkan tekoon kolme yötä, neljä päivää. 

Ensimmäiset noin 15km (kirjoitan noin kilometreistä, koska kyltittien sekä kellon määrittämissä etäisyyksissä oli pikkuisen hajontaa) tuli täyteen Sioskurussa. Se oli nätti paikka, mutta varsin täynnä. Hyviä telttapaikkoja olisi pitänyt tosissaan katsella. Siispä päätimme vain levähtää, syödä vähän ja täyttää vesivarastot. Pyrkisimme Tappuriin, johon oli Sioskurulta vielä noin 3km. Uudet vessat odottivat maastossa pystyttäjiään. Reittiä peruskorjattiin nähtävästi monella tapaa. Olin jostain lukenut, että tästä alkaisi reitin helpoin osuus ja sen kyllä allekirjoitin. Pienen nousun jälkeen lähinnä tasaista polkua.

Saavuimme illansuussa Tappuriin, jossa sielläkin oli kyllä väkeä (lähinnä partiolaisia), mutta maasto oli tasaisempaa ja näin ollen telttapaikkoja löytyi hyvin. Uimaan ei tuolla oikein pystynyt, puro oli sen verran matalaa ja paikkapaikoin sinne oli hankala ryteiköltä edes päästä. Juomapullot sai kuitenkin täytettyä yläjuoksulla ja alajuoksulla pikapesut tehtyä. Tappurissa oli tupa sekä monta muutakin rakennusta, jotka taisivat kuitenkin olla poromiesten tai -naisten valtakuntaa. Vessat olivat täälläkin uusitut.

Maanantain 5.7 aamu valkeni meille (ei kyllä sitä pimeää ollutkaan) jo seitsemän jälkeen. Oli kuuma. Telttaan porotti aurinko. Totesimme, että tällä Lapin reissulla ei talvimakuupusseja olisi tarvittu. Ja yhdelläkin pussilla olisimme vallan hyvin pärjänneet.. Niin, että yksi tai jopa kaksi turhaketta tällä matkalla mukana oli.

Söimme aamupalat ja pakkasimme tavaramme. Vähän täytyi jo jalkojakin hoitaa. Hiertymiä oli syntynyt yhdelle jos toisellekin. Allekirjoittanut aloitti omien jalkojensa rakkojen saannin jo aiemmin viikolla, ennen tätä reissua, pitäen jalassa kenkiä joita ei vielä tälle kesää ollut tullut pidettyä. Rakon alut olivat siis jo hyvästi edenneet. Onneksi hyvät ensiapuvärkit olivat mukana. 

Partiolaiset olivat lähteneet jo ennen heräilyämme. Me pääsimme lähtemään vähän ennen kuumimpaa aikaa.

Laskeskelimme että Suaskuru voisi olla seuraavan yön leiripaikkamme. Siellä pitäisi olla kota ja etäisyys sinne olisi varsin sopiva. Matkalla sinne olisi välietappina Pahakuru ja Hannukuru. 

Taasen oli kuumapäivä, jonkun mittarin mukaan +32astetta, mutta nyt sentään tuuli. Matkalla ollut (lumestako lie sulanut) isompi lätäkkö houkutteli meitä uimaan, mutta maltoimme mielemme odottaen Hannukurua. 

Ennen Pahakurua näimme valtavan kauniita maisemia sekä totesimme reitin kunnostuksen olevan meneillään täälläkin. Isoja murskesäkkejä oli polun varrella, levittäjiään odottamassa. Yksi pätkä (Tappurilta lähtiessä) oli reitistä uudistettu jonkin sortin rautaritiläpitkospuilla. Mahtaa alue olla kovalla kulutuksella kosteilla säillä.

Pysähdyimme Pahakurun tuvalla, jossa juuri sinä hetkenä ei muita ollut. Vessat olivat täälläkin uudet ja vieressä nuotiopaikka. Lähtiessämme joukko pikkupartiolaisia saapui pysäkille ruokailemaan.

Hannururuun matkaa tästä oli noin 2-3km ja tarkoitti lähinnä rinteitä pitkin laskeutumista pikkupuiden lomassa mutkitellen. Reitin leppoisa osa oli suoritettu. 

