Hirvaan kierros, Salamajärvi

Salamajärven kansallispuisto on pyörinyt vaellussuunnitelmissamme jo useamman vuoden ajan jo pelkästään sen läheisyyden vuoksi. Suunnitelmista huolimatta isompia vaelluksia on tullut toteutettua lähinnä Lapissa (Iso Karhunkierros 2020, Hetta Pallas 2021, Pallas-Ylläs 2022. Niiden matkakirjoitukset löytyvät myös tästä blogista) ja ystävien kanssa. Viime vuonna isompi vaellus jäi kokonaan väliin. 

Tänä kesänä 58km:n Hirvaan kierros tuli viimein toteutettua ja tällä kertaa starttasimme matkaan isännän kanssa kaksin perjantaina 19.7.24. iltasella. Kotoa lähtöpaikkalle oli vain reilu tunti matkaa.

Olimme Koirasalmen luontotuvalla n. klo 19 illalla ja jätimme automme sinne parkkiin.

Ensimmäisen päivän matka ei tarvinnut olla pitkä, vain sen verran ettei matkaa itse pääreippailupäiville tarvinnut roimia määriä ajatella. 

Hirvaankierros oli merkattu sinisillä täplillä.

Kävelimme pienessä tihkusateessa alkumatkan, mutta siihen matkan sateet sitten jäivätkin. Maasto ylätti jo heti alkujaan, ei valmiiksi tasoiteltuja murske polkuja (tai oli vähän) vaan juurakkoista ja kivikkoista polkua. Näitä olen kaivannut enemmän lapin isommilla reiteillä. Usein reitit on tehty valtavien kulkijamäärien vuoksi helposti kuljettaviksi, luontoa säästäviksi. Välillä reitillä toki oli pitkospuita, mutta niitäkin oli koko matkan aikana suhteellisen vähän. Ehkä olin mielessäni ajatellut reitin tasaisemmaksi kun reitistä puhutaan pitkospuiden ystävien taivaana.

Maisemat melko pian lähdön jalkeen.

Polut olivat kivikkoisia ja juurisia.

Metsässä köllötteli otus.

Rakkakivikkoja oli paikkapaikoin paljonkin.

Jotkut vesien väylät näyttivät tältä.

Pitkoksia.

Osa reitistä kulki kansallispuistossa,
 osa sen ulkopuolella.

Saavuimme illansuussa n. klo 22 leiripaikkaan Sysilammelle, jossa paistoimme nuotiomakkarat iltapalaksi. Saunaankin olisimme päässeet, kiitos siellä vuokratuvassa yöpyneen rentoutujan. Olimme kuitenkin valmiita käymään yöpuulle jo pelkän iltauinnin jälkeen. 

Maisemat Sysilammelle saavuttuamme.

Ja hiukan myöhemmin, kun usva alkoi nousemaan.

Sysilampi oli hyvä paikka leirityä kaivon, vessojen ja juuri uimapaikankin takia. Teltallekin löytyi paikka suhteellisen hyvin. Ensimmäisen päivän matkaa kertyi n. 10km. 

Teltassa ei unta tarvinnut houkutella, mutta aamuyöstä heräilin kyllä lintujen teltan ympärillä riehumiseen. Yhdessä vuokratuvista oli yöpynyt lapsiperhe, jonka jo isommat lapsetkin pitivät melkoista meteliä aamusella.  

Lauantai 20.7.24. 

Söimme hyvin rauhalliseen tahtiin, peristeiseksi vaellusevääksi muodostuneen aamupalamme, eli puuron ja leivät kera kahvikupposen. Tiskasimme, purkasimme leirimme ja lähdimme matkaan n. klo 11.30.

Aamupalalla 

Matkalla syötiin lakka jos toinenkin.

Metsät olivat pullollaan lakkaa ja mustikoita. Niitä jämähdimme aina silloin tällöin syömään. 

Pitkälahdessa istuimme hetken hyttysiä paossa autiotuvassa. Kuumassa helleilmassa hyttyset eivät olleet mukavaa seuraa. 

Matkalla Pitkälahdelle.

