Tekstit

Tallinna syyskuulla 2023

Kuva
Oli aika vuosittaisien ammattialapäivien, jota Jyty järjesti jäsenilleen tällä kertaa viikonloppuna Viron Tallinnassa. Lähdin matkaan yhdessä työkaverini kanssa. Hänen seurassaan ei hauskuutta puutu. Aina sattuu jotain, mutta tällä kertaa isoimmaksi kommellukseksi jäi Helsingin päässä ratikalla pummilla matkustaminen sekä laukkukaupassa Tallinnassa, melkein toisen asiakkaan laukun nappaaminen! Laivamme lähti Länsisatamasta ja sopivasti rautatieasemalta ulos kävellessämme bongasin ratikan Länsisataman tekstillä varustettuna. Nokkelina naisina vaihdoimme taksihaaveemme ratikkaan sen kummemmin ajattelematta. Tai ajateltiinhan me, ajateltiin että lipun saa näppärästi ostettua laitteesta sisältä, mutta eihän se niin ollut. Kanssamatkustajat lohduttivat meitä että eihän se ole kuin 80€ sakkoa nuppia kohden, jos tarkastaja saapuu. Niinpä istuimme alas ja tähyilimme joka pysähdyksellä mahdollista tarkastajaa. Meillä maalla saa liput ostaa ainakin vielä suoraa bussista, ratikkoja meillä ei toki