Hannukuru oli kaunis paikka. Hiekkaista metsämaastoa, jossa ah, ihana kaivo sekä varaustupa ja -sauna, kota sekä uimapaikka laiturineen. Sauna oli nyt ulkona, sitä emme kaivanneet. Pääsimme uimaan ja syömään. Muki punaviiniäkin maistui hyvin. Rakot vaivasivat, mutta putsailulla ja suojailulla niidenkin kanssa pärjäsi. Tässäkin olisimme voineet majoittua, mutta päätimme jatkaa ettei viimeiselle päivälle jäisi liikaa matkaa. 

Suaskuru tupsahti eteemme melkoisesta ryteiköstä. Paikassa oli nuotiopaikka, kota sekä vanha liiteri- ja wc-rakennus. Uudet pöntöt odottivat täälläkin ja hieman ylenpänä ryteiköstä olisi käsittääksemme ollut teltoillekin paikkaa, mutta tämä ei ympäristönä meitä houkutellut tippaakaan. Kota oli kuin sauna ja ulkona ötököitä vaikka syötäväksi asti. Jostain porukkamme löysi maan alta vettä pursuavan suonen, josta saimme vesivarastot täytettyä. Päätimme syödä kohteessa ja levähtää kodassa hetken, mutta yöpymispaikkana toimisi vasta noin 7km päässä oleva Montellin maja tai noin 8km päässä sijaitseva Nammalkuru. 

Lähdimme illansuussa jatkamaan matkaa. Alkumatkassa oli melko kovaa nousua. Toki koko matkan noustiin ja laskettiin, enemmän ja vähemmän. Ilma oli onneksemme jo vähän viilentynyt ja tuuli auttoi siinä lisää. Ötököitä oli jo vähemmän. 

Lumikerolle (n.660m)  noustessamme tapasimme Kiirunaemon, joka paimensi pienokaisiaan. Hätyytimme lintuja sivummalle, koska perässä oli tulossa vaeltajia koiran kanssa. Rinteillä katselimme taakse päin ja muistelimme kuinka olimme tullessamme vilkuilleet tänne ja ajatelleet että toivottavasti tuonne ei nousta.. no siellä sitä kuitenkin oltiin. Lumikeron huipulle pääsy palkitsi tarpojiaan. Kaunista oli.

Alas laskeutuessamme olimme jopa varjossa tovin. Sekin teki paahteelle mukavaa vaihtelua.

Poroaidan läpimeno Lumikurussa muistutti meitä elokuvasta Napapiirinsankarit 3. Kannattaa katsoa tuo elokuva! Alastomia tarpojia emme nähneet.

Vielä ennen Montellinmajaa saimme katsella auringonlaskua Vuontiskeron kyljen korkeuksista. Rinne oli paikoin melko kivikkoinen ja saimmekin ihmetellä seuraavaa: vastaamme tuli mies, joka merkitsi reittiä pienillä lipuilla. Viikonloppuna täällä kuulemma juostaisiin kilpaa, koko tuo matka noin 55km. Välillä oli kävellen vaikeuksia pysyä pystyssä niin mitenhän tuo juosten onnistuu.

Iltavaeltaminen ei ollut ollenkaan hullumpi idea. Kovilla helteillä tuo oli varsin viisas ratkaisu. Saavuimme Montellinmajalle (Vuontiskeron ja Saivokeron välissä, puiden yläpuolella) noin yhdeltä yöllä. Paikassa oli upouusi kota, uudet vessat ja pieni puro. Pystytimme tänne leirimme, Söimme kunnolla ja puntaroimme mahdollisuutta tiivistää patikkaamme yhtä yötä lyhyemmäksi.

Tiistai 6.7 heräilimme aamulla porontervehdykseen. Poro lönkytteli telttojemme välillä, ehkä varjoa etsimässä. Tämä olikin ensimmäinen reitillä näkemämme poro. Maisemien lisäksi allekirjoittanut oli odottanut innolla tapaavansa näitäkin kulkijoita.

Teimme kodassa aamupalat ja pakkasimme tavaramme. Taisimme jo tässä päättää, että loppumatka tarvottaisiin jo tuon päivän aikana. Nammalkuruun oli enää matkaa reilu kilometri ja siitä loppuun noin 13km. Päivä oli taasen kuuma, mutta tuuli viilensi edes vähän matkaamme. Ötököitä ei liioin tuntunut olevan samalla tavalla. Liekkö tuuli auttanut asiassa.