Pitkälahden autiotupa.

Pitkälahden autiotupa.

Isomman tauon pidimme Ahvenlammella laavulla. Söimme retkiruokamme (lämminkeittokuppimme, jotka höystimme coucousilla ja herneproteiinijauheella) ja pidimme pienen lepohetken. Taisipa isäntä sillä oikein torkahtaakin.

Matkan maisemia.

Ahvenlampi.

Yksi ylityksistä.

Saavuimme illan suussa Valvattiin, jossa oli myös kaivo. Täytimme juomapullomme, jotka olivat lämpimän päivän jäljiltä jo aika tyhjät. Pidämme mukana vettä noin 2-3litraa/hlö päivää kohden. Olimme ajatelleet tuota Valvattia mahdollisena seuraavan yön leiripaikkana, mutta sen ympäristö oli niin pitkää heinikkoa, että jatkoimme matkaa Vähä-Valvattiin asti. Päivälle tuli kilometrejä n. 20.

Vähä-Valvatti.

Vähä-Valvatissa tapasimme myös edellisyön Sysilammella yöpyneet kanssa vaeltajat. Muutamat sanat heidän kanssaan vaihdettuamme sytytimme iltanuotion ja söimme iltaruuan (pinaattipastaa piripirioliiveilla ja marinoiduilla kesäkurpitsoilla höystettynä) ja kävimme heidän vinkkaaminaan uimassa ennen nukkumaan menoa. 

Vähä-Valvatista löytyi laavu ja vessat.

Nukuimme varsin hyvin.

Sunnuntai 21.7.24.

Heräilimme kaikessa rauhassa ja söimme tutun aamupalan. Tiskasimme ja purimme teltan niin, että starttasimme matkaan liki samaan aikaan kuin edellisaamunakin eli n. klo 11.30. Kanssa vaeltajamme jäivät vielä omiin puuhiinsa.

Matka mutkitteli metsäpolkua, osin vedenrajaa hipoen. Sammakkoja näkyi paljon.

Sakke the sammakko.

Lehtosenjärven laavua lähestyessämme pitkoksia oli aika paljon ja nitä oli mukava kävellä ihan sukkasillaan. 

Taasen pysähtelimme marjoja syömään.

Lehtosenjärven laavulla pidimme pienen paussin.

Jossain kohdin matkaa tulimme laavulle, josta oli pariskunta koiran kanssa lähdössä. He huikkasivat taaksepäin jo eteenpäin mennessään että heiltä jäi pieni nuotio jota saisimme hyödyntää. No mehän emme olleet tuohon jäämässä, joten sammutimme vähän harmissamme tuon nuotion. Olisivatkohan vain jättäneet sen palamaan? Taisimme sattua sattumalta paikalle.

Piensääksjärven rantaa.

Isomman pysähdyksen pidimme Piensääksjärven varaustuvan ympärillä, jossa oli myös kaivo. Vessat olivat tuolla lukossa, mutta mukavuutta lisäsi laituri, josta pulahdimme uimaan. Päivä oli aika kuuma, joten vilvoitus tuli nytkin tarpeen.

Luottovehkeet tiskaukseen. Tiskiaine pikkuisessa suihkepullossa ja puinen tiskiharja.

Piensääksjärven varaustuvan edessä pidimme tauon.

Lepotauolla.

Söimme ruuan (tonnikalaa ja nuudelia) ja pidimme lepohetken. Isäntä taisi tuollakin nukahtaa. Lepohetkemme loppupuolella edellisyön samassa paikassa viettäneet vaeltajamme saapuivat samalle paikalle ja kävivät myös vilvoittautumassa järvessä. Me jatkoimme matkaa. 

Matkalla seuraavalle etapille.

Joki maisemaa.

Monia kulkijoita emme matkalla tavanneet, mutta lepopaikalta tavaroitamme kootessamme ohi marssi pitkin askelin yksi harvoista kulkijoista. Tuon kulkijan myöhemmin näimmekin. Hän oli pysähtynyt syömään erään sillan kupeeseen. Kertoi tulleensa jo aika matkan ja jatkavansa vielä siitä n. 10kilometriä eteenpäin.

