Viisas mies!

Tämän viikon tiivistykseen sopii eräs viisaan miehen ajatus "Raha riittää kaikkeen mitä haluaa, mutta ei kaikkeen yhtä aikaa". Mä niin komppaan tätä. Elämässä riittää unelmia, joita pitää tavoitella. Ja unelmien takia pitää valintojakin tehdä. "Sitkun" ajattelu ei sovi enää meille. On tullut nähtyä liikaa sitä miten elämän viedessä unelmatkin voivat jäädä toteuttamatta. Elämä on tässä ja nyt. Tälläkin viikolla olen saanut huomata, että kaikki on mahdollista.

Haaveet tuppaavat viemään rahaa. Oli sitten kyse melkein mistä tahansa. Säästäminen ja valintojen teko on ollut meidän perheen pelastus siihen, että rahaa vieviä haaveita voi toteuttaa. Eikä tietenkään töiden paiskimista voi joukosta unohtaa. Jos ei ole tuloja, on hirmu vaikea säästääkään.

Säästämiseen liittyy seuraavakin huomio. Johtuuko sitten vanhenemisesta vai mistä, koen nykyisin suunnatonta tarvetta olla tuhlailematta. Mietin todella tarvitaanko jotain. Olisihan uudet vaatteet, uusi sisustus tai uusi kampaus aina hienoa, mutta samalla mietin ovatko ne oikeasti tarpeellisia. Hankkimatta jätetyistä asioista säästyvillä rahoilla voi saada jotain mitä haluaa vielä kovemmin. Ja taitaa luontokin kiittää. Asiaan liittyy kyllä myös ajankäyttö. Nimittäin joskus tässä arjen juoksemisessa uupuu niin kovasti että valitsen mielummin levon kuin esim. shoppailun.

No mutta siis asiaan. Yksi haave toteutettu. Tähän tarvittiin kyllä kovan säästämisen lisäksi myös pankin apua. Ilman sitä unelma olisi vielä kovan kaukana. Löysimme sopivan kokoisen ja meidän toiveet täyttävän mökkitontin! Nyt hitaalla aikataululla, töitä tekemällä ja kovalla säästämisellä, alkaa unelman seuraavan vaiheen toteutus. Love it ❤

Tähän postaukseen on pakko liittää taas lisää näitä arjen sankari -juttuja. Maanantaina nimittäin nuorimmaisemme loukkasi jalkansa. Teekoossa asti käytiin polvi paikkaamassa ja sankari mummo on huolehtinut pikkukoululaisen koulumatkoista tämän viikon. Kiitos mummolle! Tukiverkot ovat arvokkaita.

Ihanaa on ollut myös huomata kuinka tänäkin syksynä lasten koulumatkan varrelta, erään omakotitalon aidan viereltä, löytyy ämpäri omenoita täynnä ja vieressä lappu ohikulkijoille tyylillä "ottakaa tästä" . Kuinkahan monen koululaisen kotimatka ja kurniva vatsa, on saanut omenalla tai parilla mukavan käänteen. Tästäkin saa kiittää! Samaisesta talosta löytyi jo joku vuosi sitten sankari keskimmäiselle lapselle, joka kaatui pyörällä ja ketjut lähtivät. Pientä koululaista autettiin silloinkin ❤

Tänään nuorin lapsista kertoi toisestakin koulumatkan ilosta. Häntä tulee joka aamu vastaan iäkkäämpi nainen, joka aina tuumaa "Hyvää ja siunattua koulupäivää.". Sellaiseksi haluaa lapsemmekin vanhana tulla. Niin hän minulle tuumasi 😍

Ja lisää. Sankari tai muuten vain ilahduttaja! Samaisen lapsen kohdalle sattui tänään mies, joka oli ilmeisesti arvonnasta voittanut itselleen Olaf-avaimenperän. Mies antoi tämän avaimenperän tyttärellemme, joka sattui sopivasti vastaan kävelemään. Pienillä teoilla voi olla valtavan iso merkitys.

Paukanevalla

Kyllä joskus täytyy miettiä, että onko ihan pakko keksiä perheen yhteistä puuhaa. Niin kivaa kun yhdessä onkin touhuta ja tehdä niin rankkoja ovat nämä lähdöt. Meidän perheen vahvuuksia ne eivät ole koskaan olleet. Aina joku saa kriisikohtauksen, jotain unohtuu tai jotain odotellaan.. Tänään lähtötohinoissa eli pakkailussa ja odottelussa, yksi päättikin lopulta jäädä kotiin. Ilman sen suurempaa kriisiä tosin, mutta heti retken luonne muuttui. Ei tullut koko perheen retkeä tänään.

Auringon paistaessa automme suunnisti kohti Seinäjoen Paukanevaa. Reitti oli pikkuista vajaa 7km, että ihan sopiva sunnuntai reippailu.

Jonkun kilometrin jälkeen aamuinen lähtöharmitus ja yhden jäsenen matkasta puuttuminen alkoivat haihtua pois. Luonto tekee aina tehtävänsä. Maailmasta tulee luonnossa ollessa parempi paikka. Siellä vastaantulijatkin tervehtivät, vaikka eivät toisiaan tuntisikaan.

Paukanevan reitti koostui alun esteettömän leveän laudoitetun osuuden (jonka lopussa oli lintulava) jälkeen pääasiassa kapeista pitkospuista. Väkeä oli paljon liikkeellä ja vastaantulijoiden väistelemisessä olikin oma hommansa.

Maasto oli alussa pientä metsikköä, joiden puissa oli paljon käpyjä sekä naavaa. Aika pian maasto muuttui kuitenkin aukeammaksi suoalueeksi.

Reitin loppupuolella oli lintutorni. Aikamme siellä lintuja kiikaroimme, mutta eipä niitä lintuja näkynyt. Niiden ääniä toki hiljaisuudessa kuului. Minun lintutuntemuksellani en osaa sanoa mitä lintuja.

Hiljaisuudessa kuului myös heinäsirkkojen siritystä. Sen äänen minäkin tunnistan. Ja näimmekin yhden. Viimeksi olimmekin kuulleet kaskaiden siritystä Kreikassa.

Paluumatkalla pysähdymme reitinvarrella olevalle laavulle, joka oli kivasti suoalueelta sivussa, metsän puolella. Maastokin siis muuttui juurakkoiseksi poluksi, jonka varrelta bongasin valevahveroita. Harmi etteivät olleet oikeita kanttarelleja.

Laavulla oli melkeinpä ruuhkaa. Omaa nuotiovuoroa sai odotella. Hiukan tämä sokerittomuus tänään minua harmitti. Muu väki otti jälkkäriksi suklaata, Fazerin vaaleaa maitosuklaata. Nyt olisi tehnyt sitä kovasti mieli!

Kotona täytyikin tehdä lättytaikina, jotta minäkin jotain herkkua sain! Päälle mansikkasurvosta ja banaania. Nam.