Nousimme pienehkön nousun ja jatkoimme Nammalkurun suuntaan. Nammalkurussa oli niinikään uudet vessat, varaustupa ja siistit paikat. Mainittakoon tässä kohtaa jätehuolto. Reitin varrella oli ehkä mielestäni liikaakin roskiksia. Vaeltajien ei siis tarvinnut kuljettaa itse pois tuomiaan roskia, vaan niitä pystyi jättämään reitin varrella oleviin roskiksiin. Itse pyrin ottamaan retkieväämme mukaan sellaisissa pakkauksissa, että ne vievät vähän tilaa ja jaksamme ne tuoda poiskin. Tämä oli vähän ristiriidassa retkeilyajatukseni kanssa, mutta toki jos sillä saadaan roskaamista vähenemään niin hyvä niin.

Nammalkurulta nousimme Rimakurun vaarojen kautta Taivalkerolle. Taivalkerolla on aikanaan sytytetty Suomen Olympialaisten tuli 6.7.1952 eli juuri samana päivänä me saimme kunnian olla tuossa samassa paikassa. Tuo huiputus teki pienen lenkin varsinaiseen reittiin, mutta paikan halusimme nähdä.

Laskeuduimme kerolta toista puolta alas, kohti Pallasta. Varsinainen reitti kulki näköetäisyydellä. Tästä vaelluksien päätöksestä taitaa tulla perinne. Isolla Karhunkierroksellakin kuljimme loppumatkan hieman omaa tietämme, mutta päätyen ihan sinne minne pitikin. Kiitos loistavien suunnistajien!

Pallas hotelli siinsi näköpiirissä ja loppuaskeleet olivat melko ripeät.

Kuljimme reitin eli noin 55km lopulta kahdessa yössä, kolmessa päivässä.

Hotellin pihassa meitä tervehti kymmenien porojen joukko. Eräs hotellin työntekijä kertoi niiden majailevan siinä, vähän jo kiusaksikin asti. Ilmeisesti ressukat ajattelivat siinä olevan vähemmän mäkäräisiä. 

Teimme suunnitelmaa missä seuraava yö vietettäisiin. Hotelli oli nimittäin buukattuna vasta seuraavaksi päiväksi Hetasta, jossa autommekin odotti. Hettaan menisimme tilataksilla 120€/6hlö.

Selvittelimme olisimmeko saaneet majoituksen Hetasta jo tuoksikin yöksi, edes vähän alennettuun hintaan. Olisimme näet olleet siellä vasta myöhään illalla. Koska hotelli ei meille alennusta luvannut oli onnemme törmätä paikalliseen tuttuun yrittäjään, joka vinkkasi meille oikein oivan telttapaikan viimeiseksi yöksi.

Siispä teltta kutsui vielä kerran ja pääsimme myös iltauinnille. Vielä ennen nukkumaanmenoa kokoonnuimme iltanuotiolle kelaamaan reissumme. Helle ja ötökät jäivät mieleemme, mutta myös mahtavat maisemat ja vaihtelevat maastot. Ehkäpä tämä poikii taas seuraavan reissun. 

Aamulla 7.7 taksi haki meidät takaisin Hettaan. Kävimme syömässä Hetan keskustassa. Jouduimme näet odottelemaan huoneitamme. Hotelli piti tarkkaan kiinni siitä, että huoneen sai vasta juuri klo 15. Se tarkoitti sitä, että ruokarahamme menivät paikalliselle yrittäjälle, kun emme jääneet hotelliin odottamaan. Kävimme lounaalla syömässä keittoja sekä salaatteja. Piipahdimme myös kaupassa sekä Koru Laakso -myymälässä (joka oli osa venekyyti-yritystä).

Tuossa alussa lupasin kertoa enemmän hotellista. Ruoka oli siis hyvää, hotellissa pääsi saunaan ja uimaan ja se sijaitsi kauniilla paikalla, mutta vähän jäi karvasmaku siitä ettei ylimääräistä yöpymistä kysyessämme tultu hinnassa yhtään vastaan eikä huonetta, edes yhtä, voinut saada vähänkään ennen virallista aikaa. Lisäksi hotellin nettisivuille ei oltu päivitetty sitä ettei venekuljetusta enää järjestetty hotellilta.

Savulohisalaattia. Nam!

Tässä osa matkalla olleista ruuistamme. Riisi jäi syömättä, samoin kuin muutama patukka sekä välipalapähkinäpussi. Lisäksi mukaamme oli makkarat ensimmäiselle illalle ja leipäpussi sekä voita. Tämä reissu toki osoittautui voille liian kuumaksi sääksi.

Ensimmäistä kertaa kokeilin kuivattaa naudanjauhelihan itse.

Ja vielä kuva Hetasta.