Meilläkin oli liki sama suunta ajatuksena. Tai oikeastaan olimme ajatelleet jäädä Talviahon tulentekopaikaan (josta kyllä luimme ettei sitä enään ylläpidetä), josta olisi jäänyt viimeiselle päivälle n. 7km:n matka talsittavaksi. Tuo mies taas oli ajatellut Pyydyskoskea yöpaikaksi.

Jossain kohdin mies saavutti meidät ja tuumasimme ehkä näkevämme myöhemmin. Hänellä oli rautainen kunto!

Itse huomaismme edenneemme vain n. 3km kahdessa tunnissa. Pysähtelimmekö todella niin paljon marjoja syömään?! 

Saavuttuamme Talviaholle, totesimme ettei siellä ollut enää mitään. Yksi penkki ja pieni pöydän tapainen. Istahdimme siis ja jatkoimme mekin matkaa.

Saavuimme Pyydyskoskelle n. klo 23 aikaan illalla. Oli jo aika hämärää. 

Näimme että joen varrella oli jo teltta pystyssä ja oletimme tuon tapaamamme vaeltajan olevan siellä. 

Söimme ruuan (pastaa ja tonnikalaa) ja pystytimme teltan. Jossain kohdin iltaa rannalta kuului huuto "Ei sinne". Vähän tuli spuugi olo, kun mietimme kelle tuo mies yksin huutaa. Olin jopa ajatellut lähteväni yksin tälle vaellukselle ja niin jos olisi käynyt olisin tuossa kohdin hyvinkin pakata teltan takaisin rinkkaan ja jatkaa matkaa.

No asiaa ihmeteltyämme teimme iltapuuhat ja menimme nukkumaan. Matkaa päivälle tuli n. 24 km.

Maanantaina 22.7.24. heräsimme n. klo 9. Teimme aamupalat ja pakkasimme teltan. Niin paljon yhdessä kulkeneena nämä eivät meiltä kauaa aikaa vie. Toinen alkaa aina tehdä toista hommaa mitä toinen. 

Pyydyskoski aamulla.

Samalla kiinnitimme huomiota tuohon joen varressa olevaan telttaan. Luulojemme vastaisesti, siellä häärikin pariskunta eikä yksinäinen miesvaeltaja ja heillä oli mukanaan koira. Eli iltainen ihokarvoja nostattanut huuto olikin kuulunut koiran omistajalle!

Tapaamamme yksinäinen miesvaeltaja oli siis kulkenut reitin jo edellispäivänä loppuun. Hurja oli tuon kulkijan kunto!

Matkaa jäi enää taivallettavaksi n. neljä kilometriä ja ne taittuivatkin melko sutjakkaasti loppuun. Edelleen popsimme mustikoita, rinkka selässä kun niitä oli yllättävän helppo poimia, varvut olivat polkuihin nähden melko korkealla eikä kyykistellä juurikaan tarvinnut.

Mustikka jos toinenkin.

Kivikot jatkuivat.

Koirasalmen luontokeskus.

Ja pieni myymälä.

Osa loppumatkasta oli alkureitin kanssa samaa polkua eli päättyen parkkipaikalle luontotuvan pihaan.

Saavuimme Koirasalmelle n. klo 12, takana n. 4km ja yhteensä 58km.

Oli hieno reitti, voitti mennen, tullen ja palatessa Pallas-Ylläksen välin. Kannatti kokea ja eikä tarvinnut matkustaa Lappiin asti.

Loppuloma ja sakon sinetöinti!

Kirjoitin aiemmin saamastamme parkkisakosta Sarandassa. Sen maksu osoittautui melko vaikeaksi. Lukuisien yritysten jälkeen olimme löytäneet paikan, missä sakon sai maksettua, mutta aiemmin yrittäessämme, sitä ei oltu vielä siirretty järjestelmään. Meitä pyydettiin palaamaan asiaan uudelleen muutaman päivän kuluttua.

Tiistaina 2.7.24. yritimme maksamista uudelleen. Hotellin (Ylli Detit) aamupalojen jälkeen suuntasimme kolmistaan (isäntä, minä ja vanhin tyttäremme) Durresin keskustaan liikeeseen, jossa maksun saisi suoritettua. Ainut mutka matkassa, vain oli vain se ettemme olleet laittaneet liikkeen sijaintia ylös ja näitä "1One"-liikkeitä olikin sitten monia..

Isäntä yritti onneaan ensimmäisessä löytämässämme 1One-liikkeessä. Me "tytöt" jäimme autoon valmiina selittämään itsemme vapaaksi mahdollisista uusista parkkisakoista. Parkkipaikkoja oli näet huonosti ja isäntä jätti auton hätävilkut päällä keskelle kaistaa, niin kuin moni paikallinen näytti tekevän.. Onneksemme selvisimme ilman selityksiä, kun isäntä jo puikkelehti takaisin pyöritellen päätään, siellä ei ollut sakkoa voinut maksaa.

Päätimme, että seikkailut saivat riittää ja etsimme mapsia tutkimalla sen saman liikkeen missä aiemmin olimme vierailleet. Paikka löytyikin ja teimme saman tempun eli auto hätävilkut päällä ja tien tukkeeksi. Me tytöt jäimme ymmyrkäisinä autoon ja isäntä paineli sakkoa maksamaan.  

Viimein oli onni mukanamme ja isäntä talsi hymy huulilla autolle. Hän oli saanut maksettua sakon. Eikä haitannnut yhtään että 2000leken sakon maksaminen oli melkein tuplannut hintansa komissiomaksujen kanssa. Pääasia, että sakko oli maksettu ja loppuloma pystyttiin viettämään (minä pystyin, koska olen perheen stressaaja) tästä murheesta vapaana.

Asiasta rentoutuneena hyppäsimme tyttäremme kanssa ruuhkassa auton kyydistä pois ja kävimme pikashoppailulla LC-Waikikissa sekä Jumbossa. Aamun aurinko oli vaihtunut pilviseen säähän ja odotimmeekin kasseinemme shoppailun jälkeen kyytiämme tuulessa ja pikkusateessa.

Olimme päättäneet, että loppuloma, olisi rentoa olemista, emmekä lähtisi enää kauas ajelemaan.

Iltapäivä kului siis päiväunien ja kävelyretken parissa. Illalla jaksoimme hätinä syömään ja pelaamaan korttia.

Kävelyllä rannalla.

Maisemoitu bunkkeri.

Erikoinen kerrostalo.

Aurinko alkoi laskea.

Auringonlasku hotellimme parvekkeelta.

Söimme hotellilla aivan loistavaa uunissa paistettua fetaa vihanneksilla.

Keskiviikko 3.7.24. vietimme rannalla ja altaalla rennosti lötkötellen. Iltapäivällä ajelimme muutaman kilometrin päähän Durresin keskustaan syömään 17€:n hintaan. Samalla pistäydyimme kaupassa hakemassa eväät paluulennolle sekä muutamassa basaarikojussa tuliaisia etsien.

Ravintola pikkunälkään.

Minun annokseni.

Isännän annos.

Illansuussa ennenkö hotellin allas meni kiinni, ehdimme vielä uimaan sinnekin. Loppuilta olikin sitten pelailua ja pakkaamista. Isännän kanssa joimme parit oluet. Olimme löytäneet jokin päivä sitten kaupasta tummaa paikallista olutta. Se oli hyvää, suosittelen.

Perus olutta. Tästä tumma versio oli eniten makuuni!

Hyvää oli tämäkin.

Ennen nukkumaanmenoa kävimme vielä syömässä ja paikka valikoitui tuolla kertaa sen mukaan missä tyttäret saivat toivomansa jäätelöannokset. Paikka oli nimeltään Bacha (ihan varma en ole kirjoitinko oikein) Kebab. Olutta ei tuolta saanut, joska paikka oli muslimipaikka. Vesi ja limsa maistui yhtälailla.

Itse nautin salaatin.

Muut isommat ateriat ja jäätelöt päälle.

Torstaina 4.7.24. menimme aamupalalle heti klo 8 ja sanoimme heipat hotellille, sen henkilökunnalle ja hotellin Kiki-koiralle. Vähän oli jopa haikeutta ilmassa. 

Haimme viereisestä kaupasta lähtökarkit ja suuntasimme autolla kohti Tiranaa. Matkalla piti ehtiä pesettää auto sekä tankata se, molemmat kuuluivat autonvuokrauksen palautusehtoihin. Noin 17km ennen lentokenttää, saimme automme vanhemmalle miehelle kadunvarsipesulaan. Pesulassa oli ruuhkaa, mutta hän teki tilaa, jotta pystyi automme huolehtia kuntoon. Mies pesi ja imuroi auton huolella hintaan 600lek, mutta me maksoimme ylimääräistä niin huolellisesta työstä. Meille oli muutoinkin jäämässä yli lekejä, joita Albaniasta ei saanut pois viedä. 

Viimeisiä maisemia.

Autopesula.

Ja vasta pesty kiiltävä automme.

Oli kuuma päivä ja vähän kauhun sekaisin tuntein jäin laukkujen ja nuorimman tyttäremme kanssa kentän kohtaan kadunvarteen, kun isäntä lähti toisen tyttäremme kanssa palauttamaan autoa. Tulo Albaniaan oli näet ollut sään puolesta vähintäänkin yhtä kuuma ja ensi fiilis kaaottinen. Väkeä kuin pipoa ja tunnelma kuin saunassa. Auton saaminenkaan ei ollut sujunut kuin unelma. 

Lähtöterminaalissa ei tunnelma sitten ollutkaan niin ahdas ja auton palautuskin oli sujunut hyvin, joten emme joutuneet kauan odotella terminaalissa loppuporukkaa. 

Lähtöterminaalin edestä.

Terminaalista sisältä.

Tax free.

Check in sujui joutuisasti, mitä nyt yksi Latvialainen turistiryhmä meitä etuili. Lähtöterminaali oli varsin selkeä ja kaunis. 

Suomea kuulimme vasta kentällä useammasta suusta. Sekin on meille mieleen, ettei suomalaisia ole matkoillamme ihan joka nurkalla.

Turvatarkastuksessa oli hiukan työhönsä tai turisteihin kyllästynyttä porukkaa. Minäkin sain kuulla kunniani, kun en ymmärtänyt, että olisi pitänyt vähän odottaa läpivalaisuun mennessä.. no emme kuitenkaan joutuneet erikosempii syyneihin siellä.

Äiti Teresan -kuvalla varustetut laatikot näyttivät saavan loput turistien lekeistä, meillä ei lahjoitettavaa jäänyt. 

Lentomme Air Balticilla lähti 25min myöhässä ja vähän jännitimme ehtisimmekö syömään välilaskun aikana Latvian Riiassa.

Vaikka aika oli niukka, ehdimme juuri ruokatauon pitää jo tutuksikin tulleessa sporttiraflassa (erikoinen nimi Caces and Bakes) Riian kentällä. Isäntä kävi ruuan tilaamisen jälkeen hakemassa vieriesestä tax freestä Riika Balsamit mukaan. Siihen aineeseeen olimme ensimmäisellä Latvian reissullamme aikanaan tykästyneet. Paikallisten mukaan sopii hyvin flunssan hoitoon tai ennaltaehkäisyyn. Mielestämme se sopii milloin vain pikku naukuksi nautittavaksi. 

Menu tabletilta.

Minun annokseni.

Suomessa olimme yhdeksän jälkeen illalla ja kotona sitten vasta pitkälle perjantain puolella. Hyvin vain isäntä jaksoi aamulla töihin! 

Visiittimme Albaniaan oli ensimmäinen ja jotenkin tuntuu ettei ehkä viimeinen, mikäli elinaikaa vain riittävästi on. On vielä niin paljon paikkoja näkemättä. Muutamien vuosien päästä Albania voi kyllä olla jo ihan eri paikka, kun turistimäärät vain lisääntyvät.

Osa tuliaisista.

Mihin seuraavaksi?